Pääkirjoitus | Häpeä ei kuulu paikattujen farkkujen kantajalle

Jos farkkuni menivät lapsuudessa rikki, niitä ei heitetty pois vaan paikattiin. Kouluikäisenä oli vähän noloa nousta pyörän selkään ja suunnata kouluun, kun jalassa oli paikatut housut. En kuitenkaan ollut ainoa.

9. syyskuuta julkaistun Diakonian ja kasvatuksen barometrin mukaan diakoniatyöstä on tullut yhteiskunnan viimeinen luukku. Barometrin vastauksissa kuvataan häätöjä, asunnottomiksi jääneitä pariskuntia ja ihmisiä, jotka ovat ensimmäistä kertaa elämässään tekemisissä sosiaaliturvan kanssa.

Lukujen takana tapahtuu jotakin, mitä tilasto ei näytä. Köyhyys ei nimittäin ole vain rahan puutetta.

Köyhyys on laskemista.

Köyhyys on laskemista. Se on sitä, että kaupan punalaputettujen tuotteiden vieressä lasketaan jokainen euro ja kuukauden lopussa lasketaan päiviä. Tutkijat puhuvat niukkuuden verosta: jatkuva huoli toimeentulosta kuormittaa mieltä niin, että voimia ei tahdo jäädä muuhun. Tulevaisuutta on vaikea suunnitella, kun kaikki tarmo menee tähän päivään.

Köyhyys myös eristää. Kutsuista aletaan kieltäytyä, koska ei ole varaa tarjota vastavuoroisesti. Lapsen harrastus saattaa jäädä, ja samalla jäävät kaverit. Moni häpeää tilannettaan niin, että hakee apua vasta pakon edessä. Häpeä onkin köyhyyden näkymätön kylkiäinen.

Kipeimmin köyhyys osuu lapseen. Lapsi ei valitse perheensä tilannetta, mutta hän oppii nopeasti lukemaan sitä. Hän häpeää kuluneita vaatteitaan ja kertoo, ettei jalkapallo oikeastaan enää kiinnosta. Tutkimusten mukaan lapsuuden köyhyys heijastuu terveyteen ja mielenterveyteen vielä aikuisuudessakin.

Kipeimmin köyhyys osuu lapseen.

Raamatussa köyhyys on ihmisarvokysymys. Profeetat moittivat Israelia siitä, että se polki köyhiään. Jeesus itse syntyi perheeseen, jolla ei ollut varaa uhrata temppelissä lammasta, joten uhriksi kannettiin kaksi kyyhkystä, köyhien uhri.

Väärinkäytetyin köyhyyttä koskeva lause lienee Jeesuksen toteamus, jonka mukaan köyhät teillä on aina keskuudessanne. Sitä on siteerattu, ikään kuin se antaisi luvan kohauttaa olkapäitä. Jeesus kuitenkin lainasi Mooseksen lakia, ja siellä lause jatkuu: ”siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne.” (5. Moos. 15:11)

Köyhyyttä ei poisteta pääkirjoituksilla, eikä sen rakenteellisia syitä korjata kolehtihaavilla. Se työ kuuluu niille, jotka päättävät budjeteista, ja heitä sopii muistuttaa siitä äänekkäästi. Mutta sillä välin joku paikkaa. Diakoniatyöntekijä, ruokajakelun vapaaehtoinen, naapuri, joka auttaa.

Häpeä ei kuulu paikattujen farkkujen kantajalle. Jos se jollekulle kuuluu, niin meille, jotka käännämme katseemme. Ja jos evankeliumiin on uskominen, taivasten valtakunnassa moni köyhä huomaa istuvansa pöydän parhaalla paikalla.