KIRJOITTAJA

Arja-Leena Paavola

KUVAT

Riitta Weijola / Vastavalo

Jaa artikkeli

Aika ja ilmiöt | 20.05.2024 | 9/2024

Kahvoja ja liesivahteja – näin ikääntyvä omainen selviää asumisesta omassa kodissa

Väestön ikääntyessä monet joutuvat pohtimaan, kuinka ratkaista oma tai läheisten hoito viimeisten vuosien ajaksi. Muistisairauksien määrän lisääntyessä on tärkeää varautua kunnon heikkenemiseen ja tilanteen vaatimiin järjestelyihin.

Viime vuosina julkisuudessa on keskusteltu yhä vakavammin äänenpainoin maamme ikääntyvän väestön tulevaisuudesta. Monia on alkanut hirvittää, miten tarvittava hoito kyetään järjestämään kaikille ja mitä se kunkin kohdalla tarkoittaa.

Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali- ja terveyspalveluihin, joiden järjestäminen kuuluu hyvinvointialueille. Käytännössä vastuuta ikäihmisen hoidosta siirretään yhä enemmän vanhukselle itselleen ja tämän omaisille ja lain takaamista eduista voidaan joutua jopa taistelemaan. Varsinkin monet juuri ruuhkavuosistaan selvinneet naiset havahtuvat siihen, että omat vanhemmat tarvitsevat huolenpitoa, ja siitä on otettava vastuu.

Tilanteeseen voi alkaa varautua hyvissä ajoin. Jokaisen meistä kannattaa huolehtia oikeudelliset asiat ajan tasalle siinä vaiheessa, kun on vielä hyvässä kunnossa. Tällä tarkoitetaan etenkin hoitotahtoa, edunvalvontavaltuutusta ja testamenttia, joiden tekeminen auttaa merkittävästi arkijuridiikan hoitamista.

Ikäihmisen koti

Yhteiskunnassa tavoitteena on ollut pikemminkin vähentää kuin lisätä ikäihmisten hoitopaikkoja, ja tulevaisuudessa yhä huonokuntoisemmat asuvat kotonaan yhä pidempään. Etukäteen on tärkeää miettiä millaisin muutoksin kodin voi tehdä asuttavaksi mahdollisimman pitkälle ajalle. Muistisairaalle ihmisille onkin helpointa asua tutussa ympäristössä ja tuttujen rutiinien keskellä.

– Asumisolosuhteita olisi hyvä tarkastella vaikkapa viiden vuoden perspektiivillä. Ennakointi on tärkeää iästä riippumatta, sillä kukaan meistä ei tiedä huomista päivää, neuvontakoordinaattori Mailis Heiskanen Muistiliitosta toteaa.

Kannattaa pohtia, pystyykö kodissa asumaan turvallisesti kunnon heiketessä ja kuinka turvallisuutta voisi parantaa.

 

Mikäli oma koti ei tule soveltumaan loppuelämän kodiksi, olisi viisainta ajoittaa muutto uuteen asuntoon, kun on vielä voimissaan.

 

– Ergonomiaa huomioimalla ja apuvälineitä, kuten kahvoja asentamalla, voidaan helpottaa liikkumista. Nykyään on saatavilla yhä enemmän myös erilaista turvallisuutta tuovaa tekniikkaa. Esimerkiksi lieteen voidaan asennuttaa virransyöttöön kytkettävä liesivahti, joka katkaisee automaattisesti virran, mikäli levy kuumenee ja aiheuttaa vaaratilanteen, Heiskanen kertoo.

Taloudellista apua asunnon korjaukseen ja sen esteettömäksi tekemiseen voi hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselta. Vanhustyön keskusliitolta taas yli 65-vuotiaat saavat ilmaiseksi korjausneuvontaa.

Paikallinen korjausneuvoja tekee hankkeen luonnospiirustukset ja laittaa muutostöihin liittyvät avustushakemukset käyntiin. Mikäli oma koti ei tule soveltumaan loppuelämän kodiksi, olisi viisainta ajoittaa muutto uuteen asuntoon, kun on vielä voimissaan.

 

Läheisten sairaus

Muistisairaiden määrän arvioidaan kasvavan jopa kolminkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä. Alkuvaiheessa sairaus heikentää muistia ja muita tiedonkäsittelyn osa-alueita, ja edetessään vaikeuttaa puheen tuottamista ja ymmärtämistä sekä ympäristön hahmottamista. Tässä vaiheessa läheiset ja usein sairastunut itsekin havaitsee, että arki ei suju entiseen tapaan.

Usein sanotaan, että muistisairaus on nimenomaan läheisten sairaus. Rakkaan ihmisen hiipumista on raskasta seurata. Heiskasen mukaan muistisairauden etenemisestä huolimatta yhteys on mahdollista edelleen saada esimerkiksi musiikin avulla.

– Muistisairaudet eivät vaikuta kaikkiin aivotoimintoihin samalla tavoin. Vaikka sanallinen kommunikointi olisi muuttunut liki mahdottomaksi, saattavat esimerkiksi jonkin tutun laulun sanat tulla ulkomuistista. Tästä syystä muistisairaiden kanssa käytetään nykyään paljon musiikkia, sillä sen on todettu tuovan mielihyvää ja aktivoivan passiivisia aivoalueita.

 

Fyysinen toimintakyky voi olla hyvä, mutta kognitiivisten taitojen heikennyttyä saattavat esimerkiksi vuorokauden ajat olla sekaisin. Tämä voi näkyä vaikkapa yöllisenä ulos lähtemisenä ja eksymisenä.
– Mailis Heiskanen

 

Vanhemman ikäluokan lapsuuteen ovat kuuluneet virret ja koululaulut. Ne edustavat tuttua ja usein turvallista mielenmaisemaa ja niiden kuuleminen voi tuoda hetkeksi pois eristäytyneisyydestä. Dementoituneeseen omaiseen voi ehkä saada vielä yhteyden kuuntelemalla yhdessä vaikkapa Spotifyn kautta tälle mieluisaa musiikkia.

