Priya Pamidipamula jäi lapsena orvoksi, ja hänet uhattiin tappaa – nyt hän johtaa Intiassa kahta orpokotia

Intiassa orpoja ja leskinaisia pidetään monesti kirottuina. Heidät suljetaan suvun ja yhteiskunnan ulkopuolelle ja apua on vaikea saada, sillä heidän katsotaan tuovan huonoa onnea myös muille.

Hinduperheeseen Intian Länsi-Godavarissa syntynyt Priya Pamidipamula oli yksivuotias, kun hänen äitinsä kuoli. Isä vei vauvan tämän isovanhempien kotiin ja meni myöhemmin itse uudelleen naimisiin. Sen koommin isästä ei kuulunut.

– En ole saanut tuntea vanhempien rakkautta enkä muista, millaista äidin rakkaus on. Hylkäämiset lapsuuden eri vaiheissa ovat olleet raskaita kokemuksia, nyt 39-vuotias Pamidipamula kertoo.

Isovanhempien luona kasvanut tyttö pystyi aluksi käymään koulua, josta hän pitikin kovasti. Taloudellisista syistä se oli kuitenkin keskeytettävä. Sen sijaan hänet laitettiin työskentelemään erään opettajan talossa. Isovanhemmat ottivat palkan itselleen. Työ oli kuitenkin hyödyksi siinä mielessä, että samalla Priya oppi englantia. Hänen ollessa kymmenvuotias seurasi uusi tragedia: isoäiti kuoli. Vastuu isoisästä ja Priyasta siirtyi serkulle, joka pakotti tytön myymään vihanneksia elannon saamiseksi.

– Kun sitten isoisäkin kuoli, serkkuni suunnitteli tappavansa minut, mutta onnistuin pakenemaan. Yksin ja hylättynä olin epätoivoinen. En voinut ymmärtää, miksi kaikki on pelkkää kärsimystä, eikä minulla ole mitään arvoa toisten silmissä. Oli vaikea löytää merkitystä elämälleni, Pamidipamula muistelee.

Intiassa tyttöjen ja naisten asema on heikko. Tytöillä on suuri riski joutua väkivallan kohteiksi ja raiskauksia tapahtuu paljon. Väkivallan lisäksi naisten asemaa haittaavat huonot koulutusmahdollisuudet sekä vähäiset mahdollisuudet tehdä töitä. Kansainvälisissä medioissa esiintyy kyllä myös intialaisia naisia muun muassa asiantuntijoina, mutta he ovat poikkeus.

– Vain suurissa kaupungeissa on koulutettuja naisia, joilla on mahdollisuus itsenäisyyteen. En oikein usko, että naisten asema olisi muuttumassa. Nainen ei pysty asumaan yksin eikä muutenkaan voi esimerkiksi matkustaa ilman miespuolista saattajaa, koska se on turvatonta. Myös kastijärjestelmä on käytännössä olemassa, vaikka se on virallisesti lakkautettu, Pamidipamula kertoo.

Kesäkuussa Sanan Suvipäivillä vieraillut Pamidipamulan perhe, Priya, Sofia, Sara ja Solman kertoivat auttamistyöstään ja kristittyjen tilanteesta Intiassa.

Sosiaalityötä sorrettujen parissa

Kastittomat eli dalitit ovat yhteiskunnassa heikoimmassa asemassa. Monet sorretut dalitit ovat löytäneet kristinuskosta toivoa ja tukea. Usein kristityt järjestöt keskittyvät auttamaan heitä ja erityisesti orpoja. Hindunationalistit ovat havainneet tämän ja pyrkivät estämään kirkkojen tekemää sosiaalityötä. Pamidipamula ei itse ole kastiton, vaan nimenomaan orpous on hänen elämäänsä vaikuttanut stigma.

Kodittomana ja vailla sukulaisten tukea hän joutui lapsena välillä nukkumaan rautatieasemilla ja ulkosalla. Kuin johdatuksena Priya kohtasi kristityn naisen, joka kiinnitti huomiota epätoivoiseen tyttöön. Nainen antoi Priyalle yösijan omistamassaan pienessä hotellissa. Hän kertoi uskostaan ja siitä, miten Jumalan silmissä kaikki ovat arvokkaita. Muutaman päivän kuluttua hän vei tytön kristittyjen ylläpitämään orpokotiin, jonne tämä jäi asumaan useaksi vuodeksi.

