KIRJOITTAJA

Ilkka Enkenberg

ilkka.enkenberg@sana.fi

KUVAT

Jani Laukkanen

Jaa artikkeli

Pääkirjoitus | 09.11.2023 | 21/2023

Pääkirjoitus | Muutama sana isyydestä

Kun runsaat 15 vuotta sitten näin raskaustestissä kaksi viivaa, pomppasin ilmaan silkasta riemusta, eivätkä kasvojeni lihakset suostuneet vääntymään niin leveään hymyyn kuin sisälläni oli. Se on tunne, jota on lähes mahdoton kuvata, sillä se tuntui täyttävän kehon jokaisen solun ja vaativan vapauttamistaan niin voimallisesti, että kyynelet valuivat silmistä.

Nuo kaksi viivaa merkitsivät uuden, yhä jatkuvan aikakauden alkua. Ne kertoivat järistyksestä, joka muutti monen ihmisen elämän: minun, vaimoni ja sukulaistenkin, jotka ovat saaneet seurata lasten kasvua isovanhempina tai täteinä.

Tietenkään lasten kanssa eläminen ei ole jatkuvaa auvoa. On mahatautikausi, flunssakausi, uhmaikä, murrosikä, ja koko ajan saa olla jostain huolissaan. Täytyykin myöntää, että puhdas ilo ei aina kuvaa isyyden kokemusta. Ajattelen kuitenkin, että olen vahvasti plussalla. Pelkästään se, että saa pitää lasta sylissään, rukoilla tämän kanssa iltarukouksen ja sanoa, että rakastaa, on paljon.

 

Suuri kiitollisuuden aihe on sekin, että saa olla isä juuri tänä aikana, jolloin miehet saavat näyttää tunteita, sitä jopa odotetaan meiltä.

 

Joskus myös lankeaa sellaisiin asioihin kuin vaikkapa ylpeyteen. Rinta rottingilla on tullut asteltua käsi kädessä pienen kanssa kauppakeskuksessa tai oltua vähän suuremman kanssa kirjamessuilla ja ajateltua, että ”katsokaa, tässä minä menen iloisen ja hyvin käyttäytyvän lapseni kanssa, eikös ole mahtavaa”.

On kuitenkin fakta, että lapset ovat meillä vain lainassa. Lapsi ei ole jotain, jonka minä olen tehnyt, sillä siinäkin olen ollut vain välikappaleena. Hän on tullut jostain ihan muualta, minulle on vain annettu luottamustehtävä rakastaa häntä ja valmistaa jollakin tavalla elämää varten.

Suuri kiitollisuuden aihe on sekin, että saa olla isä juuri tänä aikana, jolloin miehet saavat näyttää tunteita, sitä jopa odotetaan meiltä. Ja tarkoitan tässä nimenomaan positiivisia tunteita. Muistan omasta lapsuudestani kaverin, jonka isä ei juuri poikaansa halannut. Jos lasta piti torua, isä hoiti homman. Ulospäin saattoi näyttää siltä, että rakkauden osoittaminen oli kaverini isälle vaikeaa. Kaverilla oli kuitenkin kylän hienoin polkuauto, isänsä käsin tekemä.

 

Kaikesta huolimatta meidän taivaallinen Isämme iloitsee jokaisesta meistä aivan samoin ja vielä enemmänkin kuin me ihmiset iloitsemme omista lapsistamme.

 

Uskonkin, että jokaisella isällä ja samalla tavalla myös äidillä, on tarve osoittaa rakkautta lapselleen. Mikäli hän ei syystä tai toisesta kykene sitä tekemään, se on tragedia paitsi lapselle, myös vanhemmalle.

Näin lienee myös taivaallisen Isän suhteen. Myös hän rakastaa jokaista lastaan ja haluaa osoittaa sen. Hän haluaa kuulua lastensa elämään ja suree sitä, jos se ei onnistu.

Kaikesta huolimatta meidän taivaallinen Isämme iloitsee jokaisesta meistä aivan samoin ja vielä enemmänkin kuin me ihmiset iloitsemme omista lapsistamme. Ja jokainen meistä on Jumalan lapsi.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

LISÄÄ AIHEPIIRISTÄ

Jaa artikkeli