Helsinkiläisessä kahvilassa asiakas pyytää päästä ottamaan Keijo Leppäsen, 65, kanssa selfien, ja sellaisen saakin.

Sen verran eläköitynyt MTV3:n uutisankkuri kuitenkin häkeltyy, että unohtaa maksaa ostoksensa – ja tilanne päättyy kollektiiviseen nauruun.

Yhteiskuvaa kaivanneen kolmikymppisen naisen sukupolvi kasvoi aikuiseksi yli 9 000 lähetystä 30 vuoden aikana tehneen toimittajan tv-seurassa.

Luotettavan ja lempeän oloinen uutismies viljeli vuoroin hauskoja ja keskinkertaisempia loppukevennyksiä kuin vakuuttaen elämän jatkuvan – edellä kertomistaan huonoista uutisista huolimatta.

– Minulle kirkastui vasta eläkkeelle lähdön hetkellä, että aika hyvinhän tämä ura meni. Palaute oli niin valtavan runsasta ja myönteistä, sympaattinen Leppänen sanoo hymyillen tapansa mukaan pilke silmäkulmassa.

Kollegojen kanssa oli hyvä kemia, ja työantajakin kohteli häntä hienosti, ilman mitään ikärasismia.

– Koin toki alemmuutta siitä, että olin koko ison toimituksen hitain oppimaan teknisiä systeemeitä. Hyvää työilmapiiriämme kuvasi esimiehen avoin vitsailu, että jos jonkun uusitun järjestelmän kanssa tulee ongelmia, kysykää Kekeltä!

Vaativaa tv-työssä oli löytää ja säilyttää oma aitous.

– Meidän ei kannata koskaan feikata tai vetää liikaa roolia, sillä siitä jää jossain kohtaa kiinni. Kun löytää aitouden työssään, se näkyy työtovereille ja katsojille, ja siitä syntyy myönteinen pöhinä.

”Kiikkustuolielämällä on kunnioitettava arvo monille, mutta minulle jyrkkä hyppy täysin työelämän ulkopuolelle olisi voinut olla liian kova”, sanoo viestintäalan yrittäjänä eläköitymisen kitkaa lieventävä Keijo Leppänen.

On hyvä tehdä työtä

Energinen eläkeläinen ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen. Hän tekee viestintä- ja juontohommia, vetää keskusteluita ja antaa esiintymiskoulutusta.

– Suomen yksi ongelma on, että me päästämme hyvävoimaiset ja kokeneet ihmiset liian aikaisin eläkkeelle, Keijo Leppänen aloittaa ankaran yhteiskunnallisen analyysinsa.

Uutistoimittajana oli kerrottava tosiasioista objektiivisesti ja neutraalisti. Nyt hän voi puhua vapaasti siitä, miten itse tulkitsee uutisvirran takana olevia kehityskulkuja.

Kuten Suomen hirvittävää velkaantumista.

– Suomi pärjää vain niin kauan kuin meillä elää yrittämisen, ahkeruuden ja työteliäisyyden ihanne. Emme voi vähätellä työnteon merkitystä ja ajatella, että kyllä yhteiskunta pitää huolen.

Jatkuva velanotto on vaarallinen tie, jolla raha loppuu.

Kansantalous ei kestä, jos vastuu sysätään yksilöiltä yhteiskunnalle.

– Terveen ihmisen on hyvä tehdä työtä, kukin kykyjensä ja voimiensa mukaan. Jatkuva velanotto on vaarallinen tie, jolla raha loppuu.

Työeläkeikää ei tarvitse muuttaa radikaalisti, mutta siihen ikään tulleille kansalaisille kannattaisi antaa valtion lahjana yrittäjän y-tunnus, Leppänen ehdottaa.

– Yrittäjänä voisi jatkaa kevennettyä työntekoa tai heittää halutessaan keikkaa ansaitsemansa eläkkeen päälle, mutta ei olisi tietenkään pakko. On myös eläkeläisiä, jotka ovat jo ajaneet itsensä piippuun.

