”Helsingissä kadulla loukkaantuneena maannut henkilö ei saanut apua, vaikka useat ihmiset kulkivat aivan vierestä. Ohikulkijat jatkoivat matkaansa pysähtymättä tarkistamaan tilannetta tai tarjoamaan apua, vaikka loukkaantuneen avuntarve oli selvästi havaittavissa.” (Helsingin Uutiset 24.12.2023) ”Kuopiossa sairauskohtauksen saanut henkilö jäi ilman ohikulkijoiden tukea, vaikka elvytystä suorittanut henkilö huusi apua kerrostalon pihalla ja muita ihmisiä liikkui lähistöllä.” (MTV Uutiset 13.4.2021)

Hätäkeskuslaitoksen sidosryhmäasiantuntija Patrick Tiainen näkee työssään liian paljon tilanteita, joissa apu viivästyy, koska ympärillä olevat eivät reagoi tai toimi vaikka apua tarvitseva on ilmeisen avuttomassa tilanteessa.

– Mehän tiedämme vain niistä tapauksista, joissa meille soitetaan, mutta viikoittain saa kuulla, että ennen soittoa ihminen on voinut esimerkiksi maata pyörän kanssa tienposkessa autojen ajaessa jonossa ohi, Tiainen kertoo.

– Joskus käy niinkin, että omatunto alkaa kolkuttaa ja soitto tulee tuntien päästä. Henkilö saattaa todeta, että jäi vaivaamaan se ojassa katollaan oleva auto.

Tiainen painottaa, että auttamisketju ei pääse alkamaan ilman kansalaisia, jotka tunnistavat hätätilanteen, pysähtyvät ja soittavat hätäpuhelun numeroon 112.

Hän muistuttaa samaan hengenvetoon, että esimerkiksi moottoritiellä pysähdytään aina turvallisuus edellä. Mutta mikäli se on mitenkään mahdollista, se olisi todella tärkeää, sillä paikallaolija voi antaa elintärkeää tietoa tilanteesta.

Tiaisen mielestä pitäisi puhua siitä, miten matalalla kynnyksellä voisimme toimia, eikä siitä, mikä on vähimmäisvaatimus kansalaisvelvollisuuden täyttämiseksi.

– Haluaisin puhua mieluummin auttamismahdollisuudesta kuin velvollisuudesta. Kun joutuu tilanteeseen, jossa jonkun terveys tai henki on kyseessä, saa mahdollisuuden auttaa, jopa pelastaa hengen.

Hätätilanteen tunnistaminen ja ensimmäinen yhteydenotto ovat aina kansalaisen käsissä. “Ilman niitä auttamisketju ei pääse alkamaan”, sanoo Hätäkeskuslaitoksen sidosryhmäsiantuntija Patrick Tiainen.

Mitä sanoo laki?

Suomessa auttaminen ei ole vapaaehtoinen mielipidekysymys, vaan se on kirjattu velvollisuutena useisiin lakeihin. Sankaritekoja tai oman turvallisuuden vaarantamista ei kuitenkaan vaadita.

Pelastuslaki edellyttää, että vaarasta varoitetaan, hätäilmoitus tehdään viipymättä ja pelastustoimiin ryhdytään omien kykyjen mukaan.

Tieliikennelaissa säädetään, että tienkäyttäjän on pysyttävä liikenneonnettomuuspaikalla ja autettava loukkaantuneita sekä muuten osallistuttava tilanteen vaatimiin toimiin. Jos velvollisuuden laiminlyö ja poistuu paikalta, kyseessä voi olla liikennepako.

Rikoslain mukaan pelastustoimen laiminlyöntiin syyllistyy henkilö, joka tietoisena toisen hengenvaarasta tai vakavasta terveysuhasta ei anna tai hanki apua, jota häneltä kohtuudella voidaan edellyttää. Sekä liikennepaosta että pelastustoimen laiminlyönnistä voi saada sakkoa tai vankeutta.

Lisäksi poliisilaki velvoittaa jokaisen avustamaan poliisia esimerkiksi kadonneen etsinnässä tai hengenvaarassa olevan auttamisessa, ellei avustaminen ole henkilölle kohtuutonta.

Korkea kynnys puuttua

Miksi kynnys puuttua tilanteeseen tai soittaa apua paikalle on niin korkea?

Patrick Tiaisen mukaan yleinen syy epäröidä on pelko tilanteen yliarvioimisesta. Moni aloittaa kysymällä, onko joku jo soittanut tai kuuluuko tilanne varmasti hätäkeskukselle.

– Päätös kiireellisyydestä kuuluu meille. Meillä on koulutetut asiantuntijat, jotka kysyvät oleelliset kysymykset ja tekevät riskiarvion. Jos mieleen nousee ajatus, että pitäisikö soittaa 112, silloin kannattaa soittaa, Tiainen sanoo painokkaasti.

