KIRJOITTAJA

Janne Villa

KUVAT

Jani Laukkanen

Jaa artikkeli

Aika ja ilmiöt | 08.02.2024 | 3/2024

Visa Viljamaa ei jätä pappeuttaan narikkaan edes pubeissa: ”Ellei Jumala ole mukana, me näemme liian pieniä asioita”, hän sanoo

Lähimmäisiä ja seurakuntaa on joka puolella, missä ihmiset liikkuvat. Ei kannata jäädä kirkkosaliin odottamaan, keitä sinne tulee, vaan alttarilta on lähdettävä avoimesti kohti maailmaa, sanoo Kallion seurakuntapastori Visa Viljamaa. Hän kehottaa kristittyjä seisomaan reilusti oman asiansa takana.

– Ei ole erikseen arki- ja työ-Visaa. Toivon, että ihmiset voivat muodostaa minun kauttani missä tahansa tilanteessa mahdollisimman matalan kynnyksen suhteen myös pappiin, sanoo ”sosiaalisesti ylivirittyneeksi” itseään luonnehtiva Visa Viljamaa.

Helsingin Sanomat totesikin Viljamaan Mitä helvettiä -podcastin arvostelussa, että hengellisyyttä ja huumoria sekoittava juontaja on ”miellyttävä tuttavuus, joka voisi hyvinkin horjuttaa Kari Kanalan asemaa median lellimänä rentona julkkispappina”.

Viljamaa liikkuu usein tunnistettavasti papin paita ja panta päällä, mutta asuna voi olla yhtä hyvin löysät college-housut, t-paita ja pipo, jota hipsteriseudun asukki pitää tänään sisälläkin.

 

Kun intohimoinen kulinaristi, hyvän ruoan ja juoman ystävä, piipahtaa Hakaniemen hallin juustotiskille, syntyy spontaanisti pieni teologinen keskustelu edellisen kirkkopyhän merkityksestä.

 

Oulusta pääkaupunkiin opiskelemaan muuttanut teologi on asunut ja pääosin myös työskennellyt Kalliossa vuodesta 2005 lähtien. Perheeseen kuuluvat erityisopettajana työskentelevä vaimo ja kaksi poikaa.

Kallion seurakuntapastorin on vaikea kävellä kotikulmillaan ilman että joku tulee vähän väliä tervehtimään ja juttelemaan leveästi hymyilevän ja rouhealla tavalla rennon hengenmiehen kanssa.

Kaduilla ja kuppiloissa on paljon papille tuttuja kasvoja. Kun intohimoinen kulinaristi, hyvän ruoan ja juoman ystävä, piipahtaa Hakaniemen hallin juustotiskille, syntyy spontaanisti pieni teologinen keskustelu edellisen kirkkopyhän merkityksestä.

– Joidenkin mielestä kirkossa puhutaan liian vähän kuolemasta ja pelastuksesta. Toisten mielestä keskitymme liian vähän lähimmäisiin ja tämänpuoleiseen elämään. Olen turhautunut tähän vastakkainasetteluun. Yritän pitää tämän ja tulevan maailman perspektiivin tasapainossa, Visa Viljamaa sanoo.

Teepussiaforismien tislettä

Myös sosiaalinen media on etenkin Instagramissa viihtyvälle Viljamaalle luonteva lähimmäisten kohtaamispaikka.

– Läheskään kaikki seuraajani eivät ajattele samalla tavalla kuin minä, mutta toivottavasti heille tulee kuva, että ainakin tuo pappi uskoo johonkin ja on uskottava siinä, mitä tekee, hän miettii.

Tänä vuonna Viljamaa aloittaa Sanan minisaarnojen (#Sana) kirjoittajana.

 

Hän rakentaa ja yrittää juurruttaa seurakuntaa uudenkarhealle Kalasataman alueelle, jolla kirkolla ei ole omia tiloja. Nykyisellä säästölinjalla niitä ei voida rakentaa tai vuokrata entiseen tapaan.

 

– Ehkä haluan tarjota teepussiaforismeja, jotka kestäisivät toisenkin lukukerran.

