Heikki Hiilamo: ”Suomalaiset ovat selviytyjiä”

Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kertoo miettineensä paljon sitä, mikä on synnyttänyt hänessä kiinnostuksen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kysymyksiin. Valtiotieteiden ja filosofian tohtori on perehtynyt erityisesti perhepolitiikkaan ja köyhyyden tutkimiseen. Hän on ollut myös aktiivinen kirkollinen vaikuttaja luottamushenkilönä ja kirkolliskokousedustajana sekä yhdenvertaisuutta kirkossa edistävän Tulkaa kaikki -liikkeen perustaja.

Mitään yksittäistä selittävää syytä Hiilamo ei tavoita uravalinnalleen, mutta jälkeenpäin hän on miettinyt, että yksi taustatekijä liittyy hänen samanikäisiin ja läheisiin serkkuihinsa, joilla on vaikeita synnynnäisiä fyysisiä vammoja. Myös vaikea oma opiskeluaika laajensi näkökulmaa.

– Yleisemmällä tasolla kyse on sen havaitsemisesta, että ihmisten lähtökohdat elämän tielle, onnen ja menestyksen tavoittelulle, ovat sangen erilaiset eikä mikään ole itsestään selvää, Hiilamo pohtii.

Myös journalistina työskennellyt Heikki Hiilamo on aktiivinen keskustelija ja kolumnisti ja on julkaissut dokumentti- ja tietokirjallisuutta.

Mikä tuo turvan?

Porin Suomi-areenalla Hiilamo kysyi poliitikoilta, mikä olisi näiden toiveiden Suomi vuonna 2050.

Mitä hän itse vastaisi tähän kysymykseen?

– Yhdyn Sanni Grahn-Laasosen vastaukseen itsenäisestä turvallisesta maasta.  Päällimmäinen yhteiskuntaamme koskeva huolenaiheeni on turvallisuuden ja sen kokemisen heikentyminen.

Jotta voisimme ratkaista suuria ja akuutteja globaaleja ongelmia, kuten ilmastonmuutos, pitäisi ajatella ihan muita asioita kuin asevarustelua ja vihanpitoa.

Niitä nakertavat hänen mielestään erityisesti voimakas asevarustelun korostaminen ja katkennut yhteys itänaapuriin.

– Jotta voisimme ratkaista suuria ja akuutteja globaaleja ongelmia, kuten ilmastonmuutos, pitäisi ajatella ihan muita asioita kuin asevarustelua ja vihanpitoa.

Mutta hän myöntää, että olemme ”pieni vene suurella merellä”, emmekä voi kauhean paljon vaikuttaa omiin valintoihimme ja asemaamme.

– Kuitenkin sen verran, että missä porukassa ollaan.

Hän muistuttaa myös, että Venäjälläkin on kansalaisyhteiskunta, vaikka se olisi alistettu.

– Olisiko keskustelua mahdollista käydä jonkin muun kuin valtiollisen tahon kanssa –kuunnella toisinajattelijoita, jos muuta yhteyttä ei ole?

Hiilamo ajattelee olevan entistä tärkeämpää miettiä kansalaisena omia valintojaan ja käyttäytymistään. Panna hanttiin vihapuheelle ja nurkkakuntaisuudelle.

– Ihmiset tietävät ytimessään, ettei asevarustelulla luoda turvallisuutta, sillä ei se ole sitä ennenkään tehnyt. Ei turvaa tuonut kylmän sodan aika, euro-ohjukset ja muut, vaan Berliinin muurin murtumisesta alkanut avoimuuden ja keskustelevan demokratian esiinmarssi ja aseiden riisunta, Hiilamo summaa.

Kriiseillä on eroa

Kylmän sodan ilmapiiri vaikutti lapsuutensa ja nuoruutensa Lahdessa eläneeseen Heikki Hiilamoon voimakkaasti. Hän oli ensimmäisessä kuukausipalkkaisessa työssään Uuden Suomen toimittajana, kun maailma muuttui vuonna 1989 ja rautaesirippu murtui Berliinissä.

