Dosentti Jyri Komulainen: ”Suomalaisilla on paljon opittavaa maailmalla puhaltavista teologian uusista tuulista”

Heti tapaamisen aluksi teologian tohtori, dosentti Jyri Komulainen toteaa, ettei hänen mielensä ole vielä täysin asettunut arkisiin uomiinsa. Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikössä johtavana asiantuntijana työskentelevä Komulainen on juuri palannut kolmen viikon reissulta Intiasta, missä hän luotsasi uskonnonopettajien ryhmää. Seuraavaksi on vuorossa viikon työmatka Roomaan.

Tavallisesti Komulainen ei matkusta näin tiuhaan, mutta teologin uransa aikana hän on ehtinyt perehtyä lukuisissa maissa niin kristinuskon kuin muidenkin uskontojen vaikutuspiireihin. Ei siis ihme, että hänen tuorein kirjansakin on eräällä tavalla matkaopas.

Viime vuoden lopulla ilmestyneessä kirjassaan Kristinuskon muuttuva kartasto. Matkoja maailmanlaajaan kirkkoon (Suomen Lähetysseura 2025) Komulainen kuvaa kristinuskon maailmanlaajuisia kehityskulkuja sekä ajassa että maantieteellisesti.

– Muutos on ollut toisen maailmansodan jälkeen tavattoman nopea. Painopiste on siirtynyt yhä syvemmälle etelään ja itään, hän toteaa.

Jyri Komulainen on tutkijana perehtynyt katolisuuteen ja hindulaisuuteen sekä globaalin kristinuskon ajankohtaisiin kysymyksiin erityisesti Aasiassa.

Kaikkiin ilmansuuntiin

Kun piirretään karttaa kristikunnan ydinalueista, kuvio on selkeä. Sata vuotta sitten 80 prosenttia maailman kristityistä asui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Viime vuonna määrä oli enää 30 prosenttia.

Yli kaksi kolmasosaa kristityistä asuu siis globaalissa etelässä eli Aasian, Afrikan, Latinalaisen Amerikan ja Oseanian matalamman tulotason alueilla. Vuoteen 2050 mennessä luvun arvioidaan nousevan lähes 80 prosenttiin.

Noin puolet maailman reilusta 2,6 miljardista kristitystä on katolilaisia. Sen jälkeen suurimmat suuntaukset ovat protestantit sekä riippumattomat liikkeet, joihin kuuluvat helluntailais-karismaattiset kristityt ja evankelikaalit.

– Tällä hetkellä kristinusko kasvaa voimakkaimmin Afrikassa ja Aasiassa. Tämä ei ole uutta vaan pikemminkin alkuperäistä kehitystä, sillä kristinusko levisi ensimmäisinä vuosisatoina kaikkiin ilmansuuntiin, Jyri Komulainen sanoo.

Vallanpitäjien uskonto ei kiinnostanut, mutta sitten jäljelle jääneet siemenet alkoivat itää.

Perinteisessä kirkkohistoriassa Euroopan ulkopuolinen kristinusko tuppaa Komulaisen mukaan unohtumaan. Monilla alueilla kuten Kiinassa kirkot hiipuivatkin, ja kristinusko sai niillä uudelleen jalansijaa vasta eurooppalaisen kolonialismin myötä.

– Huomionarvoista on se, että kirkot alkoivat kasvaa omaehtoisesti vasta kolonialismin murruttua. Vallanpitäjien uskonto ei kiinnostanut, mutta sitten jäljelle jääneet siemenet alkoivat itää.

Katolinen kirkko eturintamassa

Teologisen tutkimuksen painopistekin on hajautunut viimeisten sadan vuoden aikana yhä voimakkaammin Euroopasta ympäri maailmaa. Globaalista etelästä virtaa nyt teologista ajattelua, jossa ovat esillä uudenlaiset näkökulmat.

Komulainen nostaa kolme aihealuetta, jotka erottuvat erityisen selkeästi: oikeudenmukaisuuden teemat, uskontojen välinen vuoropuhelu sekä kontekstuaalisuus eli paikallisesta kulttuurista käsin kasvava teologia, Raamatun tulkinta ja kristinuskon toteuttaminen.

– Etenkin katolinen kirkko on viime vuosikymmeninä avautunut keskusteluun muiden uskontojen kanssa, alkanut tarkkailla ajan muutoksia ja tuonut evankeliumin vuoropuheluun suhteessa niihin.

Etenkin katolinen kirkko on viime vuosikymmeninä avautunut keskusteluun muiden uskontojen kanssa.

Samanlaista kehityskulkua näkyy muuallakin, esimerkiksi protestanteilla ja jopa helluntailaisuudessa.

– Valtavirran kirkkokunnat menevät vahvasti samaan suuntaan, avautuvat dialogihakuisesti kohti maailmaa ja näkevät evankeliumin kokonaisvaltaisesti.