Kosketus on sekin tärkeä väylä yhteyteen sanallisen kommunikaation jäätyä pois. Monien ikäihmisten elämässä on saattanut olla kiinteästi läsnä lemmikkejä. Koiran tai kissan paijaaminen voi vaikuttaa voimakkaasti muistisairaaseen ja tuoda hyvän olon tunnetta kosketusmuistojen kautta. Tästä syystä useissa hoitokodeissa pyritään saamaan kaverikoiria vierailuille.

Mailis Heiskanen on työssään huomannut, miten huolissaan ihmiset ovat omasta tai läheisensä tilanteesta. Hoitopaikkaa on vaikea saada ja omaishoitajien turvin pyritään hoitamaan mahdollisimman paljon. Se voi olla omia ruuhkavuosiaan elävälle todella kuormittavaa. Muistiliitto pitää yllä Muistineuvo-tukipuhelinta, joka tarjoaa muistisairauksiin liittyvää ohjausta ja neuvontaa muistisairaille sekä heidän läheisilleen.

– Nimenomaan muistisairaat ovat erityisen haavoittuvassa asemassa oleva ryhmä. Fyysinen toimintakyky voi olla hyvä, mutta kognitiivisten taitojen heikennyttyä saattavat esimerkiksi vuorokauden ajat olla sekaisin. Tämä voi näkyä vaikkapa yöllisenä ulos lähtemisenä ja eksymisenä. Erityisesti eri paikkakunnalla asuvilla omaisilla on valtavan suuri huoli läheisestään.

– Asumisolosuhteita olisi hyvä tarkastella vaikkapa viiden vuoden perspektiivillä, toteaa Mailis Heiskanen.

 

Äidin luonne muuttui

Helsinkiläisen Katriina Lindströmin 90-vuotiaana kuolleen äidin muistisairaus oli edennyt pikkuhiljaa. Jälkikäteen ajateltuna ensimmäiset merkit olivat nähtävissä jo vuosia aikaisemmin, mutta viimeiset viisi vuotta olivat vaikeimpia.

– Ensimmäiseksi huomasin äidistä, että hänen luonteensa muuttui. Äiti oli aiemminkin ollut aika totinen, mutta hänestä alkoi tulla kiukkuinen ja hän saattoi tiuskia, eivätkä asiat, joista hän ennen tykkäsi, olleetkaan enää kivoja. Äiti ymmärsi itsekin, että jotain on hullusti, Lindström kertoo.

Lindströmin äidin kohdalla sairastuneelle itselleen pahin asia oli muistamattomuuden aiheuttama ahdistus.

– Äiti kävi kerran viikossa ikäihmisten päiväkerhossa ja usein jälkikäteen häntä vaivasi, että oliko hän käyttäytynyt siellä jotenkin huonosti, mutta ei vaan muistanut sitä. Viimeisten vuosien aikana hänen oli esimerkiksi vaikeaa laittaa telkkari päälle tai soittaa puhelimella. Todellisuudentajun vääristyminen näkyi siinä, että äiti kuvitteli käyvänsä vielä kävelyllä, vaikka hän pysytteli kotonaan.

Äidille myönnettiin loppuaikana kaupungilta kotisairaanhoitajan käynti kerran päivässä, mutta siinä vaiheessa tyttären oman näkemyksen mukaan äidin ei olisi enää edes kuulunut olla kotona. Hän tarvitsi kaikessa apua. Kaksi tytärtä kantoi vastuun.

 

Onneksi rankat viimeiset vuodet eivät kuitenkaan syrjäyttäneet omia muistojani äidistä. Hän oli todella suuri apu meidän perheemme arjessa aina 85-vuotiaaksi asti ja hänelle lapsenlapset olivat todella tärkeitä.
– Katriina Lindström

 

– Nämä olivat raskaita vuosia ja jatkuvasti pelkäsimme, että jotain tapahtuu. Äiti oli esimerkiksi aina tykännyt poltella kynttilöitä, otimme ne pois ja ostimme sijalle led-kynttilöitä. Niitä hän myös yritti sytyttää tulitikuilla, joita aina löytyi jostain. Yhden kerran hän otti liika lääkkeitä ja kärsi sen jälkeen huimauksesta.

– Äidillä ei ollut janon tai nälän tunnetta ja oli melkoista taistelua saada hänet syömään ja juomaan. Kun hän olisi jo itsekin halunnut hoitopaikkaan, ei kaupunki pystynyt tarjoamaan sitä hänelle.

Lopulta Lindströmin äiti sairastui infektioon ja joutui sairaalaan. Kahden viikon päästä hän kuoli.

Äiti muisti ja tunnisti läheisensä ihan loppuun asti, se tuntui helpottavalta.

– Onneksi rankat viimeiset vuodet eivät kuitenkaan syrjäyttäneet omia muistojani äidistä. Hän oli todella suuri apu meidän perheemme arjessa aina 85-vuotiaaksi asti ja hänelle lapsenlapset olivat todella tärkeitä. On tuskallista ajatella, millaista hoitoa me tulemme aikanamme saamaan. Oma äitini oli sinänsä onnekas, että hänellä oli meidät, Katriina Lindström toteaa.

 

Muistiliiton ylläpitämä Muistineuvo-tukipuhelin 09 8766 550

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Ilkka Enkenberg

Ilkka Enkenberg

Päätoimittaja

Jaa artikkeli