Aforistikko yrittää avata pyhän tekstistä lukijalle jonkin tuoreen ja tiivistetyn tulokulman. Työkaluja tähän ovat Raamatun mietiskely ja rukous.

– Toivon tekstieni hengittävän tätä aikaa. Hoidan mäskin käsittelyn suuresta määrästä ajatuksia, jotka ovat kirkastuneet vuosien varrella, ja muut saavat tisleen.

Yhdessä syntyy hyvän kierre

Visa Viljamaa ei arkaile tavata itselleen tuntematontakaan kadun kansaa pubeissa, joita seurakunnan alueella on poikkeuksellisen paljon.

Lähimmäisten kohtaamiseen hän saa voimaa messusta, joita Kalliossa järjestetään sunnuntain lisäksi joka arki-ilta.

– Messussa kävijät lähetetään elämään kristittyinä maailmassa, mutta myös me työntekijät saamme messusta rohkeutta avautua kohti maailmaa ja lähimmäisiä.

Viljamaa on järjestänyt muun muassa Avautumis-klubeja, joissa osallistujat pääsevät puhumaan kipeistäkin kysymyksistä.

Hän rakentaa ja yrittää juurruttaa seurakuntaa uudenkarhealle Kalasataman alueelle, jolla kirkolla ei ole omia tiloja. Nykyisellä säästölinjalla niitä ei voida rakentaa tai vuokrata entiseen tapaan.

 

Visa Viljamaa näyttää edustavan yhä tällaista ihmisten parissa vapaa-ajallaankin viihtyvää ja hyvin juttuihin pääsevää Isä Camillo -hahmoa, joka on kansalle kaiken aikaa läsnä pappina, missä liikkuukin.

 

Seurakunnan toiminta tapahtuu ainakin toistaiseksi erilaisten yhteistyökumppaneiden tiloissa.

– Seurakunta ei ole vain paikka, jonne tullaan. Kristuksen ruumis muodostuu ihmisistä ja yhteisöstä, ei rakennuksista tai seinistä.

Viljamaa oppi nuorena pappina, että apua kannattaa pyytää rohkeasti. Joku tuntee aina jonkun, joka voi olla hyödyllinen tai tärkeä kirkon asioiden edistämisen kannalta.

– Jo ideointivaiheessa ihmiset kannattaa ottaa mukaan ja sen jälkeen toteuttamaan ideoita. Jos keksimme, kenen kautta yhteistyö voi mahdollistua, syntyy hyvän kierre.

Yhteistyö vaatii, että seurakunnan edustajilla on selkeät arvot, jotka osataan sanoittaa. Yhteistyökumppanin ei tarvitse jakaa kaikkia kirkon arvoja ja tavoitteita.

– Lapsuudenperheessäni ajatus lähimmäisenrakkaudesta, heikompien puolen pitämisestä ja auttamisesta oli keskeinen, kertoo oululaistaustainen insinöörin ja papin poika Visa Viljamaa.

 

Itseä isommat unelmat

Entiseen aikaan papeilla ei ollut virka-aikaa vaan pappeus jatkui varsinaisten työtehtävien ulkopuolellakin.

Visa Viljamaa näyttää edustavan yhä tällaista ihmisten parissa vapaa-ajallaankin viihtyvää ja hyvin juttuihin pääsevää Isä Camillo -hahmoa, joka on kansalle kaiken aikaa läsnä pappina, missä liikkuukin.

– Näin sen haluaisin itsekin nähdä, hän kommentoi.

Intensiivinen ihmisille läsnä oleminen voi olla hyvin raskasta, jos sitä toteuttaa omavoimaisesti, itsensä varassa.

 

Sisäänpäin omaan itseensä kääntyvän ihmisen horisontti kapeutuu, mutta jos pysähdymme miettimään, mitä Jumala voisi saada aikaan elämässämme, vaikutukset voivat olla isoja.

 

Kristitty on tuomittu epäonnistumaan, väsymään tai turhautumaan työssään ja kilvoittelussaan, jos hän ajattelee onnistumisen olevan vain omien kykyjen varassa.

