”Sanoma armosta vapauttaa liiallisesta miettimisestä, mitä taivas voisi olla”, sanoo jumalakuvista kirjan kirjoittanut Kari Latvus

Mutkaisten teiden päässä seisoo kodikas puutalo, jossa on kuisti, porstua, tupa ja kaksi kamaria. Pihapiirissä on vanhoja omenapuita ja marjapensaita, kuten kuuluu. Tänne Aitooseen, isänsä 1950-luvulla rakentamaan, suvun vanhaan kesäpaikkaan, Kari Latvus perusti viiniviljelmänsä vuonna 2020.

– Viininviljely on pitkä ja hidas prosessi. Siinä on monta vaihetta, joihin täytyy paneutua, hän toteaa.

Kasvitunneleissa kypsyy monenlaisia lajikkeita. Tämän vuoden Pinot Gris -rypäleet ovat jo pakastimessa odottamassa muuntumistaan muutamaksi litraksi viiniä.

Viinikulttuuri on kiehtonut teologian tohtoria pitkään. Jäätyään eläkkeelle Kirkkohallituksen asiantuntijan työstä vuonna 2022, hän on voinut paneutua viininviljelyn saloihin.

– Miten hämmästyttävää on, että viini on osa Jumalan armon konkretisoitumista ehtoollisessa!

”Minun taitoni ja välineeni riittävät johonkin, eivät kaikkeen.”
– Kari Latvus

Latvus on työskennellyt muun muassa raamattukouluttajana Kiinassa, tutkijana ja kouluttajana Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja Kirkkohallituksen yhteiskuntatyön asiantuntijana. Hän on myös ollut Kirkonkellari- ja Maan suola –verkkolehtien päätoimittaja.

Latvus kuuntelee, kuinka kahvinkeitin huokaisee röpötyksensä päätteeksi, ja kaataa kuumaa mustaa mukeihin. Tuvan rauha laskee sykettä. Pöydällä on Latvuksen tuore kirja Jumala kuvien muutoksessa (Kellarimedia).

Kuten viiniä kypsytellään, niin myös ajatuksia ja ymmärrystä. Latvus teki väitöskirjansa jumalakuvasta vuonna 1993, ja raamatunhistorian tutkimus on säilynyt punaisena lankana hänen elämässään.

– Viimeisten vuosien aikana olen pohtinut uudestaan vanhoja kysymyksiä: Mitä sanomme Jumalasta? Mitä tiedämme ja miksi ajattelemme tietävämme?

Latvus on palannut tarkastelemaan pitkää jumalakeskustelujen matkaa liki kolmen vuosituhannen ajalta.

– En ajattele kirjaa viimeisenä sanana – vaan osana jatkuvaa keskustelua. Minun taitoni ja välineeni riittävät johonkin, eivät kaikkeen.

Viinikulttuuri on kiehtonut teologian tohtoria pitkään. Jäätyään eläkkeelle Kirkkohallituksen asiantuntijan työstä vuonna 2022, hän on voinut paneutua viininviljelyn saloihin.

Oivallus pudotessa

Latvuksen vanhemmat olivat opettajapariskunta Jaakkimasta. Perhe päätyi evakkomatkalta Aitooseen, missä oli töitä kahdelle opettajalle. Kuten Karjalassakin, he asuivat koululla.

– Olen miettinyt, millaista oli tulla karjalaisperheenä hämäläisyhteisöön. Isä kertoi, että vasta kun hän syöksyi pesäpallossa pisteen kylän joukkueelle, hänet hyväksyttiin täysivaltaiseksi kyläläiseksi, Latvus nauraa.

Perhe muutti Lahteen, mutta Aitoon kesäpaikasta ei luovuttu.

– Joka vuosi keksitään syy tulla täällä yhteen.

”Oivalsin, että saan pudota Jumalan armon varaan hyväksyen asioiden ristiriitaisuuden ja muutoksen.”
– Kari Latvus

Latvuksen ammatilliset askelmerkit luotiin jo rippikoulussa Vivamossa, jossa korostettiin armoa ja Raamatun lukemisen merkitystä. Nuoruus kului Vivamon leireillä ja Lahdessa Launeen seurakunnan nuorissa.

Mutta nuori Kari kohtasi kriisin, kun Jumalasta ei voinutkaan pitää kiinni omistajan ottein.

– Tunsin putoavani, ja samalla oivalsin, että saan pudota Jumalan armon varaan hyväksyen asioiden ristiriitaisuuden ja muutoksen. Tuo putoaminen oli alku jatkuvalle uuden etsimiselle sekä luvalle kysyä ja kasvaa.

