Jenni Haukio: ”Juuri ne arvot, jotka ovat pysyvimpiä kivijalkoja, joutuvat haastetuiksi tässä ajassa”

Porista kotoisin olevan Jenni Haukion rakkaus sanoja kohtaan syttyi jo lapsuudenkodissa, jossa kirjoja oli runsaasti ja niitä myös arvostettiin.

– Meillä luettiin paljon ja käytiin kirjastossa, jopa useana päivänä viikossa kirjastossa viihtynyt Haukio summaa.

Kotona syttynyt ja hyvin ruokittu rakkaus johti hänet myöhemmin runoilijaksi. Haukion esikoiskokoelma Paitasi on pujahtanut ylleni ilmestyi vuonna 1999 ja voitti valtakunnallisen Runo-Kaarina-palkinnon.

– Äitini kirjoitti ylös joitakin minun runoriimejäni, kun olin noin kolmevuotias. Se oli sen aikakauden lapsille tavanomaista.

Eräs Haukion runojen kantavista teemoista on luonto. Luonto-suhteen perustan puolestaan on luonut kiinnostus ja kiintymys elämiä kohtaan.

– Minulla on sisäsyntyinen eläinrakkaus, joka laajentuu rakkaudeksi kaikkea elollista luontoa kohtaan. Ja se on syventynyt ikääntymisen myötä.

Runoilija tunnetaan nykyään paitsi kustannusosakeyhtiö WSOY:n yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana, myös voimakkaasti lukutaidon merkityksen puolesta kantaa ottavana yhteiskunnallisena keskustelijana. Tässä artikkelissa hän kertoo lisäksi muun muassa, mitä ajattelee tapakulttuurin muutoksesta ja kirkon asemasta kulttuurin tuottajana.

Jenni Haukion mukaan yhteiskunnallinen muutos lähtee avoimesta ja rakentavasta keskustelusta.

Lukutaitoon tulee panostaa

Haukio puhuu hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta, joka näkyy ajassamme monin tavoin ja ruokkii myös yhteiskunnallista vastakkainasettelua.

– Ennen vanhaan hyvin laajasti jaetut suomalaiset perusarvot ovat minulle tärkeitä. Yhteisöllisyys, yhteisvastuu ja heikoimmista välittäminen.

Varsinkin eriytyminen on seikka, joka saa Haukion huolestuneeksi. Se näkyy hänen mukaansa monella tasolla yhteiskunnassa, esimerkiksi hyvinvoinnin ja kulttuurin saavutettavuuden alueilla. Myös perustaidot eriytyvät. Osalla ne ovat huippukunnossa, mutta on kasvava joukko niitä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä.

Erityisesti hän nostaa esiin lukutaidon.

– Meillä vain 56 prosenttia nuorista saavuttaa työelämän kannalta riittävän lukutaidon tason.

Luku ei ole vain koulupoliittinen tilasto. Se on yhteiskunnallinen signaali, jonka seurannaisvaikutukset alkavat näkyä vasta pidemmällä aikavälillä. Vielä pysäyttävämpää on se, että useammalla kuin joka viidennellä yhdeksäsluokkalaisella lukutaito on niin heikko, ettei se riitä yhteiskunnan arkisissa tilanteissa pärjäämiseen.

– Lisäksi meillä on selkokielen tarpeessa olevia aikuisia noin 800 000.

– Perustaitoihin panostaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jo varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa, on äärimmäisen tärkeä tehtävä koko yhteiskunnalle, Haukio sanoo.

Lukutaidon alamäki on laaja ilmiö, johon liittyy muun muassa keskittymiskyvyn heikkeneminen, ja siitä voi Haukion mukaan seurata myös haavoittuvuus erilaisille aikamme lieveilmiöille, kuten vaikkapa huijauksille.

– Verkossa jyllää kaikenlainen rikollisuus, jonka kohteena ovat kaikenikäiset ihmiset. Tarvitaan lähdekriittistä monilukutaitoa, joka suojelee lapsia ja nuoria joutumasta uhriksi.

Lukeminen heikkenee kaikissa ikäluokissa, on ilmiselvää, että nykytoimet eivät riitä.

Haukion mukaan valtiollisen tason toimet lukutaidon vahvistamiseksi ovat kaiken perusta.

– Kun lukemisen tilastot osoittavat, että lukeminen heikkenee kaikissa ikäluokissa, on ilmiselvää, että nykytoimet eivät riitä.

Paljon on myös tehty. Suomella on kansallinen lukutaitostrategia ja sitä toimeenpaneva lukutaito-ohjelma. Hallitus on nostanut äidinkielen vuosituntimäärää peruskoulussa yhdellä, lisäksi puhelinkielto koulutunneilla tuli voimaan elokuussa 2025. Jokainen vauvaperhe saa neuvolasta kirjakassin, joka Lukukeskuksen tilastojen mukaan vaikuttaa kodin lukutottumuksiin useiden vuosien ajan.

