Länsi-Etiopiassa kahden kristityn heimon väliseen konfliktiin saatiin rauhan – ”Nyt Anuakit ja Nuerit sietävät toisiaan olosuhteiden pakosta”

Vihermarakatit kiipeilevät puissa ja kärkkyvät mahdollisuutta napata ruuantähteitä. Henkilökunta hätistää apinoita pois. Tunnelma on leppoisan verkkainen, kuten missä tahansa Itä-Afrikassa vastaavanlaisessa puutarharavintolassa. Vielä vuosi sitten kaikki oli toisin.

‒ Puissa roikkui hirtettyjen ihmisten ruumiita. Kun sellaista näkee riittävästi, siihenkin tottuu, kertoo Gambellasta kotoisin oleva Haymanot Kassahun.

Hän on tällä hetkellä Luterilaisen maailmanliiton työntekijä ja johtaa Suomen Lähetysseuran hankkeita Gambellan pakolaisleireillä.

Alueella käytiin vuosien ajan kiivaita taisteluja kahden heimon, Anuakien ja Nuerien välillä. Molemmat ovat kristittyjä. Kyse ei siis ollut uskonnollisesta konfliktista vaan valtataistelusta. Alueen asukkaista valtaosa oli aiemmin ollut Anuak-heimon jäseniä. Sudanista alkoi saapua pakolaisia jo lähes kolme vuosikymmentä sitten. Pakolaisista valtaosa oli Nuer-heimon edustajia, joita Gambellassa asui aiemmin vähemmistö.

Nyt Anuakit ja Nuerit sietävät toisiaan olosuhteiden pakosta, mutta pakolaiset, joista valtaosa on Nuer-heimon edustajia, eivät ole tervetulleita tänne ja sen he totisesti tuntevat ja tietävät.

‒ Keskenään taistelevat heimot tappoivat lähinnä miehiä, mutta myös naisia ja lapsia. Valtion erikoisjoukot vangitsivat konfliktin osapuolia ja yrittivät neuvotella, tuloksetta. Taistelut ja väkivalta ryhmien välillä vain jatkuivat, Kassahun kertoo.

Pitkään kriisiin saatiin jonkinlainen ratkaisu viime vuoden elokuussa.

‒ Alueen presidentiksi valittiin nainen, Alemitu Umod. Hän sai neuvottelutaidoillaan aikaiseksi rauhan kahden heimon välillä, ja nyt tilanne on rauhoittunut ja täällä on jälleen turvallista, Kassahun kertoo.

Haymanot Kassahun johtaa Suomen Lähetysseuran hankkeita Gambellan pakolaisleireillä.

Epäluuloa

Presidentti Umodia ja hänen aikaansaamaansa rauhaa kunnioitetaan Gambellassa syvästi. Tämä onkin lähes ainoa asia, mistä aiemmin kiivaasti keskenään taistelleet heimot ovat yksimielisiä.

‒ Nyt Anuakit ja Nuerit sietävät toisiaan olosuhteiden pakosta, mutta pakolaiset, joista valtaosa on Nuer-heimon edustajia, eivät ole tervetulleita tänne ja sen he totisesti tuntevat ja tietävät, Kassahun sanoo.

Pakolaisia Gambellassa on virallisesti noin 400 000. Matkaa Gambellan kaupungista Etelä-Sudanin rajalle on noin sata kilometriä. Periaatteessa raja on sotilaiden vartioima. Käytännössä ylityspaikkoja löytyy – ja ihmisiä tulee rajan yli myös ilman virallista rekisteröitymistä.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Etelä-Sudanista on lähtenyt pakolaiseksi naapurimaihin noin 2,2 miljoonaa ihmistä.

Rajan takana oleva Etelä-Sudan on maailman nuorin itsenäinen valtio. Se itsenäistyi Sudanista vuonna 2011 ja on ensimmäinen Afrikan valtio, joka on itsenäistynyt entisestä siirtomaavallasta irtautumalla. Sudan puolestaan itsenäistyi Britannian alaisuudesta jo vuonna 1956. Käytännössä molempien valtioiden itsenäisyyden historia on konfliktien, kriisien ja sisällissotien historiaa.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan Etelä-Sudanista on lähtenyt pakolaiseksi naapurimaihin noin 2,2 miljoonaa ihmistä. Saman verran on hakeutunut konfliktien vuoksi maan sisällä etsimään rauhallisempia asuinalueita.

Odottava tunnelma

Leveä hiekkainen pääkatu halkoo lähes metsäistä maisemaa. Korkeiden puiden lehvästöt tuovat kaivattua viilennystä varjolämpötilan ollessa lähes 40 astetta. Pääkadun varrella on Itä-Afrikan maille tyypillisiä hökkeleiltä näyttäviä pieniä liikehuoneistoja, joista moni toimii myös asuntona.

Tiellä on liikkeellä lähinnä kävelijöitä, joista valtaosa on koululaisia koulupuvuissaan. Valtaosa leirin lapsista saa käydä koulua kansainvälisten järjestöjen avustamana. Avustusjärjestöjä on koko ajan vähemmän. Ainoat autot tiellä kuuluvat kansainvälisille järjestöille. Autoissa on paitsi järjestöjen nimi, myös kuva, joka kertoo, ettei autossa ole aseistusta.

