”Rukous on kehollista”, sanoo pastori Hanna Paavilainen ja avaa yksityiskohtaisesti ignatiaanista rukoushetkeään

Liikuttava

– Rukouskaan ei tapahdu kehosta irrallaan tai pelkästään ajattelun tasolla, vaan on kehollinen kokemus olla tässä, hengittää, istua, olla maadoittunut tähän hetkeen.

Hanna Paavilainen on Piplia-seuran verkkoviestintäpäällikkö, jonka elämässä kehollisuus ja tekeminen ovat vahvasti läsnä. Vuonna 2025 häneltä ilmestyi yhdessä Juha Luodeslammen kanssa kirjoitettu Liikuttava rukouskirja.

– Kirkossamme on aika paljon sellaisia rukouksia, missä jotain luetaan ja istutaan alas ja ollaan hiljaa, eikä oikeastaan oteta kehollista näkökulmaa. Enkä nyt tarkoita sitä, että tarvitsee riehua ja liikkua ja juosta.

Kirjassa on rukouksia kuten ”kuuntele mehiläistä”, ”venyttele” ja ”rukous bussissa”. Johtavana ajatuksena on yhdistää rukoileminen arkisiin tilanteisiin ja tekemiseen. Mukana on myös omaa ajattelua suuntaavia harjoituksia kuten oman aarrekartan valmistaminen. Lopuksi haaveet ja huolet jätetään Jumalan huomaan.

– Koiran silittäminen on mielestäni aina rukous. Se on erittäin hyvä rukous. Luulen, että se on rukous, jonka koirakin ymmärtää, Paavilainen sanoo hymyillen.

Kehollisuus ja tekeminen ovat vahvasti läsnä Pipliaseuran viestintäpäällikkönä työskentelevän Hanna Paavilaisen elämässä.

Vesi

Paavilaisella on yllättävä suosikkipaikka, jossa hän kokee voivansa keskittyä nimenomaan rukoukseen.

– Rukoilen parhaiten Mäkelänrinteen uimahallissa, vaikka pitäisi varmaan pastorina sanoa, että kirkko, Paavilainen naurahtaa.

Hän kertoo käyvänsä viikoittain Mäkelänrinteessä, jossa ohjelmaan kuuluu uintirukous.

– Tosin tämän voi tehdä vaikka kävellessä tai lootusasennossa tai mikä sitten itselle sopiikin, mutta minulle sopii vesi elementtinä. Se äänimaisema, mikä sieltä tulee, blokkaa kaikki turhat äänet.

Paavilainen kertoo pitävänä usein kuulokkeita korvillaan minne hyvänsä meneekin. Vesi on kuitenkin poikkeus.

– Siellä ei joku tuuttaa musiikkia tai muuta korviin. Se on toisteista, kun on altaassa ja menee suoraa linjaa ja tulee takaisin suoraa linjaa, niin ei tarvitse miettiä liikettä juurikaan, vaan siitä tulee ikään kuin meditatiivista ja toistuvaa, Paavilainen kuvailee uima-allasta rukousympäristönä.

Itse rukouksen Paavilainen kertoo mukailevan ignatiaanista perinnettä. Katolisen jesuiittajärjestön piirissä syntyneen rukoustradition ydinajatus on, että Jumala on läsnä kaikessa.

– Jos haluat löytää Jumalan, katso ympärillesi. Löydä ne Jumalan lahjat, kaikki mikä on kaunista ja hyvää ympärilläsi. Ne voivat olla jotakin omasta kehostasi, tai ne voivat olla omia persoonallisuuden piirteitä tai lahjoja. Ne voivat olla kohtaamisia luonnon tai muiden ihmisten kanssa. Hyvin pieniäkin juttuja.

Löydä ne Jumalan lahjat, kaikki mikä on kaunista ja hyvää ympärilläsi.

Ajatuksena on siis huomata Jumalan lahjat omassa elämässä. Paavilainen käy uimahallissa kerran viikossa ja pyrkii muistelemaan, mitä hyvää on saanut viikon aikana osakseen, ja kiittämään siitä.

Toinen osa rukousta on mielen tyhjentäminen.

