Arjen pyhyyttä | Ei tule aina valmista

Vartuin suuren osan lapsuuttani peltojen keskellä. Vuoden kierron kainalossa opin näkemään korsien mitasta ja varsien vahvuudesta kasvukauden vaiheita. Kevätkylvöt, kellastuvat tähkät ja lumipeitettä odottava tumma kynnöspelto olivat kalenterini. Satoa osasi vaivan palkaksi odottaa kesän makuina lautaselle. Viherpipertäjä minussa jatkoi suvun perinteitä jälkipolvensa kanssa. Pihan perälle käännettiin pieni ryytimaa, johon vaapperotkin kylvivät ja kasvattivat pari vakoa perunaa, sipulirivin ja salaattia. Olisin suonut kriikunapuiden, oman sadon omenasoseen ja pensaista napsittujen viinimarjojen olevan perheen arjen iloja läpi kasvun vuosien.   Jopa ystäväni pihalta…