KIRJOITTAJA

Erja Taura-Jokinen

KUVAT

Jaa artikkeli

Kulttuuri | 15.03.2024 | 5/2024

Gospel tulee Nokia Arenalle: ”Haluamme saada liikkeelle ne ihmiset, joille riparilaulut jäivät rakkaina muistoihin”

Tampereen Nokia Arenalla järjestetään 24. elokuuta ensimmäistä kertaa aikuisille suunnattu hengellisen musiikin festivaali, joka kokoaa lavalle Suomi-gospelin kärkikaartin kautta aikain. Jättitapahtuman toteutuminen on avainhenkilöiden mielestä suuri ihme.

Jo vuosia sitten Ohjelmatoimisto Kristallin toimitusjohtaja Johanna Vauto raapusteli ideavihkoonsa toiveita, joita eri ihmiset olivat esittäneet siitä, että Suomeen pitäisi saada aikuisille suunnattu, areenakokoinen hengellisen musiikin tapahtuma.

– Yksi yrittäjä ja eräs gospelmuusikko viestittivät samaa asiaa monta kertaa ja vastasin aina vain kohteliaasti, että pannaan asia mietintään. Kun Tampereelle alettiin rakentaa Nokia Arenaa, kirjoitin sen ideavihkooni mahdollisena festivaalipaikkana.

Vuonna 2022 alkoi tapahtua.

 

Asiat etenivät niin, että Heikkilä, Kummola ja Vauto päättivät tavata kasvokkain.

 

Se löytyi -mission yksi keskeisistä henkilöistä, jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola oli ollut yhteydessä säveltäjä-muusikko Lasse Heikkilään ja kysynyt, että keneen pitäisi olla yhteydessä, jotta Tampereelle saataisiin hengellisen musiikin suurtapahtuma.

Asiat etenivät niin, että Heikkilä, Kummola ja Vauto päättivät tavata kasvokkain.

– Ennen sovittua tapaamista minulle kirkastui se, että ehdottaisin Nokia Arenalla järjestettäväksi syksyllä 2024 Suomen ensimmäistä, aikuisille suunnattua musiikin suurtapahtumaa. Jännityksellä odotin, mitä Kummolalla oli mielessään, Vauto muistelee.

– Oli valtava ilo ja yllätys, kun Kummola kertoi oman ajatuksensa ennen minua: ”Eikö jonkun olisi aika järjestää iso hengellisen musiikin tapahtuma Nokia Arenalla? Voisiko se olla kesällä tai syksyllä vuonna 2024?”

Historian kirjoihin

Lokakuussa 2023 Vauton oli vahvistettava Nokia Arenan varaus lauantaille 24. elokuuta.

– Siihen mennessä olin ollut yhteydessä kymmeniin gospel-artisteihin ja kysynyt, olisiko heillä kiinnostusta lähteä mukaan. Vastaukset olivat poikkeuksetta innostuneita ja myönteisiä, mutta ulkomaista huippuesiintyjää ei vielä silloin ollut tiedossa, Vauto kertoo.

– Sydämessä oli kuitenkin lepo ja rauha, kun tein päätöksen edetä.

Siitä lähtien Ohjelmatoimisto Kristallissa on ihmetelty, miten jouhevasti suurtapahtuman järjestelyt ovat edenneet.

 

Elokuiseen festivaaliin sisältyy kolme konserttirupeamaa, kolmen vartin Glow Gospel Awards sekä illan huipentava, yhdysvaltalaisen Petra-yhtyeen 50-vuotiskonsertti.

 

Lippuja oli helmikuun lopulla myyty lähes kolme tuhatta, VIP-tilan paikoistakin yli puolet. Siellä hengellisen musiikin festivaalista voi nauttia ruokaillen ja kahvitellen sekä taukoaikojen live-esiintyjiä kuunnellen.

