”Maailma ei ole siirtolapuutarha”, sanoo tietokirjan kriisialueiden sotilaspapeista kirjoittanut Teuvo V. Riikonen

”Kun lähestyt pimeässä syyrialaisen sotilaan miehittämää vartioasemaa, sytytä etukäteen auton sisävalo.”

Näin neuvottiin 1980-luvulla Israelin ja Syyrian rajalla Golanin kukkuloilla palvelleita suomalaisia rauhanturvaajasotilaita. Auton sisävalo piti sytyttää siksi, että pimeän tullen Syyrian armeijan sotilaat tulkitsivat kaikki vartioasemien ohi kulkevat ajoneuvot vihollisiksi. Golanilla vartioasemia riitti, kuten myös miinakenttiä.

27-vuotiaan sotilasdiakoni Teuvo V. Riikosen päivä oli venähtänyt, kun hän eräänä iltana syksyllä 1987 ajoi YK:n henkilöautoa Syyrian rajalla. Lähi-idässä aurinko laskee syyskuussa noin kello seitsemän aikaan. Elettiin kylmän sodan aikaa, jolloin Yhdysvallat tuki Israelia, Neuvostoliitto Syyriaa.

Ensimmäinen komennukseni Syyriassa herätti älyllisen tyhjiön, koska olin kokonaisen vuoden joutunut keskustelemaan miesten kanssa neljästä asiasta, jotka kaikki alkoivat a:lla eli autoista, armeijasta, alkoholista ja alapäästä.

Pimeän tultua sisävalo oli pakko vetää narusta päälle, sillä ilman sitä Syyrian sotilaat eivät olisi nähneet kuljettajan henkivakuutusta: YK:n rauhanturvaajien sinistä barettia. Muussa tapauksessa autoa kohti olisi voitu ampua. Riikonen painoi kaasua ja kopeloi tuulilasin rajaa, mutta piuhaa ei löytynyt.

Tuoreessa kirjassaan Pahojen paikkojen papit (Väyläkirjat 2025) Riikonen kirjoittaa, miten sotilas tähtäsi häntä kohti Kalashnikov-rynnäkkökiväärillä. Viime hetkellä johto löytyi, ja sotilas ehti nähdä sinisen baretin.

Tapaus jäi Riikosen mieleen pysyvästi mutta ei sammuttanut intoa palata rauhanturvatehtäviin vielä myöhemmin. Sen sijaan seikkailunhalu oli vähältä sammua muista syistä.

– Ensimmäinen komennukseni Syyriassa herätti älyllisen tyhjiön, koska olin kokonaisen vuoden joutunut keskustelemaan miesten kanssa neljästä asiasta, jotka kaikki alkoivat a:lla eli autoista, armeijasta, alkoholista ja alapäästä, Riikonen kertoo.

Hän palasi Suomeen, luki itsensä papiksi ja teki toistakymmentä vuotta muita töitä, kunnes vuonna 2008 palasi rauhanturvajoukkojen sotilaspastoriksi kolmesti, ensin Afganistaniin vuonna 2008 ja sitten Libanoniin vuosina 2014 ja 2019.

Teuvo V. Riikonen muistuttaa, ettei rauha synny aseiden voimalla. ”Nykyään sotilaallisen kriisinhallinnan rinnalla kulkee siviilikriisinhallinta, jossa esimerkiksi koulutuksen avulla rakennetaan toimivaa yhteiskuntaa”, hän sanoo. Kuva: Juhani Huttunen.

Rasismia, alkoholismia ja naisvihaa

Yhdistyneet kansakunnat eli YK perustettiin toisen maailmansodan jälkeen edistämään kansainvälistä rauhaa ja ihmisoikeuksia. Ensimmäinen, edelleen käynnissä oleva rauhanturvaoperaatio alkoi 1948 Israelissa, ja siitä lähtien operaatioita on ollut jo yli 70. Suomi lähetti rauhanturvaajia ensimmäistä kertaa vuonna 1956 Suezille.