Sisäänpäin omaan itseensä kääntyvän ihmisen horisontti kapeutuu, mutta jos pysähdymme miettimään, mitä Jumala voisi saada aikaan elämässämme, vaikutukset voivat olla isoja.

– Minäkin olen kulkenut joskus omassa voimassani. Ellei Jumala ole mukana, me näemme liian pieniä asioita. Meidän unelmamme ovat vain ihmisen kokoisia – Jumalan unelmat ovat paljon isompia.

– Kristillinen maailmankatsomus on todella puhutteleva. Kaikkea mahdollista on jo mietitty kristinuskon historiassa. Homma toimii ja siinä on sisäinen kauneus, Visa Viljamaa sanoo.

 

Kristityn vetävä elämäntyyli

Vihkiessään Visa Viljamaan papiksi piispa Irja Askola puhui kristityn elämäntyylistä ja -tavasta, jonka pitäisi olla niin houkutteleva, että se kiinnostaa muitakin.

– Kristillinen maailmankatsomus on todella puhutteleva. Kaikkea mahdollista on jo mietitty kristinuskon historiassa. Homma toimii ja siinä on sisäinen kauneus.

Suomessa ongelmana on, että usko nähdään usein vain yhtenä elämän osa-alueena, eikä koko elämää läpäisevänä asiana. Tällöin hengellisyyden harjoittamista voi verrata mihin tahansa harrastustoimintaan.

Uskon ulottuvuus on kuitenkin kaiken aikaa läsnä elämässä. Ilosanoma tulee todeksi Jumalan toiminnassa tässä maailmassa.

 

Oma elämä on todistus uskosta, esimerkiksi rahankäytöllä voi näyttää, mikä itselle on arvokasta.

 

– Identiteettini on olla Jumalan lapsi ja Jeesuksen seuraaja. Toivon, että tulevaisuudessa identiteettini näyttäytyisi vielä enemmän koko elämässäni.

Viljamaa näkee kristinuskon elämäntapana, joka voisi olla vieläkin vahvempi vastavoima tämän ajan negatiivisille ja vahingollisille kehityskuluille.

Oma elämä on todistus uskosta, esimerkiksi rahankäytöllä voi näyttää, mikä itselle on arvokasta.

Toisten tukeminen, heikoimmista huolehtiminen ja mielenkiintoisten ajatusten jakaminen saattavat saada uskosta osattomia tarkistamaan asenteitaan: ”Ehkä kristinusko onkin vakavasti otettava ja mielenkiintoinen juttu.”

– Tällaisten arvojen pitäisi näkyä niiden elämässä, jotka seuraavat Jeesusta arjessa. Kristittyjä täytyy vahvistaa elämään niin, että muutkin ympärillä innostuvat asiastamme.

– Joidenkin mielestä kirkossa puhutaan liian vähän kuolemasta ja pelastuksesta. Toisten mielestä keskitymme liian vähän lähimmäisiin ja tämänpuoleiseen elämään. Olen turhautunut tähän vastakkainasetteluun. Yritän pitää tämän ja tulevan maailman perspektiivin tasapainossa, Visa Viljamaa sanoo.

 

Mennään puheista tekoihin

Lähimmäisenrakkaus on puheissa paljon tapetilla kirkossa, mutta ymmärrämmekö oikeasti, miten elämää mullistavasta asiasta on kysymys, Visa Viljamaa miettii.

– Edessämme on upea ateria, joka osataan kuvata hyvin: Näin herkullista se on, tämä on resepti ja tämä raaka-aine… Mutta kannustammeko me maistamaan sitä ateriaa?

Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen ”jää monesti piippuun”.

Pappi myöntää saarnaavansa tässä itselleenkin.

 

Fakta on, että minulla ja sinulla on paljon heikkouksia, mutta kun toimimme yhdessä, vahvuutemme voivat auttaa toisia ja näin muodostamme paljon vahvemman kudelman kuin muuten muodostuisi.
– Visa Viljamaa

 

– Lähimmäisyys ei ole helppo homma. Elämä alkaa niin usein pyöriä omien arkisten tehtävien, itsekkyyden ja mukavuudenhalun ympärillä.

