”Moni kokee, että työpaikalla oleminen vie enemmän energiaa kuin itse työ”, sanoo väsymykseni historiaa tutkinut Mona Mannevuo

Väsymys on kiehtova aihe. Uupumusta ja voimattomuutta olisi helpompi tutkia ja ymmärtää, mikäli ne olisivat tauteja, joille voitaisiin nimetä selkeä syy. Väsymys sijoittuu jonnekin terveyden ja sairauden väliselle harmaalle alueelle, toteaa poliittisen historian dosentti Mona Mannevuo.

Mannevuo on perehtynyt väsymyksen historiaan sekä väsymykseen liitettyihin kulttuurisiin, sosiaalisiin, yhteiskunnallisiin ja moraalisiin merkityksiin.

Tänä syksynä julkaistussa kirjassa Väsymyksen aika – hermovoimattomuudesta aivosumuun (Gaudeamus) hän käy läpi väsymysilmiöitä 1800-luvun neurasteniasta sotaväsymykseen ja työuupumuksesta krooniseen väsymysoireyhtymään.

Terveydenhoitolehden kysymyspalstalla 1960-luvun nuorille vastataan järjestään, että ahdistuksen kanssa on vain opittava elämään ja että se on useimmiten ihan normaalia.

– Historia kertoo, että väsymystä on ollut aina, ja että samat asiat kuluttavat meitä vuosikymmenestä toiseen. Eikä tämä ongelma ehkä koskaan ratkea.

Tutkija on käyttänyt aineistona Duodecim-julkaisun sekä laajalle yleisölle suunnattujen terveyslehtien keskusteluja väsymyksestä, mikä on antanut pääsyn ihmisten kokemusten ja heidän ongelmiensa tulkintojen ja ratkaisuyritysten juurille.

– Eri aikakausina ilmenneitä väsymyksiä on aina pidetty kiistanalaisina. Terveydenhoitolehden kysymyspalstalla 1960-luvun nuorille vastataan järjestään, että ahdistuksen kanssa on vain opittava elämään ja että se on useimmiten ihan normaalia, kertoo Mannevuo.

– Näin on saatettu vastata nykynäkökulmasta melko vaikeissakin tilanteissa, joten raja sen välillä, mikä on tavallista oirehtimista ja mikä mielenterveyden ongelma, on ollut jyrkempi.

”Väsymyksen historia on myös sopeutumisen historiaa – tasapainon etsimistä ylikierroksilla käyvässä maailmassa”, Mona Mannevuo sanoo.

Yksilöitynyt työkulttuuri

Teollistumisen aikana työtehoa ajateltiin työsuojelullisesta näkökulmasta; miten estetään loukkaantumiset. Mannevuo kertoo, että sotien jälkeen tärkeintä olivat tunnollisuus, ahkeruus ja tavallisuus. Mittarit olivat materialistisia ja työntekijöihin suhtauduttiin holhoavasti. Ihmisen ei oletettu pyrkivän jatkuvasti eteenpäin.

Tehostamisoppeja aiemmassa kirjassaan Ihmiskone töissä (2020) tutkinut Mannevuo summaa, että kun määritetään työtehoa, määritetään samalla ihmisyyttä. Tänä päivänä ihmisten oletetaan kestävän eri suunnista jatkuvasti aisteja kuormittavia uusia asioita. Pitää vastata muuttuviin vaatimuksiin omatoimisesti ja nopeasti, olla kykenevä siirtymään tehtävästä toiseen.

– Nyt ihmiseltä odotetaan loputtomasti joustoa. Työ on rajatonta.

Vaikka tiedetään, että kyse on ympäristön vaikutuksesta, ympäristöä ei muuteta. Sen sijaan lapsille jaetaan kuulosuojaimia.

– Yksilöityneessä työkulttuurissa tavoitellaan ideaaliyksilöitä; jokaisen potentiaali pitää puristaa esiin, ja sitä kautta syntyy tulosta. Työnantaja ei määritä riittävää tasoa, vaan yksilö itse pyrkii jatkuvasti parempaan. Mutta onko mielekästä mitata ihmisen arvo suhteessa siihen, mitä hän tuottaa? Mannevuo kysyy.