Todellinen hätätilanne ei saa jäädä ilmoittamatta sen vuoksi, että joku joskus soittaa turhaan. – Patrick Tiainen

Hän toteaa, että uutisoinnit siitä, kuinka hätäkeskuksen linjat esimerkiksi myrskyn jälkeen tukkeutuvat vaatimuksista palauttaa sähköt tai raivata tielle kaatuneet puu, saattavat nostaa kynnystä hätäilmoituksen tekemiselle.

– Todellinen hätätilanne ei saa jäädä ilmoittamatta sen vuoksi, että joku joskus soittaa turhaan.

Epäröintiä lisää myös pelko omasta turvallisuudesta, josta ei saakaan tinkiä eikä siihen lakikaan velvoita. Tiainen kertoo, että pimeä vuodenaika ja illan hämäryys lisäävät pelkokerrointa. Jos tilanteessa on väkivallan uhkaa tai aggressiivisuutta, pitää pysyä etäällä – mutta silti soittaa hätäpuhelu.

– Huterasti liikkuva ja epäselvästi puhuva käyttäytyvä ihminen tulkitaan helposti päihtyneeksi, vaikka taustalla voi olla sairauskohtaus. Myös päihtynyt voi olla kiireellisen avun tarpeessa.

”Olemme toinen toisillemme ratkaisevassa roolissa auttamassa hädän hetkellä, jos semmoinen tilanne tulee”, SPR ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Maarit Kuja-Kanto toteaa.

Jokainen osaa auttaa

Sekä Patrick Tiainen että Punainen Ristin Ensiavun asiantuntija Maarit Kuja-Kanto törmäävät usein ihmisten huoleen siitä, että he tekevät jotakin väärin. Huolena ovat sekä mahdolliset oman toiminnan virheiden seuraukset itse tilanteessa että se, voiko niistä joutua jälkikäteen vastuuseen.

Kumpikin asiantuntija rauhoittelee, ettei kannata pelätä väärin auttamista.

– Jokainen osaa auttaa, sanoo Kuja-Kanto.

– Oikeastaan ainut ja pahin virhe on se, että ei pysähdy paikalle ja hälytä apua.

Oikeastaan ainut ja pahin virhe on se, että ei pysähdy paikalle ja hälytä apua. – Maarit Kuja-Kanto

Hän rohkaisee työstämään omaa asennetta siihen suuntaan, että matalalla kynnyksellä voisi huolen herätessä esittää yksinkertaisen kysymyksen: “Onko kaikki hyvin, voinko auttaa?” Harvemmin kukaan pahastuu ystävällisestä kysymyksestä, ja joskus tilanne ratkeaa jo siihen.

– Mutta jos kyseessä on hätätilanne, on helpottavaa tietää, että kun soittaa 112, kapula siirtyy langan toisessa päässä olevalle ammattilaiselle, joka antaa vaihe vaiheelta ohjeet, kuinka toimia.

Kuja-Kanto vakuuttaa, että jokainen voi tehdä jotain ja että auttaminen on mahdollista melkein aina. Auttamistilanteet koostuvat useimmiten yksinkertaisista asioista: joku soittaa hätäkeskukseen, toinen rauhoittaa autettavan, kolmas ohjaa muita paikallaolijoita.

– Myös inhimilliset ominaisuudet voivat olla ensiaputilanteessa tarvittavia taitoja. Henkinen ensiapu – rauhallinen läsnäolo – on erittäin tärkeä osa auttamista, Kuja-Kanto painottaa.

Kuinka voisin varautua?

Kuja-Kanto pohtii työkseen, miten auttamiskulttuuria ja yleisiä valmiuksia voisi parantaa. Nykyään tarjolla on myös verkkokursseja, jotta taidot olisivat mahdollisimman monen ulottuvilla.

– Vaikka lähikoulutus on edelleen hyvä tapa harjoitella käytännön taitoja, verkkokurssitkin toimivat erinomaisesti. Asiakkaiden palaute kertoo, että niistä saa tärkeää tukea oppimiseen ja kertaamiseen.

Hänen mukaansa ensiapu ei ole tekniikaltaan vaikeaa, mutta ympäristö ja tositilanne tekevät tilanteesta vaativan.

– On ymmärrettävää pelätä satuttavansa, mutta esimerkiksi elvytyksessä kylkiluita voi murtua – se ei ole väkivallanteko.

Auttaminen voimaannuttaa ja siitä tulee hyvä mieli. – Maarit Kuja-Kanto

Kuja-Kanto rohkaisee kaikkia harjoittelemaan. Hän kertoo Suomessa parhaillaan tekeillä olevasta väitöskirjatutkimuksesta, jossa selvitetään ensiapukoulutuksen vaikutusta ihmisen koettuun auttamisvalmiuteen minäpystyvyysmittarin avulla.

– Auttaminen voimaannuttaa ja siitä tulee hyvä mieli.

