Sana-lehti on järjestänyt lukijamatkoja useiden vuosikymmenien ajan. Jatkamme nyt perinnettä ja tarjoamme lukijoillemme mahdollisuutta lähteä räätälöidylle teemamatkalle asiantuntijamatkanjohtajan kanssa. Syyskauden 2025 matka suuntasi riemuvuotta juhlivaan Roomaan Emil Antonin johdolla ja kevään 2026 matka oli Paavalin jalanjäljissä Kreikassa Kari Kuulan johdolla. Syksyn 2026 matka on Baltian kiertomatka 10.-13.9. Lisätietoja alla.
Minne sinä haluaisit lähteä keväällä 2027 Sanan lukijamatkalle?
Laita meille ehdotuksia matkan teemasta, matkanjohtajasta ja kohteesta markkinointi@sana.fi. Ota myös yhteyttä, jos olet kiinnostunut itse lähtemään asiantuntijamatkanjohtajaksi.
Viron, Latvian ja Liettuan kiertomatkalla tutustumme Euroopan viimeisenä alueena kristilliseksi tulleeseen Baltiaan ja sen historiallisiin kirkkokuntiin (luterilainen, katolinen ja ortodoksinen). Matkan pääkohde on Liettuan Ristikukkula, johon on pystytetty satojatuhansia ristejä uskonnon, toivon ja kansallisen identiteetin symboleiksi. Latvian kohteina ovat keskiaikainen Cesis ja katolinen kansallispyhäkkö Aglona. Bussimatkoilla saamme mielenkiintoista tietoa Viron, Latvian ja Liettuan historiasta, kulttuurista ja uskonnollisesta elämästä. Asiantuntijamatkanjohtajana Emil Anton ja paikallisoppaana Kadrin Stalde.
4 PÄIVÄN MATKAOHJELMA
Tallinna–Paide–Viljandi–Cesis–Aglona–Daugavpils–Šiauliai–Riika–Pärnu–Tallinna
10.9. torstai: Helsinki->Tallinna → Paide-Viljandi
Klo 7.30 Pohjolan Matkan bussi lähtee Rautatientorilta Mikonkadun pysäkiltä Länsisatamaan. Klo 9 Helsinki-Tallinna Eckerö Linen laivalla. Kokoustila, jossa tarjoiluna aamiaisbuffet/brunssi. Esittäytymis- ja tutustumiskierros. Lähtö Paideen, asiantuntijaoppaamme Emil Anton ja paikallisopas Kadrin alustavat Baltian historiasta ja uskonnollisesta elämästä.
Paiden Pyhän Ristin kirkko. Siirtyminen Viljandiin. Bussialustukset jatkuvat. Matkalla omakustanteinen kahvitauko.
Viljandin Johanneksen kirkko ja Paavalin kirkko. Yhteinen hartaushetki. Majoittuminen kahteen eri hotelliin. Yhteinen päivällinen kaupungilla. Pieni kiertoajelu/kävely halukkaille Viljandissa.
11.9. perjantai: Viljandi → Cesis →Aglona→Daugavpils
Aamiainen. Lähtö Viljandista Cesisiin Latviaan. Emil ja Kadrin luennoivat matkalla Latvian historiasta, kulttuurista ja kielestä. Cesisissa nähdään keskiaikainen vanhakaupunki ja Pyhän Johanneksen kirkko.
Lounas Cesiksessä, jonka jälkeen lähtö Aglonaan. Emil luennoi matkalla pyhiinvaelluskulttuurista, Neitsyt Marian taivaaseenottamisesta yms. Aglonan Neitsyt Marian taivaaseenottamisen basilika on Latvian tärkein katolinen pyhiinvaelluskohde, kirkko barokkia 1700-luvulta. Mahdollinen papin tapaaminen. Messu.
Lähtö Daugavpilsiin eli Väinänlinnaan, jossa majoittuminen Latgola-hotelliin. Vapaa aikaa tai omakustanteinen illallinen.
12.9. lauantai: Daugavpils — Ristikukkula→ Riika
Aamiainen. Ortodoksinen aamuhartaus Boris ja Gleb -katedraalissa. Samalla voi nähdä läheiset Martin Lutherin ja Marian perisynnittömän sikiämisen luterilaisen ja katolisen kirkon. Lähtö hotellista Liettuaan, matkalla Emil ja Kadrin kertovat Liettuan historiasta, kulttuurista ja kielestä.
Vierailu Ristikukkulalla, jossa on satoja tuhansia puisia ristejä. Lounas. Lähtö kohti Riikaa, takaisin Latviaan, jossa majoittuminen ja vapaa-aikaa. Riika by night kaupunkikierros kävellen Kadrinin johdolla.
13.9. sunnuntai: Riika → Pärnu → Tallinna-> Helsinki
Aamiainen. Lähtö kohti Pärnua, jossa tutustuminen Pärnun kirkkoihin. Lounas. Luterilainen messu Pärnu-Jaagupissa, Pyhän Jaakobin kirkossa. Saapuminen Tallinnaan. Eckerö Linen laiva Helsinkiin, jonne saavutaan klo 21.00. Kuljetus Rautatientorille Mikonkadun pysäkille.
