Luontokartoittaja Ahti Pulli, 26, löytää luonnosta pyhän: ”Sitä halutaan suojella”

Ahti Pullin, 26, työpäivä alkaa usein ennen päivänkoittoa. Eläimet ovat aktiivisimmillaan aamuhämärissä, ja luontokartoittajan rytmi seurailee vuorokauden ja vuodenkierron kulkua luonnossa. Varhaiskeväällä hän kuuntelee pöllöjä ja etsii ääniä pimeydestä. Haastattelun aikaan huhtikuussa hän on juuri palannut viitasammakkoretkeltä.

Työ rytmittää arkea konkreettisesti.

– On mentävä aikaisin illalla nukkumaan ja otettava myös päiväunia, sillä useimmiten kartoitettavalle alueelle on vielä matkaakin, hän kertoo.

Talvikuukausina maasto hiljenee. Silloin kirjoitetaan raportteja ja käydään läpi edellisen kauden havaintoja.

Pulli valmistui viime syksynä Jyväskylän yliopistosta ekologian ja evoluutiobiologian maisteriksi. Työ ympäristökonsultointiyritys Envineerissä alkoi kuitenkin jo ennen valmistumista.

EU:n lista tärkeistä eläinlajeista vuodelta 1992 on laadittu siten, että jos esimerkiksi suojellaan viitasammakkoa ja sen lisääntymislampea, samalla suojellaan lammessa eläviä bakteereita tai sudenkorentoja.

– Jos entistä kaivosaluetta maisemoidaan, tarvitaan jostain moreenia. Ennen kuin maa-ainesta otetaan, alueesta tehdään luontoselvitys ja arvioidaan vaikutukset maaperälle, pohjavedelle, eläimistölle ja kasvillisuudelle. Suurissa hankkeissa prosessi laajenee YVA-menettelyksi, eli lakisääteiseksi ympäristövaikutusten arviointimenettelyksi, pienemmissä riittävät kevyemmät selvitykset.

Pulli laatii kartoitusten tuloksista ja tulkinnoista raportin työn tilaajalle, hanketoimijalle. Tilaajat tarvitsevat luontoselvitysraportteja usein maankäytön muutoksiin liittyviin luvitusprosesseihin. Lupien myöntämisestä päättää valvovana viranomaisena yleensä Elinvoimakeskus eli entinen ELY-keskus.

Hänen oma asiantuntijuutensa liittyy erityisesti lintuihin ja kasvillisuuteen.

– Tuuli- ja aurinkovoimahankkeissa seuraan lintujen muuttoa ja paikallista lajistoa. Vanhoilla metsäalueilla tarkkailtavat lajit ovat erityisesti pöllöt ja metso, hän kertoo.

Työtä ja lepoa

Pullin työssä huomio kohdistuu siihen, miten linnut ja muut eläimet elävät ja mitkä ovat niiden hyvän elämän edellytykset.

– Teen näkyväksi eläinten elämää alueilla, joihin rakennushankkeet tai niiden vaikutukset kohdistuvat. Muuten ihmiset eivät sitä niin hyvin näkisi.

– EU:n lista tärkeistä eläinlajeista vuodelta 1992 on laadittu siten, että jos esimerkiksi suojellaan viitasammakkoa ja sen lisääntymislampea, samalla suojellaan lammessa eläviä bakteereita tai sudenkorentoja. Tärkeät eläinlajit ovat sateenvarjolajeja, joiden kautta toteutuu paljon muutakin suojelutyötä.

Kulkeminen ja ajaminen vieraassa paikassa jännittää edelleen.

– Työn lomassa koen paljon kiinnostavia asioita luonnossa liikkuessa. Haistelen kevätilmaa ja käytän kaikkia aistejani. Siitä tulee hyvä mieli.

Nyt, kun rakkaasta harrastuksesta ja elämäntavasta on tullut myös työ, siihen liittyy vastuita ja painettakin. Pulli pohtii työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen tasapainoa.

– Kulkeminen ja ajaminen vieraassa paikassa jännittää edelleen. Olen tottunut suorittamaan nopeasti ja maksimoimaan lepoajan kaiken työn jälkeen. Kun menen luontoon työtehtävässä, pyrin myös pysähtymään, nauttimaan. Se onnistuu ehkä parhaiten, kun ei tee asioita ihan peräkkäin. Pienetkin hengähdystauot siellä väleissä ovat merkittäviä.

Kenttätyössä havainnointi on Ahti Pullille myös hiljentymistä. Hän tarkkailee maisemaa ja lajistoa rauhassa – paikkoja, joissa asioiden järjestys puhuttelee ja joita hän haluaa varjella.

Havaintoja ja arvostusta

Hengellisyys ei ole Pullille erillinen alue, vaan kytkeytyy siihen, miten hän maailmaa havainnoi.