– Minulla se onnistuu helpoiten juuri vedessä. Vesi mukautuu, soljuu. Siinä tulee sellainen olo, että liu’un eteenpäin ajattelematta ja analysoimatta.

Myös kehollisuus on uimarukouksessa läsnä.

– Vesihän ympäröi sinua. Tunnet oman kehosi sitä vettä vasten.

Ihmisen mieli toimii siten, että sitä on vaikea tyhjentää. Erilaiset ajatukset pulpahtelevat uimarukoilijan mieleen, ja rukouksen kolmas osa liittyykin siihen, miten näihin ajatuksiin suhtaudutaan.

– Ei lähdetä moittimaan eikä analysoimaan niitä asioita. Ajatus huomataan lempeästi ja lähetetään pois. Jostain syystä visualisoin nämä ajatukset kissoiksi.

Kolmas osa on, että valitaan ajatuksista yksi.

– Usein se on se jonkun tietyn värinen kissa, joka kaikista eniten tulee sieltä jostain aalloista. Tai jostain sieltä syvyydestä nousee aina se joku tietty ajatus. Ja sitten sä lähetät sen pois. Ja sitten tulee muita ajatuksia ja taas se tietty ajatus. Sama kissa.

Nyt tullaan mietiskelyn olennaiseen vaiheeseen.

– Ainakin minulla se usein on joku toistuva asia, joka hiljaisuuden syvyydestä nousee. Tässä kolmannessa vaiheessa otan sen käsittelyyn. Otan sen ikään kuin keskusteluun Jeesuksen kanssa.

Asiaan ei useinkaan tule ratkaisua, sen sijaan sen voi huokaista rukouksena.

Miten voin olla Jumalan käsinä ja jalkoina maailmassa?

Ignatiaanisen perinteen mukaan rukous ei kuitenkaan ole ihan valmis, ennen kuin se tapahtuu tekoina, muuttaa maailmaa. Neljäs kohta onkin palaamista alkuun, ensimmäiseen kohtaan eli kiitokseen.

– Kun olen saanut paljon lahjoja Jumalalta, miten minä voin palvella? Miten voin olla Jumalan käsinä ja jalkoina maailmassa?

Rukouksen viimeisessä kohdassa voi esimerkiksi suunnitella, mitä tekee seuraavana päivänä tai alkavalla viikolla.

– Usein se on jotain, että annan enemmän aikaa perheelle tai itselle. Se voi olla pientä tai suurta, mutta yleensä se on jotain konkreettista.

Paavilainen on kotoisin Pirkanmaalta, Nokialta, ja vesi on ollut hänelle tärkeä elementti pienestä pitäen.

– Nyt kun asun Helsingissä, niin kyllä tämä meri on minulle aina vähän semmoinen pelottava elementti. Se on märkää, mutta se haisee ihan väärältä. Kun menee uimaan, niin se noste on toisenlainen kuin järvivedessä. Kyllä enemmän ne semmoiset kuikankuuloiset ja järventuoksuiset vedet ovat minun lapsuuteni mielikuva.

Paavilainen kasvoi pienessä kolmen hengen perheessä, johon kuuluivat äiti, isä ja hän itse. Lapsuuden ja nuoruuden maisemiaan hän kuvaa jälkikäteen hieman ristiriitaisin tuntein.

– Se oli silloin vähän semmoinen paikka, missä unelmat tulevat kuolemaan. Ilmapiiri oli, että älä ole erilainen kuin muut, älä tee itsestäsi numeroa, Paavilainen muistaa.

Hän kertoo esimerkin ajalta, jolloin televisiossa pyöri Tenavatähti-ohjelma.
– Joku meidän koulusta pääsi siihen ohjelmaan, ja häntä kiusattiin. Että kuka sinä muka luulet olevasi, älä nyt yritä loistaa. Jos joku erottui joukosta, hänet palautettiin kyllä maan tasalle.

Vuosikymmenten aikana jokin on kuitenkin muuttunut.

– Käyn edelleen Nokialla silloin tällöin, ja huomaan, että ilmapiiri nuoremman sukupolven parissa on ihan toisenlainen. Siellä uskalletaan unelmoida. Jos jollain on suuret haaveet, häntä ei enää lyödä alas vaan päinvastoin sanotaan, että vau miten hienoa.