Hinta 799 €/hlö
Hintaan sisältyy
Lisämaksusta
Matkalla on mukana asiantuntijamatkanjohtajana Emil Anton
1986 syntynyt Emil valmistui Helsingin yliopistosta teologian tohtoriksi, pääaineena dogmatiikka. Väitöskirja käsitteli Joseph Ratzingerineli paavi Benedictus XVI:n ajatuksia muista uskonnoista ja uskontojenvälisestä dialogista. Hän on kirjoittanut useita teologiaan liittyviä tietokirjoja, mm. Katolinen Paavali, Vatikaanin toinen kirkolliskokous: Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan ja Katolisempi kuin luulit: aikamatkoja Suomen historiaan. Uusimmat kirjat ovat Lestadiolainen ja katolinen: Näkökulmia Pohjolan kristillisyyteen ja Rooma: opas pyhiinvaeltajalle. Emil työskentelee virallisena matkaoppaana ja puhuu yli 10 kieltä.
Hotellit
10.–11.9. vierekkäiset hotellit Central Hotel https://centrum.ee/fi ja
Grand Hotel Viljandi https://www.ghv.ee/fi
11.–12.9. Park Hotel Latgola https://hotellatgola.lv
12.–13.9. Tallink Hotel Riga https://hotels.tallink.com/fi/tallink-hotel-riga
Ilmoittaudu matkalle
Pohjolan Matkan verkkokaupassa, sähköpostitse myynti@pohjolanmatka.fi tai puhelimitse 0201 303 303.
Pyydämme huomioimaan, että paikkoja on rajoitetusti ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille.
Ilmoittautumisen yhteydessä
Ilmoita nimesi (passin/henkilötodistuksen 1. etunimi ja sukunimi), syntymäaikasi ja mahdolliset erikoisruokavaliot.
Matkaehdot
Pohjolan Matka noudattaa toiminnassaan ulkoministeriön matkustussuosituksia, yleisiä matkapakettiehtoja ja Pohjolan Matkan lisä- ja erityisehtoja sekä mahdollisia matkakohtaisia erityisehtoja. Lisätietoja liittyen matkan peruuttamiseen, matkavakuutukseen ja erityisehtoihin löytyy www.pohjolanmatka.fi/matkapakettiehdot.
Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Sana-median lukijamatka Paavalin jalanjäljissä Kreikassa 14.-18.4.2026
Sana-median lukijamatkalla seuraamme Paavalin jalanjälkiä halki Kreikan historian ja maisemien. Tapaamme Delphin mystiset oraakkelit ja näemme Meteoran henkeäsalpaavat luostarivuoret. Seuraamme apostolia antiikin Korinttiin ja näemme Ateenassa, missä hän piti kuuluisan Akropolin puheensa. Ja tietenkin maistamme paikallisia makuja ja nautimme luonnon helmistä. Asiantuntijamatkanjohtajana teologian tohtori Kari Kuula.
Kari Kuula on pappi, tietokirjailija ja Uuden testamentin dosentti. Apostoli Paavali oli hänen akateeminen ensirakkautensa. Paavalin kautta saadaan vastaus suureen kysymykseen: miten kristinusko syntyi ja minkälaista ensimmäisten kristittyjen elämä oli. Lisäksi Paavali valoi perustan kaikelle myöhemmälle teologialle ja hengellisyydelle. Siksi kuningasapostoli inspiroi Kuulaa yhä uudestaan. Hän sanoo olevansa kristinuskon oppilas niin historiallisessa kuin hengellisessä mielessä. Kuula saa alkukirkon historian elämään ja hänen opetuksensa sytyttää hengellisen ahaa-lampun. Hänen teoksiaan ovat mm. Paavali, kristinuskon ensimmäinen teologi; Helvetin historia; Paholaisen biografia; Kotona kristinuskossa; Uskon iloon – kristinusko alusta loppuun.

Sana-median lukijamatka Roomaan 13.-16.11.2025
Lähde Sana-median lukijamatkalle kokemaan riemuvuotta ikuiseen Roomaan. Matkan vetävät päätoimittaja Ilkka Enkenberg sekä teologian tohtori ja tietokirjailija Emil Anton. Matkalla tutustutaan antiikin ja renessanssin Rooman historiallisiin helmiin sekä paikalliseen kirkolliseen elämään. Osallistumme Sant´Egidion yhteisön rukoushetkiin ja Pietarinkirkon sunnuntaimessuun, vierailemme birgittalaissisarten päämajassa ja nautimme Trasteveren tunnelmallisista kaduista, maukkaasta ruoasta ja samanhenkisestä seurasta.
Asiantuntijamatkanjohtaja
Emil Anton valmistui Helsingin yliopistosta teologian tohtoriksi, pääaineena dogmatiikka. Väitöskirja käsitteli Joseph Ratzingerineli paavi Benedictus XVI:n ajatuksia muista uskonnoista ja uskontojenvälisestä dialogista. Hän on kirjoittanut useita teologiaan liittyviä tietokirjoja, mm. Katolinen Paavali, Vatikaanin toinen kirkolliskokous: Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan ja Katolisempi kuin luulit: aikamatkoja Suomen historiaan. Uusimmat kirjat ovat Lestadiolainen ja katolinen: Näkökulmia Pohjolan kristillisyyteen ja Rooma: opas pyhiinvaeltajalle. Emil työskentelee virallisena matkaoppaana ja puhuu yli 10 kieltä.