”Isä on aina hyvä tukihenkilö puhelimen päässä”, sanoo Ville Kormilainen isästään Risto Kormilaisesta

Risto Kormilainen oli 24-vuotias lyyrikko ja pappi esikoispoikansa Villen nähdessä päivänvalon Vieremällä Savossa vuonna 1980. Pikkuveli syntyi Kuhmossa ja sisko Suomussalmella, jonne perhe asettui.

Lasten syntymät ovat olleet 69-vuotiaan runoilijarovastin elämän parhaita kokemuksia.

– On järisyttävä hetki, kun saa oman lapsensa ensi kerran syliin ja katsoo hänen herkkää olemustaan silmiin. Sitä kokemusta sydämessä ei voi edes sanoittaa.

Kormilainen tykkäsi kovasti touhuta, leikkiä ja lukea kolmen lapsensa kanssa. He pelasivat lautapelejä, laskettelivat ja matkustelivat, vaelsivat luonnossa ja hiihtivät.

Isällä oli paljon töitä, mutta Ville Kormilainen vahvistaa tämän olleen vapaa-aikanaan hyvin läsnä oleva lapsille, joiden kanssa puuhasteli paljon.

Kirjailijalla oli kirjoittamisen vuoksi välillä virkavapauksia, jolloin lukutuokioita saatettiin pitää päivälläkin.

– Siitä varmaan jäi kaikille lapsillemme lukuinnostus.

Pojan näkökulmasta pienen paikkakunnan papin elämä oli sosiaalisesti joskus ”häiriöherkkää”. Puhelin saattoi soida milloin tahansa, kun jollain seurakuntalaisella oli huolia.

Isällä oli paljon töitä, mutta Ville Kormilainen vahvistaa tämän olleen vapaa-aikanaan hyvin läsnä oleva lapsille, joiden kanssa puuhasteli paljon.

– En ole pystynyt ihan samanlaiseen suoritukseen omien lasteni kanssa.

– Suomussalmi ei traumatisoinut minua. Tulen tänne aina käymään hyvillä mielin. Osaan nykyään arvostaa luontoa, rauhaa ja hiljaisuutta, joista halusin nuorena irtaantua, Ville Kormilainen kertoo.

Energinen poika ei kapinoinut

Helatorstaina pappisvihkimyksen helsinkiläiseen Munkkiniemen seurakuntaan saanut Ville Kormilainen, 45, on ehtinyt työskennellä muun muassa toimittajana, viestintäyrittäjänä, konsulttina ja stand up -koomikkona.

Hän kertoo olleensa hyvin vilkas ja aktiivinen jo lapsena. Energinen ja elämäniloinen.

– En ollut ilkeä enkä tehnyt mitään tosi dorkaa. Hallitsevana ajurina elämässäni oli kiinnostus monia asioita kohtaan samaan aikaan.

Suhde vanhempiin oli hyvä ja yhteiselo sujui ilman isompia hankaluuksia.

– Vanhempani pääsivät suhteellisen helpolla. Minulla ei ollut mitään älytöntä kapinointivaihetta.

Sellainenkin periaate meillä oli, että ”puhu lapsista enemmän Jumalalle kuin lapsille Jumalasta”.
– Risto Kormilainen

Alakoululaisena tuntui kivalta, kun pappisisä esiintyi koulun tilaisuuksissa, vaikka etäisemmät kaverit leimasivatkin Villen ”papin pojaksi”.

– Koulukirkoissa ei hävettänyt, että faija esiintyy edessä. Ajattelin hänen tekevän sitä työtä, mitä pitääkin. Teini-iässä nolotti välillä olla papin lapsi. Silloin se ei ollut erityisen coolia.

Lapsuudenkodin kristillinen arvomaailma näkyi muun muassa ilta- ja ruokarukousten muodossa.

– Moni meillä käynyt kaveri ihmetteli, että ”tehän olette ihan tavallinen perhe”. Kristillisyydessä ei ollut mitään ihmeellistä. Usko oli juurevasti läsnä meidän perheessämme, enkä joutunut kyseenalaistamaan sitä.