”John Vikström on sanonut osuvasti, että Raamattu on sormi, joka osoittaa Jumalan suuntaan”. Kari Latvus sanoo.

Jumala kuvastimessa

Tutkija ei perustele asioita uskolla, mutta tutkimus on vaikuttanut Latvuksen omaan ajatteluun ja uskoon.

– Olen aina ollut sillä tavalla utelias, että olen halunnut ymmärtää ja tietää asioita niin paljon kuin mahdollista. Kysymys Jeesuksesta ja Jumalasta johdatti minut jo lukioaikana historian lähteille. Teologian opinnot avasivat loputtomat mahdollisuudet mennä syvälle.

Latvus erikoistui raamatuntutkimukseen. Pala palalta hahmottui yhä tarkempi kuva siitä, miten Raamatun tekstit olivat syntyneet ja mitä niissä oli kirjoitettu.

– Mistä tahansa osasta Raamattua Jumalaa etsiikin, löytää aina ihmisen, joka on kirjoittanut tekstin. Tässä mielessä on todettava, että Raamattu ei ole Jumala. John Vikström on sanonut osuvasti, että Raamattu on sormi, joka osoittaa Jumalan suuntaan.

Latvuksen tutkimuskohde on jumalakuva, ei Jumala itse. Se miten ihmiset Jumalaa ovat tulkinneet eri aikoina. Kuten Paavali kirjoittaa, tietomme on vajavaista ja katselemme Jumalaa vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta.

– Kirkollisessa keskustelussa on tiukat raamit. Tehdään kanteluita siitä, että joku ajattelee eri tavoin tai kysyy väärin, Latvus toteaa.

– Olemme muutoksen äärellä, se on iso ja sitä on lykätty liian pitkään. Tämä puhe alkaa purkautua nyt.

”Pikkuhiljaa on raottumassa, mitä hyvää moniäänisyys voi tuoda myös kirkkoon ja hengellisyyteen.”
– Kari Latvus

Latvus puhuu Wille Riekkisen sekä Ville Mäkipellon, Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan samoja teemoja käsittelevistä kirjoista Valo ja pimeys (Teos, 2025) ja Jumalan synty – Isän ja pojan kätketty historia (Otava, 2025). Hän pitää tärkeänä, että uskonnollisista perusteista ja lähtökohdista uskalletaan keskustella. Sillä muu olisi älyllisesti epärehellistä.

– Pikkuhiljaa on raottumassa, mitä hyvää moniäänisyys voi tuoda myös kirkkoon ja hengellisyyteen.

– Kun jumalakuva elää ja uudistuu, vanhat tutut kertomukset eivät häviä. Ne kiteytyvät ja ne voidaan nähdä tarkemmin. Ei pidä tyrmätä esimerkiksi uskontunnustusta, vaan pyrkiä ymmärtämään, mitä sillä on haluttu kertoa.

Hän viittaa katolilaiseen perinteitä arvostavaan tutkijaan ja mystikkoon Elisabeth Johnsoniin, joka on todennut, ettei yhtäkään perinteistä Jumalaa koskevaa ilmausta tulisi ymmärtää kirjaimellisesti.

– Uskonnon oma runollinen äidinkieli on elastista, luovaa, pohtivaa ja kyselevää, Latvus sanoo.

”Vain uudistumalla usko voi säilyä läpi elämän ja aikojen”, uskoo raamatuntutkija Kari Latvus.

Läsnä oleva Jumala

Niille, joiden mieltä vaivaavat Vanhan testamentin kertomukset Jumalan määräämistä kansanmurhista, Latvuksella on hyviä uutisia.

– Arkeologisen tutkimuksen ja tekstien syntyhistorian perusteella voi todeta, että Joosuan ja Tuomarien kirjoissa kuvattuja kansanmurhia ei ole tapahtunut.

– Valloitustekstit ovat historiallisen tilanteen synnyttämiä ajatuksia ja 500-luvulla Babylonian imperiumin toteuttaman Jerusalemin tuhon jälkeistä surutyötä.

Latvuksen mukaan oli selitettävä jotenkin myös se, että Jumala, jonka piti suojella Jerusalemia, ei tehnytkään niin. Tappio käännettiin Jumalan kostoksi; vihollinen voitti, koska Jahve oli vihastunut muita jumalia palvelevaan kansaan. Tämä myös vaikutti muinaisisraelilaisuuden monijumalaisuuden hylkäämiseen ja Jahve yksin -politiikan voittoon.

Palataan jo mainittuun uskontunnustukseen. Latvus toteaa, että uskontunnustus ei taivu mitattavaksi insinöörikielellä.

