Niina Kari ei aio jäädä leskeyteen makaamaan: ”Ilo ja suru ovat kumppanit”

Olen vieläkin vähän romuna, Niina Kari, 62, tunnustaa heti ensimmäiseksi.

Jyväskyläläinen sairaalapappi on tyytyväinen työhönsä ja kokee olevansa omalla paikallaan ihmisenä ihmisen rinnalla.

Mutta surutyö on kesken. Puolison kuolemasta on reilu puolitoista vuotta. Tulevaisuuden näkymät ja suunnitelmat sumenivat, kun Martti J. Kari menehtyi syöpään.

Raha puhuu oravanpyörässä

Työläiskodissa Kouvolassa kasvaneella Niina Karilla ei ollut nuorena ammatillista suuntaa. Hän pääsi sairaanhoitajakouluun, mutta ala ei tuntunut omalta.

– Olen tumpelo ja kömpelö ja pyörryn, kun näen verta.

Hän hankkiutui matkaoppaaksi. Kymmenen vuoden kuluttua lomamatkojen kohdepäällikkö vaihtoi paikallisradioon myymään ja tuottamaan radiomainontaa ja sen jälkeen ison lääketehtaan lääke-esittelijäksi.

Kari oli hyvätuloinen merkonomi, ja työssäkin elämäntyyli oli hulppea. Lääke-esittelijä vei lääkäreitä hienoihin ravintoloihin, oopperaan ja golfkursseille.

– Teimme periaatteessa parempaa maailmaa potilaille, hän toteaa.

Paineet olivat kovat, sillä pohjimmiltaan mietittiin vain markkinaosuutta.

– Se oli aina ”money talks”, raha ratkaisee. Kerran Kalastajatorpalla myyntikokouksessa kysyin itseltäni, voiko elämä olla vain tätä? Jatkanko oravanpyörässä?

Vaikka surevan lesken tunnelmat ovat aika ajoin raskaita, synkkiä ja pimeitä, pääsiäisen valossa avautuu tulevaisuuden lupaus. ”Pääsiäinen merkitsee täydellistä toivoa”, sanoo Niina Kari.

Seurapiireistä slummeihin

Vuonna 1996 Niina Kari pyrki lähetystyöhön. Suomen Lähetysseura kaipasi Venezuelan kentälleen terveydenhoitajaa.

– Sanoin työhaastattelussa, että haluan uskoa – eikö se riitä? Olen tällainen syntisäkki, kelpaanko minä?

Kelpasi. Muita hakijoita ei ollut.

Venezuelan slummien peltihökkeleissä hän jakoi äideille maitojauhetta ja lääkkeitä, kuunteli stetoskoopilla keuhkokuumetta ja piti pyhäkoulua.

– Olin fyysisen ja psyykkisen suorituskykyni äärirajoilla. Sain pahoja tartuntoja ameboista, jotka koteloituivat maksaan, ja jouduin sairaalaan.

Slummissa sähkö varastettiin, ruoka tehtiin avotulella, vesi otettiin viemäristä ja kaljaa kului. Köyhät taistelivat olemassaolostaan.

Pyhäkoululaisten taskut piti tarkistaa lähtiessä, sillä hengissä selviämiseksi mikä tahansa tavara kelpasi, värikynistä lähtien.

Aikuisten kanssa piti olla koko ajan varuillaan.

– Jos sinulla on hyvännäköiset lenkkarit, saatat joutua slummissa tapetuksi. Minulta vietiin vain korut ja reput.

Lähetyskentällä lisääntyi suomalaisen, oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan arvostus.

– Nöyräksi veti. Lähetystyössä vahvistui myös uskoni ja luottamukseni siihen, että onneksi tämän ihmisten ahneuden ja pahuuden keskellä on Jumala.

Epätoivoinen sinkku ja eronnut

Olkoonkin eläväinen ja hauska seuranainen, Niina Kari ei kyennyt muodostamaan pysyvää parisuhdetta.

– Ihastumisia tuli, mutta vaihdoin vähän väliä paikkaa varsinkin matkaopasvuosina. Elämä oli aika railakasta. Sydämiä särkyi, ja olin jäämässä milloin mihinkin, mutten kuitenkaan jäänyt.

