Rikostutkija Kalle Mäenpää pelkäsi kyynistyvänsä ja vaihtoi alaa: ”Halusin olla linkki sen jälkeen, kun astutaan poliisilaitokselta ulos”

Oli aivan tavallinen harmaa päivä kolkossa kuulusteluhuoneessa Porin poliisiasemalla vuonna 2011. Rikostutkija Kalle Mäenpään pöydällä oli tietokone ja kahvikuppi, ja edessä istui taas yksi huonoille teille ajautunut rikoksista epäilty.

– Kesken kuulustelun havahduin siihen, että koin epäillyn istuvan minun paikallani ja minä hänen. Tunsin, että toisella puolella pöytää istui aivan samanlainen ihminen kuin minä. Hänellä oli sama kaipuu elämän tarkoitukseen, sama kaipuu tulla nähdyksi, sama kaipuu olla rakastettu. Aivan kuin roolit olisivat tippuneet.

– Se oli lähtölaukaus eksistentiaaliselle kriisilleni ja hengelliselle etsinnälleni, Kalle Mäenpää, 40, kertoo 14 vuotta myöhemmin.

Uskonasiat eivät olleet Mäenpäälle vieraita, koska hänen lapsuuden perheessään oltiin mukana niin Vapaakirkon kuin evankelis-luterilaisen kirkon toiminnassa.

– Kasvoin kristillisessä kodissa, mutta tunsin silti olevani ennen kaikkea etsijä. Olin myös etsinyt totuutta poliisin työssäni kuulustelutilanteissa ja rikostutkinnassa.

”Meillä ei ollut suvussa poliiseja, joten ammatti ei ollut minulle mitenkään itsestäänselvyys vaan valinta”, Kalle Mäenpää kertoo.

Uhkaava tilanne

Kalle Mäenpää valmistui Poliisiammattikorkeakoulusta toukokuussa 2009 ja sai heti paikan rikostutkijana Porin poliisilaitokselta. Nuoren lukiolaisen haave poliisin urasta toteutui.

– Meillä ei ollut suvussa poliiseja, joten ammatti ei ollut minulle mitenkään itsestäänselvyys vaan valinta.

Siihen vaikutti Mäenpään lukioiässä kokema ikävä tapaus.

–  Olin kavereiden kanssa viettämässä iltaa Elämä lapselle -konsertissa Helsingissä. Jouduin yöllä tilanteeseen, jossa joku tuntematon mies uhkasi minua puukolla. Pakenin paikalta juoksemalla uhkaaja perässäni ja pelastuin viime hetkessä hyppäämällä alas kallion reunalta.

Hypystä selvittiin lievin vammoin, mutta tapauksen jälkeen Mäenpää alkoi miettiä poliisin työtä uravalintana.

– Kokemus opetti huomaamaan elämän rajallisuuden ja kuinka tärkeää sitä on suojella. Poliisin työssä on mahdollisuus rakentaa yhteiskuntaa sekä auttaa ja suojella ihmisiä.

Mäenpää työskenteli poliisina 16 vuotta.

– Pidin työstäni rikostutkinnassa, koska siellä oli tietynlainen vapaus tehdä työtä omalla persoonallaan ja omalla tavallaan.

Mutta työ alkoi silti syödä miestä.

Karu todellisuus

Mäenpää vahvistaa, että poliisin työssä näkee paljon elämän nurjaa puolta, yksinäisyyttä, pahoinvointia ja väkivaltaa.

– Kun saatoin asiakkaan poliisilaitoksen ovelle, jäin usein miettimään, käveleekö hän uuteen elämään vai kuolemaan. Monilla on tahtoa irtautua rikoskierteestä ja tuhoavasta elämästä, mutta se on todella vaikeaa.

– Kaikki se karuus kasvatti kuoren aika nopeasti, ja sinisilmäisyys hävisi. Se vei elämänuskoa ja -iloa.

Kun saatoin asiakkaan poliisilaitoksen ovelle, jäin usein miettimään, käveleekö hän uuteen elämään vai kuolemaan.

Oma mustavalkoisuus riisuttiin pois poliisin työssä.

– Todellisuus ei ole sellainen, että on hyviä ja pahoja, vaan jokaisessa ihmisessä on hyvää ja pahaa. Nuori tyttö tai poika, jolla on omat unelmat ja haaveet, menee elämässään jotenkin rikki ja lähtee täyttämään kaipuuta väärällä tavalla.

”Kun itselläni oli sisäistä etsintää, huomasin, miten empatia alkoi korostumaan poliisin työssäni. Olin huomannut, että ihmisen rikokset eivät synny tyhjästä vaan siinä oli usein paljon muuta taustalla”, Kalle Mäenpää kertoo.