Puhu lapsista Jumalalle

Risto Kormilaisen mukaan kristillisyys näkyi arjen valinnoissa ja elämänmuodossa. Usko Jumalaan loi perheelle hyvän perustan: he voivat luottaa Jumalaan, rukoilla ja kiittää hänen avustaan.

– Arkinen elämämme oli minusta väkevämpi saarna kuin se, mitä puheissa sanottiin. Uskosta tuleva turvallinen olotila välittyi kodissamme ilman mitään painetta tai pakkoa.

Kristilliseen kasvatukseen ei haluttu liittää ahdasmielisiä tai tuomitsevia aineksia. Lapset saivat kasvaa vapaasti omana itsenään, vanhempien rukousten siivittäminä.

– Sellainenkin periaate meillä oli, että ”puhu lapsista enemmän Jumalalle kuin lapsille Jumalasta”. Tämä perustui avaraan ja turvalliseen käsitykseen Jumalasta.

Olen yrittänyt faijani tavoin kannustaa skidejä tekemään sitä, mitä he ovat itse halunneet, ja antanut siihen mahdollisuuksia.
– Ville Kormilainen

Vanhemmat eivät yrittäneet ahtaa lapsiaan liioin mihinkään muottiin tai ammattiin. Tämä lapsuudenkodin linja on ohjannut Ville Kormilaista hänen omien lastensa kasvatuksessa.

– Olen yrittänyt faijani tavoin kannustaa skidejä tekemään sitä, mitä he ovat itse halunneet, ja antanut siihen mahdollisuuksia. Painetta minkään asian harrastamiseen ei ole ollut. Tietyssä iässä vanhemman on annettava lapsen mennä ja katsoa, mitä elämä tuo vastaan, Ville Kormilainen toteaa.

Hän ja sisko saivat muuttaa 15-vuotiaana Kainuusta omilleen Helsinkiin, jossa he kävivät Kallion ilmaisutaidon lukion.

– Olen tosi kiitollinen siitä, että vanhemmilla oli mahdollisuus tarjota tällainen tilaisuus.

Isänpäivän alla syyskuun lopussa Risto ja Ville Kormilainen toimittivat yhdessä messun Suomussalmella.

Sekaisin seurapiireissä

Isän kannalta raskain vanhemmuuden vaihe oli silloin, kun poika liehui julkkispiirien kosteissa juhlissa seurapiiritoimittajana. Ville valittiin vain parikymppisenä Seiska-lehden palvelukseen.

– Siihen aikaan liittyi paljon kukkopoikameininkiä. Hyväpalkkaisena toimittajana pyörin seurapiireissä ja koin olevani maailman huipulla, Ville Kormilainen tunnustaa.

Moni viihdealan toimija oli tottunut käyttämään paljon alkoholia.

– Vauhdikkaina vuosina vanhemmat eivät koskaan syyllistäneet tai moralisoineet minua, vaan osoittivat huolenpitoa ja välittämistä.

Voin aina jutella kaikesta tietäen, ettei faija ole ensimmäisenä tuomitsemassa minua.
– Ville Kormilainen

Ville Kormilainen kiittää isänsä ja äitinsä luomaa turvallista ilmapiiriä, joka on jatkunut lapsuudesta aikuisuuteen.

– Olen saanut heiltä aina apua ja tukea silloin, kun olen sitä tarvinnut.

Vanhemmat eivät tuolloin tienneet läheskään kaikkea poikansa elämänmenosta, mutta myöhemmin monia asioita käytiin läpi.

– Voin aina jutella kaikesta tietäen, ettei faija ole ensimmäisenä tuomitsemassa minua.

Moralisointi ei auta

Risto Kormilainen sanoo pyrkineensä olemaan kuuntelevana korvana kaikissa poikansa vaiheissa. Hän myöntää olleensa koko ajan huolestunut niinä vuosina, jolloin Villellä meni liian lujaa.

– Kannettu vesi ei kuitenkaan kaivossa pysy. Ellei ihminen itse tiedosta ongelmiaan, mikään läheisen tuki ei auta. Vasta kun ongelmien kiintiö on täynnä, pysyy näkemään oikean tien.

Suhde säilyi aina hyvänä. Vanhemmat tekivät auttaakseen sen, mitä pystyivät, vaikka tunsivatkin itsensä voimattomiksi.