”Käänteentekevän” lähetystyökokemuksen jälkeen hän aloitti vuonna 2001 opinnot Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa.

Seuraavana vuonna hän tapasi toisen entisen kouvolalaisen partiolaisen Martti J. Karin. Tämä oli kuullut heidän yhteiseltä tutultaan, että ”Niina on sinkku ja sillä on takanaan onnettomia rakkaussuhteita”.

Tiedustelutaitoinen ja tarvittaessa myös suoran toiminnan mies lähetti kaikille Suomen Niina Salomaille viestin.

– Kun me kohdattiin, Mara oli aika rikki, avioeron kourissa, eikä kestänyt olla yksin. Kai minäkin olin epätoivoinen sinkkunainen.

Elämäntilanteet sopivat siis yhteen.

– Se oli kuin kohtalon sanelema juttu, erittäin hyvä, minulle paras ikinä. Joku sanoisi sattuma, minä sanon, että johdatusta.

Kaikki ystävät kyllä varoittivat, ettei juuri eronneeseen neljän lapsen isän kannattaisi sotkeentua.

– Ellei Mara olisi ollut niin sinnikäs ja määrätietoinen, että ajoi minua kuin käärmettä pyssyyn, olisin varmaan vatuloinut jälleen kerran ja etsinyt ongelmakohtia, joiden takia ei kannata, eikä uskalla sitoutua.

– Minä en selviä tästä elämästä yksin, Niina Kari on vastannut läheiselleen, joka syyttää hänen pakenevan vastuuta Jumalan selän taakse.

Paluu possujunan viereen

Niina Kari oli jo nelikymppinen, mutta hän tuli melkein heti yllättäen raskaaksi.

Tiedon saatuaan hän soitti huolissaan, mitä mies tuumii asiasta, sillä tämä oli aiemmin todennut ”heiluttaneensa jo neljä kertaa possujunan vieressä”, eikä halunnut enää sitä.

– Mara oli viisi sekuntia hiljaa ja sanoi: ”Wau! Nipsu, tähtisilmäni…” Kaikki pelkoni ja huoleni hävisivät samalla. Se hetki on verrattavissa pyhään kokemukseen.

Syntyi tytär, Peppi. Tiedustelu-upseerin työn takia perhe asui välillä muun muassa Puolassa, kunnes Martti J. Kari valittiin tuolloin Tikkakoskella sijainneen, Pääesikunnan alaisen Puolustusvoimien Viestikoelaitoksen johtoon.

Kolmikko asettui Jyväskylään, jonne Niina Kari vihittiin papiksi.

Musta huumori helpottaa

Vuonna 2018 Martti J. Kari sai syöpädiagnoosin. Hän ei halunnut siitä kerrottavan.

– Olin ihan rikki. Sanoin, että jos joku kysyy minulta, mitä kuuluu, pillahdan itkuun. Minua voi lukea kuin avointa kirjaa.

Sarkasmi ja musta huumori kevensivät tunnelmia.

– Jos sanoin, että tarvitset uuden kauluspaidan, Mara vastasi, ettei kuoleva mies paitaa tarvitse. Hautausmaan ohi ajaessamme hän heitti, että pian täältä tullaan!

He harrastivat vaimon toiveesta tanssia ja kävivät miehen aloitteesta Jyväskylän jääkiekko-, jalkapallo- ja pesäpallo-otteluissa. Kanarian lomamatkalla 2023 Martilta meni taju ja hän kouristeli rajusti. Sairaalassa Teneriffalla selvisi, että aivot olivat täynnä keuhkosyövän lähettämiä etäispesäkkeitä.

– Se oli murskaava tieto.

Taistelija loppuun saakka

Tiedustelueversti (evp.) ja Jyväskylän yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori oli jatkuvasti mediassa Ukrainan sodan selittäjänä.

– Maran viimeiset työvuodet tuntuivat tosi merkityksellisiltä ja sisältörikkailta.

Lujatahtoinen, työlleen äärimmäisen omistautunut taistelija halusi toimia maamme puolesta niin kauan kuin kykeni.

