”Lohtu on työvälineeni”, sanoo tunnettu psykologi Pirkko Lahti

Suomen Mielenterveysseuran pitkällinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti, 83, on lohduttamisen ammattilainen, joka antaa yhä terapiaa, luennoi ja kirjoittaa henkisen hyvinvoinnin haasteista.

Hän on palannut juuri ennen haastattelua maalta reippaan savotan virkistämänä kotiinsa Helsingin Punavuoreen.

– Kannoimme ystäväni kanssa tänä aamuna kaksi mottia puita 90-vuotiaan sisareni puuvajaan ja korjasin yhdet portaat. Äitimme opetti, että kaikki tekevät kaikkea ja aina pitää yrittää.

Varsinais-Suomen Kiskossa kolmen lapsen perhettä pyörittänyt sotaleski, sekatyöläinen ja kutoja teroitti lastensa mieleen senkin, ettei myöhästyä saa. Siksi Lahti siirsi hyvissä ajoin tapaamista vartilla, että varmasti ehtisi.

– Minulla on myöhästymisneuroosi. Äidin käskystä mentiin ja tehtiin – heti! Sanontana oli, että ”eilen piti olla valmiina”.

”Meillä on Suomessa aivan liikaa yksin pärjäämisen kulttuuria, mutta kenenkään ei kuulu pärjätä yksin, ei eläessä eikä kuollessa. Kuoleman surun äärelläkin jaksamme vähän paremmin yhdessä”, toteaa psykologi ja psykoterapeutti Pirkko Lahti.

Pysähdy lohdun lähteille

Pirkko Lahden uutuusteos on yhdessä teologian tohtorin, papin ja psykoterapeutin Heli Pruukin kanssa kirjoitettu Lohtu – Miten selviydyn (Tammi).

Kimmokkeena Pruukin ideasta tehtyyn kirjaan oli Venäjän hyökkäys Ukrainaan, joka horjutti suomalaisten turvallisuudentunnetta ja tulevaisuudenuskoa.

”Oli syytä pysähtyä lohdun äärelle ja syventyä miettimään keinoja, joiden varassa on aiemminkin jaksettu ja selviydytty vaikeissa vaiheissa”, kaksikko kirjoittaa.

Millaisia lohdun tarpeita Lahdella itsellään on ollut?

Päällimmäisenä on mielessä neljän vuoden takainen puolison kuolema. Kauko sairasti Alzheimerin tautia, joten mainion miehen menettämiseen oli aikaa valmistautua omaishoitajana.

– Surun läpikäymiseen on monia yksilöllisiä tapoja. Jokaisen kannattaa kehittää omia surusta selviämisen konsteja, Lahti painottaa.

Puhuminen auttaa aina

Miehensä kuoleman jälkeen Pirkko Lahti jakoi tuntojaan ystävilleen.

– Läheisen kuoleman käsittelyn prosessiin kuuluu, että tänään menee hyvin ja huomenna surevan mieli taas muuttuu ja suru valtaa. Näin suru etenee asteittain.

Psykologi on toki käsittänyt miehensä kuolleen, mutta puhuu silti yhä hänelle.

– Puhuminen on osa sopeutumisprosessia, tapa kantaa Kaukoa edelleen elämässä mukana.

Laskin, että sen tekeminen oli minun mielelleni parempi kuin työn kesken jättäminen.

Lahden rakas veli kuoli alle 50-vuotiaana.

– Se oli kova pala. Kun kuulin hänen kuolleen aamulla, minun piti vetää koko päivän kestävä koulutus. Laskin, että sen tekeminen oli minun mielelleni parempi kuin työn kesken jättäminen.

Lahden äidin suru purkautui ulos aggressiona.

– Suru ja masennus voivat muuttua aggressioksi, jolloin syy nähdään muissa. Se on joillakin ihmisillä yksi vaihe toipumisessa.

Kriisitunnelmissa on viisautta hakea apua ja tukea. Keskustelu omien luotettujen kanssa tuo helpotusta.

Terapeutit ja muut auttajatahot tarjoavat kuulevaa korvaa, työkaluja ja tukea selviytymiseen.

Rituaali jäsentää tunteita

Kuolemaan liittyvät seremoniat, rituaalit ja muistamiset auttavat käsittelemään menetystä, jäsentämään sekavilta tuntuvia tapahtumia ja jättämään jäähyväisiä.

Hautajaisten puuhaaminen ja perunkirjoitus auttavat ymmärtämään menetyksen lopullisuuden.

Konkreettiset surunilmaisut, kuten kukkien vieminen haudalle, helpottavat tunteiden käsittelyä.

Kuollutta läheistä ei tarvitse unohtaa, mutta liiallinen suruun juuttuminen vie energiaa ja voi olla myös patologista.

– Omaa isääni en osannut surra ja kaivata ollenkaan. Olin vasta kahden viikon vanha, kun hän kuoli rintamalla.

