Pohdintoja pahuudesta, osa 2/6: Rakkaudella pahuutta vastaan

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Tämän käskyn voidaan tulkita velvoittavan kristittyjä rakastamaan myös niitä ihmisiä, jotka silmissämme erityisesti osallistuvat pahuuden edistämiseen maailmassa. Samaan jakolinjojen purkamiseen kehottaa myös vuorisaarnan ohje rakastaa vihamiehiämme ja rukoilla vainoojiemme puolesta.

Tämä on hyvä muistaa polarisoituvassa maailmassa, jossa vastakkainasettelun seurauksena pahuus vaikuttaa esiintyvän ainoastaan vastapuolen toiminnassa ja vastapuoli herkästi leimataan yksiulotteisesti pahaksi. Yhteinen ihmisyys ja lähimmäisenrakkaus unohtuvat herkästi, jos toisten ihmisyys mitätöidään demonisoinnin seurauksena.

 Kärjistävät moraalikäsitykset

Oma kulttuuriympäristömme vaikuttaa siihen, miten hahmotamme pahuutta. Jos meitä ympäröivässä kulttuurissa leimataan ainoastaan toisen ryhmän edustajat pahoiksi ja oman ryhmän edustajat nähdään viattomina, luisutaan helposti kärjistäviin ja vastakkainasettelua vahvistaviin moraalikäsityksiin.

Näitä kärjistäviä ja polarisoituvia käsityksiä rakennetaan usein huomaamatta, kun luodaan jakolinjoja erilaisten ihmisten ja ryhmien välille. Näin saa alkunsa myös se, miten erotellaan toisistaan ne, jotka ovat rakkauden arvoisia ja ne, joilta rakkaus evätään.

Raamatussa Jeesuksen kerrotaan varoittaneen tämän kaltaisesta ”Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi” -ajattelusta. Tähän moraalikäsitysten rakentumiseen liittyy erilaisia tunteita, muistoja ja kokemuksia sekä kielenkäytön muotoja, joiden avulla luodaan käsityksiä siitä, ketkä kuuluvat hyvään ja rakastettavaan sisäryhmään ja ketkä pahuutta edustavaan ulkoryhmään, joka toimii tämän ”hyvän” sisäryhmän moraalisääntöjen vastaisesti.

Nykyään näitä polarisoivia käsityksiä lietsotaan sosiaalisen median välityksellä, jolloin tiettyyn ryhmään kuuluvat ihmiset omaksuvat uskomuksia vastapuolen pahuudesta.

Vastapuolta usein haukutaan ja siihen liitetään stereotyyppisiä, epämiellyttäviä ja jopa demonisia ominaisuuksia. Aivan kuten natsi-Saksassa juutalaiset esitettiin yksiulotteisesti petollisina, pahoina ja vallanahneina, voidaan toisesta ryhmästä tehdä paha, jota ei tule välttämättä edes nähdä saman ihmiskunnan edustajana.

Nykyään näitä polarisoivia käsityksiä lietsotaan sosiaalisen median välityksellä, jolloin tiettyyn ryhmään kuuluvat ihmiset omaksuvat uskomuksia vastapuolen pahuudesta.

Kyseinen kehityskulku johtaa vastapuoleen tai tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvaan vihaan ja tähän kohdistuvan verbaalisen sekä jopa fyysisen väkivallan oikeuttamiseen hyvyyden edistämisen nimissä.

Rauhan ja rakkauden puolesta

Sananlaskujen kirjassa todetaan, että ”viha ajaa ihmiset toisiaan vastaan, rakkaus peittää paljotkin rikkomukset”. Tästä nousee kysymys siitä, voidaanko maailmassa havaittua pahuutta lopulta vastustaa tehokkaammin rakkaudella kuin vihalla ja väkivallalla. Mitä jos vihapuhetta havaitessamme emme vastaakaan tähän pahuuden kutsuun omalla vihapuheella vaan rakkaudella?

Voidaanko rauha löytää siten, että seisomme vakaasti pahuutta vastaan osoittaen sen olemassaolon, mutta samalla itse toimimalla rauhan puolesta tuomiten radikaalilla rakkaudella vääryydet?

Paavali kehottaa: ”Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin!” Tämä liittää rakkauden myös vastarintaan pahuutta vastaan. On myös huomionarvoista, että ilman rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan kristityt eivät ehkä ikinä opi todella tuntemaan sitä Jumalaa, josta 1. Johanneksen kirjeessä todetaan: ”Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.”