Pääkirjoitus | Koko elinkaaren ajaksi

Mihin hyvinvointiyhteiskunnalla on varaa? Kysymys on vaikea mutta välttämätön. Julkista taloutta ei voi rakentaa toiveiden varaan, eikä mikään yhteiskunta voi pitkään käyttää enemmän kuin se kykenee kantamaan.

Silti keskustelu jää helposti liian kapeaksi. Hyvinvointiyhteiskunta nähdään usein ennen kaikkea menona: palveluina, etuuksina, tukina ja kustannuksina. Silloin unohtuu, että se on myös yhteiskunnan toimintakykyä ylläpitävä rakenne. Etuudet ovat tapa pitää ihmiset mukana silloinkin, kun elämä särkyy, työ loppuu, perhe väsyy, mieli horjuu tai vanhuus vie liikuntakyvyn.

Kirkkohallitus julkisti 5. toukokuuta 2026 tavoitteensa Suomen seuraavaa hallitusohjelmaa varten. Niissä puhutaan ihmisarvoisesta elämästä koko elämänkaaren ajan. Se on tärkeä muotoilu. Kirkko esittää toimia lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi, nuorten mielenterveyden ja tulevaisuususkon vahvistamiseksi sekä työllistymisen esteiden purkamiseksi.

Kristillisessä ihmiskuvassa ihmisen arvo ei perustu hänen tuottavuuteensa, terveydentilaansa, ikäänsä tai kykyynsä pärjätä yksin.

Kristillisessä ihmiskuvassa ihmisen arvo ei perustu hänen tuottavuuteensa, terveydentilaansa, ikäänsä tai kykyynsä pärjätä yksin. Se koskee lasta, joka kasvaa köyhyydessä. Nuorta, joka ei saa mielenterveyteensä apua. Työikäistä, joka jää työelämän murroksessa sivuun. Vanhusta, joka tarvitsee hoivaa ja läsnäoloa. Kuolevaa ihmistä, jonka viimeisiä hetkiä ei saa mitata vain resurssien kautta.

Ihminen on arvokas, koska hän on ihminen.

On totta, että hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen on käynyt vaikeaksi. Väestö ikääntyy, julkinen talous on tiukoilla, ja työ tekeminen muuttuu nopeasti. Tekoäly voi lisätä tuottavuutta ja avata uusia mahdollisuuksia, mutta se voi myös horjuttaa ammatteja, osaamista ja toimeentuloa tavalla, jonka seurauksia emme vielä täysin näe.

Turvaverkot eivät ole menneen maailman jäänne. Ne ovat tulevaisuuden rakenteita.

Juuri siksi turvaverkot eivät ole menneen maailman jäänne. Ne ovat tulevaisuuden rakenteita. Mitä epävarmemmaksi työ ja toimeentulo muuttuvat, sitä vaarallisempaa on purkaa niitä järjestelmiä, jotka pitävät ihmiset kiinni yhteiskunnassa.

Vaikeina aikoina säästäminen voi näyttää välttämättömältä, mutta jos säästöt tehdään niin, että lapset köyhtyvät, nuoret jäävät yksin, perheet uupuvat ja työelämästä pudonneet menettävät otteensa, lasku maksetaan myöhemmin korkojen kanssa.

Kun maailma muuttuu nopeasti, myös turvaverkkojen on uudistuttava. Niiden on autettava ihmisiä oppimaan, vaihtamaan suuntaa, kuntoutumaan, jaksamaan ja palaamaan osallisuuteen. Järjestelmän uudistaminen on haastavaa.

Kirkon tehtävä ei kuitenkaan ole tehdä valtion budjettia. Sen tehtävä on muistuttaa siitä, että jokaisen numeron takana on ihmisiä.

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta on keskusteltava rehellisesti. Mutta keskustelun lähtökohdaksi ei riitä kysymys siitä, mihin meillä on varaa. On kysyttävä myös, mihin meillä ei ole varaa.