KIRJOITTAJA

Juhani Huttunen

KUVAT

AOP / Alamy

Jaa artikkeli

Kulttuuri | 21.10.2026 | 16 / 2026

Essee | Indiana Jones 45 vuotta: Miksi imperialistisesta katseesta syytetty sankari sulkee silmänsä kohdatessaan pyhän?

Indiana Jonesista tuli kylmän sodan aikana miljoonien ihailema sankari, mutta kulttuurintutkijat näkivät hänessä imperialismia ja taantumuksellisia arvoja. Syvemmällä tasolla Indiana Jones kertoo ihmisen rajallisuudesta ja kohtaamisesta pyhän kanssa.

Siviilipukuiset natsiagentit kulkevat Kairon ahtailla kujilla. Eletään vuotta 1936. Hitler on ollut vallassa jo kolme vuotta. Tohtori Henry ”Indiana” Jones Jr. siemailee viskiä murheeseensa. Hänen matkakumppaninsa ja mielitiettynsä Marion on juuri saanut surmansa kuorma-auton räjähdyksessä. Tai niin Indy uskoo.

Tämä kohtaus on tietenkin Steven Spielbergin ohjaamasta seikkailuelokuvasta Indiana Jones ja Kadonneen aarteen metsästäjät.

Kun Indy tuijottaa lasinsa pohjaa, natsit pakottavat hänet sisälle kuppilaan, jossa vastassa on sheeshaa tuprutteleva ranskalainen dandy, arkeologi René Belloq. Jones tuntee Belloqin entuudestaan ja halveksii tätä syvästi. Hitler on palkannut Belloqin arkeologikseen, jonka tehtävänä on löytää kadonnut aarre: liitonarkku, jossa muinaiset juutalaiset säilyttivät laintauluja.

 

Jonesia pidettiin vääristyneen maskuliinisuuden ja taantumuksellisuuden symbolina.

 

Jos Hitler saa käsiinsä liitonarkun, maailma on tuhon oma. Siksi Indyn on ehdittävä kadonneen arkun jäljille ennen Belloqia.

Kesällä tuli täyteen 45 vuotta siitä, kun Kadonneen aarteen metsästäjät sai ensi-iltansa. Sen jälkeen Indiana Jones -elokuvia tehtiin neljä, viimeisin vuonna 2023. Kolme ensimmäistä ilmestyi 1980-luvulla, joten Spielbergin ja George Lucasin luoma Indiana Jones oli alun perin kylmän sodan aikana lapsuutensa eläneiden miljoonien poikien sankarihahmo.

Ristiriitainen sankari

Samaan aikaan, kun 1980- ja 90-luvuilla Indiana Jonesin ympärille syntyi antaumuksellinen ihailijakunta, monet kulttuurintutkijat esittivät voimakasta kritiikkiä kyseisiä elokuvia kohtaan. Jonesia pidettiin vääristyneen maskuliinisuuden ja taantumuksellisuuden symbolina. Tutkijoiden mukaan Indyn ”imperialistinen katse” ja nostalginen sankaruus edistivät Ronald Reaganin ajan oikeistolaisia arvoja ja valkoisen miehen patriarkaalista herruutta.

Kritiikissä on osatotuus. Yhden mielenkiintoisen näkökulman esittivät Moishe Postone ja Elizabeth Traube jo vuonna 1985. He arvioivat, että kun elokuva Indiana Jones ja Tuomion temppeli (1984) käsittelee lapsityövoimaa, se sijoittaa länsimaiden omat riistävät rakenteensa eksoottiseen ”Toiseen”. Tällöin imperialistinen länsi naamioidaan vapauttajaksi. Postone ja Traube huomauttavat, että todellisuudessa laajamittainen lapsityövoiman käyttö ei ollut perinteisen Intian vaan kapitalististen teollisuusmaiden ongelma.