Komulainen arvioi kärjistäen, että Suomessa saa helposti virheellisen ja takapajuisen kuvan kristinuskosta. Evankelikaalitkaan eivät ole vain se konservatiivinen megablokki, joka pitää kovaa ääntä Trumpin ja MAGA-liikkeen puolesta, vaan globaalissa etelässä syntyy valtavasti eteenpäin katsovaa evankelikaalista teologiaa.

– Kristinuskon piirissä näkyy tiettyä polarisaatiota. Mielestäni on selvää, että MAGA-kristillisyys tai Venäjän patriarkka Kirillin mielipiteet ovat äärimmäisen vinoutuneita ja vaarallisia kristinuskon tulkintoja.

Evankelinen saarnaaja selittää Jumalan sanaa Se-aukiolla Sao Paulon keskustassa. Kuva: iStock.

Avoimin mielin muutokseen

Komulainen tarkastelee uudessa kirjassaan toistuvasti sitä, miten kristinusko hakee uudenlaisia muotoja eri kulttuureissa. Hänelle silmiä avaava kokemus oli opiskeluvuosi 1997 Intian Bangaloressa. Siellä hän näki, miten kristinusko sai vahvasti intialaisia ilmaisutapoja.

– Jumalanpalveluksissa laulettiin hindutaustaisia bhajan-lauluja, joille oli annettu uusi kristillinen elämä. Katolisessa ashramissa Kristuksen läsnäololle ehtoollisaineissa tehtiin arati-rituaali eli lampun heiluttaminen samaan tapaan kuin hindutemppeleissä jumalankuville, Komulainen kertoo.

Maailmalla matkatessaan teologi on tutustunut monenlaiseen kristillisyyteen. Suomalaiselle jotkut tilanteet ovat tuntuneet jopa hämmentäviltä.

Komulainen rohkaisee näkemään, että jokin sellainen, mitä itse vierastaa, saattaa toiselle kristitylle olla voimaannuttava tapa avautua Jumalan todellisuudelle.

– Meillä usein pienetkin avaukset uusille kristinuskon ilmaisumuodoille löytävät kriitikkonsa, jotka haluavat, että kristinusko näyttää lukitulta saksalaisluterilaiselta versiolta, hän napauttaa.

Komulaisen mielestä kirkon tuleekin muuttua ja saada uusia lähtökohtia, sillä se on kristinuskon alkuperäinen olemus.

– Se näkyy jo Uudessa testamentissa. Näihin asioihin liittyi silloinkin kipua. Evankeliumi leviää meillä ja maailmalla aivan uusiin konteksteihin, ja meidän pitää uskaltaa elää sitä todeksi myös Suomessa.

Vuoropuhelu tähtää luottamukseen

Kristinuskon painopisteen muutos on nostanut esiin kysymyksiä, joita ei ole herännyt yhteiskunnissa, joissa lähes kaikki ovat olleet kristittyjä.

Vähemmistöasemassa elävät kristityt joutuvat väistämättä pohtimaan, mitä hindulaisuus, buddhalaisuus tai islam merkitsevät suhteessa heidän omaan Kristus-uskoonsa. Uskontojen välisen vuoropuhelun ja lähetystyön kysymykset kulkevat usein rinnakkain.

– Kirkon missiolla on evankeliumin välittämisen lisäksi monia tavoitteita, kuten Jumalan valtakunnan arvojen toteuttaminen sekä ihmisten välisen oikeudenmukaisuuden ja rauhan edistäminen, Komulainen sanoo.

Uskontodialogi ei kuitenkaan voi olla lähetystyön väline.

Uskontojen välinen vuoropuhelu tähtää siihen, että luodaan ymmärrystä, harmoniaa ja luottamusta erilaisten ihmisten välille. Komulainen toteaa, että kristityn näkökulmasta nämä asiat mahdollistavat myös Kristuksesta todistamisen.

– Uskontodialogi ei kuitenkaan voi olla lähetystyön väline, vaan se on eräs kokonaisvaltaisen mission ulottuvuus, hän tähdentää.

Komulainen näkee nykypäivän lähetystyön kumppanuutena, maailmanlaajuisena ekumeenisena verkostona, jolla on yhteinen missio.

– Tuemme ja rohkaisemme toisiamme tässä verkostossa ja saamme uusia ajatuksia toinen toisiltamme.

Jyri Komulaisen mukaan Suomessakin kannattaa kuunnella esimerkiksi intialaisten teologien ajatuksia. ”Heidän oivalluksiaan voidaan aivan hyvin soveltaa suomalaisessa yhteiskunnassa, jossa uushenkisyys ja monet Aasian uskontojen vaikutukset kasvavat.”