Martti J. Kari asettui ensi kertaa ehdolle seurakuntavaaleissa syksyllä 2022 sillä Sanassa jakamallaan ajatuksella, että ”vieläkään ei pitäisi olla häpeä sanoa, että koti, uskonto ja isänmaa ovat tärkeitä asioita”.

Hän sai eniten ääniä koko Suomessa, 571. Uskonto olikin pariskunnalle tärkeä apu.

– Mara halusi aina ehtoolliselle ja kiersimme ympäri Keski-Suomea eri kirkoissa. Minä huusin mielessäni Jumalalle, että ”auta!”

Elokuun lopussa 2023 Peppi-tytär työnsi isänsä kylmiöön.

– Laitoimme auringonkukan, Ukrainan kansalliskukan, Maran rinnan päälle. Hyvästit oli jo jätetty ja kaikki oli selvää.

Niina Karin työpaikalla Sairaala Novassa on panostettu taiteeseen ja tilojen viihtyisyyteen. Hiljaisessa tilassa on Nora Tapperin teos ”Kaislikko”, joka rakentuu lepästä veistetyistä laitureista ja haapapuisista kivistä, joille ihmiset voivat istahtaa lepäämään.

Suru ei ole sairaus

Myötätunto, jota läheiset ja ventovieraat osoittivat, oli ”ihanaa ja helpottavaa”.

– Tuntui tosi hyvältä, miten moni tuli halaamaan. Klisee ”otan osaa” ei tunnu yhtään kliseiseltä eikä lattealta silloin, kun on surullinen.

Omaan suruprosessiinsa sairaalapappi ei osannut valmistautua.

– Olin ensimmäiset päivät totaalisessa shokissa ja sumussa. En muista mitään siitä ajasta. Kaikki meni längistä läpi.

Onneksi lapset, oma ja siskon perhe ja ystävät pitivät huolta, kun selviytyminen tuntui vaikealta. Martin lapset järjestivät lesken kotona ensimmäisen joulun. Apua hän sai myös leskien vertaistukiryhmästä.

Pappisystävä sanoi surun jalostavan. Niina Kari vierastaa ajatusta.

– Eikö minua voisi mitenkään muuten opettaa tai kasvattaa? En usko Jumalan kiusaavan ketään surulla tuottamuksellisesti.

Leski ei ole ottanut lääkkeitä tuskaa tukahduttaakseen.

– Suru ei ole sairaus. Silloin pitää surra, kun on sen aika. Olen surrut ihan estoitta.

Alkuvaiheessa hän väsytti itseään fyysisesti. Jos nukkumaan mennessä oli tarpeeksi väsynyt, ei jaksanut pyöriä sängyssä.

– Minun on täytynyt tehdä asioita tunteakseni, että olen yhä elossa. On pitänyt mennä kylmään veteen, vaikka se on kamalaa.

Autuaita ovat murheelliset

Sairaalapappi ei kysellyt Jumalalta, miksi oma mies sairastui. Sairaudet tulevat, kun ovat tullakseen. Sitä saattaisi sanoa sallimukseksi.

– Kyllä minä kapinoinkin. Sanoin Jumalalle, miksi annoit minulle miehen, jos otat sen pois noin nuorena?

Kysymys ei jäänyt painamaan mieltä.

– Mara eli niin isoilla kierroksilla, että ehti 62 vuodessa elää ja kokea saman verran kuin tavallinen ihminen sadassa vuodessa. Elämän piti loppuakin äkisti ja hurjasti.

Valoa murhehuoneeseen virtasi yläkerrasta.

– Minulle lähetettiin vahva sisäinen tunne, että autuaita ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen. En tiedä, miten ikinä ne ihmiset jaksavat, jotka eivät usko.

Yksi Niina Karin läheinen ei voi ymmärtää, miksei ihminen ota itse vastuuta elämästään, vaan pakenee Jumalan selän taakse.

– Olen vastannut, että minä en selviä tästä elämästä yksin.

Eteenpäin elävän mieli

Martti J. Kari ei kannustanut vaimoaan jatkamaan elämää yksin.