Älä jätä yksin surukuplaan

Lahti ja Pruuki käsittelevät kirjassaan kuoleman yhtä pelottavaa puolta: sureva saatetaan jättää ”surukuplaan”.

Surevaa muistetaan hautajaisiin saakka, mutta sen jälkeen koittaa hiljaisuus, tyhjyys ja yksinäisyys. Ihminen jätetään yksin suruunsa. Sureva kokee tulevansa hylätyksi.

Lohtua on se, ettei katoa viereltä, vaan laittaa viestiä, soittelee ja kysyy, miten toinen jakselee.

Lohtua on se, ettei katoa viereltä, vaan laittaa viestiä, soittelee ja kysyy, miten toinen jakselee. Tulee kaveriksi ja avuksi ruoanlaittoon tai iltakävelylle. Kutsuu käymään tai tulee itse tarjottavat mukanaan.

”Ei hössötä eikä kysele liikaa, mutta koettaa olemuksellaan muistuttaa: olen tässä, et ole yksin. Kuoleman edessä ihminen on väistämättä pieni ja avuton. Ei meillä ole sanoja, eivätkä sanat useinkaan lohduta. Voimme olla toisillemme tueksi ihan tavallisin arkisin elein.”

Surevan kannattaa ylläpitää itsekin sosiaalisia suhteita, viettää aikaa läheisten kanssa – ja arvostaa niitä, jotka ovat tukena.

Mene metsään ja lepää

Pirkko Lahti neuvoo pitämään hyvää huolta itsestä, mikä unohtuu helposti surun keskellä.

Säännöllinen liikunta vähentää stressiä ja parantaa mielialaa.

Hyvä ravinto tukee fyysistä ja henkistä hyvinvointia.

Riittävä lepo ja uni on tärkeää kehon ja mielen palautumiselle.

Metsään meneminen hoitaa niin mieltä kuin kehoakin. Rauhoittava, kaunis ympäristö ja luonto lohduttavat.

– Metsä ja eläimet ovat meille tärkeitä. Mökillä kaksi mustarastasta käy moikkaamassa minua. Toinen tulee kymmenen metrin päähän ja juttelen hänelle, Lahti kertoo.

Jänis, isokokoinen rusakko syö taimia, mutta mielenterveyden asiantuntijan mielenrauhaa se ei hetkauta.

– Mitä siitä, että syö! On se kaveri kuitenkin, kun käy joka ilta tervehtimässä. Koira olisi lempparieläimeni, mutta sitä on hankala hoitaa, koska liikun niin paljon.

”Opin ihmisten tarkkailijaksi ja ongelmien kuuntelijaksi seuratessani kutojaäitini ja isähahmoksi ottamani naapurin suutarin asiakkaita. Suutari puhui sosiaalidemokratiasta kuin Täällä Pohjantähden alla -romaanin räätäli Halme.”

Tartu dekkariin tai elokuvaan

Luonnon tapaan taide on ”taattu lohtukeino”. Taide koskettaa syvällä ja sanattomalla tasolla äärimmäisessäkin surussa ja kantaa suuntaan, johon sanat eivät yllä.

Taide vastaa eksistentiaaliseen tuskaan, ja siihen voi upottaa suruaan.

Teoksen kokeminen on usein terapeuttista. Taide vastaa eksistentiaaliseen tuskaan, ja siihen voi upottaa suruaan.

Pirkko Lahti harrastaa etenkin kirjallisuuden klassikkojen lukemista, mutta kun hänellä on ollut oikein vaikeaa, hän on uppoutunut dekkariin tai mennyt elokuviin.

– Pääsen juonesta kiinni ja kohta muut ajatukset katkeavat. Erityisenä kikkanani on ollut tehdä tämä häiritsevien ajatusten katkaisu keskellä päivää.

Arjen keskellä pienetkin henkiset lepotauot auttavat jaksamista ja helpottavat stressiä.

– 1970-luvulla työmarkkinajärjestöt neuvottelivat iltapäiväkahvin työaikaan kuuluvaksi. Nyt ihmiset ovat luopuneet tästä aivojumpan katkaisusta ja yhteisestä lepohetkestä. He hakevat kahvinsa automaatista ja palaavat koneelleen.

Sielunmessuja eläville

Musiikistakin tulee Lahdelle usein hyvä mieli, vaikkapa kun hän kuuntelee autoradiosta Muistojen bulevardia.

– Kuuntelen pitkälti klassista ja esimerkiksi Astor Piazzollan hurmaavia tangoja. Bach on yksi niistä, joita rakastan eniten. Lempimusiikkiani ovat requiemit, Lahti listaa suosikkejaan.

Requiem on sielunmessu, jossa rukoillaan edesmenneiden puolesta. Hän aloitti Mozartilla, mutta suosikiksi nousi Gabriel Faurén requiem.

– Haaveeni on, että requiemit ymmärrettäisiin muunakin kuin kuoleman ja hautajaisten musiikkina. Niissä on mystistä voimaa.