 

Nimimerkki Fledge kirjoitti: ”Indy edustaa hyvin inhimillistä sankaruutta: valmiutta panna itsensä alttiiksi hurjissa seikkailuissa, vaikka hän on samalla epätäydellinen, heikko ja haavoittuvainen.”

 

Toisenlaisiakin analyysejä on esitetty. Tuomion temppelissä Jones jahtaa kuvitteellisia Sankaran kiviä, jotka tuovat kyläläisille hyvinvointia. Kivien avulla Indy kuitenkin aikoo saavuttaa ”rikkautta ja kunniaa”. Kun lopussa kivistä on jäljellä vain yksi, Indy ei pidäkään sitä itsellään vaan palauttaa kiven kyläläisille. Indiana Jonesia jungilaisesta näkökulmasta tutkinut James F. Iaccino näkeekin tässä kasvutarinan, jossa Indy kohtaa oman pimeän puolensa ja ryhtyy pelastamaan lapsia.

Jonesiin hyvin kriittisesti suhtautuva Susan Aronstein on todennut, että elokuvassa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki (1989) Indyn isän läsnäolo paljastaa pojasta toisen puolen: ylivertainen sankari taantuu lapseksi, joka kaipaa isänsä hyväksyntää. Spielberg ja Lucas nimenomaan halusivat epätäydellisen sankarin, joka kärsii inhimillisistä heikkouksista.

Tämäntyyppinen tulkinta nousi esiin, kun kysyin Facebookin kansainvälisessä Indiana Jones -ryhmässä, mitä Indiana Jonesin hahmo merkitsee. Nimimerkki Fledge kirjoitti: ”Indy edustaa hyvin inhimillistä sankaruutta: valmiutta panna itsensä alttiiksi hurjissa seikkailuissa, vaikka hän on samalla epätäydellinen, heikko ja haavoittuvainen.”

Pyhä MacGuffin

Mutta millaisen sankarin Spielberg ja Lucas oikeastaan loivat? Alun perin heidän tarkoituksensa oli luoda hahmo, joka muistuttaisi 1900-luvun ensimmäisen puoliskon halpojen niin sanottujen pulp-seikkailulehtien sankarittyyppejä. 1940-luvun elokuvista saatiin asu, jollainen todellisuudessa oli tullutkin 1930-luvulla vapaa-ajan muotiin. Tältä pohjalta Spielberg ja Lucas loivat nahkatakkisen seikkailijan, jolla on hattu, pistooli ja ruoska.

Indiana Jones ei silti ole pelkkä baaritappelija vaan tohtori Henry Jones Jr., moderni tiedemies. Kadonneen aarteen metsästäjissä tohtori Jones sanoo suoraan, että hän ei usko ”yliluonnolliseen hokkuspokkukseen”.

 

On mahdollista, että juuri Isaacs on selittänyt Kaufmanille teoriaansa, jonka mukaan historiallinen liitonarkku saattoi olla tekninen laite, jolla voitiin puhua Jumalalle.

 

Tässä juuri on Indiana Jones -elokuvien suola. Seikkailu- ja toimintaelokuvien juoneen kuuluu usein jokin esine tai asia, joka pitää niin hahmoja kuin kerrontaa ylipäänsä liikkeessä. Esimerkiksi Humphrey Bogartin tähdittämässä klassikossa Maltan haukka (1941) etsitään kultaista haukkapatsasta. Elokuvakielessä tällaisesta esineestä tai asiasta käytetään ilmaisua MacGuffin.

Indiana Jones -elokuvien erikoisuus on siinä, että vakka kyse on James Bondia muistuttavista toimintaelokuvista, niissä MacGuffin toistuvasti kytkeytyy uskontoihin. Syvätasolla Indiana Jones -elokuvat ovat ”pyhän arkeologiaa”, kuten amerikkalainen uskontotieteilijä Peter Manseau asian ilmaisee. Indiana Jones on modernin maailman maallistunut ihminen, joka kohtaa ikivanhoja traditioita, joiden kautta ihmiskunta on vuosituhansien ajan pohtinut perimmäisiä kysymyksiä elämän tarkoituksesta tai hyvästä ja pahasta.