– Siitä lähti suuressa kuvassa kehityskulku parempaan päin ja Euroopan yhdentyminen. Koettiin taloudelliset kriisit seurauksineen 1990-luvun alussa ja vuonna 2008, mutta arvojen ja päämäärien puolesta suunta säilyi.

Mikä on nyt toisin?

Vuosikymmenten aikana ympäristökriisi on tullut yhä vakavammaksi ja paremmin tiedostetuksi. Samalla arvot, joihin myönteinen kehitys nojasi on kyseenalaistettu, Hiilamo kuvailee.

– Emme ole vain talouskriisissä vaan kansainvälisessä politiikan tekemisen ja johtamisen kriisissä. Samaan aikaan, kun tarvitaan yhteistyötä, tuntuukin, että palaamme kylmän sodan ajan epäluottamukseen kuilun kasvaessa koko ajan. Eri puolilla ilmenee pyrkimyksiä nurkkakuntaisesti saada omalle maalle etua toisten kustannuksella.

Heikki Hiilamo on aina ollut kiinnostunut elämänsisällöstä, joka ei vaadi isoa kulutusta. ”Voisimme miettiä, että meillä on jo kohtuullisen hyvä elintaso noin keskimäärin ja keskittyä elämässä muihinkin asioihin, kuin suoraan talouteen.”

Suomi ei ole vitsi

Köyhyystutkijana Hiilamo analysoi, että tämänhetkinen talouden ahdinko ei ole ainakaan vielä niin vakava kuin 1990-luvun lama pahimmillaan, mutta sitä syventää se, että näköala tilanteen parantumiseen on heikompi: Aiemmat keinot ja innovaatiot, kuten ruuan jakelu ja velkajärjestelyt, on jo keksitty ja kansalaisyhteiskunta on monistakin syistä lamaannuksissa. Lisäksi väestö ikääntyy ja julkinen velka kasvaa.

Suomen ykkössijat onnellisuustutkimuksissa eivät ole vitsejä ja vääriä havaintoja.

Vaikka moni on kokenut heikennyksiä elämäänsä ja toimeentuloonsa, näkee Hiilamo, että suomalaisilla on edelleen voimavaroja.

– Yksityisten kansalaisten tilanteet vaihtelevat, mutta muihin maihin verrattuna suomalainen yhteiskunta turvaa poikkeuksellisella tavalla elämän perusedellytyksiä, ja se yhteiskunta on meidän suomalaisten yhteisö. Se ei ole ulkopuolellamme, vaan sellainen mihin me kaikki kuulumme.

– Suomen ykkössijat onnellisuustutkimuksissa eivät ole vitsejä ja vääriä havaintoja. Suomalaisten odotukset elämälle ovat realistisia ja ne toteutuvat keskimäärin paremmin kuin missään muualla. Edelleen meillä on luottamusta toisiimme ja julkisiin instituutioihin, olivat ne sitten koulu, terveydenhuolto, sosiaalitoimi tai Kela.

Muutoksia tutkija odottaa tulevaksi vielä jatkossakin, mutta jos katsoo isoa kuvaa ja pidemmällä aikavälillä, niin ne eivät ole hänen mielestään vielä valtavan dramaattisia. Useamman puolueen koalitiohallituksiin perustuva päätöksenteko tasoittaa tilanteita.

– Kaikenväriset puolueet ovat tehneet sekä leikkauksia että parannuksia. Puheet ovat kovempia kuin todellisuus.

Hopeareunuksena Heikki Hiilamo pitää sitä, että niukassa taloudessa kulutamme vähemmän luonnonvaroja. Hänestä on myös reilua, että köyhimmät maat kasvavat nopeammin ja saavuttavat meitä elintasossa.

– Voisimme miettiä, että meillä on jo kohtuullisen hyvä elintaso noin keskimäärin ja keskittyä elämässä muihinkin asioihin kuin suoraan talouteen.

– Kyllä suomalainen voi sanoa itselleen, että sinä pärjäät. Kyllähän me ollaan pärjätty todella hyvin vaikeissakin tilanteissa.