Vastaan tulee mies aasikärryjen kanssa. Mies parkkeeraa aasikärryt varjoon ja toivoo saavansa kuljetustilauksen.

‒ Aasi ja kärryt on ainoa toivoni. Kuljetuskeikoista saan tuloja, mutta työtä on liian vähän, Lam Chak, 45, kertoo.

Vanhinta lasta lukuun ottamatta kaikki ovat syntyneet pakolaisleirillä.

Hän on ollut pakolaisleirillä sen perustamisesta asti, 12 vuotta.

‒ Nyt minulla on sentään mielekästä tekemistä. Aiemmin päivät täyttyivät odotuksesta. Kerran kuussa saamme ruokapaketin, Chak kertoo.

Hänellä on vaimo ja viisi 8–14-vuotiasta lasta. Vanhinta lasta lukuun ottamatta kaikki ovat syntyneet pakolaisleirillä. Chakilla oli pieni maatila ja eläimiä Etelä-Sudanissa.

‒ Jouduin jättämään eläimet kotiseudulle. Vuosia toivoin, että pääsisin palaamaan sinne takaisin, mutta nyt en usko enää koskaan palaavani. Tilanne Etelä-Sudanissa tuntuu huononevan koko ajan.

Chak sai aasin ja kärryt lahjoituksena Suomen Lähetysseuralta osana hanketta, jossa pyritään mahdollistamaan pakolaisleirin asukkaille mielekkäämpää arkea ja parempaa toimeentuloa pienyrittäjyydellä.

Nyontot Deng emännöi kahvilaa, jonka hän perusti Suomen Lähetysseuran tuella. Työ antaa myös kaivattua vaihtelua pakolaisleirin yksitoikkoiseen arkeen.

Kahvilabisnestä

Chak katsoo kaihoisasti kadunvarren pienen kahvilan suuntaan.

‒ Kun minulla on ollut taloudellisesti hyvä päivä, palkitsen itseni kahvikupilla kahvilassa. Siihen on harvoin mahdollisuus, koska tarvitsen kaiken rahan perheeni ruokaan, Chak sanoo.

Kahvilaa pitävä Nyontot Deng, 43, on tyytyväinen yritystoimintaansa.

‒ Tämä on ihan hyvä bisnes. Etiopiassa kaikki rakastavat kahvia. Asiakkaita riittää hyvin, mutta valtaosa heistä on ulkomaalaisten järjestöjen työntekijöitä. Pakolaisilla ei ole juuri ollenkaan rahaa käytettävissään, Deng kertoo.

Hänen pientä kahvilaansa ei tunnistaisi kahvilaksi, ellei näkisi pientä tulisijaa ja kahvipannua sen vieressä. Pöytiä ei ole, mutta kahvilasta löytyy muutama muovituoli ja muutama puusta tehty perinteinen istuin.

Deng on asunut pakolaisleirillä seitsemän vuotta.

Kahvikupillisen hinta on euroissa noin seitsemän senttiä. Hyvänä päivänä Deng saa tuloa kahvin ja teen myynnistä parin euron verran. Pakolaisleirillä se on jo summa, jolla on merkitystä. Moni joutuu vaihtamaan rahan puutteessa ruokatarvikkeita vaikkapa maksuksi saippuasta.

Deng on asunut pakolaisleirillä seitsemän vuotta. Hänellä on seitsemän lasta, joista vanhin on jo aikuinen ja nuorin viisivuotias.

‒ En näe vaihtoehtona paluuta kotiin Etelä-Sudaniin. Toivon, että lapseni saavat hyvän koulutuksen ja voivat elää Etiopiassa, Deng sanoo.

Deng sai kahvilan perustamiskustannukset lahjoituksena Lähetysseuralta.

Brikettikauppaa

Brikettivalmistamo hohkaa lämpöä kuin sauna. Ruuanlaittoon tarkoitetut briketit valmistetaan ruohosta ja oksista, ilmaisesta materiaalista, polttamalla.

‒ Olen tehnyt brikettejä kaksi vuotta. Tämä on hyvä tulonlähde, koska muutakaan työtä tai toimeentuloa ei leirillä ole. Tosin valitettavan harvalla on varaa ostaa brikettejä tai mitään muutakaan, kertoo Chol Deng, 39.

Deng asuu leirillä aviomiehensä ja seitsemän 7–20-vuotiaan lapsensa kanssa.

Toivon, että Jumalalla on suunnitelma minun ja muiden pakolasten, ainakin meidän lastemme, elämälle.

‒ Toivoni Etelä-Sudaniin palaamisesta on hiipunut. Siellä on edelleen sota. Minulla ei ole mitään tietoa siellä olevista sukulaisistani, koska meillä ei ole kännykkää eikä mitään yhteyttä heihin, Deng sanoo.

Toivoa paremmasta tulevaisuudesta tuo usko Jumalaan, mutta Deng myöntää uskonkin olevan hiipumassa.