– Hän saattoi lohkaista, että ei sitä tiedä, mitä sinä teet uuden miehen kanssa.

Pappiskollega järjesti Niina Karille taannoin sokkotreffit.

– Ei siitä tullut mitään. Minä olin kuin peura ajovaloissa, ja se kohtaaminen oli ihan katastrofi.

Parissa vuosikymmenessä aviomieheen ehti rakastua yhä uudelleen, vaikka vaikeitakin aikoja mahtui mukaan. Kaipaus on niin kova, että sattuu.

– Yksin oleminen ei ole yhtä kivaa. Välttelen perjantai-iltapäivisin menemistä markettiin, jossa pariskunnat ovat yhdessä.

Leski toivoo löytävänsä miehen, jos onni eli johdatus osuu toisen kerran kohdalle.

– Ei leskeyteen pidä jäädä tarkoituksellisesti. Elämästä pitää myös nauttia, se on meille annettu etuoikeus.

Hän nauttii tällä hetkellä eniten valosta, joka on kauneimmillaan aamuisin. Kello 5.50 emäntä herää viemään tunnin kävelylenkille kääpiövillakoira Obin.

Herttaisen hauvan tullessa perheeseen isäntä ei luvannut edes taluttaa niin onnettoman pientä otusta.

– Sydän heltyi välittömästi ja heistä tuli erottamattomia. Mara vei Obin usein työpaikalleen ja ihmetteli, mikseivät kaikki upseerit olleet yhtä kiinnostuneita koirasta.

Tekoälyäkin viisaampi

Murehtimista ja huolehtimista on joskus pidetty melkeinpä kristillisenä hyveenä.

– Jos joku vain luottaa Jumalaan, on positiivinen, katsoo toivon näköaloja ja uskoo, että elämä järjestyy, se on muka liian vastuutonta. Minä haluan edustaa sellaista vastuuttomuutta!

Kaikki on Korkeammassa kädessä.

– Jumala on tekoälyäkin viisaampi. Hän on luvannut antaa meille tulevaisuuden ja toivon, eikä hän jätä töitään kesken, Niina Kari luottaa.

Ihmiset huolehtivat joskus liikaa myös toistensa moraalista ja sieluntilasta.

– On helpompi sortteerata toisten syntejä ja asioita. Kristittyjen pitäisi keskittyä enemmän Jeesuksen esimerkkiin, ihmisten rakastamiseen ja hyväksymiseen.

Niina Karin teologian johtotähtiä on, että jokainen ihminen on itsessään arvokas, eikä mikään käännyttämisen kohde tai omien ajatusten astinlauta.

– Jospa ihmisen mittana voisi olla euron sijasta inhimillisyys. Jumala on loputtoman kiinnostunut meistä, ja papin työssäkin on parasta olla kiinnostunut ihmisistä. Meidän pitäisi tukea lähimmäisiä myötätunnolla. Me olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä. Heikot taluttavat toisia heikkoja.

Kärsimyksistä ilon kupliin

Niina Karin pääsiäistraditiot tapaavat alkaa tuhkakeskiviikon messusta.

– Tänä vuonna päätin paastota huoliajatuksista, vaikka maailmankin tilanne on päälaellaan.

Häntä viehättää Juliana Norwichlaisen ajatus, joka on yhtä pääsiäisen ydinsanoman kanssa: Kaikki kääntyy hyväksi, ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi, syntikin kääntyy hyväksi.

– Ja se kaikkihan kääntyy!

Pääsiäinen merkitsee teologille täydellistä toivoa, joka on jo läsnä tässä ja nyt.

– Meillä on ylösnoussut Kristus. Hän lohduttaa ja auttaa kärsiviä ja antaa myös ilon kuplia meissä. Ilo ja suru ovat kumppanit, sanoo Niina Kari.

Surevalla leskellä ei ole synkimmälläkään hetkellä syytä toivottomuuteen, sillä risti on tyhjä, samoin hauta.

– Jeesus elää. Ehkä minä elän joskus vähän lapsellisessa ja naiivissa uskossa, mutta näillä mennään!