Tällä satavuotisella instituutiolla on tärkeä rooli, jos Suomea kohtaa syvä kriisi

Olli-Pekka Salli on pitkä linjan yleläinen, tuottaja, joka Yleisradion päässä vastaa suomenkielisten hartausohjelmien tekemisestä.

– Olen ylpeä siitä, että saan tehdä tätä työtä.

Ja tekemistä riittää, sillä kysymys on vuositasolla lähes 800 ohjelmapaikasta. Hartausohjelmat ovat osa Ylen lakisääteistä tehtävää, ja ne ovat lähes yhtä vanhoja kuin mediatalo itse. Radiojumalanpalvelus on Ylen vanhin yhtäjaksoisesti jatkunut ohjelma.

Ylen radiolähetykset alkoivat 9. syyskuuta vuonna 1926, ja jo seuraavana päivänä lähetettiin ensimmäinen jumalanpalvelus. Kyseessä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen Suomessa radioitu jumalanpalvelus, sillä vuonna 1923 perustettu Suomen Radioyhdistys oli lähettänyt ensimmäisen radiojumalanpalveluksen Tampereen tuomiokirkosta vuonna 1924.

– Historia on hieno ja pitkä. Vaikka tämä on lakisääteinen tehtävä, tätä on tehty intohimolla, Salli kertoo.

Hartaudet tulivat jumalanpalvelusten rinnalle vuonna 1932, jolloin ensimmäinen aamuhartaus radioitiin suorana lähetyksenä Helsingin Vanhasta kirkosta. Puheen piti piispa Jaakko Gummerus.

Monelle perheelle jumalanpalveluksen kuuntelu oli tärkeä hetki ja myös syy hankkia radiovastaanotin, joka usein sijoitettiin kodissa keskeiselle paikalle. Sen ympärille kokoonnuttiin korvat höröllä, ja radiojumalanpalveluksiin myös osallistuttiin esimerkiksi rukoilemalla ja veisaamalla mukana.

Olli-Pekka Salli vastaa Ylellä suomenkielisistä hartausohjelmista. Kuva: Kimmo Saares

Monille tärkeä

Vaikka putkiradiot eivät enää korista tupia, jumalanpalveluksilla ja hartausohjelmilla on yhä vankka kuulijakunta. Televisioidut ja radioidut jumalanpalvelukset ovat suosituimpia, ne keräävät yli satatuhatta katsojaa ja kuulijaa. Myös päivittäin lähetettäviä Aamu- ja iltahartauksia kuuntelee yli satatuhatta ihmistä joka päivä. Yksittäisistä lähetyksistä suurimpaan suosioon kohoaa itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus, jota vuonna 2025 kokoontui katsomaan 210 000 ihmistä. Vielä 2000-luvun alkupuolella luvut olivat menossa alaspäin, mutta korona tasasi laskun, ja sen jälkeen katsoja- ja kuuntelijaluvuissa on nähty pientä nousuakin.

Usein kaupalliset kanavat kertovat tavoittavuuslukuja, joihin lasketaan lähetyksen jossain vaiheessa aloittaneet.

– Jos puhuisimme tavoittavuusluvuista, puhuisimme huomattavasti suuremmista luvuista, Salli kertoo.

Hänen mukaansa keskikatsojamäärä kuvaa paremmin todellisuutta siitä, kuinka moni katsoo tai kuuntelee ohjelman loppuun asti.

Hartautta edeltävät, niiden jälkeen tulevat tai toisilta kanavilta samaan aikaan tulevat ohjelmat vaikuttavat suosioon.

– Hiihto vie miltä tahansa ohjelmalta katsojat, Salli kertoo suomalaisen ikisuosikin vaikutuksista.

Viime aikoina on puhuttu nuorten uskonnollisuuden kasvusta, mutta se ei suoraan näy katsoja- tai kuuntelijaluvuissa. Salli on kuitenkin havainnut ilmiön työssään.

– Kun menemme seurakuntaan tekemään jumalanpalvelusta, siellä näen sen.

Käytännön ekumeniaa

Kirkkohallituksessa hartausohjelmien parissa työskentelevät radiojumalanpalvelusten ja tv-jumalanpalvelusten tuottaja-toimittaja Elina Vaittinen ja Ylen hartausohjelmien vastaava toimittaja ja radiohartauksien tuottaja Kristiina Hyppölä katsovat kokonaisuutta kirkon ja ekumenian näkökulmasta. Mukana ohjelmia toteuttamassa ovat katolinen ja ortodoksinen kirkko ja vapaita suuntia, kuten helluntaikirkko, pelastusarmeija, adventtikirkko, baptistit, metodistit, Tunnustuksellinen luterilainen kirkko sekä Seurakuntaliitto. Ohjelmatuotantojen käytännön yhteistyökumppaneita ovat seurakunnat ja herätysliikkeet, joiden jumalanpalveluksia nauhoitetaan.

