Arjen pyhyyttä | Huokaillaan yhdessä

Kulunut kevät oli kummallisempi kuin naismuistiin. Lomilta palanneet laulajat kyhjöttivät alastomilla oksillaan kuin huijatut turistit aurinkorannikolla tuijottaen tyhjin katsein lumista maata. Kesärenkaat vaihdettiin talvisiin ja toppatakit haettiin takaisin varastosta. Tuntui, että koko luomakunta huokaili yhtä aikaa. Tuleeko kesä koskaan? Voittaako vihreä ikinä? Ja sitten se tuli! Maan verhoissa odotelleet siemenet saivat luvan esitellä uusia kesäasujaan. Leskenlehdet pisaroivat kuin maalarin paletista pudonneet väriläiskät, ja valkovuokot ehtivät kuin ehtivätkin äitien aamupalalle. Ja taas huokailtiin – tällä kertaa pelkästä ihastuksesta.   Toisaalta kesään…