”Emme elä maailmanlopun pelossa niin kuin minun lapsuudessani” – tältä näyttää 2020-luvun helluntailaisuus

Helsingin jäähallin katsomo on pimeä. Kaikki valot osoittavat hallin keskelle rakennettuun lavaan. Sieltä täältä kuuluu pientä aamenta ja hallelujaa.

– Et ole seurakuntasi toimitusjohtaja! Älä edes yritä! sanoo lavalla esiintyvä mies.

Hän on amerikkalainen pastori Rick Warren, jonka aiheena on paimenen rooli seurakunnassa. 71-vuotias Warren tunnetaan kalifornialaisen Saddleback Church -kirkon perustajana. Warren oli vasta 26-vuotias juuri valmistunut pastori kootessaan raamattupiirin, jossa oli aluksi vain kuusi osallistujaa. 45 vuodessa tuosta pienestä joukosta on kasvanut megakirkko, joka kokoaa yhteen jopa 30 000 viikoittaista osallistujaa. Jäsenmäärä ei kuitenkaan ole itseisarvo.

– Väkijoukko ei ole kirkko! Väkijoukko ei ole kirkko! Warren toistaa.

71-vuotias pastori Rick Warren johtaa Yhdysvalloissa megakirkkoa, jolla on 30 000 viikoittaista osallistujaa. Kuva: Juhani Huttunen.

Aina kun Warren vetää henkeä seuraavaa sloganiaan varten, yleisö osallistuu tunnelman kohottamiseen toistamalla aamen, halleluja. Kyseessä on helluntailiikkeen 27. maailmankonferenssi, joka viime kesäkuussa järjestettiin toista kertaa Suomessa. Warrenin aihepiiri kiinnostaa, sillä otsikolla Go&Make järjestetyssä konferenssissa huomattava osa yli 200 euron hintaisen lipun lunastaneista on itsekin pastoreita.

Konferenssin vapaaehtoisena työntekijänä toimiva helsinkiläinen Kristiina Pesonen, 26, kertoo tulleensa paikalle äitinsä houkuttelemana.

– Annoin elämäni Jeesukselle pari vuotta sitten, Pesonen kertoo.

Se ei ollut ensimmäinen kerta, mutta kristinuskon mukaan ihminen voi antaa elämänsä Jeesukselle vaikka joka päivä.

– Minulle se merkitsee sitä, että yritän arjessa priorisoida Jeesusta siten, että lähestyn elämän valintoja rukouksen kautta, Pesonen kuvailee.

Helsinkiläinen Kristiina Pesonen uskoo, että moni hänen ikäluokkansa nuori aikuinen voisi palata helluntailaisuuteen, mikäli kokisi, että liikkeen piirissä on lupa haastaa vallitsevia käsityksiä. Kuva: Juhani Huttunen.

Työväen uskonto

Palataan jäähallin humusta normaaliin arkeen. On tavallinen aurinkoinen tiistai viikkoa ennen konferenssia. Helsingin Saalem-temppelin ulko-ovet ovat peililasia ja terästä. Aivan Hakaniemen torin tuntumassa sijaitseva temppeli valmistui vuonna 1977. Sen tunnistaa kristilliseksi pyhäköksi lähinnä seinään ruuvatusta ulkonevasta rististä. Sisällä temppelissä on istumapaikat 1600 seurakuntalaiselle. Alttaritaulua ei ole, ei edes ehtoolliskaidetta. Sen sijaan esiintymislavalla on rumpusetti ja koroke kuoroa varten.

Fleecetakkiin sonnustautunut Suomen helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen käveleskelee edestakaisin tyhjän salin lavalla ja kertoilee helluntailaisuuden historiasta. Hän on eläväistä sorttia eikä meinaa pysähtyä valokuvausta varten.

Kun sisällissodassa Suomi jakautui punaisiin ja valkoisiin, helluntaiseurakunta jäi punaisten Suomeen.

– Helluntailaisuus on Suomessa ennen kaikkea työväen kristillisyyttä. Kun sisällissodassa Suomi jakautui punaisiin ja valkoisiin, helluntaiseurakunta jäi punaisten Suomeen, Pitkänsillan tälle puolen, Matikainen sanoo.