Suomi poliisin silmin

Poliisin työssä, samoin kuin diakoniatyössä, näkee yhteiskunnan ongelmat ennen kuin ne nousevat poliittiseksi puheenaiheeksi.

– Silloin kun aloitin poliisin työssä, oli vielä vanhan liiton alkoholisteja, jotka saattoivat elää pitkänkin elämän, mutta pian näin siirtymän sekakäyttöön, joka kasvoi voimakkaasti. Monet kuolivat voimakkaisiin päihteisiin jo nuorina. Poliisina jouduimme viemään kuolinviestejä vanhemmille.

Toinen suuri muutos oli rikosten siirtyminen verkkoon, mikä muutti myös poliisin työtä.

Millaisena Suomi näyttäytyy poliisin silmin?

– Yksilökeskeisyys korostuu kulttuurissamme. Meillä on suorituskeskeinen pärjäämisen pakko, mutta sitä ei tunnuta ymmärtävän, miten itseriittoisuus lisää pahoinvointia.

– Näin työssäni myös, miten paljon on ihmisiä, jotka haluavat auttaa. Jos jollakin lapsella on edes yksikin ihminen, joka katsoo häntä arvostavasti, niin sellaiset ovat kuin kukkia asfaltilla.

Serkun sanat

Mäenpää huomasi alkavansa kyynistyä huolestuttavasti.

– Koko ajan lapioitiin sitä samaa ja mietin, muuttuuko tässä ikinä mikään.

Mäenpää puhui mietteistään serkulleen Hannu Hatanpäälle, joka oli itsekin kokenut hengellisen heräämisen ja jättänyt haaveet bisnesmaailmasta tehdäkseen hengellistä työtä. Hänet muistetaan Kristuspäivän kehittäjänä.

– Hannun sisäinen ja ulkoinen muutos puhutteli minua paljon. Hän kuunteli ja keskusteli kanssani paljon uskon asioista.

Hannu oli kysynyt minulta kerran tärkeän kysymyksen: miten aiot käyttää loppuelämäsi.

Kun Hannu Hatanpää kuoli yllättäen 33-vuotiaana, Mäenpää tunsi menettäneensä ystävän, rinnallakulkijan ja rohkaisijan. Serkun sanat jättivät pysyvän jäljen Mäenpäähän.

– Hannu oli kysynyt minulta kerran tärkeän kysymyksen: miten aiot käyttää loppuelämäsi.

– Aloin vähitellen ymmärtää, että elämäni on merkityksellistä silloin, kun saan olla toisille ihmisille merkityksellinen.

Mäenpään hengellinen herääminen synnytti halun luoda omaan elämäänsä ja työhönsä enemmän tilaa kohtaamiselle.

– Minun ei tarvitse hyväksyä ihmisten tekoja, mutta minulla on halu ymmärtää ihmistä. Huomasin, että tällä ajattelutavan muutoksella oli iso merkitys. Ihmisten oli helpompi puhua asioistaan kokiessaan, että heistä välitetään, eikä kohdella kuin objekteina tai ongelmina.

”Ei ole toivottomia tapauksia, ja jokainen elämä on arvokas. Ihminen pystyy nousemaan syvältäkin alhosta, kun vain on valmis ottamaan avun vastaan”, Kalle Mäenpää sanoo.

Tulokulman vaihto

Kalle Mäenpää halusi lähteä opiskelemaan ja vaihtaa tulokulmaa työelämässä.

– Olin kyllä kiinnostunut poliisin työstä, mutta hengellinen herääminen antoi uudenlaisen katsantokannan ihmisyyteen. Empatian rooli ja elämän merkitys tulivat tärkeäksi. Minua eivät kiinnostaneet hallinnolliset työt, vaan olin kiinnostuneempi ihmisyydestä. Halusin olla linkki sen jälkeen, kun astutaan poliisilaitokselta ulos.

Hän opiskeli työn ohessa ja opintovapailla teologiaa Helsingin yliopistossa ja yhteiskuntatieteitä Turun yliopistossa.

– Poliisin työ synnytti kiinnostuksen elämänkatsomuksellisiin kysymyksiin, ja teologian alalla käsitellään toivon, anteeksiannon, syyllisyyden ja häpeän teemoja.

Valmistuttuaan tuplamaisteriksi vuonna 2022 Mäenpää jatkoi vielä tovin poliisin töitä, kunnes siirtyi projektipäälliköksi Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiöön. Hän johtaa hanketta, jossa kehitetään tukimuotoa riippuvuuksista kärsiville.