Lähimmäisenrakkautta voidaan viedä puheita tehokkaammin eteenpäin, kun vahvistetaan yhteisöjä.

– Fakta on, että minulla ja sinulla on paljon heikkouksia, mutta kun toimimme yhdessä, vahvuutemme voivat auttaa toisia ja näin muodostamme paljon vahvemman kudelman kuin muuten muodostuisi.

Kristityt ovat aina huolehtineet muistakin kuin toisista kristityistä. Rakkauden teot lähtevät siitä, miten kohtelemme lähimmäisiä ja puhumme heistä.

– Elämän merkitys avautuu ainakin minulle ajatuksesta, ettei ihminen elä itseään varten.

Seiso reilusti sanojesi takana

Kallion seurakunnassa kirkkoon kuuluu vain noin 45 prosenttia alueen asukkaista.

– Kasteiden määrä on vähentynyt, mikä on surullista. Positiivista on se, että kastaminen on nyt tietoinen valinta.

Kun olemme uskottavalla tavalla avautuneina maailmaan ja teemme työtä toivon puolesta, yhä uudet sukupolvet löytävät elämän merkityksen Jeesuksen sovituksesta, ylösnousemuksesta ja siitä toivosta, jonka se tuo kuoleman jälkeen, Viljamaa visioi.

Uskonkysymyksiä koko ikänsä ahkerasti pyöritellyt pappi pohtii uskoa mielellään nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Heidän joukossaan esiintyy välinpitämättömyyttä mutta paljon myös avoimuutta ja kiinnostusta kristinuskoa kohtaan.

Asenteeseen vaikuttaa se, ettei huonoja kokemuksia kirkosta ole välttämättä syntynyt, kuten vanhemmilla sukupolvilla, koska kosketuspintaa seurakunnan elämään ei ole ollut.

 

Uskon mysteeriä ei voi selittää auki. Viljamaa toivoo kuitenkin, että uskosta puhuttaisiin rohkeammin. Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ei ole sanoja hengellisyydelle ja uskolle Jumalaan.

 

– Kristinuskon edustajan pitää seisoa reilusti oman asiansa takana. Ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mikä meidän jutustamme tekee meille tärkeän ja ainutlaatuisen ja mikä katsomuksia erottaa, Viljamaa sanoo.

Uskon mysteeriä ei voi selittää auki. Viljamaa toivoo kuitenkin, että uskosta puhuttaisiin rohkeammin. Suomessa on paljon ihmisiä, joilla ei ole sanoja hengellisyydelle ja uskolle Jumalaan.

Kristittyjen pitää pystyä tekemään selkeitä teologisia tulkintoja ja linjauksia. Nykyihmiset kysyvät, mistä voi tietää, että ne ovat totta, kun uskontoja on niin monta.

– Opettajani antoi aikanaan koulussa hyvän vastauksen: Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan.

Viljamaa näkee ongelmana loputtoman relativismin.

– Kammoksun ja pidän uhkana kaiken suhteellistamista. Jeesus sanoi selkeästi, että hän on totuus.

– On pakko myöntää, että ihminen jää aina vajaaksi. Uskon kokevani täyttymyksen vasta tämän ajan jälkeen. Aina minussa on joku sitä kaipaava sielun sopukka, jota mitkään mielihyvät tai addiktiot eivät täytä. Sielu lepää vasta Jumalassa, sanoo Visa Viljamaa.

 

Tarvitsemme vertaistukea

Yhteisöllisyys, kyky huolehtia toinen toisistamme, voi tätä nykyä heikosti monilla elämänaloilla. On vähän yhteisöjä, joissa ihminen voi olla heikko ja haavoittunut ja saada vertaistukea, Visa Viljamaa tietää.

Hän pyrkii vahvistamaan ja luomaan yhteisöjä, joissa ihmiset oppivat tuntemaan ja tukemaan toisiaan. Niitä syntyy seurakunnan lisäksi esimerkiksi kaupunginosissa ja harrasteryhmissä.