Käytäntö tarjoaisi mahdollisuuksia niille, joilla on ”vielä virtaa ja työhaluja”. Tämä olisi Leppäsen mielestä win win -tilanne yhteiskunnalle, yksilölle ja läheisille.

– Tiedän kokemusperäisesti, että lähipiirinikin voittaa, kun ei näe minua pyörimässä kotona hermostuneena.

”Pääsin helpommalla”

Pientilalta Pirkanmaan Virroilta kotoisin oleva Keijo Leppänen tottui reippaaseen työntekoon jo lapsuudessa. Hän arvostaa suuresti hyvinvointiyhteiskuntaamme rakentaneita ”raatajasukupolvia”.

Kova fyysinen työ väsytti tai kulutti monia noista raatajista loppuun paljon nuorempana kuin nykyeläkeläisiä.

Hän itse tuntee selvinneensä työurastaan kevyemmällä vaatimustasolla.

– Minulla kävi mieletön tuuri siinä, että ominaisuuteni vastasivat pitkälti sitä, mitä työssäni vaadittiin.

Koulussa Leppänen oli lahjakas vain liikunnassa ja äidinkielessä. Hän opiskeli Helsingin yliopistossa valtiotieteiden maisteriksi pääaineenaan poliittinen historia.

Äidinkielen osaaminen tuli uralla heti hyötykäyttöön, ensin toimittajana lehdissä ja television uutisankkurina vuodesta 1994 lähtien.

– Toimin puhuvana päänä, mutta kaikki perustui kirjoitettuun sanaan. Sanojen asetteleminen peräkkäin mielekkäiksi kokonaisuuksiksi oli se kyvykkyys, jota pääsin hyödyntämään.

Vakaviakin kysymyksiä käsitellessään ”Keke” tapasi näyttää tv-ruudussa tyynen hermoilemattomalta. Kun paine ja kiire kasvoivat, hänelle riitti, että teki parhaansa.

– Tekstiä voisi hieroa paremmaksi maailman tappiin asti, mutta jos aikaa on kaksi tuntia tai vain viisi minuuttia, on hyväksyttävä, että siitä tulee riittävän hyvää.

”Monella suomalaisella on kristinuskosta turhan ohut ja huono kuva. Uskonto näyttäytyy median kautta ankeana kiistelynä seksuaalivähemmistöistä ja elämäntavoista”, emeritus uutisankkuri Keijo Leppänen tietää.

Kohtuus on kiehtovaa

Leppäsellä on ollut työssä ja siviilissä sama periaate: kohtuus kaikessa!

– En lähde mukaan äärijuttuihin ja jyrkkiin tempauksiin. Kohtuus on kiehtova ajatus elämässä. Vaimon kanssa olemme kitkutelleet siedettävästi kohta 40 vuotta, ja sekin on kovin kohtuullista.

Terveyden vaalimisen kannalta keskeistä on ollut kuntoilu, esimerkiksi sähköpyöräily, tennis ja padel.

Ilman säännöllistä liikuntaa monet taudit ja vaivat olisivat jo voineet iskeä rajummin, hän uskoo.

– Omilla elämäntavoilla me voimme polttaa kynttiläämme molemmista päistä. Minulla on ollut varsin terveet tavat, enkä ole kuluttanut itseäni ihan kynttilänjalkaan asti.

Kristillisillä arvoilla on vähintäänkin välillinen vaikutus melskesuojana.

Perusarvotkin lienevät kohtuullisen kohdallaan?

– Kristillisillä arvoilla on vähintäänkin välillinen vaikutus melskesuojana. Ne eivät estä elämän ongelmia, mutta toimivat jonkinlaisena iskunvaimentimena. Uskonasioissakin varon överien ottamista.

Pilkattu perintö

Helluntailaiskodissa kasvanut ja lisäksi myös ”perinteiseen eteläpohjalaiseen juurevaan luterilaisuuteen identifioitunut” Leppänen tunnistaa oman ikäpolvensa ongelman.

