Arjen pyhyyttä | Paratiisin siimeksessä

Joskus, kun olen tehnyt kaikenlaista niin, etten jaksa enää mitään, haluaisin kasvaa ruohon sisään. Haluaisin haistella sen vihreää vartta ja mennä sen sekaan makaamaan. Mullassa ei kävelisi yhtään sellaista ötökkää, joka ei osaisi kiertää minua. Istuisin ilta-auringon kauneimmalle sohvalle ja joisin rakkaimman ihmiseni kanssa kaakaota. Lukulamppu antaisi valoa, kun rakkain ihmiseni lukisi minulle ääneen ilta-auringon parasta kirjaa. Vai tarvitsisimmeko edes lamppua, siinä taivaalle syttyvien tähtien alla? Joskus olen niin lähellä lämpöä ja valoa, että kellun keltaisessa. Kevyt tuuli kuljettaa vihreää…