– Luulen, että tämä on osittain sukupolvijuttu. Näen nuorissa sellaista tervettä rohkeutta, lupaa unelmoida. He uskaltavat ajatella vähän isommin kuin mitä omassa lapsuudessani suvaittiin. Ja se on todella hienoa.

Paavilaisen nuoruudessa Nokialla vaikutti karismaattinen Nokia-missio, joka oli paikkakunnalla näkyvästi läsnä.

– Pojat pilottitakeissaan, opettajat ja vanhemmat, koko kylä meni sinne torstai-illaksi. Se oli paikka, jossa näyttäydyttiin ja nähtiin ihmisiä, Paavilainen kuvaa Nokian kirkkoa.

Liikkeen tilaisuuksissa muun muassa rukoiltiin ihmeparanemisia, ja sen tulkinnat ja ilmapiiri poikkesivat kirkon valtavirrasta lopulta niin paljon, että piispa erotti Nokia-mission johtaja Markku Koiviston pappisviran hoitamisesta puoleksi vuodeksi.

Paavilaisen mukaan monet saivat Nokian hengellisen liikehdinnän myötä elämäänsä paljon, mutta oli myös niitä, jotka joutuivat kriisiin. Liike jakoi ihmisiä.

– Itse koen, että en ollut kotonani tässä piirissä.

Ilmiö oli kuitenkin osaltaan vaikuttamassa siihen, että Paavilainen lähti opiskelemaan teologiaa.

– Kiinnostuin uskonnosta, siitä, mikä saa ihmiset käyttäytymään tällä tavalla, hän sanoo Nokia-missioon viitaten.

”Jos haluat löytää Jumalan, katso ympärillesi”, pastori Hanna Paavilainen avaa ignatiaanista rukousperinnettä.

Raamattu

Opintojensa aikana Paavilainen kertoo ”hurahtaneensa Raamattuun”, ja opinnäytetyönsä hän teki Vanhan testamentin eksegetiikasta, tarkemmin ottaen aiheena oli kauniit miehet Vanhassa testamentissa.

– Miten puhutaan ihmisten ulkonäöstä, kehollisuudesta, miltä ihmiset oikeasti näyttivät. Kyllähän saduissa kuningattaret ovat aina kauniita, mutta resonoiko se todellisuuden kanssa, Paavilainen avaa tutkimuskohdettaan.

Työssään Pipliaseurassa Paavilainen pääsee paitsi lukemaan Raamattua työajalla, myös edistämään sen tunnettuutta ja saatavuutta kaikkialla maailmassa. Matkatessaan hän on nähnyt, miten eri tavoin Raamattuun suhtaudutaan pallomme eri kolkilla. Esimerkiksi Namibiassa hän havaitsi, että sitä käytettiin elämän ohjenuorana.

– Sitä pidetään hyvin käytännönläheisenä kirjana, joka auttaa pysymään kaidalla tiellä ja lähentymään Jumalaa.

Intia puolestaan on valtava maa, jossa on satoja kieliä. Koillis-Intiassa on alueita, joilla suurin osa ihmisistä on kristittyjä, mutta omakielistä Raamattua ei ole.

– He lukevat hindiksi tai englanniksi, eikä heillä välttämättä ole kirjakieltä ollenkaan.

Usein Raamattu on ensimmäinen kirja, joka käännetään ja samalla luodaan kirjakieltä kuten Suomessakin aikanaan tapahtui. Kielen luominen puolestaan avaa usein tietä myös omakieliselle koulutukselle.

Oma suosikkiraamatunkohta Paavilaisella vaihtelee elämäntilanteen mukaan, mutta uuden psalmisuomennoksen myötä pyhä kirja on usein auennut psalmien kohdalta.

– Ehkä psalmi 121, joka on sellainen matkapsalmi ja alkaa sanoilla ”Nostan katseeni vuoria kohti, mistä saan avun?”, avautuu eri elämäntilanteissa.

– Siinä on läsnä vähän eksyksissäkin oleminen ja kuitenkin sen matkan näkeminen. Vuorilta näkee sen, mihin mennään ja mistä on tultu, Paavilainen tiivistää.