– Miellän pyhän sellaiseksi, jota arvostetaan ja jota halutaan suojella. Kun löydän hienon luonnontilaisen kaltaisen paikan, haluan sen säilyvän. Se hiljentää ja koskettaa.

Kielellä hän tavoittaa kokemuksensa vain osittain: hengellisyys ei ole selitettävissä, vaan läsnä tavassa katsoa ja suhteessa ympäristöön.

– Iltarukous on lapsuudesta saakka seurannut, maadoittava rituaali. Koen ja ilmaisen hengellisyyttä luonnossa, luontoyhteydessä. Sille on vaikea löytää sanoja. Siihen liittyy maisema, tunnelma, sääolot, lajisto – miten kaikki eliöt ja eläimet siellä elävät; olen hienossa paikassa ja arvostan siellä vallitsevaa järjestystä.

Pikkuisena kävelin ympäri lintutornia ja muistan iskän usein sanoneen, että yritä olla kävelemättä, putki heiluu.

Luonnon kunnioittaminen ja rukous ovat kodin perintöä. Pullin vanhemmat ottivat Ahtin ja hänen nuoremman sisaruksensa jo pieninä mukaan käydessään säännöllisesti retriiteissä Porlammilla San Damianon yhteisössä. Retriittitaloa ylläpitävät Pauli Annala ja Eeva Vitikka-Annala, joiden kotinsa yhteydessä olevan yhteisön toiminta pohjautuu Franciscus Assisilaisen luonnonläheisen ja yksinkertaisen elämän ihanteisiin.

– San Damianosta on hyviä muistoja. Siellä ollessa käytettiin kännykkää vähemmän ja luettiin kirjoja enemmän. Kerran sain siellä päähäni opetella sumerilaiset aakkoset.

Kiinnostus merkkeihin ja kerrostumiin kulkee mukana edelleen.

– Opettelen erilaisia aakkosjärjestelmiä ja kirjoitan niillä. Myös kartat ja vanhat ilmakuvat ovat kiehtovia. Niissä, kuten maastossa liikkuessakin, voi nähdä merkkejä aiemmasta: rakennuksista, aidoista, puutarhoista ja laidunmaista. Maisemista ajassa – siitä, miten ihminen on tässä maailmassa elänyt.

Viime vuosina Pullia on alkanut kiinnostaa myös se, mitä kasvit kertovat ihmisen historiasta. Yliopistokoulutus on antanut hänelle välineitä yhdistää omia havaintojaan tilastoihin ja historiallisiin merkintöihin.

– Olen saanut ilmiöille nimiä ja selityksiä.

Kiviä ja lintuja

Pullin isä aloitti lintuharrastuksensa lapsena koulun biologiakerhon opettajan kannustamana. Ahti pääsi retkille mukaan heti, kun kynnelle kykeni. Äiti ja myöhemmin pikkusisaruskin olivat usein mukana.

– Pikkuisena kävelin ympäri lintutornia ja muistan iskän usein sanoneen, että yritä olla kävelemättä, putki heiluu. Iskä etsi kaukoputkeen lintuja ja pyysi sitten minua katsomaan. Silloin iskän kommentti hieman ärsytti. Nyt kuitenkin ymmärrän varsin hyvin, miten vaikeaa on katsella heiluvalla kaukoputkella, Pulli naurahtaa.

Lintujen rinnalla maailmaa avasivat kirjat. Pieni Ahti oli innostunut muumeista ja kiinnitti huomiota muumikirjojen luontokuvaukseen sekä Hemuliin, joka keräsi kasveja. Muumit olivat keskeinen sysäys lukemisharrastuksen syntyyn. Seuraava iso lukukokemus oli Tolkienin Taru sormusten herrasta.

– Olen tykännyt aina olla oman tieni kulkija. Minun maailmassani kivet, kasvit ja linnut ovat hyvin tärkeitä ja läheisiä.

Omanhenkisten ihmisten löytyminen vei aikaa.

Myös tutut linnut toivat lohtua yksinäisyyteen.

– Noin alakoulun viidennellä ja varsinaisesti yläkoulussa löytyi luontojuttuja harrastavia kavereita.

Mukana kulkee perheeltä saatu esimerkki suvaitsevaisuudesta ja ihmisten auttamisesta.

– Myös niiden, jotka eivät puhu samaa kieltä kuin me. Vanhempani ovat kielenkääntäjiä, ja kuulin pienenä paljon kieliä, sillä meillä on ystäviä monesta maasta, erityisesti Virosta ja Venäjältä. Puhun viroa jotenkin ja ymmärrän paremmin. Venäjää olen opiskellut. Italiaakin puhun hieman.