Saalem-temppelin osoitteessa kokoontui jo 1910-luvulla helluntailainen rukousryhmä. Itse helluntailiikkeen amerikkalainen perustaja William J. Seymour oli musta pastori, jonka äiti ja isä olivat eläneet orjina. Isänsä kuoltua Seymour oli joutunut elättämään lapsuudenperheettään äärimmäisessä köyhyydessä viljelemällä omavaraisesti pientä maatilkkua. 1890-luvulla lisääntynyt rasismi ja aineellinen ahdinko pakottivat Seymourin muuttamaan pohjoiseen. Hän koki aikuisiällä uskoontulon ja ryhtyi julistajaksi.

Helluntailaisuuden syntymäpaikkana pidetään tavallisesti vanhaa puutaloa osoitteessa 312 Azusa Street, Los Angeles, Kalifornia. Tuo rakennus on purettu jo ajat sitten, mutta juuri siinä paikassa Seymour alkoi vuonna 1906 järjestää herätyskokouksia. Alettiin puhua Azusa Streetin herätyksestä, joka levisi nopeasti ulkomaillekin. Seymour korosti, että Pyhän Hengen saamisen vakuuttavin todiste oli kielilläpuhuminen juuri niin kuin Apostolien teoissa kuvataan ensimmäistä helluntaita. Siitä liike sai nimensäkin.

Helluntaikirkon toiminnanjohtajan Esko Matikaisen mukaan helluntailaisuus levisi Suomessa 1910-luvulla työväenliikkeen parissa. Kuva: Juhani Huttunen.

Suomeen helluntailaisuus rantautui jo heti 1900-luvun alussa. Vuoden 1923 uskonnonvapauslaki helpotti uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvien asemaa luterilaisessa Suomessa, mutta helluntailiike ei muodostanut uskonnollista yhdyskuntaa.

– Tässäkin näkyy se, miten helluntailaisuus on Suomessa noussut punaisesta työväen taustasta. Juuri työväenyhdistyksistä ja ammattiyhdistyksistä helluntailaiset oppivat, että kun on valittu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja ja sihteeri, voidaan perustaa yhdistys. Suomen helluntaiseurakunnat ovat juuri tällaisia itsenäisiä yhdistyksiä, Esko Matikainen sanoo.

Tämä ei tarkoita, että helluntaiherätys olisi ollut poliittisesti vasemmistolainen liike, päinvastoin.

– Kylmän sodan aikana helluntailaiset tunsivat sympatiaa sosialistisissa maissa vainottuja kristittyjä kohtaan. Helluntailaisten antikommunismi ei liity talouspolitikkaan vaan ateismin uhkaan, Matikainen sanoo.

Työläistausta ei silti ole merkinnyt kriittisyyttä valtiovaltaa kohtaan.

– Vuosikymmeniin helluntailaismiehillä ei saanut olla pitkää partaa, koska se liitettyyn radikalismiin ja kapinaan esivaltaa vastaan, Matikainen kuvailee.

Z-sukupolven nälkä

Maailmassa on arviolta 644 miljoonaa helluntailaista. Useampi kuin joka neljäs maailman 2,4 miljardista kristitystä on helluntailainen. Saksassa asuva evankelista Layla Nahavandi kohtaa työssään nuoria, joilla ei enää ole kosketusta kristinuskoon.

– Z-sukupolvella on voimakas hengellisyyden nälkä. Monien vanhemmat ovat olleet uskonnollisesti välinpitämättömiä ja jopa ateistisia, ja kun se elämäntapa ei olekaan tyydyttänyt, nykynuoret ovat todella avoimia erilaisille hengellisille ja henkisille kokemuksille. Tämä ei tarkoita välttämättä kristillistä katsomusta vaan esimerkiksi noituutta ja numerologiaa, Nahavandi sanoo.

– Tämä aikakausi muistuttaa 1970-luvun Jeesus-hippien liikettä. Silloinkin oli paljon hengellisyyden nälkää, kun moni kaipasi elämäänsä syvempää merkitystä ja tarkoitusta.

Nykyään Saksassa asuvan Layla Nahavandin äiti kääntyi nuorena muslimiksi päästäkseen naimisiin Nahavandin iranilaisen isän kanssa. Kuva: Juhani Huttunen.