– Kiinnostuin kristinuskosta ja aloin rukoilla. Orpokodin johtaja järjesti halukkaille raamattuseminaarin. Osallistuin siihen ja opin paljon uutta, samalla haluni perehtyä kristinuskoon syveni entisestään, Pamidipamula muistelee.

Jossain vaiheessa raamattuseminaarin opettajana toiminut Solman Raju halusi keskustella Priyan kanssa kahden kesken. Hän kysyi, voisiko Priya ajatella avioliittoa hänen kanssaan.

– Tuntui ihmeelliseltä, että kaikkien kokemieni vastoinkäymisten ja hylkäämisten jälkeen niin hyvä mies halusi naimisiin minun, orpotytön kanssa. Hindukulttuurissahan ei haluta olla missään tekemisissä orpojen kanssa, sukulaisetkaan eivät välttämättä halua heitä kotiinsa eikä orpoihin pidetä yhteyttä. Orpotytöt ja -pojat ovat jatkuvasti alttiina väkivallalle. Tavallaan ajatellaan, että stigma ja kirous tarttuvat, Pamidipamula selittää.

Pariskunta vihittiin vuonna 2006. Myös Solman Raju joutui kärsimään vaimonsa taustan vuoksi.

– Koska minulla ei ollut vanhempia, hänen perheensä maksoi häät, mikä on vastoin perinteisiä tapoja. Olen todella kiitollinen Solmanille ja hänen perheelleen, olemme olleet onnellisia yhdessä. Tyttäremme Sofia ja Sara ovat nyt 15- ja 12-vuotiaita, Pamidipamula hymyilee.

Kristityt vaarassa

Varsinkin hindulaisuudesta kääntyminen kristinuskoon johtaa väkivallan uhkaan erityisesti maaseudun kylissä. Open Doors -järjestön kokoamien tietojen mukaan Intian kristittyihin kohdistuu tänä päivänä vakavaa vainoa. Vihamielisyys johtuu joidenkin hinduääriliikkeiden omaksumasta ideologiasta, jonka mukaisesti vain hindut ovat oikeita intialaisia.

Kristinuskon katsotaan olevan tuontituote Lähi-idästä. Tosin kristinuskon kerrotaan saapuneen Intiaan apostoli Tuomaan toimesta jo ensimmäisellä vuosisadalla, ja kristinuskon juuret ovat siten syvällä maan historiassa. Hinduenemmistöisessä maassa kristittyjä arvioidaan olevan noin 2–3 prosenttia väestöstä. Väkirikkaassa valtiossa kyse on todella suuresta ihmisryhmästä. Todennäköisesti kristittyjä on vielä enemmänkin, mutta monet heistä joutuvat harjoittamaan uskontoaan salassa.

Eri puolilla Intiaa on ollut kristittyihin kohdistunutta väkivaltaa. Niihin syyllistyneet jätetään usein rankaisematta äärihinduja tukevien viranomaisten hallitsemilla alueilla. Tilanne ei suinkaan ole parantunut viimevuosina, päinvastoin. Intian pääministeri Narendra Modia on kritisoitu siitä, ettei hän tuomitse väkivaltaan yllyttämistä.

Kotikokouksiin osallistuvat kristityt ovat vaarassa joutua jumalanpalveluksiin hyökkäyksiä tekevien ääriryhmien uhreiksi. Maaliskuussa tunnettu, kristittyjen heikosta asemasta julkisesti puhunut pastori Praveen Pagadala tapettiin julmasti. Teosta ei ole asetettu ketään syytteeseen ja kansainvälisten medioiden mukaan tapaus on kirjattu onnettomuudeksi. Se herättää pelkoa kristittyjen keskuudessa.

”Haluan, että lapset oppivat itsekunnioitusta ja että myös muita pitää kohdella hyvin. Lapset tuntevat olonsa siunatuksi, kun heitä rakastaa ja heidän itsetuntoaan vahvistetaan”, sanoo kahta orpokotia johtava Priya Pamidipamula.

Tehtävänä orvot ja lesket

Priyan omat lapsuuden kokemukset vaikuttivat siten, että hän halusi perustaa pienen orpokodin hänen ja Solmanin vuokra-asuntoon. Kävi niin onnekkaasti, että hän kohtasi suomalaisia kristittyjä toimiessaan tulkkina One Way Missionin koulutusmatkalla olleille. Matkaan osallistuneen Marja Mäkelän aloitteesta alettiin lähettää pientä rahallista tukea Kansan Raamattuseuran kautta vuonna 2010.

