”Empatia ei ole voivottelua, vaan kykyä asettua toisen asemaan” – näin psykodraama lisää itsetuntemusta

Miksi meillä on aina ollut tarve kertoa ja näytellä tarinoita? Psykodraamaohjaaja ja bibliodraamakouluttaja Mika Lahtinen sekä näyttelijä ja taidekasvattaja Tytti Vänskä luottavat siihen, että tarinankerronta ja eläytyminen lisäävät empatiakykyä.

Politiikan huipulta kuuluu, että empatialla ei maata johdeta. Vänskä toteaa, että sana on silloin täysin väärin ymmärretty.

– Empatia ei ole voivottelua, vaan kykyä asettua toisen asemaan ja laajentaa omaa ymmärrystä. Se on viisauden lähde ja ihmisyyden perusominaisuus, joka meillä kaikilla on. Empatia voi olla hyvin konkreettisia askelia: miten toimimme tästä eteenpäin?

Vänskä painottaa, että meidän pitäisi nyt vahvistaa kaikkea, mikä tuo ihmiset yhteen: livekohtaamisia, yhteisiä kokemuksia, keskustelua. Hän ajattelee, että se on meidän sieluillemme tärkeää ja auttaa näkemään toisin.

– Somen algoritmit syöttävät meille vain samanmielisiä ajatuksia. Ihmiset elävät harhassa, että ”kaikkihan ajattelee näin”, koska oma algoritmi on koulutettu vahvistamaan sen. Olisi niin kauhean tervettä altistaa itseään erilaisille ajatuksille, erilaisille ihmisille ja elämäntarinoille. Kun ymmärrämme enemmän, asiat muuttuvat meille tärkeiksi ja haluamme suojella niitä.

Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijä ja yleisötyöntekijä Tytti Vänskä kehottaa altistamaan itsensä erilaisille ajatuksille, erilaisille ihmisille ja elämäntarinoille. Se voi tapahtua myös teatterin katsomossa.

Yhteiskuntavastuu

Tytti Vänskä vastaa Jyväskylän kaupunginteatterin yleisötyöstä. Alun perin hän tähtäsi klassiseksi viulistiksi, mutta teatteri vei mukanaan. Hän on ollut näyttelijänä eri teattereissa yli 25 vuotta ja aloittanut Jyväskylässä vuonna 2013. Näyttelemisen kova tahti johti uupumuksiin. Hän kouluttautui taidekasvattajaksi ja siirtyi vuonna 2018 yleisötyön pariin, tehden yhden näytelmän vuodessa.

Vänskä on teatterin ainoa yleisötyöntekijä. Hän vetää asiakasraateja, kokoaa koeyleisöjä, kiertää yhdistyksissä esittelemässä teatteria ja järjestää Teatteritiistai-iltoja, joissa tuotannon tekijöitä haastatellaan. Lisäksi hän kirjoittaa blogia ja vastaa Taidetestaajat-hankkeesta, jossa kahdeksasluokkalaiset ympäri Suomen viedään kokemaan taidetta.

– Kannan yhteiskuntavastuuta tekemällä työtä ryhmien kanssa, jotka eivät muuten pääsisi teatteriin, kuten kehitysvammaiset, mielenterveyskuntoutujat ja vangit. Yleisötyö tuo teatterin lähemmäs ihmisiä ja avaa ovia niille, joille kynnys voisi muuten olla liian korkea.

Uudet sukupolvet

Vänskä kuvaa nuorten suhdetta teatteriin polarisoituneeksi. Osa fanittaa ja käy katsomassa saman näytelmän useasti, toisille taidetestaajien teatterikäynti on ensimmäinen kerta.

– Tämä johtuu siitä, että koulut ja varhaiskasvatus eivät enää vie lapsia kulttuuritapahtumiin, ja kaikki riippuu perheistä. Taidetestaajat-toiminta on tarpeellisinta ikinä, mutta valitettavasti loppumassa, koska nykyinen eduskunta ei ole ollut kiinnostunut. Se on iso menetys, sillä teatteri tarjoaa nuorille tilan tunteiden tunnistamiseen, empatiaan ja itsereflektioon.