Pahojen paikkojen papit -kirjassaan Teuvo V. Riikonen viittaa valtiotieteen tohtori Jukka Pesun väitöskirjaan Suomi, rauhanturvaaminen ja kylmä sota 1956–1990: Rauhanturvaaminen osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä YK-politiikkaa (2020). Sen mukaan Suomi halusi olla aktiivisesti mukana rauhanturvaamisessa, koska siten pyöristeltiin kuvaa suomettuneesta Suomesta. Rauhanturvaaminen ei siis ole pyyteetöntä. Sen avulla hankittiin myös arvokasta tietotaitoa sotatoimialueilta. Riikonen ei pidä sattumana sitäkään, että 1990-luvulta lähtien Suomi osallistui aktiivisesti Nato-vetoisiin operaatioihin. Niissä haettiin Suomen yhteensopivuutta Naton kanssa.

Kaikkiaan Suomi on kuluneen 70 vuoden aikana lähettänyt yli 55 000 rauhanturvaajaa. Tähän joukkoon mahtuu monenlaisia sotilaita, eikä ongelmiltakaan ole vältytty. Kirjassaan Riikonen käsittelee sotilaiden alkoholismia, naisvihaa, prostituution tukemista ja rasismia. Niitä kaikkia hän on itse ollut todistamassa.

Kyse on ilmiöstä, johon pitää puuttua, mutta se ei ole koko kuva.

Esimerkkinä rasismista on vaikkapa se, miten rauhanturvaajat ovat piloillaan antaneet paimenille pientä taskurahaa etukäteispalkkioksi siitä, että he sekaantuisivat eläimiin.

– Näiden lisäksi rauhanturvaajien keskuudessa ilmenee myös puhdasta juutalaisvihaa. Kirjastani suodatin pois pahimpia kommentteja, mutta on totta, että osa rauhanturvaajista on omaksunut uusnatsistisia ajatuksia, Riikonen sanoo.

Tämä asenne oli Riikosen mukaan taustana myös sille, että kun osa rauhanturvaajista kävi Israelin puolella leuhkimassa verovapailla autoillaan, paikalliset naarmuttivat niiden upouutta maalipintaa.

Riikonen ei kuitenkaan joidenkin tapausten vuoksi suostu leimaamaan kaikkia rauhanturvaajia tai koko rauhanturvatoimintaa.

– Kyse on ilmiöstä, johon pitää puuttua, mutta se ei ole koko kuva, Riikonen toteaa.

– Maailmalla neljä viidestä rauhanturvaoperaatiosta on onnistunut. Indonesiassa Acehiin saatiin rauha, samoin onnistuttiin Namibiassa. Kyproksellakin on ollut kylmä rauha pitkään.

”Islamilaiset uskonoppineet arvostivat rauhanturvaoperaatioiden sotilaspappeja, jotka kykenivät uskontodialogiin”, sanoo Teuvo V. Riikonen. Kuva Afganistanista vuonna 2008. Kuva: Teuvo V. Riikosen kotialbumi.

Uskonto on mukana konflikteissa

Sotilasorganisaatiossa on töissä myös siviilejä, mutta pappi on aina myös sotilas. Se avaa ovia paikkoihin, joihin vain sotilas pääsee.

– Jotkut kylläkin ovat sitä mieltä, että sotilaiden hyvinvoinnin näkökulmasta riittäisi, että palkataan pelkkiä psykologeja ja kuraattoreita. Tällöin unohdetaan, kuinka monipuolinen teologin koulutus onkaan, Riikonen sanoo.

Toisinaan upseeristo unohti, että islamilaisessa maailmassa ei eroteta hengellistä ja maallista niin kuin kristinuskon läpäisemissä yhteiskunnissa.

– Upseerit usein ihmettelivät, kun paikalliset eivät suostuneet neuvotteluun ennen kuin paikalle saatiin pappi. Islamilaiset uskonoppineet arvostivat rauhanturvaoperaatioiden sotilaspappeja, jotka kykenivät uskontodialogiin, Riikonen kertoo.

