”Niin helposti yritämme omalla järjellämme laittaa Jumalan johonkin laatikkoon”, sanoo Vivamon Raamattykylän konkarinäyttelijä Mikael Kronvall

Hiljaisuuden puutarhassa on kaunis, elokuinen päivä, kun istumme Mikael Kronvallin kanssa Kansan Raamattuseuran keskuspaikka Vivamon tontilta löytyvässä vehreässä keitaassa puisilla puutarhakalusteilla.

Kronvall on luvannut kertoa, mitä Raamatun tapahtumien näytteleminen hänelle merkitsee, mutta keskustelumme polveilee lyhyesti myös henkilöhistoriassa ja ennen kaikkea hänelle kaikkein tärkeimmässä asiassa.

Espoossa syntynyt Kronvall päätyi Lohjalle parikymppisenä, minkä jälkeen hän ei enää ole kaivannut pääkaupunkiseudulle. Pikemminkin hänellä on kaipaus lähelle luontoa. Vahva kaipaus kohti Jeesusta Kronvallilla myös ollut matkassaan, mutta tie ei ollut suora.

Menin maailmassa niin kuin muutkin, ehkä vain vähän kiltimmin.

Usko ei lapsuudenperheessä ollut erityisesti esillä, mutta Kronvallilla oli rukoileva isoäiti, lisäksi ala-asteen opettajat olivat uskossa.

– Muistan, kuinka koulumatkalla hehkutin Jeesusta äidille, johon hän totesi, että hän ei usko.

Rippikoulu oli Kronvallille tärkeä etappi, mutta sen jälkeen elämä kuljetti nuorta miestä tavanomaisia latuja pitkin.

–Menin maailmassa niin kuin muutkin, ehkä vain vähän kiltimmin.

Mikael Kronvall on Vivamon Raamattukylän pitkäaikainen vapaaehtoinen näyttelijä, joka on esittänyt muun muassa Pietaria.

Henkivaltoja vastassa

Kronvall opiskeli hierojaksi, ja sitä ammattia toteuttaessaan hänellä oli monenlaisia kohtaamisia, joista eräs oli poikkeuksellisen mieleenpainuva.

– Eräs asiakas oli minua kymmenen senttiä pidempi, ja hänellä oli musta vyö karatessa. Hoitotilanteessa tajusin, että nyt tässä on jotakin pahaa.

Kronvall kertoo kohdanneensa pahoja henkivaltoja aiemminkin.

– Mutta ne olivat pikkunappuloita tähän verrattuna. Tiesin, että tälle minä en pärjää. Näin, kun miehen silmät kääntyivät ympäri, ja hän puristi tuolin käsinojia rystyset valkoisina. Pelkäsin oikeasti, että tässä käy nyt huonosti.

Silloin hän kertoo tunteneensa, kuinka huoneeseen tuli 12 enkeliä.

– En nähnyt niitä, mutta olisin voinut osoittaa, missä ne olivat. Minulle tuli rauha. Näin, miten miehestä nypittiin jotakin pois.

En oikein osannut selittää, mutta sanoin, että Jeesus taisi meitä auttaa.

Kronvallin kertoman mukaan tilanne raukesi.

– Se mies kysyi minulta, että mitä tässä tapahtui. Hän kertoi tunteneensa, että jokin paha halusi tulla minun päälleni ja tehneensä kaikkensa, että pysyisi tuolissa. Sitten huoneeseen tuli jotakin hyvää, ja paha vietiin hänestä pois. Lopuksi hän sanoi, että nyt hänellä on taivaallinen olo.

– En oikein osannut selittää, mutta sanoin, että Jeesus taisi meitä auttaa.

Tapauksen jälkeen Kronvall päätti hakeutua pastorin puheille.

– Tulin Vivamoon kysymään, onko täällä ketään, joka ymmärtää näistä asioista.

Vivamossa Kronvall johdatettiin evankeliointityön johtajana toimineen Erkki Taivaisen huoneeseen. Taivainen kertoi hänelle Jeesuksesta ja antoi lähtiessä traktaatin käteen. Rakennuksesta ulos tultuaan Kronvall nojautui Vivamon ravintolarakennuksen sisäänkäynnin vieressä kasvavaa mäntyä vasten ja pysähtyi lukemaan saamaansa vihkosta.