Jos aikuiset eivät osaa käyttäytyä, miten voimme vaatia sitä lapsilta?
– Tytti Vänskä

Syksyllä koululaisryhmä aiheutti häiriötä Kansallisbaletissa. Jyväskylässä ei ole ollut vastaavia ongelmia, mutta jos häiriöitä tulee, on Vänskän mielestä entistä tärkeämpää jatkaa nuorten teatterikasvatusta. Hän muistuttaa, että samoihin aikoihin Oulussa esitys keskeytettiin, koska aikuiset ottivat selfieitä ja häiritsivät.

– Jos aikuiset eivät osaa käyttäytyä, miten voimme vaatia sitä lapsilta?

Leirinuotion äärellä

Olemme tottuneet suoratoistoon ja taukonappiin. Kun pissahätä keskeyttää tai jääkaappi kutsuu, voi aina painaa pausea ja jatkaa myöhemmin.

Vänskä suree sitä, että moni meistä on kadottanut taidon vain olla. Hän pitää yhtenä päätekijänä kännykkää ja sosiaalista mediaa, jonka dopamiinia syöttävä sisältö pitää meidät jatkuvassa virikkeiden virrassa.

– Kysymys on yhteisestä hengittämisestä, mitä ruutu ei koskaan välitä. Teatterissa altistumme live-tilanteessa yhdessä olemiselle ja rauhassa kaikkien aistimusten ja tunteiden kokemiselle, turvallisessa ympäristössä. Istumme tunnin, menemme väliajalle ja palaamme taas katsomaan yhdessä, kuvailee Vänskä.

Hän vertaa teatteriesitystä leirinuotion ääreen kokoontumiseen, jolloin yksi kertoo juttua ja muut kuuntelevat.

– Semmoisesta teatteri on lähtenyt, ja se on ihmisyyden perusasia, josta tämän päivän ihminen on todella kaukana.

Jos empatia vähentää konflikteja ja lisää ymmärrystä ihmisten välillä, niin samasta lähtökohdasta myös suhde luontoon voi elpyä, sanoo Kansan Raamattuseuran draamakouluttaja Mika Lahtinen.

Pysähdy kuuntelemaan

Kansan Raamattuseuran draamatyöntekijä Mika Lahtinen ajattelee, että empatia alkaa pysähtymisestä.

– Pysähdyn kuuntelemaan ilman tarvetta ratkaista, poistaa tai selittää pois sitä, mitä toinen kertoo. Ilman ennakko-oletuksia.

Hän muotoilee empatian olevan subjektiivi, ei adjektiivi.

Kun toteuttaa empatiaa suhteessa toisiin ihmisiin, luontoon tai maapalloon, se ruokkii jotain myönteistä omassa itsessä.
– Mika Lahtinen

– Se ei ole luonteenpiirre niin, että jotkut ovat empaattisia ja toiset eivät. Se on ihmisyyteen kuuluva asia, joka on kaikkien vastuulla ulottuen luontoon sekä kaikkeen elävään ja olevaan.

Lahtisen mukaan ilmastonmuutoskin voi olla seurausta siitä, että empatia ei ole toteutunut riittävästi; jos suhde luomakuntaan on vinksallaan, se muuttuu vallankäytöksi suhteessa elämään itseensä, ja elämän edellytykset vaurioituvat.

– Kun toteuttaa empatiaa suhteessa toisiin ihmisiin, luontoon tai maapalloon, se ruokkii jotain myönteistä omassa itsessä. Riistävän suhteen tilalle syntyy vastavuoroisuutta ja elinvoimaa.

Meni metsään

Lahtisen lapsuuden perheessä riitti leikkiä, satuhetkiä ja luontoretkiä.

– Kun sanotaan, että nyt meni metsään, pidän sitä hyvänä asiana, hän nauraa.

Harrastajateatterista löytyi yläasteikäiselle Mikalle luonteva jatkumo, ja myöhemmin Jyväskylän yliopistossa musiikkitieteen opintojen sivuaineesta, draamakasvatuksesta, tulikin lopulta suurin siivu.

”Kaikkea ei tarvitse ilmaista vain sanoilla.”
– Mika Lahtinen

– Tutustuminen vaimooni Elinaan 2000-luvun alussa oli merkittävä asia myös ammatillisesti, sillä hän oli opiskellut psykodraamaa ja jaoimme paljon ajatuksia. Minua alkoi kiehtoa draaman käyttö pienissä ryhmissä ryhmän omia tarpeita varten.

Lahtisen viimeisin koulutus on psykodraamaohjaajaksi vuonna 2023.

Hän ohjaa Jyväskylässä sekä biblio- että psykodraamaryhmiä ja kouluttaa uusia bibliodraamaohjaajia Järvenpäässä STEP-opintokeskuksessa.

