Arjen pyhyyttä | Pysähtymisestä läsnäoloon

Aurinkoisen aamun ensisäteet herättivät minut autiotuvan ylisiltä makuupussistani. Olin vaeltanut jo pari päivää Susitaipaleen yksinvaelluksellani itärajan tuntumassa Pohjois-Karjalassa. Hyvin nukuttu yö soi minulle, uupuneelle yksinvaeltajalle, levon ja virkistyksen. Edellisenä iltana olin sytyttänyt pienen tulen autiotuvan kamiinaan ja nukahtanut sen kotoisan lempeään loimuun. Valmistin aamiaisen pienessä kodassa nuotiolla. Poimin kodalle mennessäni matkalla puoliraakoja puolukoita ja nautin ne puuron ja voin kera. Syötyäni ja pilkottuani tervaspuita tupaan, nostin rinkkani selkään ja lähdin taipaleelle. Oli hyvä päästä taas liikkeelle, tuntea maankamara vaelluskenkien alla,…