Ellei ihminen itse tiedosta ongelmiaan, mikään läheisen tuki ei auta.
– Risto Kormilainen

– Moralisointi tai besserwisser-asenne ei auta toista eteenpäin, mutta tietoisuus siitä, että voi tukeutua aina vanhempiin on hyvä selkänoja, Risto Kormilainen näkee.

Keskustelu oli aika ajoin vaikeaa, mutta keskusteluyhteyden säilyttäminen oli isälle tärkeää.

– Tapahtuu mitä tahansa, välejä ei pidä lyödä poikki. Elämänporttia on pidettävä raollaan.

Tämä oli Kormilaisten keskeinen periaate, jonka varassa ainakin isä-poika -suhde tuntuu kestäneen hyvin.

Kasvatusperiaatteena taas oli jo 1980-luvulla, että ihmisiä pitää kohdella tasavertaisesti. Pappilassa kävi monenlaista väkeä, myös laitapuolen kulkijoita.

– Lapset tottuivat siihen, että kaikkiin ihmisiin täytyy suhtautua kunnioittavasti. Jos itse noudatat vanhempana sitä esimerkkiä, se siirtyy toivottavasti lapsillekin.

Messussa isä oli liturgi ja poika saarnasi vanhoilla kotikonnuillaan.

Veri vetää kirkkoon

Ville Kormilaisella oli korona-aikana jälleen iso elämänkriisi, jota ratkottiin terapiassa. Terapian aikana mies pohti, mitä tekisi elämällään.

– Ajattelin, että ehkä teologian opiskelu antaisi vastaukset. No, eihän se antanut, mutta jatkoin lukuja. Kun kerroin opiskelusta, vanhemmat yllättyivät, mutta toisaalta olin tullut tehneeksi niin paljon kaikkea sekopäistä, etteivät he järkyttyneet.

Pappisvihkimys ei käynyt alkuun edes mielessä. Kormilainen ei kaivannut isältään tuttua työmäärää ja seurakunnan jatkuvaa läsnäoloa elämäänsä.

Minulla ei ollut epäilyksiä, kun tie kulki kohti pappeutta.
– Ville Kormilainen

Teologiharjoittelu seurakunnassa ja messujen toimittaminen avasi papin työnkuvan uudella tavalla.

– Siemen oli kylvetty, loppu on johdatusta. Näin se oli tarkoitettu. Minulla ei ollut epäilyksiä, kun tie kulki kohti pappeutta. Sain vahvan imun ja kutsun siihen hommaan.

Munkkiniemen seurakunnan hakiessa pappia nuorten aikuisten työhön Ville Kormilainen laittoi hakupaperit sisään ja tuli valituksi.

Työ on määräaikainen ja todennäköisesti ensi vuonna hän palaa viestintäalalle.

– Veri vetää kuitenkin myös kirkkoon. Olen onnellinen siitä, että saan ensi vuonna vetää vielä rippikoulun ja toimia keikkapappina.

Tukea puhelimen päässä

Teologian opiskeluakin yllättävämpää vanhemmille oli pojan pappisvihkimys, johon he suhtautuivat ”erittäin myönteisesti”.

Villen teologin työhön liittyvät kysymykset liittyvät yleensä konkreettisiin käytännön asioihin, mutta syvällisempiäkin keskusteluita on käyty, Risto Kormilainen kertoo.

– Olen työntänyt Villelle teologisia kirjoja, joita papin olisi minusta hyvä lukea, ja olemme jutelleet niistä.

Klassikoista listalla ovat olleet muun muassa Augustinuksen Tunnustukset, Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta ja espanjalaiset mystikot, kuten Ristin Johannes. Nykyteologeista Risto Kormilainen on suositellut luettavaksi hiippakuntansa piispoja Wille Riekkistä ja Jari Jolkkosta.

– On antoisaa ja mielenkiintoista pohtia teologisia asioita oman poikansa kanssa. Aiemmin tällaiset keskustelunaiheet jäivät vähäisiksi.

Teologisista ja hengellisistä kysymyksistä puhuminen on antanut uuden ulottuvuuden isän ja pojan entisestäänkin läheiseen ja lämpimään suhteeseen.

– Isä on aina hyvä tukihenkilö puhelimen päässä, Ville Kormilainen kiittää.