KIRJOITTAJA

KUVAT

Jaa artikkeli

Pyhä paikka | 16.04.2023 |

Pyhä paikka: Sotkamon kirkko

Pyhä paikka -sarjassa lukijat kertovat sanoin ja kuvin itselleen tärkeästä ja pyhästä paikasta. Lähetä oma kuvasi ja tekstisi osoitteeseen: toimitus@sana.fi.

Pyhä paikkani on ollut kautta aikain Sotkamon kirkko. Siellä monet sukupolvet jo ennen minua ja toivottavasti tulevatkin sukupolvet käyvät Sanan kuulossa.

Katsellessani vanhoja musta-valkoisia valokuvia Sotkamon kirkosta, mieleni täyttää erityinen hartaus ja syvä kunnioitus kirkkoa kohtaan. Mieleeni tulee 1860-luvun nälkävuodet, jotka pitkittivät kirkon rakentamista. Kirkko vihittiin käyttöön 1870, samana vuonna kun isäni ukki syntyi savupirttiin synnyinvaarallemme ensimmäisenä syntyperäisenä sukumme asukkaana. Olen lukenut menneiden sukupolviemme kirjeitä ja päiväkirjoja, joissa kerrotaan kirkossa käynnistä noin 35 km:n päässä kotoa. Matka oli pitkä ja hankala kulkea lihasvoimin, joten he olivat monesti yötä pappilassa tai matkan varrella sukulaistaloissa.

Lapsuudessani kävimme isän mukana kirkossa linja-autolla silloin, kun oli järjestetty kirkkokyyti syrjäkyläläisille. Käytyään autokoulun isä osti auton, joka helpotti kulkua myös kirkkoon. Varpaita tahtoi palella toisinaan joulukirkkoreissuilla pakkasaamuna. Kouluaikaan kävimme joulu- ja kevätkirkossa ennen lomalle pääsyä. Sotkamon kirkko on myös rippikirkkoni. Kirkolla asuessani kirkkomatka lyheni niin, että kävellen oli helppo mennä sinne. Sotkamon kirkko on erityisen kaunis. Kirkossa on oma tunnelmansa ja tuoksu. Siellä mieli rauhoittuu ja lepää. Mukavia muistoja on jäänyt mieleeni vuosikymmenten saatossa. Sukupolvet vaihtuvat, mutta Sana ei muutu, jollei sitä tahallaan vääristetä.

Muuttaessani Sotkamosta pois, kirkossa käyntini on harvennut. Niinpä Sotkamossa käydessä tuntuu yhä juhlavammalta olla läsnä jumalanpalveluksessa. Nykyisin youtube:n kautta pystyy toki yhä helpommin osallistumaan Sotkamonkin kirkon jumiksiin etänä. Viimeksi kävin hiihtolomalla Sotkamon kirkossa. Hain äidin vanhainkodista ja käytin pyörätuolilla häntä kirkossa. Äiti halusi ja jaksoi vielä Kirkkokuoron 80-vuotiskonserttiin. Tekipäs hyvää niin hänelle kuin minullekin tavata samalla monia tuttuja sotkamolaisia pitkästä aikaa.

Kuvan nappasin kirkon ohi kulkiessa pakkasaamuna kävellessäni hakemaan äiti kirkkoon. Kirkon kellot soivat kutsuen Sanan kuuloon.

Teksti ja kuva: Kaarina Heiskanen

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

LISÄÄ AIHEPIIRISTÄ

Jaa artikkeli