Mahdollisiin kohdalle osuviin tilainteisiin voi varautua monella tavalla. Jo se, että miettii etukäteen mahdollisia tilanteita, madaltaa Kuja-Kannon kokemuksen mukaan kynnystä toimia tositilanteessa. Hän puhuu myös mielikuvaharjoittelusta: kotona tai työpaikalla voi pohtia, mitä meillä voisi sattua ja miten toimisimme.

Kuja-Kanto kehottaa jokaista lataamaan puhelimelleen 112 Suomi -sovelluksen, jonka kautta soittamalla tarkka sijainti välittyy suoraan hätäkeskukseen. Se on myös yksi lakisääteisistä vaaratiedotekanavista sekä sisältää turvallisuuteen liittyviä puhelinnumeroita ja palveluita.

– Haluan vahvistaa ajattelua, että auttaminen on luonnollinen osa yhteisöllisyyttä ja välittämistä, Maarit Kuja-Kanto toteaa.

Voitaisiin puhua mieluummin auttamismahdollisuudesta kuin velvollisuudesta.

Monenlaisia hätätilanteita

Moni ajattelee, että hätäkeskus on ennen kaikkea pelastustoimen numero, jonne soitetaan onnettomuuden, sairauskohtauksen tai vastaavan vuoksi.

Todellisuudessa hätäkeskus välittää yhä enemmän tehtäviä sosiaali- ja kriisipäivystykselle.

– Meidän pitäisikin puhua nykyään paljon enemmän myös sosiaalisista hätätilanteista ja niiden tunnistamisesta. Nuorten arjessa hätätilanteita voivat olla radiomastoon kiipeäminen, karkaaminen, päihtynyt kuski, tajuton kaveri kotibileissä, perheväkivalta tai somehaasteet. Samalla iäkkäiden akuutit tilanteet ovat lisääntyneet. Saatamme saada ilmoituksen talvipakkasessa harhailevasta muistisairaasta, eikä soittaja aina tiedä, onko oikeutta puuttua tai onko 112 oikea numero, Tiainen kertoo.

No onko se oikea numero?

– On tosiaankin! Aina, kun on kysymys akuutista hädästä tai jos edes epäilee tilanteen olevan kriittinen, 112 on oikea taho.

Iäkkäiden ihmisten yhteydenottokynnys on Tiaisen mukaan erityisen korkea. He pahoittelevat häiriötä ja ovat saattaneet kärsiä tuntikausia vaikeassa tilanteessa ennen soittamaan rohkaistumistaan.

– Usein vanhus soittaa hädässään ensin tyttärelle, kummilapselle tai naapurille, jonka tytär on sairaanhoitaja. Silloin sukulaisten tehtävä on sanoa napakasti, että nyt soitetaan 112.

Auta – älä kuvaa!

Auttamiseen liittyy myös se, mitä ei pidä tehdä – kuten onnettomuuspaikalla kuvaamista. Kuvaaminen on epäeettistä, häiritsee pelastustyötä ja voi olla hengenvaarallista.

Kuvaaminen ja jakaminen sosiaalisessa mediassa rikkoo vakavasti loukkaantuneiden yksityisyyttä, ja herääkin kysymys, mistä samanaikaisesti nousee tällainen trendi, kun vastaavasti auttamaan pysähdytään entistä harvemmin. Vaikka julkisella paikalla kuvaamista ei ole Suomessa kriminalisoitu, voi siinä syyllistyä häirintään, niskoitteluun tai kunnianloukkaukseen. Ulkomailla, muun muassa Saksassa ja Ruotsissa onnettomuuspaikan valokuvaaminen on rikos.

Kuvaaminen ja jakaminen sosiaalisessa mediassa rikkoo vakavasti loukkaantuneiden yksityisyyttä.

Tiainen nostaa esiin myös sen, että sosiaalisen median kuvat ja videot ohittavat asiallisen viranomaisviestinnän, jolloin omaisistaan tietoa etsivät törmäävätkin ensin kuviin, jotka herättävät suuren huolen, mutta eivät kerro kokonaistilanteesta.

– Eniten kuitenkin ajattelen sitä, miltä tuntuisi olla loukkaantuneena maassa ja nähdä ympärillä kuvaavia ihmisiä. Kun muutenkin tilanne on pelottava, ahdistus olisi varmasti sietämätön.

Lopulta kysymys on jaetusta vastuusta ja samalla jokaisen oikeudesta saada apua.

– Kun tunnistan hätätilanteen, soitan. Kun pystyn auttamaan, autan. Näin auttamiskulttuuri elää ja vahvistuu, Patrick Tiainen summaa.

HÄTÄTILANTEESSA:

Kun epäilet hätätilannetta, pysähdy.

Jos tilanne on akuutti, soita 112. Päivystäjä kysyy, arvioi ja ohjaa – et ole yksin.

VARAUDU ENNAKKOON:

Lataa puhelimeesi 112 Suomi -sovellus: 112.fi

Suorita itsellesi sopiva ensiapukoulutus verkossa tai livenä: ensiapukoulutus.fi