Katse kaikkiin vähemmistöihin

Monin paikoin kristityt elävät hyvin ahtaalla. Etenkin useissa Aasian maissa, joissa vähemmistöillä on aiemmin ollut uskonnonvapaus, niiden elintila on kauttaaltaan kutistunut.

– Näissä maissa myös kristittyjen mahdollisuus todistaa evankeliumista sanoilla ja teoilla on voimakkaasti kaventunut. Se on todella huolestuttavaa, Jyri Komulainen sanoo.

Hän toteaa, että monissa maissa autoritäärinen politiikka ja fundamentalistisesti orientoituneet nationalistiset liikkeet kuten islamistiset ryhmät ja hindunationalismi ovat voimistuneet.

– Usein tällaiset liikkeet kääntyvät myös oman uskonnon seuraajia vastaan. Islamilaiset jihadistit ottavat uhreikseen tavallisia muslimeja, joita he eivät pidä oikeina muslimeina.

Komulainen pitääkin tärkeänä tarkastella uskonnonvapauden toteutumista laajemmin eikä vain kristittyjen osalta.

– Jos puhutaan uskonnonvapaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja Jumalan valtakunnan arvoista, meidän pitäisi puhua myös siitä, miten muiden uskontojen seuraajia joissakin maissa vainotaan.

Ilosanoma koskee kaikkea

Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa kolonialismin pitkä varjo näkyy edelleen yhteiskunnallisena epäoikeudenmukaisuutena. Monin paikoin kristinusko innoitti jo siirtomaa-ajalla paikallista kolonialisminvastaista ajattelua.

– Näiden alueiden teologeilla pääsääntöisesti kulkee mukana ymmärrys kristinuskon vallankumouksellisesta luonteesta, joka asettaa köyhät etusijalle, Komulainen sanoo.

Vaikka on myös liikkeitä ja saarnamiehiä, jotka julistavat menestyksen teologiaa, ekumeenisessa keskustelussa näkyy vahvasti vapautuksen teologiana tunnettu suuntaus. Se korostaa sitä, ettei kirkon ilosanoma koske vain hengellistä pelastusta vaan myös esimerkiksi luonnonvarojen ja taloudellisen hyvän oikeudenmukaista jakamista.

– Diakonisen auttamistyön lisäksi kysytään myös, mistä johtuvat ne epäoikeudenmukaiset rakenteet, jotka tuottavat köyhyyttä ja syrjäytymistä.

Afrikassa ja Aasiassa monet ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvät ilmiöt ovat jo kouriintuntuvia.

Myös ilmastonmuutosta koskevat näkökulmat nousevat esiin kirkoissa etenkin globaalissa etelässä.

– Afrikassa ja Aasiassa monet ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvät ilmiöt ovat jo kouriintuntuvia. Silloin on aika vaikeaa lukea Raamattua näkemättä sitä, että myös luomakuntaan liittyvät kysymykset punoutuvat kristinuskoon.

Heikompien ääni kuuluviin

Kansainvälistymisen, muuttoliikkeiden ja nopean tiedonkulun myötä eri kulttuurien ja uskontojen kirjo on levittäytynyt ympäri maailmaa. Myös kristinuskon erilaiset suuntaukset ja vaikutteet matkaavat etelästä pohjoiseen ja toisinpäin.

– On vaikea sanoa, kuinka paljon Euroopassa vaikuttaa pitkällä tähtäimellä se, että täällä on uusia kristittyjä. Voidaan vain todeta, että kristinusko on myös Suomessa yhä mosaiikkimaisempi.

Komulaista kiinnostaa erityisesti se, mitä opittavaa meillä on globaalin etelän jälkikolonialistisesta tilanteesta kumpuavasta teologiasta.

– Juuri nyt nousee esiin sellaisia arvoja, joita ei kaksikymmentä vuotta sitten olisi voinut sanoa ääneen. On tullut yhä tavanomaisemmaksi puhua, ettei ole valtion tehtävä ottaa rikkailta ja antaa köyhille.

Kirkko on poliittinen ytimiään myöten.

Komulainen näkee, että kirkolla olisi paljon sanottavaa yhteiskunnassa, jossa yhteinen arvopohja on murentumassa ja tilalle on tullut kovia arvoja.

– Kirkko on poliittinen ytimiään myöten, jos luemme Uutta testamenttia ja kuulemme, mitä maailmalta kantautuvat äänet sanovat.

Komulaisen mielestä on yksi tärkeä kirkon uskottavuuden kriteeri, että kirkko ei ole kiinnostunut omasta itsestään tai omasta jäsenmäärästään vaan Uuden testamentin mukaisista arvoista.

– Luulen, että mission avainkysymys on se, miten kirkko voisi olla aidosti uskottava ja puhua köyhien ja syrjäytettyjen puolesta voimakkaasti Jumalan sanaan luottaen.