Vieläkö näillä traditioilla on jotakin sanottavaa?

 

Indiana Jones ja Viimeinen ristiretki käsittelee kristinuskoa, mutta sen yhtenä juonteena on isän ja pojan suhde.

 

Radiolla yhteys Jumalaan

Takaisin Kairoon ja Kadonneen aarteen metsästäjiin. Indyn olkapäällä keikkuu pieni töyhtökapusiiniapina. Belloq tuijottaa apinaa ja sanoo Indylle:

”Makusi ystävien suhteen ei ole muuttunut.”

Jones on raivona. Belloq esiintyy itsevarmana ja siirtää keskustelun arkkuun.

”Entä pomosi, Führer? Eikö hän halua sen haltuunsa?” Jones kysyy.

”Aikanaan, sitten kun minä olen valmis. Tajuatko, mikä arkku on? Se on lähetin. Se on radio, jolla voi puhua Jumalalle. Se on melkein jo hyppysissäni”, Belloq sanoo.

Alun perin George Lucas oli kehitellyt ideaa ruoskaa heiluttavasta arkeologista. Liitonarkku tuli mukaan vasta elokuvantekijä Philip Kaufmanilta, joka kuului Lucasin ystäväpiiriin 1970-luvun San Franciscossa.

Kaufman oli ollut nuoruudessaan 1950-luvulla kuuluisan hematologin Raphael Isaacsin potilas. Isaacs harrasti raamatuntutkimusta ja pohti, voisiko joitakin Raamatun ilmiöitä selittää fysiikan avulla. On mahdollista, että juuri Isaacs on selittänyt Kaufmanille teoriaansa, jonka mukaan historiallinen liitonarkku saattoi olla tekninen laite, jolla voitiin puhua Jumalalle.

 

Tätä taustaa vasten tuntuu epäreilulta syyttää juuri Indyä ”imperialistisesta katseesta” – hallitseva katsehan surmasi Belloqin ja natsit.

 

Elokuvassa Jonesin ystävä Sallah varoittaa, että liitonarkkua ei pidä häiritä, koska kuolema on aina ympäröinyt sitä: ”Se ei ole tästä maailmasta.”

Myöhemmin kuolema koituukin Belloqin ja natsien kohtaloksi, koska he häiritsevät arkkua katseellaan. Sen sijaan Indy ja Marion sulkevat silmänsä ja jäävät henkiin. Tätä taustaa vasten tuntuu epäreilulta syyttää juuri Indyä ”imperialistisesta katseesta” – hallitseva katsehan surmasi Belloqin ja natsit.

Tämä sama ilmiö toistuu sarjan muissakin elokuvissa. Viimeisessä ristiretkessä natsimielinen teollisuuspohatta Walter Donovan tuhoutuu ikuisen elämän himoonsa, ja vastaavasti puna-armeijan eversti Irina Spalko (Indiana Jones ja Kristallikallon valtakunta, 2008) kuolee haluunsa kontrolloida koko ihmiskunnan ajattelua.

Sen sijaan Indiana Jones kerta toisensa jälkeen tunnistaa rajat, joita ei pidä ylittää: Indy tyytyy ihmisen rajallisuuteen.

Tiedemiehen usko

Mutta miksi Indiana Jones sulkee silmänsä? Sitä elokuva ei kerro, mutta kohtaus antaa mahdollisuuden pohtia uskon ja järjen suhdetta.

Luterilainen pappi ja teologi Paul Tillich (1886–1965) pohti paljon kysymystä uskosta ja järjestä. Tillich ajatteli, ettei järki kumoa uskonnollista uskoa, vaan päinvastoin ”järki on uskon edellytys, ja usko on järjen täyttymys”. Tillich puhui usein siitä, että koko inhimillinen elämä on monin tavoin rajallista, ja niinpä myös järki on rajallinen – ja järki tietää sen! Uskossa ihminen ei kadota järkeään, vaan ylittää omat rajansa kiinnittyessään todellisuuden äärettömään perustaan, Jumalaan. Usko on järjen ekstaasia, ajatteli Tillich.