– Siinä on insinöörikielellä totta vain nimet, kaikki muu on vertauskuvallista. Mutta onko uskonnollinen elämä matematiikkaa? Uskonnon kieli on jotain muuta: uni, näky, laulu.

Latvus kertoo lausuvansa uskontunnustuksen ”hyräilemällä”. Kirjassa esitelty ilmaus on herättänyt närää, mutta Latvus torjuu arvostelun siitä, että kyse olisi vähättelystä.

”Uusiin teksteihin voidaan ottaa mukaan Jumalan feminiinisiä piirteitä, jotka ovat historiallisia, mutta joita on torjuttu.”
– Kari Latvus

– Se on lempeää perinteeseen liittymistä.

Vaikeasti nieltävä voi olla myös tieto siitä, että ”kaikkivaltias” on alkujaan käännösvirhe, joka jäi elämään ja muutti radikaalisti jumalakuvaa.

– Tämä on kiistämätön tosiasia. Kreikankielisen Septuaginta-käännöksen syntyvaiheessa kääntäjät korvasivat hedelmällisyyteen liittyvän hepreankielisen Shaddai-nimityksen termillä Pantokrator, joka käännetään suomalaisessa käännöksessä kaikkivaltias.

Latvus peilaa suomalaisten jumalakuvaan liittyviä kysymyksiä kirkon neuvottomuuteen vuoden 2004 tsunamin jälkeen.

– Tuhon raunioilla ei ollut sopivaa puhua enkeleistä tai Jumalan pelastavasta väliintulosta, sillä silloin olisi pitänyt kohdata myös kysymys siitä, miksi Jumala on poissa eikä auta.

Kuva kaikkivaltiaasta hätiin tulevasta Jumalasta karkasi jälleen etäämmälle.

Mielikuvaa Jumalan kämmenellä olemisesta tarvitaan Latvuksen mielestä edelleen, mutta sen rinnalle hän kaipaa uusia tästä ajasta olevia sanoituksia.

– Uusiin teksteihin voidaan ottaa mukaan Jumalan feminiinisiä piirteitä, jotka ovat historiallisia, mutta joita on torjuttu. 1960-luvulle saakka virallisia sanoituksia ovat tehneet vain miehet.

Esimerkiksi tsunamin tapahtuma-aikaan feministiteologia piti käsitystä Jumalasta kaikkivaltiaana olentona arkielämälle vieraana ja sen sijaan korosti Jumalan läsnäoloa kärsimyksessä.

Kari Lavuksen mukaan uskon ydin on armo, joka toteutuu suhteessa toisiin ihmisiin ja luomakuntaan. ”Jumalan päätoimiala on armo”, hän sanoo.

Aikuinen usko

Kari Latvus vertaa jumalakuvan muutoksen käsittelyä aikuistumiseen, aikuiseen uskoon kasvamiseen. Kummatkin ovat isoja ja pelottaviakin muutoksia.

– Siitä selviää maltilla. Jumalakuvan historia on pidempi kuin mihin meidän uskonnollinen ymmärryksemme ulottuu. Voimme sekä liittyä siihen että uudistua. Jos muutosta ei kohdata, se aiheuttaa ennen pitkää romahduksen.

– Toiveeni on, että kirja auttaa ihmisiä muutoksen käsittelyssä.

”Kirkon yhteisöissä on krampinomaista pelkoa uskonelämän romahtamisesta, jos ei noudata opittua tapaa uskoa.”
– Kari Latvus

Teos ravistelee muitakin kristinuskon perusteina pidettyjä asioita, kuten oppia helvetistä ja kuoleman jälkeisestä rangaistuksesta, joka on Latvuksen mukaan omaksuttu persialaisesta uskonnosta.

Tuntuu oudolta, että raamatuntutkimuksen löydöksiä ei ole avoimemmin tuotu esiin, vaan kansalaisia on pidetty Paavalin sanoin ikään kuin pikkulapsina Kristuksessa. ”Juotin teille maitoa enkä antanut vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi kestäneet.”

Latvus kokee, että papit varovat saamasta eksyttäjän leimaa.

– Kirkon yhteisöissä on krampinomaista pelkoa uskonelämän romahtamisesta, jos ei noudata opittua tapaa uskoa.

”En pyri provosoimaan. Käsittelen tärkeitä ja herkkiä asioita, joita on helppo tulkita väärin. Tarkoitus on synnyttää keskustelua, rikkoa hiljaisuus, tuoda asioita esille niin, että niitä on mahdollista ottaa pohdintaan”, Kari Latvus sanoo.