Hiipivä muutos

Sitäkin, että yhteiskunnallisista asioista käydään keskustelua eri foorumeilla, Hiilamo pitää positiivisena signaalina. Hän muistuttaa, että monissa maissa ei tällaista keskustelukulttuuria ole.

Tätä kuitenkin rapauttaa hänen mielestään kaksi asiaa. Toinen on juuri turvallisuuspoliittinen tilanne, joka ajaa muiden seikkojen, kuten sosiaalisen turvallisuuden ohitse.

– Toinen seikka on sosiaalinen media ja sen myötävaikutuksella muuttunut keskustelukulttuuri.

Tämän me tiedämme: Kännyköiden kanssa vietetään tolkuttomia määriä aikaa päivässä sen sijaan, että keskittyisimme toisiimme. Keskustelusta on tullut vihamielisempää, ja pahimmillaan se on eri leireistä huutamista. Tietoa ei eroteta tunteista ja valehtelukin käy.

Meillä on kaikki ulottuvillamme ja silti sivilisaationa olemme ottaneet isoja taka-askelia.

Monia tänä päivänä uutisoituja asioita ei olisi ennen pidetty julkaisemisen arvoisina.

– Välillä, kun seuraa uutisia, niin ne tuntuvat olevan jatkuvaa painajaista, jossa kerrotaan typeristä asioista ja olennaiset asiat jäävät sivuun. Tehdään isoja juttuja ihmisten tunnereaktioista. Onko meistä tullut tyhmempiä ja sivistymättömämpiä, ja myös moraaliltamme kehnompia – huonompia ihmisiä? Meillä on kaikki ulottuvillamme ja silti sivilisaationa olemme ottaneet isoja taka-askelia, Hiilamo puistelee päätään.

Hän korostaa, että globaali ilmiö on teknologiajättien hallussa, ja olemme kaikki samassa poispääsemättömässä tilassa.

– Se on jotenkin niin iso kysymys, että esimerkiksi poliitikot eivät pysty siihen puuttumaan, ja heidän on pakko olla siinä itsekin mukana. Toki voidaan yrittää antaa tiukkoja sääntöjä, mutta luulen, että tässäkin asiassa ne, joilla on paremmat edellytykset joko kotoa tai muuten vastustaa tämmöisiä riippuvuuksia, tulevat selviämään paremmin.  Ja tämä taas voi edelleen lisätä eriarvoisuutta.

Muutos on tullut hiipien. Hiilamo sanoo, että vasta nyt on todella alettu huomata, minkälaisia kielteisiä sivuvaikutuksia internetin ja sosiaalisen median käyttö ja erityisesti sitä rahoittava, riippuvuuteen tähtäävä, mainoslogiikka synnyttävät.

Hiilamo kertoo kuitenkin, että hänellä on vahva oma tuntuma siitä, että ihmiset ovat havahtumassa siihen, ettemme voi toimia näin, että pystymme parempaan.

– Eri puolilta tulee heikkoja signaaleja. Usein tämmöiset isot muutokset lähtevät arkipäivän havainnoista.

Heikki Hiilamo on läsnä kuuden lapsenlapsensa elämässä. ”Parasta isovanhemman roolissa on tarjota pieniä ja suurempia elämyksiä lastenlapsille – oli sitten kyse lampaiden katsomisesta Kuusiluodolla, jätskien maistelusta tai juuri Lintsillä käymisestä.”

Sukupolvien kannattelu

Heikki Hiilamolla on viisi lasta, ja kuudes lapsenlapsi syntyi heinäkuun lopulla. Työurallaan hän on tutkinut ja ratkonut usein asioita, jotka liittyvät yhteiskunnan rooliin lasten ja nuorten kasvun tukijana.

Omassa arjessani lapset ja lapsenlapset ovat älyttömän iso elämän sisältö, joka vielä kasvaa, kun jään eläkkeelle työelämästä.