 

Kohtauksessa on jotain kierkegaardimaista: järki ja havainto eivät voi antaa Indylle varmuutta, joten ainoa vaihtoehto on luottaa.

 

Tästä näkökulmasta Indiana Jones ei lakkaa olemasta tiedemies, vaikka hän luopuu kuvitelmasta, että todellisuus tyhjenee siihen, minkä tutkija voi havainnoida ja nimetä.

Viimeisessä ristiretkessä Indiana Jones etsii niin sanottua Graalin maljaa. Se on malja, johon Joosef Arimatialainen legendan mukaan otti talteen ristiinnaulitun Kristuksen verta. Elokuvassa Indy seisoo Puolikuun kanjonissa kuilun reunalla. Löytääkseen Graalin maljan hänen on otettava uskon hyppy ja astuttava kuilun yli. Kohtauksessa on jotain kierkegaardimaista: järki ja havainto eivät voi antaa Indylle varmuutta, joten ainoa vaihtoehto on luottaa.

Tuo hyppy on kuvattu hyvin kirjaimellisesti, mutta kyseessä on satu, josta on etsittävä syvempää merkitystä. Joudumme joka päivä tekemään asioita pelkän luottamuksen varassa.

Nöyrän puusepän malja

Kysyin Facebookin Indiana Jones -ryhmässä, ovatko Indy-elokuvat vaikuttaneet jäsentensä maailmankatsomukseen tai hengellisyyteen. Jo aiemmin mainittu nimimerkki Fledge totesi: ”Jos sarja on opettanut minulle jotain, niin sen, että asumme pienessä kolkassa tätä universumia ja meidän on oltava tarpeeksi nöyriä myöntämään, että vaikka tiedämmekin paljon, ajattelumme ja näkökulmamme ovat silti rajallisia. Emme voi ymmärtää kaikkea, ja avoin mieli ja sydän voivat johdattaa meidät poluille, jotka vievät itsemme muutokseen, itsensä toteuttamiseen, kasvuun tai, kuten Indyn isä kuuluisasti totesi, ’valaistumiseen’.”

Portugalilainen psykologi Ricardo Victor Lucena puolestaan kertoi kasvaneensa katolilaisessa kodissa, jossa oli paljon kristillistä kuvastoa. Lapsuudessaan hän katsoi Indiana Jones -elokuvia isoäitinsä kanssa. Lucena on vakuuttunut, että Indiana Jones on vaikuttanut hänen hengellisyyteensä.

On vaikea ilmaista Indiana Jonesin teologiaa paremmin kuin Lucena. Hän kirjoitti: ”Lapsuudessani minua kiehtoi suuresti se, että Graalin malja paljastui yksinkertaiseksi puiseksi kupiksi. Se oli täysin järkeenkäypä ratkaisu puusepälle, mutta mikä tärkeämpää, se korosti Jeesuksen syvää nöyryyttä ja hänen opetustensa ydintä.”

Lähteet:
Aronstein, Susan: Not Exactly a Knight”: Arthurian Narrative and Recuperative Politics in the “Indiana” Jones” Trilogy. Source: Cinema Journal, Summer 1995, Vol. 34, No. 4. University of Texas Press.
Iaccino, James F. Jungian Reflections within the Cinema: A Psychological Analysis of Sci-Fi and Fantasy Archetypes (Events of the Twentieth Century). Bloomsbury Publishing USA, 1998.
Postone, Moishe & Traube, Elizabeth: Indiana Jones and the Temple of Doom – The Return of the Repressed: Jump Cut, no. 30, 1985.
Tillich, Paul: Dynamics of Faith. Harper, 1957.

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli

0:00 0:00