Ytimessä Jeesus

Jos jumala ei olekaan kaikkivaltias, jos uskontunnustus onkin symboliikkaa, niin mihin ihminen voi sitten uskonsa rakentaa?

– Kysymysten tarkoitus ei ole repiä vaan uudistaa, rauhoittaa Latvus.

Hän muistuttaa, että raamattututkimus auttaa välttämään Raamatun ja Jumalan välineellistämistä hengellisen alistamisen työkaluiksi.

– Uskon ydin on armo, joka toteutuu suhteessa toisiin ihmisiin ja luomakuntaan. Jumalan päätoimiala on armo.

Laman jälkivaikutusten vuosina 1990-luvulla Kari Latvus koulutti diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä Diakonia-opistossa.

Millä paikalla Jeesus tässä kaikessa on?

– Jumalan armon ytimessä – armon, joka on tarkoitettu kaikille, myös köyhille, kärsiville ja syrjäytetyille, sanoo Latvus.

– Emme voi lopulta ymmärtää, miten armo toteutuu. Voimme vain ottaa sen vastaan.

Tiede ei voi kertoa, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, mutta Latvus luottaa jäävänsä armollisen Jumalan käsiin.

– Sanoma armosta vapauttaa liiallisesta miettimisestä, mitä taivas voisi olla. Katseen suuntaaminen tämän hetken maailmaan ja lähimmäisiin, jotka nyt tarvitsevat apua, on tarpeellinen tarkennus.

Vapaus ja armo

Aika ei ole ainut muutoksen tekijä jumalakuvan ja uskon perusteiden tulkinnoissa. Latvus ymmärsi kulttuurisidonnaisuuden merkityksen raamattukouluttajana Hongkongissa.

Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja Kirkkohallituksessa hänelle avautui Raamatun yhteiskunnallinen merkitys. Hän paneutui vapautuksen teologiaan, joka on syntynyt köyhyyden ja sorrettujen yhteisöjen keskellä.

– Raamatussa on paljon köyhyystekstejä, jotka on ohitettu. Jeesus kohtasi rakkaudella sairaita ja yhteisönsä ulkopuolelle työnnettyjä.

”Piti kysyä, mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat. Oli päihdetyötä ja ruokajakelua. Kristinuskon piti tulla osaksi arkea.”
– Kari Latvus

Laman jälkivaikutusten vuosina 1990-luvulla Kari Latvus koulutti diakonia- ja nuorisotyöntekijöitä Diakonia-opistossa. Työttömyys oli laajaa ja hätä näkyi seurakuntien arjessa.

– Piti kysyä, mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat. Oli päihdetyötä ja ruokajakelua. Kristinuskon piti tulla osaksi arkea.

Nyt pitkäaikaistyöttömien määrä on kivunnut samoihin lukuihin. Se huolestuttaa kovasti Latvusta.

– Osa pitkäaikaistyöttömistä ei palaa työmarkkinoille. Suomessa ei ole virallisesti lama, koska bruttokansantuote ei ole laskenut vähintään kahtena vuosineljänneksenä peräkkäin ja taantuma syventynyt. Mutta jos mitataan pitkäaikaistyöttömien määrällä, meillä on aivan järkyttävä lama. Hämmentävää, ettei hallitus puhu siitä.

”En ajattele, että Jumala on evoluutio, mutta evoluutiossa näkyvät Jumalan kasvot”, Kari Latvus sanoo.

Evoluution pyhä

Ikkunan takana pehmeänä laskeutunut sade on tauonnut ja auringon heijastus kimaltelee viinitunneleiden muovien laskoksiin jääneissä pienissä lätäköissä. Latvus on alkanut kutsua Jumalaa ”Evoluution pyhäksi”.

– En ajattele, että Jumala on evoluutio, mutta evoluutiossa näkyvät Jumalan kasvot. Jumala on se kohta, jossa elämän lahja tulee todeksi ja jossa kohdataan pyhä.

”Iso kysymys on, kyetäänkö viestimään se, että olemme etsijöitä.”
– Kari Latvus

 

Kirjassa tullaan myös kohtaan, jossa Latvus ei ole enää tutkija, vaan pohtiva kristitty.

– Halusin koota irtonaiset langanpäät siitä, mitä olen ajatellut ja ammatillisesti tehnyt. Miten minä näen Jumalan tänä päivänä. Muut saavat liittyä tähän, haastaa, kysellä. Ja odotan oppivani itse lisää.

Kirkon tulevaisuudesta hän puhuu toiveikkaasti.

– Iso kysymys on, kyetäänkö viestimään se, että olemme etsijöitä. Ja että sinä olet tervetullut etsijänä.