Populaarin stressiteorian viesti ihmisille Mannevuon mukaan on, että elämä on stressaavaa ja sopeutuminen muutokseen riippuu myös hänestä itsestään. Modernisaation vaatimuksena on sopeutuminen jatkuvasti nopeatempoisempaan ja stressaavampaan maailmaan – ei maailman muuttaminen vähemmän stressaavaksi.

Mannevuo ottaa esimerkiksi avoimet oppimisympäristöt, joilla vaikuttaa olevan jonkinlainen yhteys lasten yleistyneisiin keskittymisvaikeuksiin.

– Vaikka tiedetään, että kyse on ympäristön vaikutuksesta, ympäristöä ei muuteta. Sen sijaan lapsille jaetaan kuulosuojaimia.

Sitkeä neurastenia

1800-luvulla neurasteniaksi nimetty sairaus on nostanut päätään aina uusissa väsymyshistorian vaiheissa. Nykyajan monimuotoinen krooninen väsymysoireyhtymä vertautuu siihen hankalan oirekirjonsa perusteella.

– Neurastenia tulkittiin alun perin epämääräiseksi hermostolliseksi sairaudeksi. Sen jälkeen, kun siitä kärsiviä oli liikaa, syntyi kiistoja korvattavuudesta, ja sairaus sai psykologisemman tulkinnan käyttäytymisperustaisena.

Väsymyksen tulkinnassa on myös sukupuolittuneisuutta. Naisten uupumusta pidettiin useammin hermoheikkoutena. Neurastenian tyypillinen edustaja oli kuitenkin itsensä tyhjiin ammentanut kyvykäs mies.

– Neurastenia oli esimerkiksi hysteriaa parempi sairaus, sillä ei ollut naisten sairauden stigmaa. Hoidoissa naisille tarjottiin lepoa ja miehille toiminnallisia aktiviteetteja.

”Kaikki tutkimukset ovat osoittaneet, että ärsykkeet väsyttävät, ja silti menemme siihen suuntaan, että ärsykkeitä on jatkuvasti enemmän”, sanoo Helsingin yliopiston tutkijana työskentelevä Mona Mannevuo.

Sotilaan sydän

Sodissa rintamalla taistelleiden väsymyksestä puhuttiin toisinaan sotilaan sydämenä. Oireiltaan toiminnalliset sydänoireet muistuttivat paniikkihäiriötä.

– Sotien jälkeen lääketieteellinen keskustelu pyöri sydämen ympärillä. Suomalaisista miehistä, jotka johtivat Euroopan sydänsairauksien tilastoja, oli hätä. Nykyään puhutaan hermojen tai sydämen sijaan aivoista.

Sota-aikana ja sen jälkeen ihmisiä opetettiin Mannevuon mukaan hallitsemaan hermonsa ja menemään eteenpäin. Heitä myös kannustettiin puhaltamaan yhteen hiileen.

– Sanottiin, että tämä on kaikille raskasta aikaa: Älä keskity liikaa omiin tuntemuksiin vaan käytä energia toisten auttamiseen.

Ylivirittynyttä yhteiskuntaa ei ole koskaan pidetty sopivana ihmisten hermoille, sydämelle tai aivoille.

Mannevuo ei osaa sanoa, olisivatko asiat menneet toisin, jos kaikki olisivat saaneet terapiaa tai keskustelleet enemmän tunteistaan ja tuntemuksistaan.

Hän muistuttaa terveydenhuollon rajallisuudesta sotien jälkeen, ja sanoo ymmärtävänsä karuja ratkaisuja, joita on täytynyt tehdä yhteiskunnan jälleenrakentamiseksi.

Silti jo sotien jälkeisessä keskustelussa ärsyketulvaa pidettiin aivan liiallisena ihmiselle.

– Ylivirittynyttä yhteiskuntaa ei ole koskaan pidetty sopivana ihmisten hermoille, sydämelle tai aivoille. Samaan aikaan moderni yhteiskunta on vauhtia ja kehitystä ihaileva väsymättömien maailma.