Kaikkiaan Glow’hun mahtuu 9 000 ihmistä. Bussikuljetuksia järjestetään Tampereelle kymmenittäin eri puolilta Suomea.

– Glow on Nokia Arenan historiassa ensimmäinen festivaali. Siellä aiemmin järjestetyt musiikkitapahtumat ovat olleet yksittäisen artistin tai bändin konsertteja.

Ohjelmatoimisto Kristallin toimitusjohtaja Johanna Vautolla oli vielä paljon kysymysmerkkejä, kun hän vahvisti Nokia Arenan varauksen Glow-festivaalille. – Sydämessä oli kuitenkin lepo ja rauha, kun tein päätöksen edetä.

 

Parhaimmat palkitaan

Elokuiseen festivaaliin sisältyy kolme konserttirupeamaa, kolmen vartin Glow Gospel Awards sekä illan huipentava, yhdysvaltalaisen Petra-yhtyeen 50-vuotiskonsertti.

– Glow Gospel Awardsissa jaetaan palkintoja eri kategorioissa hengellisen musiikin tekijöille, artisteille ja taustavaikuttajille, Vauto kertoo.

– Helmikuun puolivälissä sain nähdä ensimmäiset 3D-visualisoinnit jaettavasta palkintoesineestä ja ihan hätkähdin, miten upealta se näyttikään, Vauto miettii.

 

Puheita ei Nokia Areenalla pidetä. Evankeliumi kuuluu ja välittyy vahvasti artistien suusta, musiikin voimalla.

 

Tarkoitus on, että Glow’sta palkitsemisineen tulee vuosittainen suurtapahtuma. Vuoden 2025 valmistelut on jo aloitettu.

Ohjelmatoimisto Kristallissa tavoitteena pidetään laadukkaasti toteutettua hengellistä tapahtumaa, joka yhdistää kristityt ympäri Suomen eri seura- ja kirkkokunnista.

– Erityisesti haluamme saada liikkeelle ne ihmiset, joille riparilaulut jäivät rakkaina muistoihin ja sydämiin, mutta jotka eivät kuitenkaan jostain syystä jääneet seurakuntaan. Nyt on mahdollisuus fiilistellä ja kokea nostalgiaa, Vauto sanoo.

Puheita ei Nokia Areenalla pidetä. Evankeliumi kuuluu ja välittyy vahvasti artistien suusta, musiikin voimalla.

Kavereiden kanssa

Yksi Glow’n esiintyjistä on 58 vuotta sitten perustettu Pro Fide, jossa miehet ovat vaihtuneet siinä missä vuosikymmenetkin.

Heikki ”Hessu” Kärhä lauloi bändissä yhteensä 24 vuotta, 1988–2012.

– Itse muistelen kuunnelleeni Pro Fideä ensi kerran, kun olin seitsemännellä luokalla.

Nyt mies pääsee pitkästä aikaa esiintymään tuhatpäisen yleisön eteen ja isolle estradille.

– Olin heti innolla mukana, kun Johanna otti yhteyden. Silloisista bändikavereistani tulevat soittamaan Jukka Ikonen ja Petri Repo, jotka myös elivät yli 20 vuotta Pro Fide -elämää. Yhteytemme ja kaveruutemme ovat säilyneet – ja meillä on oma WhatsApp-ryhmäkin, Kärhä toteaa.

 

Edellä mainittujen kolmen kokoonpanon lisäksi hän esiintyy melodista metallia ja rockia soittavassa Miriamissa sekä kesällä 2023 ensimmäisen albuminsa julkaisseen lastenbändin, Pienlähettilään, kanssa.

 

Keikka Nokia Arenalla ei Lempäälässä työskentelevää seurakuntapastoria jännitä, ainakaan vielä.

– Pro Fide soittaa Glow’ssa pari biisiä, joten kyseessä ei ole täysimittainen konsertti, hän toteaa.