Häntä mietityttää, miten kasvavan vanhusväestön ja supistuvan lapsiväestön puristuksessa voidaan pitää molemmista huolta. Päätöksentekoon vaikuttaa iso joukko lähellä eläkeikää olevia tai eläkeiän ylittäneitä äänestäjiä. Samanaikaisesti velkaa on paljon, eikä ole realistista odottaa nopeaa talouskasvua, mikä edellisen laman jälkeen Nokian ansiosta tapahtui.

– Huoli nuorista on esillä, mutta voisiko ajatella, että kun lapsia ja nuoria on vähemmän, on enemmän niitä, jotka voivat kannatella kasvavaa sukupolvea? Hiilamo kysyy.

– Tietysti on kysymys myös arvoista, mutta kyllä ainakin omassa arjessani lapset ja lapsenlapset ovat älyttömän iso elämän sisältö, joka vielä kasvaa, kun jään eläkkeelle työelämästä.

Hän nostaa esiin uuden ilmiön, että yhä useammin myös isoisovanhemmat voivat olla lasten elämässä mukana, kun ihmiset pysyvät terveempinä ja aktiivisina pitempään.

Tärkeä kirkko

Vaikka maailmanjärjestys olisi muuttumassa, voimme pitää kiinni identiteetistämme ja sivistyksestämme. Hiilamo ajattelee, että sivistykseen liittyy muitakin asioita kuin koulujärjestelmän tuottamia.

– Erityisesti painotan kirjojen lukemisen merkitystä, mikä on sellaista sivistystä ja pyrkimystä sivistykseen, joka ei suoraan liity valtioon tai kuntiin vaan ihmisten omiin arvoihin. Tiedämme tutkimuksista, että vanhempien koulutustaso vaikuttaa paljon lasten koulumenestykseen. Mutta tämä ei ole globaali asia, vaan Euroopassa katsotaan, onko kotona kirjoja saatavilla ja luetaanko niitä.

Sivistykseksi Hiilamo lukee myös avarakatseisuuden ja avoimuuden oppia toisilta ihmisiltä ilman, että kokee oman kulttuurin olevan millään lailla uhattuna.

– Meillä on ollut täällä negatiivisena ilmiönä, jolla on omat rakenteelliset syynsä, maahanmuuttajavihamielisyys, jota pidän aika sivistymättömänä.

Kirkollisena vaikuttajana ja pastorin puolisona Hiilamolla on syvä tuntuma siitä, mitä kirkko tekee. Hän on toiminut muun muassa diakonia- ja yhteiskuntatyön johtajana kirkkohallituksessa sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtajana Helsingissä.

– Kirkon diakoninen työ on tärkeä resurssi sen takia, että se ei ole samalla tavalla normitettua kuin vaikka hyvinvointialueen sosiaalityö, joka perustuu lainsäädännön määräämien tehtävien hoitamiseen. Aikaisemminkin uudistumiskykyiseksi osoittautunut diakonia voi kohdata ihmisiä siellä, missä he tippuvat näiden turvaverkkojen tai lakipykälien väliin.

Hiilamo suree seuratessaan kirkkoa repivää keskustelua. Hän toteaa yhteyttä rakentamaan perustetun Tulkaa kaikki -liikkeen sisälläkin olevan jo vastakkainasettelua, minkä hän liittää osin sosiaaliseen mediaan.

Kirkko on merkittävä vastakulttuurin instituutio.

Heikki Hiilamo sanoo olevansa kuitenkin varma, että kirkolla on tulevaisuutta.

– Kirkko on merkittävä vastakulttuurin instituutio. Siellä on sitoutuneita ihmisiä, jotka tekevät työtään suurella sydämellä, myös vapaaehtoisvoimin. Siellä voidaan käydä keskustelua arvoista sekä siitä, että mikä on kestävää meidän kristillisessä perinteessämme. Kirkosta ja seurakunnista voi saada merkittävää tukea ja rohkaisua. Ihmiset saavat mahdollisuuden reflektoida omaa elämäänsä ja hiljentyä ja pysähtyä. Koen näin myös omalla kohdallani.