Lauri Kemppainen hyppäsi uraputkesta taiteilijapapiksi

Teologian tohtori Lauri Kemppainen, 39, irtisanoutui kesällä 2019 Helsingin piispan erityisavustajan tehtävästä ja siirtyi kirjoittamaan romaania kerrostalokotinsa kerhohuoneeseen. Vuoden dekkaritekstiä taottuaan vapaa taiteilija ja freelance-pappi muutti perheineen lapsuutensa kotikaupunkiin Kajaaniin.

Kolmen lapsen isä jäi vuodeksi vanhempainvapaalle. Muusikkona ja ensiluokkaisena kristillisenä kirjoittajana tunnettu mies on kulkenut tinkimättömästi omia teologisia ja taiteellisia polkujaan, joten epätavallinen urasiirto ei tullut yllätyksenä.

– En ole tehnyt uraputkisuunnitelmia. Olen ollut runopoika, hyvässä ja pahassa, koko aikuisikäni. Minua kiehtoo itseäni kiinnostavien asioiden pohtiminen ja taideteosten tekeminen niistä, Kemppainen kertoo.

Hänen uusin aluevaltauksensa on kelpo jännäri Jumalan kämmenellä (Johnny Kniga 2022). Parisuhdekriisiin joutunut kolmikymppinen pariskunta kohtaa pohjoisen pikkukylässä naisen suvun synkät salaisuudet. Uskonnonfilosofi upottaa dekkarin juonen pinnan alle ja oheen pohdintoja luonnon, Jumalan ja ihmisen suhteesta.

– Kyseenalaistan naiivin luontohymistelyn. Luonnossa susi tappaa tai ajaa toiset reviiriltään. Samalla julmalla logiikalla ihmiset voivat ajaa yhteisönsä ulkopuoliset pois.

Lauri Kemppainen on palannut lapsuutensa maisemiin Kajaaniin. Hän kulkee kaupungissa ja sen ympäristössä lapsuudesta tuttujen kiinnekohtien muistijäljissä. Hyvä on olla Kajaaninjoen kainalossa, painaa poski Kainuun suurimman kuusen kylkeen

Uskonhyppy löysässä hirressä

Jo lapsena diakonissan ja lääkärin poika mietti vakavasti uskontotuuksia, joita hän ei ottanut itsestään selvinä. Olemassaolon ihmeellisyys ja mystisyys alkoivat avautua ala-asteella.

– Äiti kysyi kerran pakkasiltana, vienkö roskat ulos. Kipaistessani roskikselle mietin tähtitaivasta katsoessa, että avaruus aukeaa joka suuntaan – ja tässä sitä vain ollaan olemassa ja tietoisia omasta olemassaolosta!

Lisääntyvä tieto tuotti katsomuksellista kipuilua.

– Tiukan linjan dogmaattiset ”halki poikki pinoon” -materialistit ja naturalistit julistivat, että kaikki perinteiset teologian kysymykset ovat huuhaata.

Vielä teologiaa Helsingissä opiskellessaan Kemppaisella oli pitkään epäilys, ettei nykyihminen voi enää oikeasti uskoa Jumalaan. Se on älyllisesti mahdotonta, sillä uskonto ja tiede ovat vihollisia ja kilpailijoita.

– Meille uskoville jää vain irrationaalinen ja epätoivoinen uskonhyppy. Roikutaan nyt sitten tässä löysässä hirressä loppuun asti, kun ei muutakaan voida…

Monet tieteen ja sekulaarin kulttuuriälymystön edustajat väittävät varmoina, ettei Jumalaa ole, joten koko jumalakysymys on turha.

Taide ja kulttuuri todistavat toista. Pappi näkee, että myös maailmassa ilmenevät totuus, hyvyys ja kauneus viittaavat Jumalaan.

Kulttuuri, esimerkiksi kirjallisuus, musiikki, elokuva, teatteri ja tanssi, on edelleen elävä hengellisen pohdinnan väline.

auri Kemppainen kokee syntyneensä ”rukoilevaksi kädelliseksi”. Hän on koko ikänsä hapuillut janoisena kohti Jumalaa, kohti olemassaolon, kauneuden ja elämän mielekkyyden lähdettä. Taiteilija aavistelee, että samasta janosta kumpuaa ihmiskunnan rikkain ja merkityksellisin taide.

Jumaluusoppinut räppäri

2000-luvun alussa muusikon uransa aloittanut Kemppainen on hyödyntänyt omassa pohdinnassaan kirjallisia ja musiikillisia välineitä. Hänen sisäiset jännitteensä osoittautuivat jatkuvaksi inspiraation ja luomistyön lähteeksi, kun taiteilija käsitteli jumalkaipuuta, uskoa ja epäuskoa.

Kemppainen teki Daikini- ja Pappi-nimillä räppiä ja raskasta metallimusiikkia. Salanimi Pappi julkaisi myös hienon uskonnonfilosofisen teoksen Rukoileva kädellinen (Perussanoma 2013).

Jumaluusoppinutta räppiä -levyn (2015) julkaisi Herättäjä-Yhdistys, minkä jälkeen Daikinin musiikista alettiin puhua körttiräppinä.