Väsymättömyyden tavoittelu

Kun stressi alettiin nähdä joidenkin sairauksien riskitekijänä, huomio keskittyi kansalaisten stressinsietokykyyn. Usein, kun yksittäistä selittävää tekijää ihmisten oireilulle ei löydy, tai syy on niin syvällä organisaation ja yhteiskunnan toimintatavassa, ettei sille koeta voitavan mitään, katse kääntyy yhteiskunnasta yksilöön ja tämän tapaan olla maailmassa.

Tällöin oma hyvinvointi ja asenteen muokkaus sopivaksi ovat yksilön vastuulla. Yksilön tulisi myös pystyä rajaamaan energiaa vieviä asioita elämässään samanaikaisesti, kun vaatimuksia ja ärsykkeitä tulee lisää.

Väsymysilmiöihin liittyy myös paljon poliittisia kysymyksiä, kuten sairausvakuutukset ja korvauspolitiikka. Voidaan kysyä, kenen ja minkälainen väsymys ansaitsee myötätunnon ja hoidon.

Mannevuo pohtii medikalisaation eli arjen lääketieteellistymisen tekevän uupumusta näkyväksi, mutta toteaa sen voivan kiihtyä tavalla, joka ei tuota toivottuja terveyshyötyjä.

– Yksi esimerkki tästä on täydellisen terveyden – tai tässä tapauksessa väsymättömyyden – epärealistinen tavoittelu.

Kulutuskeskeisyys on kasvattanut odotuksia siitä, millaista jouluna pitäisi olla. Mona Mannevuon mielestä pitäisi enemmän miettiä, mihin omat resurssit riittävät.

Emotionaalinen kuormitus

Mannevuo näkee työelämän muutoksen ajankohtaisessa keskustelussa etätyöstä. Se, että ylipäätään käydään keskustelua siitä, missä työtä tehdään, kertoo työn muutoksesta tietotyöksi ja elämän yksilöllistymisestä.

– Ihmiset eivät välttämättä hyväksy sitä, että työnantajalla on oikeus määrätä työn tekemisen tavat. Tämä on lähihistorian ilmiö, joka voimistui erityisesti koronan aikana.

– Stressikeskustelussa korostuu työn yksilöityminen ja pirstoutuminen. Moni kokee, että työpaikalla oleminen vie enemmän energiaa kuin itse työ. Avokonttorit, siirtymät ja sosiaaliset suhteet kuormittavat, ja siksi kotona työskentely tuntuu helpommalta.

Moni kokee, että työpaikalla oleminen vie enemmän energiaa kuin itse työ.

Tutkija pitää ongelmallisena, että erilaisista väsymyksistä puhutaan ja niitä käsitellään samoilla tavoilla. Alun perin työuupumus, burnout, ei käsitteenä liittynyt pelkästään itse työhön tai työn määrään, vaan siihen, että esimerkiksi opetus- tai hoivatyötä tekevä ihminen antaa itsestään liikaa muille ja kuormittuu emotionaalisesti.

Kuormitusta lisäävät myös taloudelliset huolet.

– Harvalla on varaa arkea helpottaviin ratkaisuihin, kuten kotipalveluihin, ravintolalounaisiin tai virkistäviin irtiottoihin, joten väsymys kasaantuu. Myös 1800-luvun lopulla osa ihmisistä saattoi levätä kylpylöissä, kun taas toisten piti tyytyä oma-apuoppaisiin.

Luonnonrytmisyys

Jouluna moni haluaisi keskittyä joulun sanomaan tai rauhoittua ja levätä, mutta yhtä monella nämä aikeet jäävät tahtomattakin kiireen ja suorittamisen varjoon.

Levon voisi ajatella korostuvan joulunvietossa, sillä Raamatussa sen merkitys on vahvasti esillä jo luomiskertomuksessa sekä esimerkiksi psalmeissa ja Jeesuksen puheissa.

Terveysvalistuksessa oli Mannevuon mukaan 1960-luvulle saakka selkeä kristillinen pohjavire, joka korosti levon ja itsen kuuntelun merkitystä. Terveydenhuoltolehti julkaisi myös tavallista enemmän kristillistä sanomaa sisältävää joulunumeroa.