Sielunmessuja voitaisiin käyttää elämän siirtymävaiheissa, kuten eläkkeelle jäämisen ja erilaisten juhlien yhteydessä, Lahti visioi.

– Ne ovat myös loistavaa lohtumusiikkia.

Kerää hyviä hetkiä

Rukous rauhoittaa mielen ja luo sisäistä rauhaa.

– Minut opetettiin pienenä rukoilemaan ja rukoilen edelleen. Olen oppinut myös kiittämään. Rukous voi olla kiitostakin.

Toistuvat tavat tuovat turvaa ja pysyvyyden tuntoa.

– Rukous on minulle iltarituaali. Panen pään tyynyyn ja mietin, mitä hyvää tänään oli. Työvuosina kaikki ongelmat vyöryivät tässä vaiheessa päähän.

Psykologi ei ole kiinnostunut onnellisuudesta vallitsevana tilana, vaan siitä, että jokaisessa päivässä on jotain positiivista.

– Neuvon keräämään kuonakasan altakin joka päivä näitä hyviä hetkiä.

Päivän kohokohtien löytyminen olisi erityisen tärkeää niille, jotka kritisoivat kaikkea ympärillään.

– Panen aina hiekkaa valittajien rattaisiin: Onhan tässä ja tuossakin ollut jotain hyvää! Ihmiset, jotka valittavat koko ajan, ovat hirvittävän raskaita.

Luovu ja astu eteenpäin

Pirkko Lahti on tavannut valtavasti ihmisiä, jotka ovat menettäneet paljon: puolisonsa, terveytensä, uransa…

– Elämä on pitkälti luopumista. Ensin on luovuttava lapsuudesta ja nuoruudesta, sitten avioliitosta ja ehkä seuraavastakin, läheisistä ja urasta.

Koko elämän voi nähdä muutoksena, jossa jonkin menettäminen ja uuteen vaiheeseen astuminen vuorottelevat.

– Minä en näe luovuttamista kielteisenä asiana, vaan haasteena astua eteenpäin. Ja lopulta edessä on kuolema.

Lahti on sairastanut kolme vuotta verisyöpää ja saanut sytostaattihoitoja, mutta tulevaisuuteensa hän suhtautuu valoisasti ja uusia suunnitelmia luoden.

Tämä onkin yksi lohtukeino: tulevaisuutta varten kannattaa luoda vaihtoehtoisia strategioita.

Etenkin ikääntyneiltä tulisi kysyä tulevaisuuden suunnitelmia, sillä vanhetessa ”ikään kuin juuttuu arkiseen menoon ja lakkaa uneksimasta suurista tai edes pienistä asioista”.

Mikä on Rouva Mielenterveyden tulevaisuudenvisio?

– Aion mökkeillä Lohjalla niin kauan kuin jaksan. Sitten siirryn siirtolapuutarhan pitäjäksi Helsinkiin. Ja ystäviäni tapaan mahdollisimman paljon, Pirkko Lahti sanoo ja kiirehtii illallisille, ettei vain myöhästyisi.

Taivaan koti tuo turvaa

Pirkko Lahden ja Heli Pruukin teokseen Lohtu – Miten selviydyn on haastateltu 11 ”lohdun kokemusasiantuntijaa”.

Ajatuksiaan jakavat muun muassa piispa Irja Askola, muusikko Mikko Kuustonen, kirjailija Sirpa Kähkönen, toimittajat Reetta Meriläinen ja Anna-Stina Nykänen, näyttelijät Ritva Oksanen ja Kati Outinen ja työelämäprofessori Antti Pentikäinen.

Kirjassa käsitellään myös Pyhän kokemisen merkitystä raskaiden vaiheiden yli selviytymisessä. Hengellisyys ja hengelliset tilaisuudet voivat tarjota syvää lohtua ja turvaa, kun ihminen tuntee olevansa yhteydessä johonkin suurempaan, Jumalaan.

Virsiin ja hengellisiin lauluihin liittyy toivoa tuottavia elementtejä. ”Laulun kuuntelu tai lauluun liittyminen antaa kokemuksen ylisukupolviseen ketjuun kuulumisesta: ihmiset ovat kokeneet vastaavia asioita jo ennen minua ja sanoittaneet rukouksensa.”

Pyhän kokeminen auttaa, kun elämän tarkoitus on epäselvä tai hukassa. Tunne korkeamman voiman olemassaolosta vähentää ahdistusta ja antaa sisäistä rauhaa.

Mielikuva taivaan kodista on tulevaisuudennäkymä, rauhan tyyssija sekä hellyyden ja läheisyyden olotila. Se voi lohduttaa, kun ihminen on vakavasti sairas tai lähellä kuolemaa.

Kaipuu taivaan kotiin muistuttaa kaipuuta äidin syliin, Jumalan syliin – lopulliseen turvaan.

”Eräs lohdun keino lienee toteamus: ’se on suuremmas kädes’. Kun ihminen on hauras, voi uskonto tulla tueksi ja turvaksi.”

Lainaukset teoksesta Lohtu – Miten selviydyn