– Emme ole pitäneet kyllin kirkkaana esillä kansamme arvopohjaa, jonka varassa meistä tuli maailman onnellisin maa ja Pisa-menestyjä. Kristillistä perintöämme pilkataan nyt Suomessa, jossa on sentään maailman paras tasa-arvo!

Arvopohjastamme luovutaan samaan aikaan, kun tilalle tulee runsaasti ihmisiä maista, joissa ihmisoikeus- ja tasa-arvoasiat ovat maailman huonoimmalla tolalla.

– Meille tulee kulttuurisesti ja uskonnollisesti omasta elämäntavastaan innostuneempaa ja intensiivisempää joukkoa kuin valtaväestö. Tämä tuottaa nopeampia kulttuurimuutoksia kuin nuppiluvun perusteella voisi olettaa.

Järkevä ihminen ei ole rasisti, Leppänen linjaa.

– Mutta maahanmuutonkin ikävät puolet ja piilevät ongelmat on voitava sanoa ääneen.

Valtiotieteilijä toivottaa tarvittavan työvoiman lämpimästi tervetulleeksi, kunhan tulija oikeasti tekee töitä, opettelee suomen kielen ja sopeutuu paikallisen kulttuurin arvoihin ja lakeihin.

– Maahanmuuttaja lähtee aina takamatkalta suhteessa paikallisiin. Iranilainen insinööriystäväni sanoo, että täällä pärjää oikein hyvin, kun tekee puolitoista kertaa sen, mitä suomenkieliset.

”Usko on elämän ja kuoleman hetkellä meille ainoa kantava tekijä ja lohtu. Jos kristikansa Suomessa maallistuu, eikä enää ymmärrä tätä toivon näkymää, niin entistä masentuneempana se lopulta töihinsä käy ja elää.”

Arvoista aatehöttöön

Valitettavasti olemme liukumassa yhteiskuntana huonompaan suuntaan, Keijo Leppänen varoittaa.

– Kuinka ollakaan, aivan samaan aikaan ja kutakuinkin samaan tahtiin, kun Suomessa luovutaan kristinuskon parhaista periaatteista!

Kolmen aikuisen pojan isä on havainnut vanhempien itsekkyyden ja vaativuuden nousun varsinkin päiväkodeissa ja kouluissa. Opettajat ovat menettäneet asemansa ja rehtorit arvovaltansa.

Jämptistä ja tolkullisesta arvopohjasta luopumisesta seuraa ihmeellistä aatehöttöä.

Kylä ei ole halunnut eikä uskaltanut kasvattaa naapurin lapsia enää pitkään aikaan, ja poliisin asiakkaat ovatkin aiempaa nuorempia.

– Jämptistä ja tolkullisesta arvopohjasta luopumisesta seuraa ihmeellistä aatehöttöä, sellaista penseyttä, josta pitäisi palata takaisin tolkun aikaan. Silloin vahvistuisi yksilön selkäranka ja rahaa säästyisi.

Kaiken kuormituksen keskellä kouluissa päästetään oppilaita

luokalta toiselle ja annetaan liian hyviä arvosanoja, vaikka he eivät osaisi edes suomen kieltä.

– Tällainen omaan housuun laskeminen lämmittää vain hetken. Viitteitä siitä näemme oppimistuloksissa jo nyt.

Lempeästi kriittinen

Omasta kristillisestä katsomuksestaan Leppänen kertoi jo esikoisteoksessaan Kurja hurskaus (Päivä 2000).

– Uskovainen olen edelleen, mutta sen huutamiseen katoilta rahkeeni eivät vieläkään riitä.

Leppänen peräänkuuluttaa uskonasioissakin aitoutta ja rehellisyyttä. Hänen mielestään vakaumusta ei kannata peitellä, mutta kristityn ei tarvitse myöskään tehdä mitään, mitä ei koe itselleen sopivaksi.

– Olen pohtinut, olenko pitänyt kynttilääni liikaa vakan alla, mutta ehkä se on ollut esillä oikeassa määrin juuri minulle. Olen elänyt kristityn elämäni tällä liekillä – ja muu olisi ollut näyteltyä.