– Jos puhutaan etsivästä uskosta, joka ottaa ihmisen tunne-elämän ja raadollisuuden tosissaan eikä arastele ja hymistele ihmisyyden rujompiakaan puolia, voi ajatella, että olin körttiräppäri. Oman syntisyyden tiedostaminen on töissäni läsnä.

Daikini ei yrittänyt esittää suurta ja vahvaa uskoa, vaan kirjasi teksteihin myös epäilyksensä, kipuilunsa ja pelkonsa.

– Liialta ehdottomuudelta on suojannut se, että korttini ovat olleet alusta asti esillä. Ei ole tarvinnut näytellä mitään roolia.

Yleisöt olivat hyvin erilaisia rockklubi Tavastialla, Helluntaikonferenssissa, herätysliikkeiden juhlissa ja rippikoulukeikoilla.

– Mutta missään minua ei yritetty laittaa tiettyyn muottiin.

Daikinin räp ja Papin hardcore-metalli menivät alkuun läpi maallisillekin yleisöille. Jumaluusoppinutta räppiä -levy ei enää sopinut rockklubeille. Kaunis Jeesus -biisi toimi parhaiten kristillisessä ympäristössä.

Silläkin albumilla on tosin esimerkiksi Huuhkajan kynsi -laulu, joka kertoo innoittuneesti jalkapallomaajoukkueestamme. Ihastumisesta vaimoonsakin Kemppainen kirjoitti.

– Mutta fakta on, että lauluntekijänä olin eniten kiinnostunut pohtimaan elämän suuria kysymyksiä, jotka minulla kiertyivät Jumalaan. Ajattelen, että kaikki elämän osa-alueet kiinnittyvät Jumalaan.

Herää nihilismin painajaisesta

Tutustuttuaan vuosien ajan angloamerikkalaiseen uskonnonfilosofiaan teologi tajusi, että häntä oli huiputettu.

– Ei tämä materiaalinen maailmankuva olekaan mikään kiveen hakattu, neutraali totuus niin kuin meille on esitetty! Kristillinen ajatteluhan on edelleen täysin relevanttia.

Eksistentiaalinen epätoivo, joka oli värjännyt Kemppaisen uskonelämää ja taidetta, väistyi tämän oivalluksen myötä.

– Olin turhaan pelännyt, että uskoni ja intohimoni jotain Korkeampaa kohti olivat kuin kuolleen rakastetun kaipuuta.

Sittemmin hän on haastanut töissään maallistuneen ajattelun todellisuuskäsitystä. Kemppainen on kirjoittanut, puhunut ja laulanut kristillisen uskon kauneudesta ja materialistisen maailmankuvan puutteista.

– Olen halunnut herätellä ihmisiä nihilismin painajaisesta.

Kemppainen katsoo, ettei kristinuskon sanoman parasta ennen -päivä ole lähimainkaan koittanut. Ihmisten jumalannälkä herää näet lopulta aina jossain. Täysin riippumatta siitä, kuinka ahnaasti ajan henki pyrkii tämän nälän tukahduttamaan tai tekemään sen naurettavaksi.

Teologi toivoo, että kun yhtenäiskulttuuri järkkyy, on kristinuskon radikaalin julistuksen ja kauneuden mahdollista murtautua taas uudella tavalla esille.

Pappi pitää kirkkoa paikkana, jossa maailmaa ei nähdä sattumanvaraisena selviytymistaisteluna, vaan ”langenneenkin maailman sydämessä tanssii Jumalan ikuinen rakkaus”. Siksi kirkossa tulevaisuudesta ei koskaan puhuta vailla toivoa.

Usko vahvistuu iän myötä

Taiteen ohella toinen asia, joka Kemppaista inspiroi tulevaisuutta miettiessä, on hengellisellä tiellä jatkaminen.

– Pystynkö näkemään puistossa koiria ulkoiluttaessani Jumalan kirkkauden vai olenko omien ajatusteni ja pelkojeni mukiloima mies?

Juuri nyt, kuulaan kauniina syyspäivänä Kajaanissa, kirkkaus on vahvasti voitolla. Vapautuneempi, rauhallisempi ja rukoilevampi elämänasenne on vallannut yhä enemmän alaa sisikuntaa kauan kalvaneelta eksistentiaaliselta ahdistukselta.

– Intohimoinen rimpuiluni on vaihtunut seesteisempään vaiheeseen. Usko on tasaantunut hengenelämän syventymisen, kokemusten ja tiedon mukana.

Moni kokee Kemppaisen mukaan uskonmatkansa niin, että nuorena oli ehdoton ja jyrkkä uskonnäkemys, josta kasvettiin elämänkokemusten myötä ulos. Usko kyseenalaistettiin tai sille käännettiin selkä. Hänen kehityksensä kulki toisinpäin.

– Minulla ei ollut nuoruuden ehdotonta uskoa. En hokenut silmät kirkkaina mitään sloganeita.

Nuoruuden usko oli nykyistä epävarmempaa, epäilevämpää ja hapuilevampaa.

