Tuomasyhteisön pappi Kati Pirttimaa: ”Tärkeintä on olla totta ja läsnä”

Asettelemme kuppejamme kahvilan pienelle pyöreälle pöydälle ja kahistelemme talvitakkejamme tuolien selkänojille. Ilmassa on lievää levottomuutta. Yhteisen oivaltamisen hetkellä katsomme toisiamme silmiin: mitä jos aloittaisimme olemalla hetken yhdessä hiljaa?

Ja sitten henki kulkee taas. Helsingin Tuomasyhteisön toiminnanjohtaja ja tuomaspappi Kati Pirttimaa odottaa rauhassa ensimmäistä kysymystä.

– Kuka olen? – se on hyvä kysymys, hän sanoo.

Pirttimaa kertoo olevansa sekä muusikko että pappi, molempia sikin sokin.

– Kouluttauduin Sibelius-Akatemiassa kirkkomuusikoksi ja sielultani olen urkuri. Työskentelin kanttorina 15 vuotta eri seurakunnissa. Sanon usein, että olen ajautunut ja päätynyt erilaisiin vaiheisiin ja paikkoihin elämässäni.

Kanttorina Pirttimaa siis ajautui kirkon yhteistyöverkostoihin kouluttajaksi sekä jumalanpalveluselämän asiantuntijaksi Espoon hiippakunnan tuomiokapituliin. Siellä hänessä heräsi halu lukea teologiaa.

– Jumalanpalvelus on aina ollut ammatillisen identiteettini ytimessä. Tapio Luoma vihki minut papiksi tuomiokapituliin, jossa ehdin työskennellä kolmen piispan aikana.

”Oma hengellisyyteni on vähemmän sanallista rukousta ja enemmän sisäinen maailma, jossa olen yhteydessä Jumalaan”, Kati Pirttimaa kertoo.

Haastava alku

Kati Pirttimaa syntyi Helsingissä ja on elänyt Espoossa jo yli 40 vuotta. Hän on ollut puolisonsa kanssa yhdessä ”kakaroista asti” ja naimisissa yli 30 vuotta. Kolmesta aikuisesta lapsesta nuorin on armeijassa.

Keskellä koronapandemiaa, joulukuussa 2020, Kati Pirttimaa aloitti Mikael Agricolan kirkossa kokoontuvan Tuomayhteisön toiminnanjohtajana Helsingissä.

– Luotsasin ensimmäiset puoli vuotta yhteisöä, joka ei saanut kokoontua. Myös talous huoletti, Pirttimaa muistelee.

Kun rajoitukset lopulta purettiin, paluu normaaliin tuntui hyvältä, mutta juhlat jäivät pitämättä.

– Kaikki tapahtui vaiheittain, eikä tullut sitä yhtä suurta hetkeä, jolloin olisimme voineet juhlia yhdessä. Nyt yhteisö on hyvällä raiteella.

Pirttimaa näkee kuitenkin, että pandemia muutti ihmisten suhtautumista vapaa-aikaan.

– Osa jäi striimin ääreen, ja koen, että suhtautuminen vapaa-aikaan muuttui. Varsinkin nuorilla sosiaalinen kestävyys on pienentynyt. Toisaalta tietoisuus omasta sosiaalisuudesta on vahvistunut.

Yhteisön sydän

Tuomasyhteisö on rakentunut messunsa ympärille.

– Jumalanpalvelus on yhteisön sydän, josta säteilee muu toiminta: diakonia, opettaminen ja yhteinen tekeminen. Jos minun pitää vaikkapa tavata joku jäsenistä ja sopia jotakin, tiedän, että näen hänet sunnuntaina messussa, Pirttimaa sanoo.

Hän kokee, että alkuperäinen idea on himmentynyt monissa paikallisseurakunnissa, joissa jumalanpalveluksesta on tullut yksi työmuodoista.

– Työmuotona se ei koske enää kaikkia. Jumalanpalveluksessa kristityt kautta maailman tulevat yhteen kohtaamaan Jumalan ja toisensa sekä murtamaan leipää. Eikä vain se porukka, joka on siinä hetkessä ja tilassa, vaan koko kristikunta kaikissa ajoissa. Jos ei sitä ole, kirkko ei ole kirkko.

Pirttimaa korostaa, että ihmiset tulevat messuun omien tilanteidensa kanssa.

– Tuomasmessussa on keskeistä, että sinne voi jättää rukouspyynnön tai pyytää rukouspalvelua, eli rukoilla yhdessä jonkun kanssa. Voi jättää taakat kirkkoon.

Hän kertoo tulleensa vuosien varrella joustavammaksi sen suhteen, millainen on, tai olisi, hyvä jumalanpalvelus.

– Ei ole niin oleellista, mitä siinä on, kuka tekee ja miten. Tärkeintä on, että se on totta ja että siinä ollaan läsnä. Jos messusta tulee vain suoritus, se ajaa itse asian ohi.

Kati Pirttimaa valmistelee alttaria messua varten Mikael Agricolan kirkossa. ”Siteeraan usein Irja Askolaa, joka on sanonut, että haaveita kannattaa kuunnella, sillä niissä kuiskii Jumala.”

Bachia ja glögiä

Kun Pirttimaa aloitti kirkkomuusikkona 1990-luvulla, puhuttiin paljon jumalanpalvelusten musiikkityylin vaihtamisesta.

– Mutta se ei ole se juttu! Jos messu on totta ja tulen kohdatuksi, saan siitä merkitystä, Pirttimaa painottaa.

Kysymykseen lempisäveltäjästä ei vastausta kauaa tarvitse odotella.

– Ilman muuta Bach! vastaa kirkkomuusikko.

Jos messu on totta ja tulen kohdatuksi, saan siitä merkitystä.

Omat musiikkimieltymykset eivät ole Pirttimaalle kuitenkaan tärkeitä messun järjestelyissä ja musiikkivalinnoissa.

Bachin Jouluoratoriolla on silti tärkeä osa hänen omassa joulussaan.

Pirttimaa on syntynyt jouluaattona. Perheen perinteisiin kuuluu viettää aattoaamupäivänä äidin syntymäpäivää ja siirtyä siitä sulavasti illaksi joulunviettoon.

– Juhlavalmistelut täytyy siis saada valmiiksi jo aaton aattona, jolloin yhdentoista jälkeen laitan Jouluoratorion soimaan ja nautin glögiä tai viiniä.

Pirttimaan joulunvietossa korostuu Rauhan ruhtinaan juhlinta. Aikuiset lapset palaavat kotiin, ja perhe käy yhdessä aina jossakin kirkossa – useimmiten jouluyön messussa. Ja jos Pirttimaa on työtehtävissä joulukirkossa tai -hartaudessa, perhe tulee sinne.

Musiikki yhdistää koko perhettä.

– Esikoiseni on sellisti, ja meillä on perinteenä opetella jokin kuorolaulu neliäänisenä ja laulaa se aattona suvun kokoontuessa.

Mystiikkaa ja rauhaa

Tänä jouluna Pirttimaa on töissä jouluyön messussa.

– Pidän yömessuista, joissa on rikasta liturgiaa ja voi antaa mystiikan ja symboliikan puhua.

– Jouluyön messu alkaa pimeästä ja valot sytytetään osana messua. En tee isoa saarnaa, sillä se voisi rikkoa messun liturgisen kaaren. Saarna on yksi osa messua, ei tärkeämpi kuin muut. Viime vuonna saarnasin modernista Kelly Latimoren ikonista, jossa pyhä perhe on sodan raunioiden keskellä.

Messussa on jaettu parina jouluna myös Betlehemin Rauhantuli, niin tänäkin jouluna.

– Kun kuulin siitä ensimmäisen kerran, metsästin tulta pitkin Espoota!

Ikuinen tuli on palanut yli tuhat vuotta Betlehemissä, jossa itävaltalainen partiolaislapsi sytyttää liekin ja tuo sen Eurooppaan. Betlehemin Rauhantuli saapuu laivalla Turkuun ja partiolaiset kuljettavat sen eteenpäin omilla paikkakunnillaan, liekistä liekkiin. Mikael Agricolan kirkkoon tulen tuo Punavuoressa toimiva Partiolippukunta Korven Koukkaajat.

Pirttimaa kehottaa ottamaan yömessuun mukaan lyhdyn, sillä kuka tahansa voi hakea Betlehemin Rauhantulen omaan lyhtyynsä ja viedä sen palamaan omaan kotiinsa, työpaikalle tai erilaisiin tapahtumiin.

Taiteesta hyvinvointia

Musiikin lisäksi Pirttimaa ammentaa voimaa muusta taiteesta.

– Teatteri ja näyttelyt ovat minulle tärkeitä. Kun tauon jälkeen taas osallistuu, huomaa, miten suuri vaikutus sillä on omaan olemiseen.

Hyvinvointia tuovat myös pilates ja ikonimaalaus. Pirttimaalla on jano kauneuteen ja selkeyteen.

– Kysymyksessä on osin ahdistus turhasta kuluttamisesta ja tavarasta. Olen huono sietämään sotkuisuutta ja keskeneräisyyttä – ja tämän voi ymmärtää konkreettisesti tai abstraktisti.

Hän toteaa, että ulospäin voi näyttää itsevarmalta ja tyyneltä, mutta kokea sisäisesti keskeneräisyyttä.

Hän on osallistunut useana vuonna viiden vaatteen vuosi -haasteeseen.

– Tänä vuonna onnistuin. Luulin sitä helpommaksi. Harjoitus tuo selkeyttä: elämän keskeiset asiat ovat muualla.

Suntio Lauri Kananen avustaa Kati Pirttimaata joulukasukan pukemisessa.

Rukouksen poluilla

Pirttimaa ohjaa retriittejä ja kuuluu Hiljaisuuden Ystävät ry:n hallitukseen. Hän toimii säännöllisesti luostaripalvelijana Via Silentiin hiljaisen rukouksen luostariyhteisössä Poitsilan retriittikartanossa Haminassa.

– Oma hengellisyyteni on vähemmän sanallista rukousta ja enemmän sisäinen maailma, jossa olen yhteydessä Jumalaan. Se on jättäytymistä Jumalan varaan. Minulle ominaista on arkiretriitti sekä Raamatun kanssa rukoileminen ignatiaanisen perinteen mukaan: luetaan, eläydytään ja mietiskellään.

Hän teki teologian opintoihin kuuluneen harjoittelun episkopaalisessa kirkossa Skotlannissa ja kaipaa siellä noudattamaansa aamurukousperinnettä.

– Siellä papit aloittavat päivän rukouksella kirkossa. Ydin ei ole siinä, tuleeko väkeä, vaan että kirkko rukoilee. Perinteeseen kuuluu vahva esirukousosio.

Uskon äidinkieli

Pirttimaa naurahtaa, että nyt täytyy varmaan puhua Skotlannista.

Hiippakunnassa kansainväliset ystävyyssuhteet toivat hänet Edinburghiin ja Ionan yhteisöön Länsi-Skotlannin saarelle.

– Kun kävin Ionassa ensimmäisen kerran yli kymmenen vuotta sitten, muistan, kuinka lauloimme rukoushetkessä John Bellin rukouslaulua Take, O Take Me as I Am (virsi nro 194 Etsi, kutsu minutkin. Suom. Pekka Kivekäs). Se oli erilainen tapa sanoittaa asioita kuin mihin olin tottunut: Tee minusta se, joksi olet minut luonut. Jumala elää minussa ja tekee työtä minussa, jotta minusta tulee se, joksi minut on luotu.

Valmistan nykyään saarnojakin eri kielillä, jolloin tulen kiinnittäneeksi huomiota uusiin näkökulmiin.

Skotlanti toi vapautuksen sanoihin turtumisesta, johon Pirttimaa vuosikausia kirkon tehtävissä palvelleena koki joutuneensa.

– Uskoni äidinkieli vaihtui. Uudella kielellä avautui tuoreita näkymiä. Valmistan nykyään saarnojakin eri kielillä, jolloin tulen kiinnittäneeksi huomiota uusiin näkökulmiin.

Ionaan kuuluvat aktiivinen rukouselämä ja oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja rauhan puolustaminen. Pirttimaa on tehnyt perinnettä tunnetuksi Suomessa ja suomentanut Ionan rukouksia kelttiläisiksi hartauksiksi.

– Ihmiset pitivät rukouksista ja niiden myötä syntyi kaksi kirjaa, Pirttimaa kertoo.

Jumalan oma maailmaa varten -kirjaa (Kirjapaja, 2018) varten hän käänsi Ionan yhteisön tekstejä ja Rukoilemme toistemme puolesta -teoksessa (Kirjapaja, 2022) hän syventyi esirukoukseen.

Rukoustekstejä Pirttimaa on kääntänyt myös kansainvälisen ja ekumeenisen Season of Creation -rukousjakson teksteistä. Suomeksi rukousjakson nimi on Luomakunnan aika.

Kristuksen kirkko

Kati Pirttimaalle tärkeitä asioita ovat hiljaisuus, kauneus, ekumenia ja oikeudenmukaisuus.

– Hiljaisuuden liike voi hyvin. Kaipuuta yksinkertaisuuteen on, ja maailmantilanne lisää tarvetta. Viime vuosina on syntynyt monimuotoista spiritualiteettia: pyhiinvaelluksia, sydänrukousta, kehorukousta ja arkiretriittejä.

Hän kuuluu myös anglikaaniseen kirkkoon ja on Helsingin ekumeenisen toimikunnan puheenjohtaja.

Vuonna 1992 neuvotellussa Porvoon kirkkoyhteisö -sopimuksessa luotiin täysi ehtoollisyhteys Pohjoismaiden ja Baltian luterilaisten kirkkojen sekä Britannian ja Irlannin anglikaanisten kirkkojen välille ja vahvistettiin ekumeenista ykseyttä. Tanska ja Iberian niemimaa ovat liittyneet mukaan myöhemmin, ja Latvia on tarkkailijajäsen. Jäsenkirkkojen jäsenet voivat osallistua toistensa sakramentteihin, ja niiden papit voivat palvella ja toimittaa jumalanpalveluksia eri jäsenkirkoissa.

– Kirkollinen urapolkuni ei ole kulkenut tavanomaista reittiä. Olen johdattunut kansainvälisiin ja ekumeenisiin tehtäviin ruohonjuuritasolta, en erikoistumisopintojen kautta, Kati Pirttimaa summaa.

– Ekumeeniset kollegat Helsingissä ovat minulle tärkeä verkosto. Kipumme on, ettei välillämme ole ehtoollisyhteyttä, mutta elämme ja olemme kristittyjä yhdessä. Erot opeissa kulkevat omalla janallaan, eivätkä hajota yhteyttämme. Minulle Kristuksen kirkko on ensisijainen.