Venho | Yhdessä, yksin, yhdessä

Elokuussa, paluumatkalla Naantalin kirjajuhlilta poikkean Turun Tuomiokirkkoon. On aamupäivä. Ulkona on kosteannihkeä ja lämmin kesäsää, kirkossa viileä hämärä. Monen seurallisen ja ihmisiä täyden päivän jälkeen kaipaan saada olla hetken itsekseni. Sytytän tuohuksen, istun penkkiin ja saan yksinoloni: suuressa kirkossa on vain pari muuta ihmistä. Hapuilen epämääräisen rukouksen, sitten vain istun, hengitän ja katselen alttarimaalausta. Parinkymmenen minuutin päästä jatkan matkaa Kupittaan asemaa kohti virkeämpänä. Ehkä tätä voi sanoa pieneksi mietiskelyksi, ehkä rukoushetkeksi. Olen aina kiitollinen, kun saan istua hetken yksikseni kirkossa.…