Titta Myllärisen lapsuudenperhe teki yhteisöllistä surutyötä: ”Teimme isille polttohautausta varten sekä puuarkun että uurnan”

Kymmenen vuotta sitten Titta Myllärisen, 47, avioliitto ajautui kriisiin. – Olin siihen asti selvinnyt kaikista vastoinkäymisistä sinnikkyydellä. Olin ollut vakuuttunut siitä, että kyllä jalat kantavat, kun pakko on. Olin jo ihan väsyksissä, mutten voinut luovuttaa, hän muistelee. Jumalaan ja rukoukseen Myllärinen ei ollut tottunut turvautumaan. Lapsuuden usko oli karissut aikapäiviä sitten, ja kirkkokin oli tuntunut niin ahdasmieliseltä ja ihmisiä luotaan työntävältä, että hän oli eronnut sen jäsenyydestä.   Elämäni perusta oli muuttunut. Aloin vaalia yhteyttä Jumalaan. – Titta Myllärinen  …