Musiikki on kaikkiaan vahvasti mukana Kärhän työarjessa ja vapaa-ajalla, mutta pienemmin kuin Pro Fiden aikoina.

– Nykyään keikkailen pääasiassa kitarani kanssa, akustisesti.

Kärhä arvioi, että Pro Fidessä on soittanut eri vuosina yhteensä yli 50 muusikkoa. Viimeksi se julkaisi uuden Rakasta mua -albumin viime marraskuussa.

– Bändi on vuosikymmenten ajan ollut osa Suomen Raamattuopiston nuorisotyötä. Se on ollut sille yhdistävä tekijä, Kärhä summaa.

Ossi Mäki-Reini esiintyy Glow:ssa sekä Eve & Ossi -duossa (kuvassa Eveliina Mäki-Reinin kanssa) että Maksetut viulut -kokoonpanossa. Kuva: Eetu Linnankivi

 

Viidessä kokoonpanossa

Hessu Kärhän jälkeen Pro Fideen tuli laulajaksi Ossi Mäki-Reini, joka kuitenkin nyt esiintyy Glow’ssa Maksetut Viulut -yhtyeessä ja Eve & Ossi -duossa. Duo viihdyttää yhdellä väliajalla myös VIP-tilan yleisöä.

Mäki-Reini pitää elokuista festivaalia huippuluokan tapahtumana. Se on merkittävä hänelle myös henkilökohtaisesti:

– Mahtavaa nähdä pitkästä aikaa monia bändejä, joita olen nuorena kristittynä miehenä fanittanut, Mäki-Reini sanoo.

Hänen oma musiikillinen uransa sai vauhdin Mikko Nikulan johtamalta Suomen Raamattuopiston musiikkilinjalta. Sen jälkeen Mäki-Reini opiskeli konservatorion pop-jazz-linjalla ja pätevöityi vielä ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi.

Nyt musiikki antaa hänelle toimeentulon. Edellä mainittujen kolmen kokoonpanon lisäksi hän esiintyy melodista metallia ja rockia soittavassa Miriamissa sekä kesällä 2023 ensimmäisen albuminsa julkaisseen lastenbändin, Pienlähettilään, kanssa.

– On hienoa päästä esiintymään uudella ja upealla Nokia Arenalla, jossa meillä artisteilla on tukenamme festivaalin taiteellisen johtajan, Lasse Sakaran, luotsaama Glow-bändi. Se on vahvistuksena myös Even & Ossin keikalla.

– Kun kyseessä on festivaali ja siellä muutaman biisin esittäminen, kappalevalinnat täytyy tehdä huolella, Mäki-Reini toteaa.

Isoista areenoista moni gospelbändi tuntee jo Turkuhallin Maata näkyvissä -festareiden myötä.

– Uskon ja toivon, että Glow voi osaltaan, unohtumattomalla tavalla, olla vahvistamassa hengellisen musiikin kulttuuria ja kristittyjen yhteyttä Suomessa.

 

Glow-festival Tampereen Nokia Arenalla lauantaina 24.8.

    • Artisteista mukana mm. Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Exit, Jukka Leppilampi, Petri Laaksonen, Lasse Heikkilä ja Gospel Power, bass’n helen, The Rain, Tera, Outi & Lee, Pro Fide, Jouko Mäki-Lohiluoma, Tommi Kalenius, Tomas Höglund, Jippu, HB, Ida Elina, Eve & Ossi, Immanuel ja Maksetut Viulut.
    • Glow-bändiä johtaa Lasse Sakara vahvistettuna Jepa Lambertin Sound of Mercy -kuorolla.
    • Tapahtuman huipentaa Petra (USA) 50-vuotisjuhlakiertueellaan.
    • Festivaaliin sisältyy Glow Gospel Awards, jossa jaetaan palkintoja eri kategorioissa hengellisen musiikin tekijöille, artisteille ja taustavaikuttajille.
    • Lisätietoja: glowfestival.fi

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli