Paltaniemen kuvakirkko täyttää 300 vuotta – maalaukset kertoivat uskosta, pelosta ja maailmanjärjestyksestä

Kymmenen kilometrin päässä Kajaanin keskustasta sijaitseva Paltaniemi on Kainuun vanhimpia asutuskeskuksia ja vuonna 1599 perustetun Paltamon emäpitäjän keskus. Se oli koko Kainuun kirkollinen ja hallinnollinen keskus 1890- ja 1900-lukujen taitteeseen saakka. Nykyisin Paltaniemi kuuluu Kajaanin kaupunkiin.

Paltaniemen kuvakirkko kuuluu kuitenkin edelleen Paltamon seurakunnalle. Se valmistui vuonna 1726 aikana, jolloin Kainuu oli toipumassa isovihan tuhoista. Se on järjestyksessä Kainuun neljäs kirkko. Paltaniemen kirkon, kuten monen muunkin kirkon historia on tuhon, mutta myös jälleenrakennuksen ja elämän jatkuvuuden historiaa.

Rakennushistoria kertoo paljon ajan maailmankuvasta: kirkko ei ollut vain jumalanpalveluspaikka vaan myös hallinnon keskus, yhteisön muistipaikka ja merkki siitä, että sotien ja katastrofien jälkeen maailma oli jälleen järjestyksessä.

Ensimmäinen kirkko sijaitsi Manamansalon saaressa, mutta Ruotsin ja Venäjän välisen pitkänvihan aikana venäläiset tuhosivat sen vuonna 1581. Osapuolten hävitysretket tuhosivat koko maakunnan ja Kainuuseen vasta syntyneet uudisasutukset.

Seuraavan kirkon sijaintipaikaksi valittiin Paltaniemi. Tämä kirkko tuhoutui erikoisella tavalla rantatörmän pettäessä voimakkaassa maanjäristyksessä vuonna 1626. Sana palta tarkoittaa vyöryvää törmää. Suuren Pohjan sodan aikana vuonna 1716 venäläiset polttivat kolmannen kirkon ja hävittivät myös Kajaanin linnan, kylät ja koko ympäristön.

Kirkon kuvakertomus opetti ja havainnollisti lukutaidottomalle rahvaalle kristinuskon kertomuksia ja pelastuksen sanomaa.

Sortumavaaran välttämiseksi seuraava eli samalla nykyinen kirkko rakennettiin uudelle paikalle kahden kilometrin päähän rannasta. Vuonna 1726 valmistuneen ja seuraavana vuonna käyttöön vihityn kirkon rakentamista johti vöyriläinen Johan Knubb.

Paltaniemi on valtakunnallisesti arvokas maisema-alue. Kirkkotie, kyläasutus ja Oulujärven rantapellot muodostavat maiseman, jossa vuosisatojen kerrostumat ovat nähtävissä. Maisemaan kuuluu myös Eino Leino -talo, jonka mallina on ollut kulttuurihistoriallisesti merkittävä Hövelö, joka kuului aikanaan Kajaanin piirilääkärinä työskenneelle Elias Lönnrotille ja oli myöhemmin myös Eino Leinon synnyin- ja lapsuudenkoti.

Professori ja tietokirjailija Reijo Heikkinen on yksi tunnetuimmista Kainuun historian ja kulttuuriperinnön tutkijoista. Hän on julkaissut useita Kainuuta ja Paltaniemeä käsitteleviä teoksia.

Heikkinen kertoo kolunneensa Suomea Bengtskärin majakalta Tenolle. Silti hän pitää juuri Paltaniemeä poikkeuksellisena kulttuurihistoriallisena ympäristönä.

– Suppealla alueella on paljon kiinnostavia historiallisia rakennuksia. Alueella on asunut ruotsinkielisiä virkamiehiä, säätyläisiä ja kulttuuriväkeä. Ja lisäksi paikka on säilyttänyt maalaismaisuutensa.

Paltaniemen vuonna 1726 rakennetun kuvakirkon itäpuolella levittäytyy metsähautausmaa, jonka Eino Leino nimesi Vainajien varvikoksi. Kuva: Raija Närhi / Reijo Heikkinen.

Kansan Raamattu

Alueen sydämessä sijaitsevan kirkon hyvin säilynyt ja laaja kuvasto on vihantilaisen kirkkomaalarin Emanuel Granbergin käsialaa. Vanhan ja Uuden testamentin kertomukset kulkevat katon ja seinien kuvissa, jotka kukkaköynnökset ja rokokootyyliset kehykset sitovat yhdeksi kokonaisuudeksi. Kuvasarjan taustana ovat valkoiseksi maalatut lautaseinät ja -katto, mikä antaa sisältöä täynnä oleville voimakkaille kuva-aiheille vastapainoksi ilmavuutta ja muodostaa niistä sekä visuaalisesti että kerronnallisesti ehjän ja täysin omanlaisensa kokonaisuuden.

– Kirkon kuvakertomus opetti ja havainnollisti lukutaidottomalle rahvaalle kristinuskon kertomuksia ja pelastuksen sanomaa. Maalauksilla pyrittiin myös pitämään kansaa kurissa ja nuhteessa, Reijo Heikkinen kertoo.