Vuosien varrella toiminta kasvoi. Työ on laajentunut ja nyt Pamidipamulat ylläpitävät maaseudulle Repallen kaupungin lähelle vuonna 2015 valmistunutta tyttöjen orpokotia ja 2019 valmistunutta poikien kotia. Kaikkiaan lapsia on nelisenkymmentä. Toiminta on ajoittain vastatuulessa, sillä kylään ei haluta orpoja eikä kastittomia. Varoja saadaan pääasiassa suomalaisilta kristityiltä.

– Toimintaamme on pikemminkin yritetty hankaloittaa. Esimerkiksi viemäröintiä varten tarvittava lupa haluttiin estää. Moni paikallinen on kuitenkin muuttanut asennettaan meidän toimintaamme nähtyään ja muutama perhe on salassa halunnut kääntyä kristityksi, Pamidipamula kertoo.

Orpokodin lapsista joillakin on geneettisiä sairauksia, allergioita ja näköongelmia, mutta pääosin he ovat terveitä. Käytännön tasolla toiminnassa korostuu monipuolinen ravinto, kasvatuksessa täsmällisyys ja uskon valaminen omiin kykyihin. Pamidipamula pyrkii olemaan aktiivisesti lasten kanssa aina aamuisin ja iltaisin. Työpäivään kuuluu toimistotöitä sekä usein tapaamisia lastensuojelun edustajien kanssa.

– Käyn ajoittain myös henkilökohtaisesti tapaamassa lähiseudulla asuvia orpoja, leskiä ja prostituoituja. Juttelen heidän kanssaan ja kysyn, mitä he tarvitsevat ja kerron, mistä he voivat saada apua. Moni kaipaa kuuntelevaa lähimmäistä ja tarvitsee neuvoja. On hienoa nähdä, miten syrjityt rohkaistuvat ja esimerkiksi hiljattain eräs nainen perusti pienen elintarvikemyyntipisteen. Saamme apua Kansan Raamattuseuralta, mutta toiminta kaipaisi lisää varoja esimerkiksi kuljetuksien bensakulujen kattamiseksi, Pamidipamula toteaa.

Lasten oikeuksien puolesta

Orpokodin lapsille halutaan opettaa, että Jeesus rakastaa kaikkia ja että Jeesus rakastaa etenkin lapsia ja orpoja sekä kärsiviä.

– Haluan, että lapset oppivat itsekunnioitusta ja että myös muita pitää kohdella hyvin. Lapset tuntevat olonsa siunatuksi, kun heitä rakastaa ja heidän itsetuntoaan vahvistetaan. Hindukulttuuri voisi oppia paljon kristinuskosta, kuten pyyteetöntä, hyvään tähtäävää toimintaa. Monet hindut ajattelevat, että heidän pitäisi saada hyvästä teosta jokin palkkio. Mutta hyvän tekeminen on sinänsä arvokasta ja se koituu siunaukseksi. Hindulaisuus kaipaa inhimillisyyttä ja näkemystä, että kaikki ihmiset ovat arvokkaita, Pamidipamula sanoo.

Intiassa lapsen arvo saatetaan nähdä suhteelliseksi riippuen sukupuolesta, sukutaustasta ja tämän terveydestä. Ajattelutapa on tuttu myös Euroopan historiassa antiikin maailmasta, jossa lapsen hylkääminen juuri edellä mainituista syistä oli hiljaisesti hyväksyttyä. Kristityt taas ovat korostaneet lapsen loukkaamatonta ihmisarvoa.

Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksien sopimuksen ajatukset ovat monin osin yhteneväisiä Jeesuksen asenteen kanssa. Myös Intian valtion hallitus on ratifioinut lasten oikeuksien sopimuksen vuonna 1990, vaikka todellisuus kertoo toista.

– Intiassa kristityt näkevät lapset valtakulttuurista poikkeavalla tavalla, varsinkin, jos he ovat sydämessään aidosti sitoutuneita kristittyjä. Tosin joidenkin keskuudessa noudatetaan hindujen kulttuurisia tapoja ja orpoja ja leskiä saatetaan vieroksua, mikä johtaa heidän eristäytymiseensä yhteisöstä. Me haluamme kannustaa ihmisiä osoittamaan välittämistä ja samalla saamaan esille myös lasten vahvuuksia. Orpolapset ovat nähneet rakkautta meidän kauttamme ja he vievät sitä eteenpäin omassa elämässään, Priya Pamidipamula toteaa.