– Terveydenhoitolehdissä puhuttiin toisinaan luonnonmukaisen rytmin mukaan elämisestä, joka kuului myös kristilliseen ajatteluun: luonnon rytmi, vuodenaikojen rytmi, viikkorytmi, arki ja pyhä – lepääminen osana elämää.

– Julkaistiin paljon artikkeleita kevätväsymyksestä, mutta kaamosoireita ei juurikaan käsitelty. Kenties talvi ja pimeä aika oli maaseutuvaltaisessa Suomessa ihmiselle luonteva aika ottaa rauhallisemmin, Mannevuo pohtii.

Kenties talvi ja pimeä aika oli maaseutuvaltaisessa Suomessa ihmiselle luonteva aika ottaa rauhallisemmin.

Hän arvioi, että kristillinen lähestymistapa on ehkä istunut paremmin siihen maailmanaikaan, jossa on sopeuduttu vallitseviin olosuhteisiin ja vuodenaikojen mukaan elämiseen. Aiemmin myös yhteinen lepopäivä oli osa kulttuuria.

– Lehtien lääketieteelliset ohjeet keskittyivät esimerkiksi hygieniaan ja bakteriologiaan, kun taas hyvän elämän moraaliset kysymykset olivat kristillisiä. Arkisia elämän vaikeuksia ei yritetty niin paljon medikalisoida kuin nykyään.

– 1960-luvun jälkeen alkoi voimistua urbaanin maailman sanoma, jossa korostuivat muun muassa kuluttaminen, menestys, ulkonäkö ja tehokkuus, Mannevuo luettelee.

Nyky-yhteiskunnan piirre hänen mukaansa on teknologian ja kuluttamiseen perustuvan elämäntavan kiihdyttämä jatkuva vireystilan ylläpito. Tarjolla on uusia väsymystä vähentäviä palveluja ja tuotteita, esimerkiksi kirkasvalolamput ja älykellot.

– Pitää optimoida myös lepoaika, tutkija naurahtaa.

Mikä on realistista?

Ihmisillä on erilaisia odotuksia joulun suhteen ja kokemuksia joulustressistä ja jouluväsymyksestä. Monet kokevat ajatuksen jouluilosta jopa kummallisena ja teennäisenä tässä maailmanajassa.

– Siirtyminen kaiken läpäisevään kulutuskulttuuriin on kasvattanut odotuksia siitä, millaista elämän arkena ja pyhänä, myös jouluna, pitäisi olla.

– Kun pitäisi nauttia yhteisöllisyydessä ja toisten ihmisten kanssa olemisesta, ihmiselle voikin tulla kuormittavuuden tunteita siitä, että hän tuottaa toisille pettymyksiä.

Onko niin, että joulusta luodaan etukäteen kuva, jota kohti ponnistellaan, vaikka siihen ei olisi resursseja? Ajatellaan, että kaikki korvautuu sitten joulun pyhinä?

– Pitäisi enemmän miettiä, mihin odotukset itseä ja toisia kohtaan perustuvat, mitä oikeasti haluaa ja mikä on realistista, sanoo Mannevuo.

Tutkija haluaa muistuttaa, että väsymyksen kokemuksia on useita erilaisia ja niistä on monia tulkintoja ja teorioita, ei vain yhtä ja ainoaa oikeaa.

– Kirjaa kirjoittaessa kävin läpi pitkältä ajanjaksolta tuttuja ja vieraita inhimillisiä asioita ja ilmiöitä. Koin sen avartavana, yllättävänä ja terapeuttisenakin.

– Ehkä ihmisten olisi hyvä yrittää mennä oman kokemuspiirinsä ulkopuolelle ja asettua toisten ihmisten asemiin. Ehkä se auttaisi ymmärtämään toisiamme paremmin, niin että ymmärtäisimme arkisen elämän moninaisuuden sen sijaan, että puhumme toistemme ohi. Osaisimme myös ehkä paremmin tukea toisiamme virkeinä ja väsyneinä.