Empatian merkitys

Mäenpää havahtui jo poliisin työssään empatian merkitykseen.

– Empatian avulla pysähdytään ihmisen ääreen. Se on kykyä asettua toisen paikalle, nähdä hänet ja ymmärtää ihmistä.

– Tarvitsemme empatiaa, joka perustuu eettiseen ihmiskäsitykseen. Meillä on usein harmaa piste siinä, millaisia tunteita toinen herättää. Suloinen lapsi tai kissanpentu ihastuttaa, mutta miten pitää mieli kurissa, kun toinen ihminen onkin hankala. Ja silti meidän pitäisi nähdä hänetkin Jumalan kuvana.

Toisen arvon näkeminen on tärkeää varsinkin tässä ajassa, jossa ovat vallalla suorituskeskeisyys ja kovat arvot.

Mäenpään mielestä sillä, että löydämme jokaisen ihmisen kauneuden ja arvokkuuden, on valtava voima.

– Toisen arvon näkeminen on tärkeää varsinkin tässä ajassa, jossa ovat vallalla suorituskeskeisyys ja kovat arvot.

Jokaisen tulisi myös ymmärtää oma heikkoutensa.

– Todellisen yhteyden itseensä saa myöntämällä oman heikkoutensa ja tarpeensa saada välillä apua. Se on monelle aika vaikea hyväksyä.

– Parhaimmassa tapauksessa ihminen ymmärtää myös korkeamman voiman rakastavan häntä. Se antaa merkitystä elämään.

Koko yhteiskunnan ongelma

Kalle Mäenpää perää kokonaista kulttuurinmuutosta, joka vähentäisi ihmisten pahoinvointia.

– Liiallinen yksilökeskeisyys, kovat arvot ja suorittaminen vammauttavat ihmisiä.

– Tulevaisuudessakin tarvitaan rakenteita ja hoitopaikkoja, jos halutaan pitää yhteiskunta yhtenäisenä ja varmuutta siitä, että näistä nykyisistä uhista selvitään. Me tarvitsemme keskinäistä kunnioitusta ja sisäisen turvallisuuden tunteen luomista, jotta jokainen saisi kokea olevansa osa yhteiskuntaa. Monet eivät näin koe, ja he syrjäytyvät ja alkavat noudattaa omia normejaan. Se lisää epävakautta.

Liiallinen yksilökeskeisyys, kovat arvot ja suorittaminen vammauttavat ihmisiä.

Poliisina ja diakoniatyössä Mäenpää on nähnyt toiminnallisten addiktioiden kasvun.

– Ihmiset täyttävät sisäistä tyhjyyttään ja yksinäisyyttään erilaisin keinoin. Jos nähdyksi ja kohdatuksi tulemisen tarpeet eivät täyty, jollakin ne täytetään, jos ei hyvällä, niin sitten pahalla.

– Kansantaloudellisestikin on kannattavaa edistää ihmisen elämänmuutosta, jos se katkaisee rikoskierteen.

Hyvällä paikalla

Kalle Mäenpää kokee olevansa nykyään hyvällä paikalla elämässään. On mukava työ ja ihana perhe, vaimo ja kaksi lasta. Vanha haave kirjan kirjoittamisesta toteutui, kun tänä vuonna julkaistiin hänen poliisivuosistaan kertova Katso ihmistä -kirja (Deadline Kustannus, 2025).

Myös kutsumus pappeuteen toteutui marraskuussa 2024, kun Mäenpää vihittiin papiksi Diakonialaitoksen palvelukseen. Pappeus ei merkinnyt suunnanmuutosta, vaan jatkumoa sille työlle, jota hän oli tehnyt jo poliisina.

– Poliisin työ herätti minussa syvän kiinnostuksen elämän perimmäisiin kysymyksiin. Pappeus on antanut mahdollisuuden syventyä niihin, hän sanoo.

Nykyinen työ mahdollisti myös toisen pitkäaikaisen haaveen toteutumisen, kun hän aloitti helmikuussa psykoterapeuttikoulutuksen.

– Koen, etteivät diakonia, terapia ja pappeus ole toisistaan irrallisia, vaan ne täydentävät toisiaan ihmisen kokonaisvaltaisessa kohtaamisessa.

Mäenpää tekee välillä myös puhujakeikkoja seurakuntien ja järjestöjen tapahtumissa.

– Tällä hetkellä on nähtävissä hengellistä murrosta, jossa nuorten etsintä kohdistuu myös Kristukseen ja kristilliseen uskoon. On hienoa, että ihmiset etsivät syvää ja merkityksellistä elämäntarkoitusta.