Pullin kummitäti on virolainen, ja perhe on tehnyt Viroon lukuisia luonto- ja kulttuuriretkiä, joita Pulli pitää luontoharrastukselleen todella tärkeinä.

Yhteen matkaan liittyy muisto, joka on jäänyt erityisen kirkkaana mieleen.

– Olimme äidin kanssa Latviassa paikallisen lintuharrastajan mukana rengastamassa. Hän pystytti verkon joen ylle, ja odotimme, että kuningaskalastaja lentää siihen. Sain pitää sitä kädessä, kun se rengastettiin. Ja sitten se minun kädestäni lähti lentoon.

”Kun menen luontoon työtehtävässä, pyrin myös pysähtymään, nauttimaan. Se onnistuu ehkä parhaiten, kun ei tee asioita ihan peräkkäin. Pienetkin hengähdystauot siellä väleissä ovat merkittäviä.”

Yksin ja yhdessä

Kun Ahti Pulli muutti Lappeenrannasta Jyväskylään opiskelemaan, hän asui aluksi mumminsa luona.

– Jaoimme kustannuksia, ja yhdeksänkymppinen mummini tarvitsee enenevässä määrin apua arkeensa.

Mummin läsnäolo merkitsi Pullille arjessa paljon. Opintojen alkuun osui vielä koronaviruspandemia. Uudet opiskelijat eivät voineet tehdä tuttavuutta keskenään. Pulli kävi linturetkillä yksin. Vähitellen vastaan tulevat harrastajat alkoivat tulla kasvotutuiksi.

– Myös tutut linnut toivat lohtua yksinäisyyteen. Ne olivat samoja lajeja kuin kotona Lappeenrannassa. Vähän niin kuin ystäviä.

Rajoitusten hellittäessä Pulli liittyi kahden opiskelukaverinsa kanssa yliopiston kuoroon. Kuorolaulu oli kulkenut mukana kahdeksanvuotiaasta asti.

Elokuvamusiikki on kiehtovaa, ja siinä erityisesti klassinen sekä kansanmusiikkivaikutteet.

– Sen seurauksena syntyi syvälliset ystävyydet. Yhdestä tärkeästä ystävästä tuli tyttöystäväni. Olemme seurustelleet neljä vuotta ja muutimme yhteen opintojen lopulla. Käyn kuitenkin mummin luona edelleen usein, Pulli kertoo.

Puoli vuotta sitten hän siirtyi yliopiston kuorosta Mieskuoro Sirkkoihin. Musiikki on hänelle merkittävä elämänsisältö.

– Elokuvamusiikki on kiehtovaa, ja siinä erityisesti klassinen sekä kansanmusiikkivaikutteet. Suosikkini on Howard Shoren säveltämä musiikki Taru sormusten herrasta -elokuviin.

Lintujen äänet liittyvät siihen luontevasti. Pulli kertoo kuulevansa ne musiikkina. Yksilöt laulavat eri tavoin ja melodiat kulkeutuvat ympäri maailmaa.

– Viitakerttusen laulu on matkintojen sekametelisoppaa. Osa matkinnoista on peräisin talvehtimisalueelta Intian niemimaalta.

– Punakylkirastaalla on eri alueilla omat murteensa. Viime keväänä kävin Sysmässä, missä se laulaa eri tavalla kuin Jyväskylässä. Olin juuri Kaustisilla, missä sillä on taas omanlaisensa laulu. Miten tämä on kehittynyt, muotoutunut tällaiseksi? Sitä ajattelen, ihmettelen ja ihastelen.

Joutsen ja toivo

Ahti Pulli toteaa, että hänen on helpompi lähestyä historiaa kuin tulevaisuutta, jota hän ei halua ajatella kovin pitkälle.

– Viisi vuotta tuntuu hyvin kaukaiselta. Ajatus riittää noin pariin vuoteen. Perhettä ja parisuhdetta tulee mietittyä pidemmällä perspektiivillä.

Ekologi kuitenkin sanoo, että toivoa on. Hän kertoo, että Vaajakosken ABC:n liikenneympyrän vieressä olevalla lammella pesii laulujoutsen.

1900-luvun alkupuoliskolla aiemmin lähes koko maassa pesineen laulujoutsenen kanta väheni merkittävästi. Vuosisadan puolivälissä laulujoutsen pesi enää vain Pohjois-Suomessa. Suojelutoimien myötä laji on kuitenkin palannut eteläänkin.

– Tällaisia myönteisiä kehityskulkuja on muitakin. Kyllä kaikki jotenkin järjestyy. Selvityksiä tehdään, ja silloin myös suojellaan luontoa. Viime vuosina on menty monessa asiassa tarkempaan suuntaan – oikeaan suuntaan luonnon kannalta.