Pääkirjoitus | Jumala ei ole kenenkään ase

Sotamuseoiden vitriineissä makaa saksalaisia vyönsolkia kahdesta maailmansodasta. Niihin on kaiverrettu kotka ja sanat ”Gott mit uns”, Jumala kanssamme. Soljet ovat ruostuneet, mutta tekstin ajatus ei ikävä kyllä ole.

Keväällä 2024 Moskovan patriarkka Kirillin johtama kansankokous julisti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan pyhäksi sodaksi, jossa puolustetaan pyhän Venäjän hengellistä aluetta lännen pahuutta vastaan. Ohjukset lentävät asuinkerrostaloihin ristin nimessä.

Ukrainan itsenäisyyspäivänä 24. elokuuta 2026 arkkipiispa Tapio Luoma puhui Helsingin Senaatintorilla järjestetyssä kansanjuhlassa: ”Hyökkäyssotaa ei voida oikeuttaa Jumalan nimissä.” Hänen mukaansa harva asia kuvastaa suurempaa Jumalan nimen väärinkäyttöä. Ilmiö ei ole uusi, Jumala on marssitettu rintamalle lukuisissa sodissa ristiretkistä alkaen.

Monelle on ehkä opetettu, että toinen käsky kieltää kiroilemisen. Se on käskyn kevyin merkitys. Oikeasti kyse on siitä, että Jumalan nimeä ei saa ottaa oman asian takuumieheksi.

Jumalan nimeä ei saa ottaa oman asian takuumieheksi.

Joosuan kirjan viidennessä luvussa on kohtaus, jossa Joosua kohtaa miekkaa kantavan miehen Jerikon edustalla ja kysyy tältä: ”Oletko meikäläisiä vai vihollisiamme?” Herran sotajoukon päällikkö vastaa: ”En kumpaakaan.” Kysymys siitä, onko Jumala meidän puolellamme, kääntyy toisin päin: olemmeko me hänen riveissään?

Mutta Raamatussakin lakaistaan tieltä kokonaisia kansoja! Ero on siinä, että Vanhan testamentin kertomuksissa aloite on Jumalan ja ihminen tottelee. Moskovan malli on se, että ihminen aloittaa sodan omista syistään ja lisää Jumalan jälkikäteen allekirjoittajaksi.

Kyse ei kuitenkaan ole vain sodista, vaan kiusaus asuu lähempänä. Pienemmässä mittakaavassa sama tapahtuu aina, kun Jumala valjastetaan vaaliohjelman, seurakuntakiistan tai oman mielipiteen sinetiksi. Raja kulkee kahden lyhyen lauseen välissä. Toinen on rukous: tapahtukoon sinun tahtosi. Toinen on vaatimus: siunaa minun tahtoni. Ensimmäinen tekee ihmisestä palvelijan, jälkimmäinen yrittää tehdä Jumalasta sellaisen.

Kirkot eivät voi vetäytyä hurskaaseen puolueettomuuteen, kun naapurissa tapetaan.

Kirkot eivät silti voi vetäytyä hurskaaseen puolueettomuuteen, kun naapurissa tapetaan. Hyökkääjän ja puolustajan välillä on ero, ja se on sanottava ääneen, kuten arkkipiispa teki. Mutta kirkko rukoilee myös vihollisen puolesta. Sitä tapahtuu esimerkiksi kirkoissa, joissa ukrainalaiset ja venäläiset polvistuvat vierekkäin.

Jumala ei ole kenenkään ase. Johanneksen evankeliumin kahdeksannessa luvussa Jeesus sanoo olevansa maailman valo. Se sulkee sisäänsä kaikki ihmiset.

Vyönsoljet vitriineissä kertovat, että Jumalan nimen voi kaivertaa metalliin, mutta häntä itseään ei sillä saada rintamalle. Hän on siellä, missä joku sitoo haavoja, jakaa leipää ja rukoilee myös vihollisen puolesta.