Pääkirjoitus | Katso, rukoile, ole

0Moni lauseemme alkaa sillä sanalla, pitäisi. Lomallakin pitäisi, esimerkiksi maalata ikkunanpuitteet. Pitäisi vaikuttaa, ottaa kantaa, parantaa itseään, puolustaa arvojaan, pitää puolensa, muuttaa maailmaa, rakentaa brändiä, kasvattaa osaamistaan ja pysyä mukana. Joskus pitäisi myös levätä, mutta siitäkin on tullut helposti yksi suoritus muiden joukossa.

Kristillisessä elämässäkin on paljon tekemistä. Tulee auttaa, palvella, rakastaa lähimmäistä, kantaa vastuuta luomakunnasta ja pitää esillä toivoa. Kaikki tämä on hyvää ja tarpeellista.

Silti kristillinen elämä ei ala tekemisestä. Se alkaa katsomisesta.

Meidän ei tarvitse kantaa Jumalan mainetta pienillä harteillamme.

Sanan numerossa 9 luontokartoittaja Ahti Pulli katsoo lintuja, kasveja ja maisemaa. Hän ei näe luonnossa vain mitattavaa ja raportoitavaa todellisuutta, vaan myös jotakin sellaista, joka hiljentää ja jota on syytä varjella.

Se on hyvä alku melkein kaikelle.

Emme voi suojella sitä, mitä emme näe. Emme voi rakastaa lähimmäistä, jonka ohi katsomme. Emme voi kantaa vastuuta maailmasta, jos näemme siinä vain omat tarpeemme, omat pelkomme ja kiireemme.

Katsominen ei ole passiivisuutta. Se on havahtumista.

 Eija-Riitta Korhola-Dunderfelt puolestaan puhuu haastattelussa kaipauksesta. Kaipaus on hyvä sana, koska se ei mahdu hallinnan kieleen. Kaipaava ihminen ei omista sitä, mitä kaipaa. Hän ei ole saanut kaikkea valmiiksi. Hän ei pysty selittämään Jumalaa tyhjäksi eikä tekemään uskosta järjestelmää, jonka avulla muut pannaan oikeille paikoilleen.

Rukous alkaa usein juuri kaipauksesta. Siitä, että ihminen huomaa olevansa Jumalan edessä ilman kaikkia selityksiään.

Meidän ei tarvitse kantaa Jumalan mainetta pienillä harteillamme. Meidän ei tarvitse olla koko ajan oikeassa, valmiita, vahvoja ja johdonmukaisia. Riittää, että tulemme Jumalan eteen sellaisina kuin olemme.

Sitten on vielä oleminen, joka voi kuulostaa vähäiseltä. Eihän siinä tehdä mitään.

On vaikea olla maailmassa niin, ettei yritä koko ajan hallita sitä.

Severi Laakso puhuu elämän hauraudesta ja arvaamattomuudesta. Yhtenä hetkenä puhelimessa kerrotaan syntyvästä lapsesta, toisena lähestyvästä kuolemasta. Elämään mahtuu syntymää, rakkautta, väsymystä, sairautta, sumua ja iloa. Usein vielä samanaikaisesti.

Sellaisessa elämässä usko ei ole kiiltokuva. Se ei ole lupaus siitä, että kaikki vaikea väistyy. Se on turva, joka kantaa myös silloin, kun ihminen ei itse jaksa kannatella itseään.

On vaikea olla Jumalan edessä ilman suoritusta. On vaikea olla toisen ihmisen rinnalla ilman neuvoja. On vaikea olla maailmassa niin, ettei yritä koko ajan hallita sitä.

Seuraaminen alkaa siitä, että kääntää katseensa oikeaan suuntaan. Sen jälkeen voi kulkea. Katso ihmistä silmiin. Rukous alkaa siitä, että tunnustaa tarvitsevansa. Rukoile toisten ja itsesi puolesta. Oleminen alkaa siitä, että muistaa hengittää. Ole läsnä.