– Nyt tunnen itseni ja uskoni paljon vakaammaksi ja vahvemmaksi.

Kilvoittelija koettaa tehdä hyviä tekoja, ottaa ristinsä ja kuolettaa egoaan, joka on hengellisen todellisuuden hahmottamisen tiellä.

– Sielun peiliään voi kiillottaa luopumalla itsekkäiden halujensa perässä hyppimisestä.

Teologille ovat tärkeitä Johanneksen evankeliumin sanat Logoksesta. Kaikki maailmassa oleva on luotu Jumalan sanan kautta, ja sana ylläpitää kaikkea. Kristus on läsnä joka paikassa, missä ollaan rakkauden, totuuden, kauneuden ja hyvyyden äärellä.

Kaikki johtaa Jumalan rakkauteen. Mitä syvemmin ihminen on kohdannut Jumalan, sitä enemmän hän rakastaa kaikenlaisia kanssaihmisiä.

– Jos ihmisiä jakaa meihin lampaisiin ja noihin muihin, vihollisiin, on vielä aika kaukana kristinuskon ytimestä.

Veri vetää vähemmän älyköksi

Teologisten teorioiden loputon miettiminen ei vienyt tietyn rajan jälkeen hengellisesti eteenpäin. Tie avautui syventymällä säännöllisesti rukoukseen.

– Hengen jättiläiset opettavat, että meidän pitää rukoilla, nöyrtyä ja rakastaa. Tavoitteena on saada puhdas ja myötätuntoinen sydän – ei päätä, joka on täynnä teorioita.

Kristillisen mystiikan tie on aina kiehtonut Kemppaista, mutta hän ei päässyt nuorempana kiinni Filokalia-kirjasarjan tai Ristin Johanneksen kaltaiseen ”hengelliseen hc-kamaan”. Oman matkansa myötä hän on saanut jotain käsitystä siitä, mistä nuo klassikot puhuvat.

– Rukous vaikuttaa siihen, miten näen ja koen päivittäisen elämäni ja miten pyrin suhtautumaan egoni turhamaisuuksiin, halujeni riepotteluun ja itsekeskeisyyteni ilmenemismuotoihin.

Perheenisä pyrkii olemaan joka päivä puoli tuntia hiljaisessa rukouksessa. Tavallisesti hän menee istumaan meditaatiotyynylle ikonin eteen ja rukoilee hengityksen tahdissa ”Jeesus armahda!” Rutiiniin sisältyy myös Isä meidän, Herran siunaus ja ristinmerkki.

– Jos kotona on perhehulina, laitan päähän vastamelukuulokkeet ja soitan monotonista, meditatiivista musiikkia.

Hartauselämäänsä mies on pelkistänyt siten, ettei enää analysoi lukemiaan raamatunkohtia eksegeettisesti tai systemaattisesti. Kyse on pikemminkin kuuntelemisesta kuin aktiivisesta ajattelusta. Hän yrittää olla läsnä hetkessä, omassa ruumissaan ja Jumalan läsnäolossa.

– Vereni vetää vähemmän intellektuaaliseen pohdiskeluun, jossa ajatusten jatkuva virta kiertyy monesti minään: sainko varmasti tarpeeksi huomiota ja haluni tyydytettyä? Minä, minä, minä – tämä kela estää Jumalan kirkkauden ja läsnäolon tiedostamisen.

Hiljaisen rukouksen hedelmiin kuuluu tietoiseksi tuleminen mielestä, jossa ”ajatusten apinalauma remuaa ja mellastaa”.

– Kun katsoo rauhassa, mitä mielessä tapahtuu, häiritsevät ajatukset väsyttävät itsensä.

Jos taas mieli on kuin samea vesi, sen on annettava tyyntyä, jotta voi nähdä veden kirkkauden. Rukoillessa todellisuuden syvätaso saattaa paljastua, kun mieli tyyntyy ja antautuu Jumalan läsnäoloon.

Hallelujaan on hieno päättää

”Entinen räppäri” keskittyy nyt kirjoittamiseen kaikessa Kajaanin rauhassa. Muusikon ura on telakalla.

– Viimeisen levyni viimeinen sana on ”halleluja”. Siihen oli hieno päättää.

Nuoren etsijän kaari tuli päätökseensä tuossa viimeisessä kappaleessa Rakkaus katsoo kohti. Kemppainen oli ruopannut jo riittävästi raskaita teemoja: kuolemaa, ahdistusta, epäilyksiä, väkivaltaa. Ei se mitään hyvän mielen musiikkia ollut kuin paikoitellen.

– Kun mieleni jotkin synkät jutut hälvenivät ja luolaani pääsi loistamaan kirkasta valoa, minusta alkoi tuntua, että Jumalan rakkaus katsoi kohti.

Siksi halleluja. Se ei ollut huono päätepiste ”rimpuilevan kristityn eksistentialistin” uralle.

Kristityn mystikon ja taiteilijapapin uusi polku avautui olemassaolon ahdistuksen väistyttyä. Siltä kannalta voi arvioida, että Lauri Kemppaisen urasiirrot ovat olleet hyvinkin onnistuneita.