– Se oli ensimmäinen kerta elämässä, kun tunsin Jeesuksen rakkauden. Tunsin hänen seisovan vieressäni, ja tajusin, että hän on tässä nyt minua varten. Ilman muuta haluan tämän. Luin traktaatissa olleen rukouksen, ja tunsin, että joku humahdus minussa kävi.

Monet olivat aiemmin yrittäneet kertoa Kronvallille Jeesuksesta, mutta se oli tuntunut siltä, että he puhuivat jostakin teoriasta.

– Heidän puheensa kuulosti siltä, että minun pitäisi kuunnella jotakin pastoria, joka latelee minulle sääntöjä, ja minun pitäisi lopettaa kaikki hauska. Mutta tuossa tilanteessa Vivamon pihalla koin, että Jeesus on elävä, ja hän on minua varten tässä ja nyt. Sen jälkeen moni asia, joka aiemmin oli ollut minulle tärkeä, ei enää ollut sitä.

”Olen usein yrittänyt esittää hänelle sellaista, millainen luulen, että minun tulisi olla. Sellaistahan ei ole olemassakaan”, Kronvall sanoo Jumalaan viitaten.

Melkein kaikki meni

Mikael Kronvall koki konkurssin ja avioeron reilu kymmenen vuotta sitten. Elämä oli hajalla, ja asiat olivat synkästi.

– Istuin omassa aamurukoustuolissani, ja ajattelin jo, että tämä taitaa olla tässä. En jaksa enää. Sitten Jeesus vain astui viereeni, ja kuulin sanat ”En ole mieltynyt suuriin asioihin, yksi minulle riittää, Jumalani”. En muista, milloin minulla on ollut yhtä hauskaa töissä kuin seuraavalla viikolla. Paine siirtyi minusta pois.

Hän liittää taakoista vapautumisen myös ihmissuhteisiin. Avioliittonsa kariutumisen jälkeen sanotut sanat herättivät hänessä katkeruutta.

– Olisin voinut mennä sanomaan suorat sanat ex-puolisolleni, mutta näin, että en osaisi selvittää asiaa rakentavasti.

Edessä oli viikonloppu, joka meni pahassa olossa ja huonoilla unilla.

– Totesin, että tämä ei ole hyvää hedelmää, tämä on vihaa ja kaunaa. Pyysin sitä anteeksi, ja tunsin, kuinka se kaikki vedettiin minusta. Tilalle tuli rakkaus ja rauha. Näin myös entisen puolisoni erilaisin silmin. Kadotin oman elämäni ja löysin sen elämän, jonka Jeesus on tehnyt. Olin vapaa, ja minulla oli parempi olla.

Kyse ei Kronvallin mukaan siitä, että itse yrittäisi antaa anteeksi.

– Jeesus on luvannut antaa sen voiman. Hänen anteeksiantonsa tulee meihin.

Olen keskittynyt liikaa pyytämään ratkaisua ongelmiini sen sijaan, että olisin vain tuonut ne hänelle.

Kronvall puhuu haastattelun aikana monta kertaa siitä, miten omin voimin yritämme saada aikaan sellaista, mikä ei meille ole mahdollista. Uskossa ei hänen mukaansa ole kyse säännöistä tai teoriasta vaan nimenomaan suhteesta kolmiyhteiseen Jumalaan. Kun sen rakkauden saa kokea, se muuttaa meitä.

– Olen keskittynyt liikaa pyytämään ratkaisua ongelmiini sen sijaan, että olisin vain tuonut ne hänelle. On armo kohdata hänet, jotta hän voi valaista sydämeni silmät nähdä kuka hän on ja mitä hän on tehnyt edestäni, Kronvall sanoo Jeesukseen viitaten. Ikinä ei ole kyse minusta, hän summaa.

Hän puhuu esimerkiksi siitä, miten vapautui tupakasta.

– Ja siinä oli kyse nimenomaan vapautumisesta, se ei lähtenyt itsestäni. Hän ei vaadi, että minun tulisi olla jotakin muuta, vaan hän voi tuoda vapauden, vaikka pahimmissa eroriidoissa ja konkurssin keskellä. ”Jonka poika tekee vapaaksi, on todella vapaa”, Kronvall siteeraa Raamattua.

