KUVAT

Priit Grepp & Eric Marinitsch / Arvo Pärt -keskus

Jaa artikkeli

Neuvostoliitto ajoi Arvo Pärtin maanpakoon hengellisyyden vuoksi – tällainen on 90-vuotiaan Pärtin ”äänisaareke”

Arvo Pärt, yksi aikamme merkittävimmistä klassisen musiikin säveltäjistä, täytti 90 vuotta 11. syyskuuta. Oman ilmaisunsa löytämiseksi Pärt on tehnyt tinkimättömän matkan kohti kaipaustaan, omien sanojensa mukaan äänisaareketta, jossa voi käydä vuoropuhelua Jumalan kanssa.

Arvo Pärt on maailman esitetyimpiä elossa olevia klassisen musiikin säveltäjiä. Liekö siihen ainakin yhtenä syynä se, että musiikillaan Pärt koskettaa ihmisyyden herkimpiä kieliä; hengellisyyttä ja jonkinlaista inhimillistä täydellistymistä, ehjäksi tulemista. Arvo Pärt syntyi 11. syyskuuta 1935 Paidessa, Virossa. Vuonna 1938 hänen perheensä muutti Rakvereen, missä hän aloitti pianonsoiton opinnot. Kouluvuosiensa jälkeen hän jatkoi musiikin opiskelua Tallinnassa, mutta opinnot keskeytyivät asepalvelukseen Neuvostoliiton armeijassa. Onnekseen Pärt sai palvella sotilassoittajana. Vuonna 1963 hän valmistui Tallinnan valtionkonservatoriosta. Jo opiskeluaikana syntyneet teokset ovat edelleen osa…

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli

0:00 0:00