Pääoven yläpuolelle sijoitetun Viimeisen tuomion kuvakieli koettiin niin järkyttävänä, että osa helvettiä kuvaavasta alaosasta peitettiin myöhemmin valkoisella maalilla.

Kauhistukseen voi eläytyä, kun ymmärtää, että 1700-luvun seurakuntalainen näki sen konkreettisena todellisuutena, ei välttämättä vain symbolisena sielun kuvana. Kuvat taivaasta ja helvetistä olivat todellisia tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Kun maalauksia ryhdyttiin tekemään 1770-luvun lopulla, isovihan tuhoista oli kulunut vasta noin puoli vuosisataa.

Jumalanpalvelukseen oli pakko tulla, sillä muuten pappi olisi moittinut julkisesti nimeltä mainiten pois jäämisestä.

– Maakunta oli kokenut paljon järkyttäviä tapahtumia, ja Granberg maalasi raflaavia näkyjä. Kun ihmiset lähtivät kotiin, he näkivät viimeiseksi selkiensä takana olleen Viimeisen tuomion, jonka kuvat jäivät heille matkaevääksi. Kirkonmenoista on voitu lähteä aika herkällä mielellä, Heikkinen pohtii.

Hän muistuttaa, että osa herkistymisestä johtui kirkkomatkasta ja tilanteesta.

– Tänne tultiin kirkkoveneillä kilometrienkin päästä tuulisen Oulujärven Paltaselän yli kylmässä ja pärskeissä. Jumalanpalveluksen alkamista odoteltiin usein pitkään kirkon pihalla. Pullo kiersi, ja osa miesväestä saattoi olla melkoisessakin pöhnässä kirkonmenojen alkaessa.

Maalauksilla oli Heikkisen mukaan myös toinen merkitys, tai ainakin vaikutus:

– Ne olivat myös viihdykettä. Jumalanpalvelukseen oli pakko tulla, sillä muuten pappi olisi moittinut julkisesti nimeltä mainiten pois jäämisestä. Jos osa papin saarnasta meni yli hilseen, eikä nukkumaankaan voinut ruveta, saattoi katsella maalauksia.

Viimeinen tuomio -maalauksen sensurointi on merkityksellinen osa sen historiaa. Kuva: Raija Närhi.

Vainajien varvikko

Kirkon itäpuolella levittäytyvä vanha hautausmaa tunnetaan nimellä Vainajien varvikko. Runollisen nimen hautausmaalle antoi Eino Leino, jonka vanhemmat ja kolme sisarta on haudattu alueelle.

Hautausmaa on vanhaa mäntykangasta, jossa hautamuistomerkit ja luonnonympäristö limittyvät toisiinsa. Näkymä on kaunis ja vaikuttava. Tunnelma on yhtä aikaa levollinen ja hiukan selkäpiitä karmiva. Kuolleet lepäävät luonnon keskellä, osana metsää ja maisemaa.

Joskus, kun törmät ovat vyöryneet järveen, näkyviin on tullut pääkalloja ja luita.

– Vanhimmat puiset hautaristit ovat maatuneet, ja hautausmaalla on kuoppia niillä kohdin, joissa vainajat ovat tulleet jälleen maaksi. Vainajien varvikkoon liittyy paljon kummitusjuttuja, Heikkinen kertoo.

– Oulujärven tulvat ja sortuvat törmät ovat vuosisatojen aikana syöneet rantaa pala palalta. Joskus, kun törmät ovat vyöryneet järveen, näkyviin on tullut pääkalloja ja luita. Ei ole ihme, että paikka on ruokkinut ihmisten mielikuvitusta.

Aistit ovat herkillä niin kirkossa kuin kirkkomaalla. Kirkkoon ei ole hankittu lämmitystä, eikä sähköistys ole muuttanut rakennuksen historiallista tunnelmaa, tuoksua ja tyyntä hiljaisuutta.

Sunnuntaina 16. elokuuta Paltaniemen kuvakirkossa vietetään juhlamessu, jossa Kuopion piispa Jari Jolkkonen saarnaa ja liturgina toimii Paltamon seurakunnan kirkkoherra Esa Oikarinen.

”Jotka minua seurawat, näkewät walkeuden.” Kotka kantaa poikasiaan selässään. Kuva: Raija Närhi.

Juhlaviikonloppu

Paltaniemen kuvakirkon 300-vuotista historiaa juhlistetaan elokuussa kahdella päätapahtumalla. Lauantaina 15. elokuuta kirkossa kuullaan Einojuhani Rautavaaran Kainuu-kantaatti, jonka hän sävelsi tilaustyönä sekakuorolle, kertojalle ja lyömäsoittajalle kuvakirkon 250-vuotisjuhliin.

Rautavaara laati myös teoksen libreton ja kokosi siihen omien kirjoitustensa rinnalle muun muassa kansanperinteen tallentajan Samuli Paulaharjun sekä paltamolaissyntyisen virsirunoilijan Juhana Cajanuksen tekstejä.

Viisiosainen kantaatti kuljettaa kuulijan Kainuun historiaan muinaiskainulaisten ajoista 1900-luvulle ja rakentaa kuvaa maakunnasta sitkeyden, yhteisöllisyyden ja jälleenrakentamisen paikkana. Viimeinen osa, Kainuun kantajat, nostaa Kainuun koko Suomen kansan symboliksi.