Pitkä pudotus

Myös muurarin töitä tehnyt Kronvall oli kaksi ja puoli vuotta sitten rintamamiestalon katolla korjaamassa savupiippuja. Isäntä huuteli alhaalta, että olisi pitsaa tarjolla. Kun Kronvall lähti tikkaita alas, hän kohtasi kammottavan yllätyksen.

– Tajusin, että pidän tikkaista kiinni ja olen metrin irti seinästä.

Tikkaat irtosivat, ja Kronvall putosi niistä kiinni pitäen viidestä metristä pihatielle.

– Tuntui, että kaikki oli lonkasta ja toisesta kyljestä sisällä, kun tulin sivuttain selälleni.

Kronvallin tajunta säilyi jollakin lailla kiinni todellisuudessa, ja hän muisteli, mitä vastaavissa tapauksissa on muille tapahtunut. Hän oli pelännyt tällaista tilannetta.

– Talon rouva tuli ulos, ja me rukoilimme siinä heti aluksi, ja tunsin, miten Jeesus tuli siihen viereen. Sain pitää hänestä kiinni, ja se toi mielettömän lohdutuksen.

Ambulanssi, paloautot ja poliisi olivat nopeasti paikalla. Luita ei kuitenkaan törröttänyt, joten tulossa ollut Mediheli peruttiin. Kronvall vietiin Lohjan sairaalaan, josta hän soitti ystävilleen.

– Rukoilimme puhelimessa, ja jossain vaiheessa verhon toiselle puolelle tuotiin pappa, joka sanoi, että tällä puolella ei mitään Jeesusta tarvita, johon mumisin, että tällä puolella tarvitaan.

Katsoin, missä mustelmani ovat, enkä löytänyt niitä.

Kronvall vietiin magneettikuvaan, jossa paljastui, että mitään ei ole murtunut tai rikki. Hän kuitenkin jäi sairaalaan yön yli tarkkailtavaksi ja vietiin huoneeseen.

– Huoneessa oli peili. Katsoin, missä mustelmani ovat, enkä löytänyt niitä. Hoitaja kysyi, että mitkä mustelmat.

Sekä ensiapuhenkilökunta että sairaalan henkilökunta olivat aiemmin kertoneet, että toinen puoli kehosta oli ihan musta. Mihin hän vastasi, että eivät ne mustelmat mihinkään katoa.

Kronvallin mukaan hänen kätensä oli mustelmilla tippaletkun laittamisesta, mutta itse tapaturmasta tulleet mustelmat olivat kadonneet.

– Kaikki hoitajat ja lääkärit sanoivat, että onpa pojalla käynyt tuuri. Silloin minulla oli rohkeutta sanoa, että ei tällä ole tuurin kanssa mitään tekemistä, minulla on käynyt armo.

Toisella sängyllä oli lonkkaleikkauksessa ollut vanhempi herrasmies, joka puhutteli Kronvallia.

– Hän sanoi, että kuulepas poika, olen vähän kuunnellut noita sinun juttujasi, se laittaa miettimään. Juttelimme ja rukoilimme yhdessä. Se kruunasi koko jutun.

Kronvall on kokenut elämänsä aikana monta ihmeellistä hetkeä ja selvinnyt muun muassa säikähdyksellä viiden metrin pudotuksesta pihatielle.

Elämä Pietarina

Kronvall tuli ensimmäisen kerran Raamattukylään kaverinsa vapaalipulla vuonna 2007 katsomaan Veljeni Joosef -näytelmää.

– Pohdin aluksi, että mitähän koulunäytelmää ollaan menossa katsomaan, mutta olin ihan myyty ja tohkeissani siitä, miten hienosti kaikki oli toteutettu!

Itse hän aloitti vuonna 2013 joulunäytelmässä sotilaana, ja nyt hän on Raamattukylän pitkäaikainen vapaaehtoinen, joka on näytellyt muun muassa Pietaria, sotilasta, tietäjää, Herodesta ja ylipappia. Pietari viehättää Kronvallia erityisesti.

– Pahikset ovat jollain tavalla helppoja, niissä saa esittää. Pietarin rooli on vaikeampi, koska siinä paljastaa itsestään jotakin aitoa, harrastajanäyttelijä kertoo.

– Ajattelin aluksi, että se on liian suuri rooli minulle, kun minua kysyttiin pääsiäisnäytelmään. Siinä on paljon tunteiden vuoristorataa, ja lisäksi siinä oli laulu, jota en koe vahvuudekseni.