Hänen mielestään maallistuneissa länsimaissakin varsinkin media usein jättää huomiotta uskontojen merkityksen.

Kun vastassa on sotilas, joka tähtää kiväärillä, niin on vaikea huomauttaa, että ilmeisesti et ole lukenut opetushallituksen turvallinen tila -ohjeistuksia, kun tuolla lailla osoitat aseella.

– Uskonnot eivät ehkä itse synnytä konflikteja, mutta niitä pidetään yllä juuri uskontojen avulla.

Yhtenä merkittävänä Lähi-idän konfliktien sytyttäjänä Riikonen näkee eurooppalaisen siirtomaavallan eli sen, miten ensimmäisen maailmansodan jälkeen Ranska ja Iso-Britannia jakoivat Lähi-idän keskenään omiin etupiireihinsä.

– Nehän vetivät rajaviivoja mielivaltaisesti välittämättä uskonnollisista ja etnisistä rajoista, Riikonen sanoo.

– Esimerkiksi Syyria on sunnienemmistöinen valtio, jossa vuosikymmeniä piti valtaa alaviiteiksi kutsuttu shiialaisuuden haara. Tämä dynastia pysyi vallassa vain liittoutumalla muiden vähemmistöjen, kuten kristittyjen, kanssa. Tämä johti siihen, että maan enemmistö eli sunnit elivät omassa maassaan kuin vähemmistönä, ja siitä puhkesi sisällissota, Riikonen kuvailee.

Pahojen paikkojen papit -tietokirjan kirjoittanut Teuvo V. Riikonen on palvellut rauhanturvaajaoperaatioissa diakonina ja pappina 1987, 2008, 2014 ja 2019. Kuva Afganistanista vuonna 2008. Kuva: Teuvo V. Riikosen kotialbumi.

Unelmahötön varaan ei voi rakentaa

Kun on nähnyt konfliktien aiheuttaman kärsimyksen mutta myös rauhanturvaoperaatioiden varjoisia puolia, eikö siinä muutu kyynikoksi? Luterilainen oppi perisynnistä antaa pessimistisen kuvan ihmisestä, mutta Riikosen ihmiskäsitys tuntuu tavallistakin synkemmältä.

– Kun vastassa on sotilas, joka tähtää kiväärillä, niin on vaikea huomauttaa, että ilmeisesti et ole lukenut opetushallituksen turvallinen tila -ohjeistuksia, kun tuolla lailla osoitat aseella. Tarkoitan, että maailmassa on paljon unelmahöttöä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, Riikonen sanoo.

Hänen mielestään todella pahat paikat paljastavat aina ihmisen kyvykkyyden pahuuteen.

Tarvitaan konkretiaa, jossa annetaan tytölle koulureppu.

– Maailma ei ole siirtolapuutarha, vaan suotuisissa olosuhteissa ihminen on toiselle ihmiselle vaikka millainen hirviö, kiduttaja ja simputtaja. Pahat paikat paljastavat pahuuden pinnan alta. Juuri siksi, että ihminen on sellainen kuin on, me tarvitsemme järjestäytyneen yhteiskunnan, jossa on liikennesäännöt ja jossa pienestä pitäen opetetaan siihen, että jonossa ei saa etuilla ja naapuria pitää tervehtiä, Riikonen kuvailee.

Kuvaavaa on, että edes rauhanturvaajat eivät voi astua jalallaan konfliktialueelle ilman asianmukaista sotilasvarustusta.

– Koska maailma on näin rikki, tarvitaan aseita, joilla puolustuskyvyttömiä läheisiä voidaan puolustaa, Riikonen sanoo.

Silti on väärin luulla, että maailman ongelmat ratkaistaan voimankäytöllä.

– Yhteiskuntaa ei voida rakentaa aseiden varaan mutta ei myöskään unelmahötön varaan. Tarvitaan konkretiaa, jossa annetaan tytölle koulureppu. Nykyään sotilaallisen kriisinhallinnan rinnalla kulkee siviilikriisinhallinta, jossa esimerkiksi koulutuksen avulla rakennetaan toimivaa yhteiskuntaa.