Hyvistä avauksista huolimatta Haukio näkee, että kehitettävää on yhä runsaasti ja perää uudenlaisia yhteistyökumppanuuksia yksityisen, julkisen ja kolmannen sektorin välillä.

– Eräs keskeisistä haasteista on löytää ne lapset ja nuoret, jotka tällä hetkellä ovat lukuharrastuksen ja lukutaitotyön ulottumattomissa.

Hän itse työskentelee esimerkiksi sen puolesta, että kirjakassin saisivat tulevaisuudessa vauvaperheiden lisäksi myös eskariperheet.

Hyvät tavat kunniaan

Haukion mukaan myös suomalaisessa tapakulttuurissa on nähtävissä eriytymistä.

– Meillä on varmasti niitä, jotka pitävät kauniista, arvostavista ja kunnioittavista tapakulttuurin piirteistä, joita on vaalittu Suomessa. Mutta sitten on niitä, joiden arkitodellisuus on ehkä erkaantunut niin kauas, että tällaisilla asioilla ei ole näkyvää paikkaa siinä omassa elämässä.

Hän ei kuitenkaan suostu sanomaan, että nuoriso olisi pilalla.

– Meillä on paljon upeita ja erittäin fiksuja nuoria, ja moni asia on varmasti paremmin kuin menneinä vuosikymmeninä.

Hakio pitää tapakulttuurin kulmakivinä toisten huomioonottamista, arvostamista ja konkreettista hyvän mielen jakamista. Hänen mukaansa on ilmiselvää, että digitaalinen aikakausi sosiaalisine medioineen vaikuttaa tapoihin rapauttavasti.

– Kun keskustellaan nimettömästi, ihmisluonteesta tulee esille ulottuvuuksia, jotka eivät elävässä vuorovaikutuksessa tule näkyville.

Vuonna 2022 valtiotieteiden tohtoriksi väitellyt Haukio tutki väitöskirjassaan puolueiden digitaalisia kampanjoita. Väitöskirjaa tehdessä kävi ilmi, että vielä 1990-luvulla internetistä toivottiin alustaa suoran demokratian toteuttamiselle.

– Mutta se ei toteutunut, koska vapaata ilmaisun mahdollisuutta käytetään verkossa väärin. Tämä johtaa kuplautumiseen.

Keskusteluja on moderoitava, mikä tarkoittaa tasapainoilua sananvapauden ja toisten kunnioittamisen välillä. Sekä kovat sanat että moderointi rajaavat vuorovaikutusta molemmat omalta osaltaan ja vahvistavat näin samoin ajattelevien ihmisten muodostamien kuplien syntymistä.

”Vallalla on minä-keskeinen elämäntapa, kirkko puolestaan on aina pitänyt esillä epäitsekkyyttä ja uhrautuvuuttakin”, Haukio sanoo. Kuva: AOP

Aika haastaa arvot

Tapojen taantumiselle ja sosiaalisen median ruokkimalle polarisaatiolle tarvitaan vastavoimia, ja Haukion mukaan kirkolla voisi olla rooli siltojen rakentajana ja arvojohtajana. Suurin osa yhteiskuntamme jaetuista humaaneista arvoista ankkuroituu kristinuskoon, ja kirkon arvoista hän nostaa erikseen esille yhteisöllisyyden, yhteisvastuun ja sen, että heikoimmistakin pidetään huolta. Aikamme asettaa tälle kuitenkin haasteen.

– Juuri ne arvot, jotka ovat pysyvimpiä kivijalkoja, joutuvat haastetuiksi tässä ajassa.

Haukio kertoo lukeneensa juuri Liisa Keltilangas-Järvisen kirjan Itsekkyyden aika, jossa tämä kuvailee, miten moni nykyään hyvänä pidettävä asia luettiin aiemmin narsismin tunnusmerkistöön.

– Vallalla on minä-keskeinen elämäntapa, kirkko puolestaan on aina pitänyt esillä epäitsekkyyttä ja uhrautuvuuttakin.

Vallalla on minä-keskeinen elämäntapa, kirkko puolestaan on aina pitänyt esillä epäitsekkyyttä ja uhrautuvuuttakin.

Haukio näkee, että yhteiskuntaamme vaikuttaa myös materialistisen yltäkylläisyyden vyöryminen arkeemme, minkä lieveilmiöitä saamme olla todistamassa.

– Siinä voi mielestäni kirkko olla juuri se taho, joka tarjoaa näille nuorille tai minkä ikäisille tahansa sellaisia matalan kynnyksen mahdollisuuksia tulla pohdiskelemaan omaa identiteettiä ja yhteyttä ja roolia tässä yhteiskunnassa.