Kun sydän eli syvin olemuksesi ymmärtää hänet, pää tulee mukaan.

Tässäkin asiassa Kronvall pyrki turvautumaan Jumalaan. Näytelmässä oli yksi kohtaus, joka oli kuitenkin vaikea, loppukohtaus, jossa Pietari saa armon kiellettyään ensin Jeesuksen kolme kertaa.

– Kerran mokasin laulukohtauksen, kun erehdyin katsomaan yleisöä. Vedin laulussa saman säkeistön kaksi kertaa ja lausuin vain lopun.

Kun vaellus jatkui kohti seuraavaa kohtausta, hän vatvoi virhettään. Matkalla hän kuitenkin rukoili ja kiitti Jumalaa siitä, että tämä ottaa vastaan epäonnistumisetkin, ja sai armon kokemuksen.

– Minusta tuntuu, että se armo, mitä koin mokan jälkeen, auttoi, että ensimmäisen kerran sain kiinni loppukohtauksesta. Itkin vain siitä armosta, jonka olen saanut. Me monesti pelkäämme, että teemme jotain väärin. Kuin voitaisiin vain keskittyä siihen, että sattuu minulle mitä tahansa, voisimme kääntyä Kaikkivaltiaan puoleen. Se oli hyvä opetus minulle itselleni.

Pää ja sydän

Kaikesta kokemastaan Jumalan läsnäolosta ja huolenpidosta huolimatta Kronvall ei koe, että yhteys ylöspäin olisi jatkuvasti auki.

– Siihen tulee helposti kaikenlaista väliin. Joskus pitää vain luottaa, että hän on siinä, vaikka ei tunnu eikä näy.

– Niin helposti on sellainen tunne, se valhe, että hän on tuolla jossakin kaukana, että minun pitäisi tehdä jotakin. Mutta hän haluaa olla meidän kanssamme. Hän hyväksyy, ja hän tietää kaikki ongelmat. Hän on se vastaus, eikä se, että yritän itse.

Usko vaatiikin hänen mukaansa astumista tyhjän päälle, vaikka ei voisikaan olla varma, onko tienviitta tullut juuri Jumalalta.

– Joskus on mennyt ihan metsään, mutta silloinkin hän on ollut kanssani siinä, Kronvall nauraa.

– Jeesus tavoittelee sydäntä, mutta meidän syntiin langennut elämämme perustuu päähän, ja pää ei ikinä pysty häntä käsittämään. Kun sydän eli syvin olemuksesi ymmärtää hänet, pää tulee mukaan.

Kun sydän eli syvin olemuksesi ymmärtää hänet, pää tulee mukaan.

Monesti rukoilijasta saattaa tuntua, että usko ja rukous ovat suorittamista.

– Olen usein yrittänyt esittää hänelle sellaista, millainen luulen, että minun tulisi olla. Sellaistahan ei ole olemassakaan. Olemme rakentaneet suojamuureja ympärillemme, ettei kukaan näe, kuinka heikkoja ja vajavaisia oikeasti olemme.

Meidän ongelmamme on hänen mukaansa se, että olemme erossa hänestä. Vaikka meidät on sovitettu, luulemme, että meidän tarvitsisi tehdä jotakin yhteyden saavuttamiseksi.

– Minäkin olen kahlittu suorittamiseen ja uskonnollisuuteen. Niin helposti yritämme omalla järjellämme laittaa Jumalan johonkin laatikkoon, johon häntä ei kuitenkaan voi laittaa. Vain sydän voi tavoittaa hänet. Ja hän voi kohdata minut vain sellaisena kuin olen. Mitään muuta ei ole olemassa.

Kronvall puhuu Jumalan kohtaamisen kammiosta. Se on hänen nimityksensä paikalle, jossa tehdään tilaa Jumalan läsnäololle.

– Se on paikka, jonka valmistan häntä varten. Kun vain tulen siihen, se päivä koittaa, jolloin sydämeni silmät avautuvat näkemään, että hän on aina ollut siinä odottamassa minua. Siinä joutui ensin käymään läpi sen, että tämä on vain tylsää. Tänä päivänä tärkein asia elämässäni on se kammioaika hänen kanssaan.