Taustalla toimii hartausohjelmien valvontaelin, jonka juuret ulottuvat 1960‑luvun kiistoihin saarnasisällöistä ja ennakkosensuurista.

– Hartausohjelmien valvontaelin syntyi aikanaan siksi, ettei Ylellä olisi ennakkosensuuria hartausohjelmien sisällöistä, Hyppölä kertoo.

Elimessä on ovat edustettuina evankelisluterilainen kirkko, katolinen kirkko, ortodoksinen kirkko ja Yle, lisäksi mukana on edustaja vapaiden suuntien radio- ja tv-toimikunnasta. Puhujat ja saarnaajat hyväksytään etukäteen, ja hartausohjelmien sisältöä ohjaavat selvät rajat.

– Hartausohjelmat eivät ole paikka oman kirkkopoliittisen agendan ajamiselle. Ajankohtaisia asioita voidaan käsitellä, mutta ei niin, että otetaan kantaa kirkkoa jakaviin kysymyksiin, Hyppölä sanoo.

Hartausohjelmien pitkään jatkumoon mahtuu monenlaisia ohjelmia. Nainen ja lapsi adventtikirkon jumalanpalveluksessa Yleisradion He uskovat toisin -ohjelmassa vuonna 1968. Kuva: Yle

Kansa puhui

Myös hartausohjelmat ovat joutuneet painiskelemaan Ylen niukkenevien resurssien kanssa, ja kaksi kirkon ja Ylen yhteistyössä tekemää ohjelmaa, Pisara ja Horisontti on lakkautettu. Korona-aikana Yle alkoi lähettää jumalanpalveluksia jokaisena viikonloppuna, ja osa niistä oli säästösyistä uusintoja.

– Pari vuotta sitten aikeena oli palata vanhaan tilanteeseen, jossa lähetettäisiin vain uudet jumalanpalvelukset, mutta tapahtui harvinainen suunnanmuutos, kun palauteryöppy oli yleisöltä niin valtava. Oli ehditty tottua siihen, että jumalanpalvelus tulee joka sunnuntai, Hyppölä muistelee.

– Kansa puhui, Vaittinen vahvistaa.

Palauteryöppy oli yleisöltä niin valtava.

Niinpä koronan jälkeen on pidetty kiinni siitä, että joka sunnuntai televisiosta lähetetään jumalanpalvelus.

Hartausohjelmien suunnittelussa on myös panostettu nimenomaan radion ja tv:n ehdoilla toteutettaviin ohjelmiin. Sellainen on esimerkiksi Vaittisen juontama Kirkkovieras-ohjelma, jonka jokaisessa jaksossa vieras ja juontaja menevät jumalanpalvelukseen ja keskustelevat päivän teemasta. Keskustelu kehystää jumalanpalvelusta, joka ohjelmassa on tavanomaista lyhyempi, noin 35 minuutin mittainen.

– Tavoitteena on löytää kirkkovuoden tekstistä ja teemasta yleisesti koskettava näkökulma. Ajatuksena on, että kuka tahansa voisi jäädä kanavalle katsomaan ohjelmaa, vaikka eivät muuten olisi jumalanpalveluksessa kävijöitä, Vaittinen tiivistää.

Hän kiinnittää huomiota myös siihen, että televisiojumalanpalvelusten seurakunnista ja papeista tulee tuttuja myös katsojille. Paikallisseurakunnat ovatkin Ylen ohella tärkein hartausohjelmien yhteistyötaho.

Ruusuja ja risuja

Kirkkovieras on henkilökohtaisemmalla otteella tehty ohjelma kuin vaikkapa sunnuntaiaamun jumalanpalvelus, ja siitä tuleekin henkilöön menevää palautetta.

– Persoonasta ja habituksesta. Televisio herättää tunteita, ohjelmaa luotsaava Vaittinen kertoo.

Hartausohjelmiin liittyvä yleisöpalaute on usein jakautunutta ja kertoo siitä, että kristittyjen piirissä on eri tavoin ajattelevien ryhmiä.

– Toiset tykkäävät tosi kovasti ja toiset taas eivät missään nimessä tykkää, Vaittinen kuvailee sisältöön liittyvää kommentointia.

Eräs runsaasti positiivista palautetta kerännyt radiojumalanpalvelus vietettiin Perniön kirkossa 23. marraskuuta 2025, saarnan piti tuolloin professori Janne Saarikivi. Toisaalta on paljon jaksoja, joista ei tule minkäänlaista palautetta, mutta on tämä usein ihan hyvä merkki.

– Negatiivinen palaute tulee yleensä tosi nopeasti, Salli kertoo.

Negatiivinen palaute tulee yleensä tosi nopeasti.

Hänen mukaansa ohjelmat keräävät myös kehittävää palautetta, joka saattaa liittyä esimerkiksi johonkin tekniseen asiaan, esimerkiksi siihen, kuinka kauan virsien tekstitykset näkyvät ruudulla televisiojumalanpalveluksen aikana.