Haasteista huolimatta on myös hetkiä, jolloin kirkon arvot tulevat näkyväksi. Eräs niistä on joulu.

– On upeaa nähdä, että joulu on sellainen arvojen tihentymien ajanjakso tässä vuoden kierrossa meidän maassamme yhä edelleen.

Jenni Haukiolle joulu on juhlista merkityksellisin ja rakkain ja tiivistää myös jotain olennaista kristinuskosta.

– Silloin me muistamme niitä, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin kuin itsellä, ja pyrimme siihen, että kukaan ei jäisi yksin.

Tärkeänä osana joulua hänellä on myös menneiden sukupolvien muistaminen.

– Saamme olla paljosta kiitollisia edeltäneille sukupolville. On hienoa, että meillä on tilaisuuksia osoittaa sitä kunnioitusta ja arvostusta kauniilla tavoilla. Kirkon perinteessä näitä tilaisuuksia on paljon.

Kirkon profiilin nostaja

Syksyllä 2024 perustetun kirkon Kulttuuriasioiden neuvottelukunnan puheenjohtajana Haukio on toiminut sen perustamisesta lähtien. Neuvottelukunnan tavoitteena on edistää kirkon tekemän kulttuurityön näkyvyyttä ja verkostoitumista.

– Kirkon profiili kulttuurin tuottajana ei ole niin tunnettu kuin se voisi olla, Haukio sanoo.

Kirkon profiili kulttuurin tuottajana ei ole niin tunnettu kuin se voisi olla.

Esimerkiksi vuonna 2022 kirkko järjesti yli tuhat musiikkitilaisuutta, joihin osallistui yli miljoona ihmistä, silti kirkkoa ei erityisesti pidetä kulttuurintuottajana.

Haukion mukaan kirkolla voisi olla nykyistä laajempi rooli kokoavana foorumina moniarvoisessa Suomessa. Vaikka moni kokee kirkon teologisen ytimen etäiseksi, kulttuurin kautta kynnys madaltuu. Kysymys ei hänen mukaansa ole opin vesittämisestä vaan siitä, millä tavoin yhteisö avautuu.

Käytännön tasolla Haukio nostaa kaksi esimerkkiä siitä, miten kirkon arvot näkyvät sen järjestämissä kulttuuritilaisuuksissa.

– Poikkitaiteellisuus ja kulttuurin yhdenvertainen saavutettavuus ovat keskeisiä.

Myös kirkon Kulttuuriasioiden neuvottelukunnassa on edustajia kulttuurin eri aloilta, joten poikkitaiteellisuus on vahvasti läsnä. Kirkon tilaisuudet puolestaan ovat usein maksuttomia, minkä ansiosta ne ovat hyvin saavutettavissa.

Lisäksi Haukio korostaa kulttuurin siirtymistä sukupolvien ketjussa.

– Elävän kulttuurin vaalimista ei voi oikein erottaa kulttuuriperinnön vaalimisesta, ne kulkevat käsi kädessä, hän sanoo viitaten kirkon rooliin kulttuuriperinnön vaalijana.

Haukiota itseään motivoi se, miten monipuolista ja hyvää kulttuurityötä kirkko Suomessa tekee. Se ei kuitenkaan hänen mielestään ole tullut näkyväksi, mikä voi heijastua esimerkiksi rahoituspäätöksiin, kun kulttuurille jaetaan rahaa.

Kirkolla voisi Haukion mukaan ydinarvojensa kautta ylipäätään olla nykyistä paljon laajempi rooli moniarvoisessa ja -äänisessä Suomessa.

– Materialismin ja itsekkyyden ajassa ihmiset hakeutuvat kohti syvempiä merkityksiä, aineettomia arvoja ja sukupolvien yli käyvää kulttuurista jatkumoa.

Hänen mukaansa kirkko on totuttu näkemään turhan kapea-alaisena, vaikka sillä olisi paljon annettavaa kokoavana keskustelufoorumina ja yhteiskunnallisten keskustelujen virittäjänä.

– Moni tavallinen ihminen, jolla on kristillinen arvoperusta, saattaa vieroksua kirkkoa, koska kokee, ettei ole niin kiinni teologian ytimessä.

Hän haluaakin madaltaa ihmisten kynnystä lähestyä kirkon toimintaa ja ajattelee, että se voi tapahtua esimerkiksi kirkon tuottaman kulttuurin kautta.

Sana-lehden kolumnistina Haukio toivoo voivansa liittyä keskusteluun sekä ajassamme yhdistävistä että erottavista arvoista.

– Kaikki yhteiskunnallinen muutos lähtee avoimesta, rakentavasta keskustelusta, jossa erilaisiakin mielipiteitä kunnioitetaan. Tällaisessa dialogissa olen mielelläni mukana.