KIRJOITTAJA

Kirsi-Klaudia Kangas

KUVAT

Juha Juurikkamäki

Jaa artikkeli

Sinikka ja Matti olivat jääneet leskiksi, mutta sitten rakkaus roihahti: ”Suntio huolehti, ettemme kompuroi korkeissa kynnyksissä”

Sinikka Asunta-Kangasoja ja Matti Kangasoja eivät olisi ehkä koskaan tavanneet, ellei korona olisi hiljentänyt heidän aktiivista elämäänsä tahoillaan. Aviopari kunnioittaa toistensa taustoja ja osallistuu niin luterilaisen kuin helluntaiseurakunnankin tilaisuuksiin.

Sinikka Asunta-Kangasoja ja Matti Kangasoja nostelevat Matin tauluja alas näyttelytilan seiniltä, jossa ne ovat olleet pari kuukautta esillä. Eläköityminen on antanut miehelle aikaa rakkaalle taideharrastukselle. Sinikka asettelee kauniisti kehystetyt taulut pinoon. Eläkeiässä solmittu avioliitto on antanut kummankin elämään uusia ulottuvuuksia. – Olemme tuoneet liittoomme omat historiamme ja tapamme. Ne ovat hengellistäkin rikkautta, Sinikka toteaa kiitollisena. Kangasojat ovat kumpikin leskiä. Matin edesmennyt puoliso sairastui Alzheimerin tautiin, mutta usko, rakkaus ja positiivinen asenne kantoivat pariskuntaa vuosia. Muistisairauden edetessä vaimo tarvitsi ympärivuorokautista hoitoa…

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

LISÄÄ AIHEPIIRISTÄ

Jaa artikkeli

0:00 0:00