Salli aloittaa työpäivänsä katsoja- ja kuuntelijapalautteen perkaamisella. Yleensä niitä tulee päivän aikana 2–5 kappaletta, ja usein joukossa on yksi positiivinen ja yksi negatiivinen palaute, jotka liittyvät usein yksittäisiin asioihin.

– Yhtenäistä kuvaa on vaikea koostaa, mutta yksi erottuva asia on katsojakunta, joka arvostaa suorana lähetettyjä sunnuntain jumalanpalveluksia, ja sitten on ehkä aavistuksen nuorempaa ryhmää, joka toivoo uusia formaatteja, Salli summaa.

Eniten palautetta tulee radiohartauksista.

– Ne ovat volyymiltaan eri luokkaa, ja puhujia on paljon, kertoo Kristiina Hyppölä.

Radiosta voi kuunnella hartauden sekä aamun aloitukseksi että illalla.

– Viime aikoina palaute on ollut enemmän kiittävää kuin negatiivista. Ilahduttavan paljon tulee sellaista, että kiitetään, että olipa ihanan ravitseva hartaus, Hyppölä kertoo.

Hartauspuhujat saavat palautetta myös suoraan. Hyppölä kertoo tapauksen, jossa hartauspuhujan entinen ruotsinopettaja oli tullut kadulla vastaan ja kiittänyt puheesta.

– Siinä huomaa, miten paljon näitä ohjelmia kuunnellaan, hyvin yllättävistä suunnista voi palautetta tulla.

Hartausohjelmista Kirkkohallituksen puolella vastaavat Elina Vaittinen (vas.) ja Kristiina Hyppölä. Kuva: Aarne Ormio

Erityisrooli kriisiaikana

Yleisradion lähettämillä hartausohjelmilla on eräs eritysrooli, jota lähes millään muulla ohjelmatyypillä ei ole. Mikäli Suomi joutuisi vakavaan kriisiin, syttyisi esimerkiksi sota, uutiset ja hartausohjelmat olisivat niitä, joita lähetettäisiin.

– Hengelliset sisällöt ovat turvaa ja toivoa luovia, Elina Vaittinen sanoo.

Jumalanpalveluksen kaavassa on myös ikiaikaisuutta ja pysyvyyttä.

– Sellainen toimii kiinnekohtana, kun kaikenlaiset asiat vellovat ympärillä, Vaittinen kuvaa.

Hartausohjelmilla on myös kansallista kestävyyttä ja resilienssiä vahvistava vaikutus.

Koronapandemian aikana nähtiin käytännössä, miten suuri kysyntä Yleisradion välittämälle hengelliselle ravinnolle oli. Samanlainen ilmiö näkyy tilanteessa, jossa tapahtuu jotakin yllättävää ja traagista, esimerkiksi suuronnettomuus.

– Meiltä tulee silloin hyvin nopeasti aiheeseen liittyvä hartaus käytännössä usein niin, että joku piispoista hälytetään studioon tekemään sitä suorana, Hyppölä kuvailee.

– Hartausohjelmilla on myös kansallista kestävyyttä ja resilienssiä vahvistava vaikutus, hän tiivistää.

Ikonisia ohjelmia

Kun Olli-Pekka Salli pari vuotta sitten tuli hartausohjelmien tuottajaksi, hänelle kerrottiin, että tavoitteena on tehdä ikonisia ohjelmia.

– Niiden tehtävä on toimia ikonien tavoin ja auttaa ihmisiä hiljentymään ja pohtimaan omaa suhdetta sanaan. Minusta se oli hyvin sanottu.

Hänelle itselleen musiikki on hiljentymisessä tärkeää. Esimerkkinä hän nostaa esiin itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalveluksen.

– Se oli musiikillisesti jotain aivan ensiluokkaista ja upeata, ja sai minut hiljentymään. En sano, etteikö sana myös tee sitä, mutta musiikki on se, joka ikään kuin avaa sen oven.

Salli tuli hartausohjelmien tuottajaksi Ylen kehitystyöstä. Hartausohjelmia kehitetään varovaisella otteella, mutta esimerkiksi sitä, miten työtä käytännössä tehdään, voi aina kehittää.

– Ajattelen, että joku onnenpotkaus tässä kävi. Joku sanoisi, että siunaus, sillä tässä on selkeästi nähtävissä tehtävissä olevia kehityspolkuja, ja olen siitä kauhean tyytyväinen, hän päättää.

Hartausohjelmien 100-vuotista historiaa juhlitaan sohvakirkon erikoisjaksossa, joka lähetetään Yle Radio 1:ssä 8. helmikuuta klo 10, jolloin vieraina ovat Yle Radio 1:n vastaava tuottaja Anna Simojoki ja Ylen uutisten ja urheilun johtaja Panu Pokkinen.

Hartausohjelmat radiossa

Hartausohjelmat televisiossa