Hän kertoo myös keskustelleensa psalmista eksegeetti Kirsi Valkaman ja kieliasiantuntija Katja Seudun kanssa, jotka toimivat kääntäjinä uudessa Psalmit 2024 -suomennoksessa. Paljastui, että psalmissa on tehty eroa muinaisiin mesopotamialaisiin jumaliin, joihin usein liitettiin inhimillisiä ominaisuuksia. Mesopotamialaisten uskontoon kuului suuria ja pieniä jumalia, joista suuret nukkuivat öisin. Tämän vuoksi yötä pidettiin vaarallisena aikana, sillä pienet jumalat eivät olleet yhtä voimallisia suojelijoita kuin suuret. Psalmissa 121 sen sijaan sanotaan, että ”Israelin suojelija ei ikinä vaivu uneen”.

– Ylipäänsä ajatus yhdestä jumalasta oli hirveän radikaali. Sitten vielä tällainen Jumala, joka ei nuku, vaikka hänellä olisi siihen etuoikeus, vaan yölläkin suojelee ja valvoo, on vallankumouksellinen. Siellä on muitakin pieniä viittauksia siihen, että tämä Jumala on aivan ainutlaatuinen.

Suomalaisten lukutaitoa Paavilainen pitää yhä hyvänä, sillä hän vertaa sitä todellisuuteen, jota on ollut todistamassa esimerkiksi Namibiassa. Hän kertoo näyttäneensä puhelimeltaan kuvia Suomesta paikallisille, joita lumen peittämät puut ja sukset naurattivat.

Lukutaito

– Muistan tosi elävästi sen hetken, kun opin kirjaimet ja numerot. Menin äidin kainaloon, ja me katsoimme 90-luvun vaaleanpunaisesta kellosta numeroita läpi. Ja sitten äidillä oli kirja, josta kävimme kirjaimia läpi. Minulla on kehollinen muistikuva siitä, miten pääni on äidin rintaa vasten.

Paavilainen kertoo, että hänen äitinsä oli lukutoukka, melkein aina nenä kiinni kirjassa. Vaikuttaakin vahvasti siltä, että hän on perinyt äitinsä rakkauden kirjaimia ja tarinoita kohtaan.

– Minulla on aina useampi kirja kuuntelussa tai luvussa, yleensä yksi elämäkerta, yksi fiktio ja yksi tietokirja.

Paavilainen kertoo lukevansa monenlaista kirjallisuutta mutta pitävänsä erityisesti epookkiromaaneista.

Jos on aikuinen lukutaidoton, vaihtoehtoina on olla lähinnä äiti tai vuohipaimen.

Paavilainen ottaa kantaa myös Suomessa nousseeseen huoleen nuorten lukutaidosta ja peilaa keskustelua siihen, että maailmassa on noin 800 miljoonaa lukutaidotonta, joista suurin osa naisia. Monissa maissa kaikkia lapsia ei ole varaa lähettää kouluun, ja yleensä pojat lähetetään sinne ensin.

– Jos on aikuinen lukutaidoton, vaihtoehtoina on olla lähinnä äiti tai vuohipaimen, Paavilainen kertoo Namibiassa näkemästään.

Paikallisyhteisön naisista noin 90 prosenttia saattaa olla lukutaidottomia.

– Siinä on todella riippuvainen ihmisten hyväntahtoisuudesta ja omasta miehestään. Monia naisia jännitti mennä oman kylänsä ulkopuolelle, koska esimerkiksi bussiaikatauluja ja tiekylttejä ei pysty lukemaan.

Lisäksi lukutaidottomat äidit eivät kykene tukemaan omia lapsiaan koulunkäynnissä.

Paavilainen ei olekaan kovin huolissaan suomalaisten lukutaidosta. Hän esimerkiksi suitsuttaa Suomen kirjastojärjestelmää.

– Periaatteessa mikä tahansa kirja on tilattavissa ilmaiseksi lähikirjastoon. Se on ihan huikeaa!

Hanna Paavilainen valitsi sanoikseen vielä nyrkkeily, resilienssi, Korso ja ahneus. Voit kuunnella koko Elämäni sanat -haastattelun osoitteessa sana.fi/podcastit.