‒ Toivon, että Jumalalla on suunnitelma minun ja muiden pakolasten, ainakin meidän lastemme, elämälle. Mutta usein käy mielessä, onko Jumala hylännyt meidät kokonaan, Deng sanoo.

Brikettivalmistamo on osa Lähetysseuran hanketta. Briketit ovat hyvä vaihtoehto puulle, koska ne palavat kauemmin kuin puu ja säästävät luontoa.

Chol Deng toivoo, että edes joku hänen lapsistaan pääsisi töihin Afrikan ulkopuolelle ja pystyisi auttamaan taloudellisesti vanhempiaan ja sisaruksiaan.

Mullistava vesipumppu

Lähetysseura on pyrkinyt tasapainottamaan alueen heimoristiriitoja tukemalla myös paikallisyhteisöä, joista valtaosa kuuluu Anuak-heimoon.

Maderin kylässä viljellään maata ja eletään perinteisesti ilman sähköä. Yhdellä kyläläisistä on kännykkä, jota hän käy lataamassa kaupungissa. Kylään on lahjoitettu vesipumppu Lähetysseuran varoilla.

‒ Vesipumppu mullisti elämämme. Aiemmin pystyimme viljelemään vain puolet vuodesta ja vain maissia, nyt voimme viljellä ympärivuotisesti, koska emme ole enää riippuvaisia sateista. Kaikkien toimeentulo on parantunut paljon, kertoo Opap Agwa.

Kunnioitamme kansainvälisiä sopimuksia, joten emme pakota pakolaisia palaamaan, mutta Etiopialla ei ole mitään mahdollisuuksia pelastaa heidän elämäänsä.

Toimeentulon paranemisesta huolimatta kyläläiset eivät haaveile kylän kehittämisestä tai edes sähköstä.

‒ Olemme iloisia, että lapsemme pääsevät kouluun, mutta toivomme, että he palaavat tänne asumaan ja viljelemään maata. Tämä on hyvä tapa elää, kertoo Akwan Ojulu.

Alueen pakolaisista kyläläisillä on yksiselitteinen mielipide.

‒ Pakolaisia on liikaa. Jos he pysyvät leireillä, heistä ei ole haittaa, mutta ongelmia syntyy, jos heitä tulee lisää ja he haluaisivat elää leirien ulkopuolella. Etenkään Nuer-heimon jäseniä emme tänne halua yhtäkään, Agwa kertoo muiden nyökytellessä.

Kuka kantaa vastuun?

Pakolaisten tilanne Gambellassa on karu myös Etiopian viranomaisten näkökulmasta.

‒ Kunnioitamme kansainvälisiä sopimuksia, joten emme pakota pakolaisia palaamaan, mutta Etiopialla ei ole mitään mahdollisuuksia pelastaa heidän elämäänsä, sanoo Etiopian valtion pakolaisviraston johtaja Tariku Yalev.

Hän toivoo kansainvälisten järjestöjen hoitavan paitsi vastuun pakolaisten perustarpeista ja ruuasta, myös heidän tukemisestaan Etiopian yhteiskuntaan integroitumisessa.

Etelä-Sudanista tulleita pakolaisia on Gambellassa Yalevin mukaan 388 563. Vain 7 000 pakolaisella on oleskelupa ja 4 000 työlupa.

‒ Pakolaisten lähes ainoaksi mahdollisuudeksi hankkia elantoa jää pienyrittäjyys, Yalev sanoo.

Hyviä tuloksia on saatu myös lahjoittamalla ihmisille vuohia, joista saa ravinnoksi lapsille maitoa ja myöhemmin lisätuloja, kun vuohet lisääntyvät.

Lähetysseuran Etiopian maajohtaja Anna Suoheimo on vieraillut Gambellan pakolaisleireillä kahdesti.

‒ Valitettavasti tilanne näyttää huonolta. Avustajien joukko vähenee ja pakolaisten tilanne heikkenee entisestään. Erityisesti lapsista on iso huoli, Suoheimo sanoo.

Lähetysseuran tarjoamasta avusta Suoheimo näkee merkityksellisenä etenkin brikettien valmistuksen.

‒ Toiveena olisi, että briketeille löytyisi markkinoita leirin ulkopuolelta. Briketit ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto ruuan valmistukselle polttopuilla. Briketit säästävät sekä luontoa että naisten aikaa, sillä ruuanvalmistus ja polttopuiden kerääminen on aina naisten vastuulla, Suoheimo sanoo.

Hän on kahden vierailunsa perusteella nähnyt konkreettisesti, miten pienikin toimeentulon lisälähde antaa ihmisille toivoa.

‒ Hyviä tuloksia on saatu myös lahjoittamalla ihmisille vuohia, joista saa ravinnoksi lapsille maitoa ja myöhemmin lisätuloja, kun vuohet lisääntyvät.

Kristityt Etiopiassa

Etiopian noin 130 miljoonasta asukkaasta lähes 70 prosenttia on kristittyjä, joista noin 44 prosenttia ortodokseja ja 23 prosenttia protestantteja. Etiopian luterilainen Mekane Yesus kirkko on maailman suurin luterilainen kirkko, jolla on noin 12 miljoonaa jäsentä.