Vaikka henkisyys itsessään kiinnostaa, moni Z-sukupolveen kuuluva kokee, että kristinusko on aiheuttanut maailmassa enemmän pahaa kuin hyvää. Hänen oma Bible Revival with Layla Nahavandi -podcastinsa sai taannoin penseää palautetta ateistilta, joka piikitteli Nahavandia tämän uskosta ”homofobiseen Jumalaan, joka sallii Vanhassa testamentissa kansanmurhan”.

– Kuten senkertainen podcast-vieraani huomautti, jos Jumalaa ei ole olemassa, olemme vain kasa soluja. Mutta jos me olemme vain rykelmä soluja, niin mitä väliä sillä on, kuinka paljon ihmisiä on kuollut tuhansia vuosia sitten jonkin muinaisen raamatullisen kertomuksen mukaan?

Nahavandi myöntää, että avoimesti uskostaan puhuvat nuoret joutuvat usein vihapuheen kohteeksi, ja se myös sattuu. Välillä hänen tekisi mieli itsekin vastata samalla mitalla.

– Uskon Raamatun opetukseen sukupuolesta ja seksuaalisuudesta. Moni uskoon tullut ei pelkää tuoda tätä esille, vaikka tietääkin saavansa kritiikkiä. Juuri kritiikki oikeastaan antaa mahdollisuuden keskustella Jumalan olemassaolosta, Nahavandi sanoo.

Kolonialistista vallankäyttöä?

Monissa maissa, joissa helluntaiseurakuntien jäsenmäärä kasvaa, vainotaan kristittyjä. Yksi tällainen maa on Nigeria. Open Doors -järjestön mukaan se on tällä hetkellä maailman seitsemänneksi vaarallisin maa kristityille: Missään toisessa maassa ei vuonna 2024 kidnapattu ja murhattu kristittyjä yhtä paljon kuin Nigeriassa.

– Jotkut jihadistit itse ovat kauhistuneet raakuuksista niin, että ovat kääntyneet kristinuskoon, kertoo nigerialaistaustainen, nykyään Dublinissa työskentelevä pastori Chukwum Abagha.

Etelä-Nigeriassa pastorina toimiva Bethel Nwanebu kertoo vierailleensa helluntaiseurakunnassa, jonne terroristit aiemmin olivat iskeneet.

– Kun terroristi oli hyökännyt tuohon kirkkoon, kukaan ei ollut juossut pakoon. Kaikki pysyivät paikoillaan, eikä kukaan edes yrittänyt paeta. Vaino on vain vahvistanut kristittyjen uskoa, Nwanebu sanoo.

Go&Make-konferenssissa vierailleiden pastoreiden Chukwum Abaghan (vas.) ja Bethel Nwanebun mukaan Afrikan joutuminen kolonialistisen riiston kohteeksi ei johtunut kristinuskosta. ”Kun lähetyssaarnaajat tulivat, heidän mukanaan levisi sanoma siitä, että meillä jokaisella on ihmisarvo”, Abaghan sanoo. Kuva: Juhani Huttunen.

Nigerian tunnetuin jihadistijärjestö Boko Haram pitää länsimaalaista koulutusta syntinä, ja kristinuskoa pidetään juuri länsimaalaisena uskontona. Abagha ja Nwanebu tunnistavat ilmiön, jossa kristinusko nähdään kolonialistisena vallankäytön muotona, jonka vastustaminen on ymmärrettävää.

– On silti erotettava toisistaan kolonialistinen luonnonvarojen riisto ja evankeliumin levittäminen. Kun poliitikot ja yritysjohtajat tulivat Afrikkaan, he eivät tulleet tekemään lähetystyötä vaan riistämään. Mutta kun lähetyssaarnaajat tulivat, heidän mukanaan levisi sanoma siitä, että meillä jokaisella on ihmisarvo. Tätä kristillistä sanomaa ei pidä sekoittaa kolonialistiseen riistoon, Abagha tähdentää.

Myös Nwanebun mielestä yleistäminen on vaarallista.

– Jos evankeliumi on totuus, tämä totuus tulisi ottaa vastaan eikä hylätä sitä käyttämällä tekosyynä kolonialismia, Nwanebu toteaa.