– Voin pappina tavata vain joitakin kertoja ihmisen, joka tulee juttelemaan haasteidensa kanssa. En pysty olemaan ystävän kaltaisessa roolissa, mutta yhteisöjen kautta vastuu voi jakautua isommalle joukolle.

 

Täydellistä suoritusta ei tee kukaan. Jumala on silti halunnut, että juuri sinä ja minä olemme olemassa.
– Visa Viljamaa

 

Viljamaa vetää hengellistä kasvuryhmää, joka lähtee liikkeelle ajatuksesta, että meissä kaikissa on monenlaista keskeneräisyyttä ja rikkinäisyyttä suhteessa itseemme, lähimmäisiin ja Jumalaan.

– Täydellistä suoritusta ei tee kukaan. Jumala on silti halunnut, että juuri sinä ja minä olemme olemassa.

Kun ihminen on yksin ja rikki, elämä on pielessä ja pohjakosketukset on otettu, hän voi olla kuitenkin kiitollinen Jumalan loppumattomasta rakkaudesta.

– Synkkyydessämme ja varjoissamme läsnä oleva Jumala ei ota rakkauttaan pois rikkinäisyytemme tai tekojemme takia.

Sielu lepää vasta Jumalassa

Elämän merkitys – se mikä pysyy ja kestää – voi avautua syvimmiltään lopulta vain Jumalan kautta, Viljamaa uskoo.

– Minua puhuttelee joka kerta tämä virren sana: ”Ei ole täällä mitään pysyvää.” Niin se vain on, vaikka ihminen yrittää keskittyä ja kiinnittyä monenlaisiin ohikiitäviin asioihin.

Jumala rohkaisee ihmisiä ja yhteisöjä kasvamaan. Siksi seurakunnassa pitää luoda kasvun paikkoja ja mahdollisuuksia. Kasvun kautta löytyy taas uusia ihmisiä, jotka ovat valmiita johdattamaan lähimmäisiä samojen aarteiden äärelle.

Viljamaa kokee, että jotain hänessä itsessäänkin on lopulta loksahtanut paikalleen.

 

On pakko myöntää, että ihminen jää aina vajaaksi. Uskon kokevani täyttymyksen vasta tämän ajan jälkeen. Aina minussa on joku sitä kaipaava sielun sopukka, jota mitkään mielihyvät tai addiktiot eivät täytä. Sielu lepää vasta Jumalassa.
– Visa Viljamaa

 

– Saan olla kiitollinen siitä kasvusta, jonka Jumala on antanut. En ole enää kuollut ranka, vaan minussa on uutta kukkimista ja vehreyttä.

Nuorempana hän oli pitkään ”hullun kärsimätön”, mutta myöntää nyt, ettei tässä elämässä ehtine saada lopullista täyttymystä.

– On pakko myöntää, että ihminen jää aina vajaaksi. Uskon kokevani täyttymyksen vasta tämän ajan jälkeen. Aina minussa on joku sitä kaipaava sielun sopukka, jota mitkään mielihyvät tai addiktiot eivät täytä. Sielu lepää vasta Jumalassa.

Omia varjoja ei kannata ohittaa, vaan kannattaa miettiä, miksi minä toimin tietyllä tavalla.

– Tutustu varjoosi – se on hyvä neuvo meille kaikille. Sitä noudattamalla jotkut tärkeät asiat tulevat valoon ja voi syntyä jotain uutta.

Hyvä lukija

Kiinnostuitko? Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Saat kaiken tämän:

* Samat sisällöt kuin printtilehdessä + vain verkossa julkaistavat jutut
* Printtilehden näköislehden
* Artikkelit ääneen luettuina
* Sanan arkiston

Sana tekee tärkeää ja merkityksellistä journalismia. Se on mahdollista ainoastaan tilausmaksujen avulla. Meidän ajassamme Sanan merkitys ainoastaan kasvaa.

Sinä voit osaltasi mahdollistaa laadukkaan kristillisen journalismin myös tulevaisuudessa.

Tilaa Sana.

Ilkka Enkenberg

Ilkka Enkenberg

Päätoimittaja

Jaa artikkeli