KIRJOITTAJA

Merete Mazzarella

KUVAT

Jaa artikkeli

Puheenvuorot | 23.01.2024 | 2/2024

Merete Mazzarella: Järkyttäviä kuvia

New Yorkiin yli kaksikymmentä vuotta sitten tehdyn terrori-iskun jälkeen kuulin hoitokotien asukkaista, jotka tarvitsivat kriisiapua. Päivä toisensa jälkeen he istuivat televisioidensa edessä ja katsoivat, kuinka kaksi lentokonetta lensi kaksoistorneihin ja kuinka ihmiset hyppäsivät pelon vallassa ulos ikkunoista ja kuolivat. He katselivat yhä uudelleen tulta ja savua, pelastustyöntekijöitä ja kauhistunutta väkijoukkoa.

Silloin nauroin ajatukselle, että suomenruotsalaiset eläkeläiset tarvitsisivat kriisiterapiaa. Nyt en ole vain alkanut ymmärtää heitä, vaan olen niin ahdistunut, etten tiedä, miten ahdistustani käsittelisin.

Nauroin ajatukselle, että suomenruotsalaiset eläkeläiset tarvitsisivat kriisiterapiaa.

Olemme kohta kahden vuoden ajan seuranneet Ukrainan sotaa. Viime vuoden helmikuussa Turkin ja Syyrian hirveissä maanjäristyksissä lasketaan kuolleen 53 000 ja loukkaantuneen 130 000 ihmistä. Lokakuussa Hamasin joukkomurhassa kuoli 1 300 israelilaista, ja sitä seurasi Israelin hyökkäys Hamasia vastaan sekä humanitaarinen katastrofi Gazassa.

Eläkkeellä on paljon aikaa seurata ja pohtia uutisia. Olen yhä enemmän miettinyt, toimivatko mediamme – ennen kaikkea radio ja televisio – oikein.

Syyriassa ja Turkissa ihmiset seisoivat ja huusivat kameralle, etteivät saa apua elävältä hautautuneiden sukulaistensa kaivamiseen esiin. Mitä Gazaan tulee, näin vähän yli vuorokauden sisällä brittiläisen lastenlääkärin puhuvan itku kurkussa, kuinka lapsia leikattiin ilman anestesiaa ja kipulääkkeitä, näin loukkaantuneita lapsia seisomassa kuolleen vanhemman vieressä ja huutavan epätoivoisesti: ”haluan, että minun äitini elää”. Kuulin kymmenenvuotiaan pojan haastattelun siitä, miten hän selvisi raunioista, joihin hänen koko perheensä menehtyi ja kuinka hän löysi irtokäden, joka osoittautui hänen omakseen. Kuulin ruumiinosista puissa ja tietotekniikan asiantuntijasta, joka menetti kaikki neljä lastaan ​​ – vanhin oli yhdeksän – eikä heistä ollut jäljellä muuta kuin nuorimman likainen, sininen pyjama.

Kuinka paljon osallisuutta me kestämme?

Uutiset tehdään nykyään nimenomaan puhuttelemaan tunteitamme ja koskettamaan, eikä se ole itsessään väärin – vaikka joskus mietinkin, haluavatko kaikki epäonniset ja haavoittuvaiset ihmiset todella tulla näytetyksi koko maailmalle. Mutta kuinka paljon osallisuutta me kestämme? Monissa kriisitilanteissa, kuten Ukrainan sodassa tai luonnonkatastrofeissa, on ainakin mahdollista lahjoittaa avustusjärjestöille. Gazan tapauksessa kuitenkin tuntuu, että olemme voimattomampia, koska hätäavun on ollut vaikea päästä perille.

Meidän täytyy kohdata todellisuus ja jaksaa ottaa tietoa vastaan – ja minä kyllä selviän ilman kriisiterapiaa – mutta en voinut olla toivomatta, että olisin voinut tehdä kuten Korkeasaaren karhut, jotka menivät talviunille jo lokakuun lopulla, kaksi viikkoa tavanomaista aiemmin.

Mitä kaikki nämä jatkuvasti vyöryvät järkyttävät kuvat tekevät meille? Mitä ne tekevät meille pidemmällä aikavälillä? Turrummeko niihin? Torjummeko ne?

Mitä voimme tehdä?

Voimme ainakin huolehtia siitä, ettemme myötävaikuta antisemitismin tai islamofobian leviämiseen. Ja voimme rukoilla: ”Armahda!”

Hyvä lukija

Kiinnostuitko? Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Saat kaiken tämän:

* Samat sisällöt kuin printtilehdessä + vain verkossa julkaistavat jutut
* Printtilehden näköislehden
* Artikkelit ääneen luettuina
* Sanan arkiston

Sana tekee tärkeää ja merkityksellistä journalismia. Se on mahdollista ainoastaan tilausmaksujen avulla. Meidän ajassamme Sanan merkitys ainoastaan kasvaa.

Sinä voit osaltasi mahdollistaa laadukkaan kristillisen journalismin myös tulevaisuudessa.

Tilaa Sana.

Ilkka Enkenberg

Ilkka Enkenberg

Päätoimittaja

Jaa artikkeli