Lapsille raju 1970-luku

Lapsena Esko Matikainen pelkäsi Jeesuksen toista tulemista. Tuohon aikaan helluntaiherätyksen piirissä luettiin ahkerasti amerikkalaisen Hal Lindseyn bestselleriä Maa, entinen suuri planeetta, jossa kerrottiin, miten yhdentyvän Euroopan johtoon nousee pian Antikristus, jonka toiminta johtaa lopunajalliseen Harmageddonin sotaan.

Lasten mielissä ilosanoma Jeesuksesta kääntyi surusanomaksi maailmanlopusta.

– Moni meistä nykyisistä julistajista on lapsena elänyt juuri tuon Jeesuksen toisen tulemisen pelkäämisen. Omassa nuoruudessani kyseltiin, että kannattaako edes opiskella ammattiin, koska Jeesushan tulee pian takaisin. Tai, että kannattaako mennä naimisiin, kun Jeesus tulee pian. Mutta nyt minäkin olen ollut isoisä jo yksitoista vuotta, Matikainen sanoo.

Hänen mukaansa itse helluntailainen teologia ei ole muuttunut.

– Eskatologia eli oppi lopunjoista on edelleen tärkeä osa meidän teologiaamme, mutta se ei ole enää tärkeä osa meidän omaa tunnekokemustamme. Emme elä maailmanlopun pelossa niin kuin minun lapsuudessani, Matikainen sanoo.

Kaikesta huolimatta 1970-luvun loppu on meidän helluntailaistenkin mielestä kulta-aikaa.

Jälkikäteen nähtynä 1970-luku oli rajua aikaa lapsille, sillä samalla, kun liikkeen sisäinen ”Jeesuksella pelottelu” jätti moniin jälkensä, ”hellarit” olivat myös julkisen pilkan kohteena.

– Kaikesta huolimatta 1970-luvun loppu on meidän helluntailaistenkin mielestä kulta-aikaa, vaikka ei sekään kestänyt kuin kolmesta neljään vuotta, Matikainen sanoo.

Noista ajoista on myös opittu paljon, mutta jotakin on myös ennallaan, sillä helluntailaisuudessa panostetaan diakoniaan.

– Oli meilläkin välillä sellaista Raamatun sovellusta, että minulla on usko ja Kelalla teot, eli että yhteiskunta hoitaa hyväntekeväisyyden. Nykyään olemme mukana EU-rahoitteisessa ruoka-apuhankkeessa, mutta isoa osaa auttamista ei rekisteröidä, koska helluntailaisuudessa seurakunnan jäsenet itse auttavat toisiaan, eikä siitä jää merkintää mihinkään diakoniatilastoon, Matikainen sanoo.

Emme elä maailmanlopun pelossa niin kuin minun lapsuudessani, Matikainen sanoo. Kuva: Juhani Huttunen.

Lupa haastaa

Suomessa on tällä hetkellä arviolta noin 50 000 helluntailaista. Liikkeellä ei ole samanlaista jäsenkatoa kuin Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla. Go&Make -konferenssin vapaaehtoistyöntekijä Kristiina Pesonen kokee kuitenkin, että nuori sukupolvi ei enää jaa vanhempiensa kanssa kaikilta osin samaa arvomaailmaa.

– Kun moni nykynuori jättää menemättä seurakuntaan, niin luulen syyksi sen, että ei ole saanut kapinoida ja haastaa. Uskon, että nykyään monia voisi kiinnostaa palata, jos tietäisi, että on luvallista ihan avoimesti keskustella esimerkiksi seksuaalietiikasta, Pesonen sanoo.

Hän itse osallistuu säännöllisesti Helsingin Kampissa sijaitsevan Filadelfia-seurakunnan toimintaan. Kyseinen seurakunta perustettiin jo vuonna 1920, mutta Pesonen luonnehtii sitä tavanomaista modernimmaksi ja ilmapiiriltään vapaaksi.

– Yritän omassa elämässäni löytää Jumalan tahdon, mutta en ajattele, että hengellisyys tarkoittaa jotain sääntöjen noudattamista. Yritän olla yhteydessä Jumalaan, joka näyttää, missä kohtaa toimin väärin. En ole kiinnostunut esimerkiksi ihmisten seksuaalisesta suuntautumisesta, sillä tärkeintä on jokaisen oma suhde Jumalaan.