KUVAT
Ihmisten tarinat | 12.10.2022 | 19/2022
Marianna Perellä on takana kolme synnytyksen jälkeistä masennusta, joita on hoidettu psykologin vastaanotolla, sosiaalitoimen avulla, lääkkeillä, levolla, rukouksella ja parisuhdeterapialla.
Kun Marianna Pere odotti ensimmäistä lastaan, hänen mielialansa laski. Hän sulki ajatuksistaan pois synnytyksen jälkeisen masennuksen, sillä eihän hänellä ollut vielä vauvaakaan. Ultraäänitutkimus oli paljastanut sikiössä rakenteellisen poikkeavuuden, laajentuneet munuaisaltaat, eikä tiedossa ollut, miten vauva siitä kärsisi. Lääkäri ilmoitti, ettei raskautta enää voisi keskeyttää. – Järkytyin. Aiemmin kukaan ei edes ollut maininnut tuon toimenpiteen mahdollisuutta! Puuskahdin, ettei se olisi tullut kysymykseenkään. Munuaisaltaista ei onneksi ollut huolta vauvan synnyttyä. Ne korjattiin kahdella leikkauksella myöhemmin. Mutta koliikkiaan tyttö huusi pahimmillaan kaksitoista tuntia…
Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.
LISÄÄ AIHEPIIRISTÄ