Ei ole kahta sanaa siitä, kirjoitanko Jumalan isolla vai pienellä, tai uskonko Jeesukseen ja Pyhään Henkeen.

Uskosta puhuminen on ”taiteilua ja tasapainoilua tässä kristillisessä muttei kovin uskovaisessa maassa”.

Leppäsellä toi oman lisänsä tähän pohdintaan työ uutisankkurina.

– Ei ole kahta sanaa siitä, kirjoitanko Jumalan isolla vai pienellä, tai uskonko Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Työroolini takia en kuitenkaan koskaan halunnut esiintyä tippaakaan tungettelevasti tai epäsopivasti. Enkä halua vieläkään.

Leppänen on pyrkinyt aina olemaan lempeän kriittinen kaikilla elämänalueilla, niin myös uskonnollisella.

– Järkeä ei lorautettu meille vahingossa. On rehellistä sanoa, että monta kertaa uskovaisten sanat ja teot eivät ole olleet linjassa keskenään.

Laimeat liekkeihin

Keijo Leppänen katsoo, että realistiset näkymät Telluksen tulevaisuudesta ovat huolestuttavan huonoja.

Ilmastonmuutoksen lisäämä kuumuus korventaa etelän maita karrelle. Siitä seuraavat kansainvaellukset ja ideologiset sekamelskat.

Suurvaltojen johtajat nokittelevat toisiaan, keskittävät valtaa itselleen ja räpläävät ydinaseidensa laukaisusalkkuja. Ohjuksia on ilmassa ja puolustusbudjetteja kasvatetaan, Leppänen listaa.

– Usein mietin, mitä funtsivat näinä päivinä ne, joille Raamattu on pelkkää proosaa. Eikö auttaisi, jos googlettaisi vaikka Luukkaan luvun 21 tai uskoisi Jeremian kirjan lupaukseen, Leppänen sanoo ja siteeraa jälkimmäistä.

”Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Hän palaa nopeasti tämänpuoleiseen ja näkee levottomassa ajassamme myös jotain hyvää.

– Osa julkijumalattomista kääntyy Jumalan puoleen ja osa hengellisesti laimeista kristityistä väkevöityy.

Viime aikoina on puhuttu varsinkin nuorten miesten kiinnostuksesta hengellisiin asioihin. Vanha uutisankkuri jää mielihyvin tarkkailemaan tilannetta.

– Minua kiinnostaa, onko jonkinlainen hengellinen vastaisku jo tulossa.

________________________________________________

Avatkaamme sydän ja lompsa

Keijo Leppänen kertoo käyneensä hiljattain Kansan Raamattuseuran keskuksessa Lohjan Vivamossa, luterilaisilla Kirkkopäivillä Seinäjoella ja helluntailaisten kesäjuhlilla Keuruulla.

Tänä aamuna hän luki hartauskirjaa, jossa kirjoittaja vertasi murehtimista moukarinheittoon. Kummassakin on tärkeää osata irrottaa otteensa oikea-aikaisesti – ja jättää huolensa Jumalalle.

– Tällainen oivaltavien puheiden ja raamatunkohtien pohtiminen on ollut mielessäni välillä aika kesannolla, mutta nyt se on nousussa.

Kiireisenä itsensä pitänyt mies ehtii tehdä toisinaan juontokeikkoja kristillisissä järjestöissä ja seurakunnissa, jotka ovat tätä nykyä taloudellisesti kovilla.

– Rahapulaa ei olisi, jos me olisimme aktiivisempia ja kokisimme velvollisuudeksemme tukea taloudellisesti tätä tärkeää kristillistä työtä. Haluan pieneltä osin antaa takaisin jotain siitä, mitä olen saanut.

– Meidän passiivisten nykykristittyjen pitäisi tehdä parannusta, kun kristillinen työ hiipuu, Leppänen napauttaa.

– Voisinkohan minäkin hyvinvointini keskellä avata lompsaani vähän enemmän?