– Bibliodraama ammentaa aiheensa Raamatusta, kun taas psykodraamassa aiheet nousevat ryhmän jäseniltä ja tähtäävät itsetuntemuksen lisäämiseen, Lahtinen kertoo.

Lisää itsetuntemusta

Draamatyöskentelyä Lahtinen pitää vertaansa vailla olevana keinona pysäyttää ja tarkastella elämää; ottaa pieniä pysäytyskuvia ja katsoa asioita uudesta näkökulmasta.

– Kaikkea ei tarvitse ilmaista vain sanoilla. On hienoa, kun voi tavoittaa aisteilla ja eläytymisellä vaikkapa sen, että työnnän varpaani multaan tai että tuuli humisee korvissani, Lahtinen kuvailee.

Psykodraaman taustateorian ja perusmenetelmät on kehittänyt Jacob Levy Moreno (1889–1974).

”Kristillisellä teatterilla ja taiteella on paikkansa, mutta taiteen ei pidä sulkeutua kategorioihin. Jeesus eli ihmisenä tavallisten ihmisten keskellä. Jos seuraamme häntä, miksi rajoittuisimme vain tiettyihin ihmisiin tai aiheisiin? Elämässä on niin paljon kauneutta ja merkitystä”
– Tytti Vänskä

– Moreno työskenteli muun muassa sodasta palanneiden sotilaiden, vankien, orpolasten ja prostituoitujen kanssa. Osallistujat käyttävät dramatisointia, itseilmaisua ja roolien ottamista lisätäkseen ymmärrystä omasta elämäntilanteesta ja löytääkseen voimavaroja toimia itsensä ja toisten parhaaksi, Lahtinen taustoittaa.

– Kyseessä on suhteessa olemisen tutkiminen. Konteksti voi olla työnohjaus tai terapia, mutta minun työssäni se on itsetuntemuksen lisäämistä.

Lahtisen mukaan menetelmä auttaa havahtumaan, jos elämässä on kaavamaisiksi jähmettyneitä vuorovaikutussuhteita. Kohtaamisen, roolinvaihdon, näkökulman avartamisen ja empatian avulla nämä suhteet voivat elpyä ja elävöityä.

Ihmisen elämä tapahtuu vuorovaikutuksessa ja monessa ulottuvuudessa: kehollisena, hengellisenä ja psyykkisenä. Draamalliset menetelmät ja taide tarjoavat Tytti Vänskän ja Mika Lahtisen mielestä uusia ja tarpeellisia näkökulmia, jotta ymmärtäisimme paremmin itseämme ja maailmaa ympärillämme.

Koko ihmisyys

Kaikki ihmiset kokevat tai ainakin kaipaavat pyhää, sanoo Tytti Vänskä. Hänen mielestään taide ja taidelähtöiset menetelmät voivat olla juuri se väylä, joka raottaa ovea pyhän etsimiselle ja löytämiselle. Taide voi puhutella hengellisesti myös ilman uskonnollisia viitteitä.

– Kristillisellä teatterilla ja taiteella on paikkansa, mutta taiteen ei pidä sulkeutua kategorioihin. Jeesus eli ihmisenä tavallisten ihmisten keskellä. Jos seuraamme häntä, miksi rajoittuisimme vain tiettyihin ihmisiin tai aiheisiin? Elämässä on niin paljon kauneutta ja merkitystä, Vänskä pohtii.

– Näytelmä voi käsitellä mitä tahansa, kunhan se tuo valoa, toivoa tai ymmärrystä. Taiteen tehtävä ei ole esitellä esimerkillistä elämää, vaan näyttää ihmisyyden koko kirjo, toteaa Vänskä.

”Ei ole olemassa taidemuotoa, joka olisi automaattisesti hyvää tai pyhää.”
– Tytti Vänskä

Hänen hyvin uskonnollisessa suvussaan klassista musiikkia arvostettiin korkealle, mutta näyttelijän uravalintaan ja teatteriin suhtauduttiin kriittisesti. Empatiaan kuuluu myös raakoja ja kipeitä asioita, joita näyttelijä tulkitsee ja tekee näkyväksi, ja joiden katsominen voi olla vaikeaa. Ennakkoluulot voivat kuitenkin murtua hyvien kokemuksien kautta.

Vänskä kertookin, kuinka mieleenpainuvaa ja merkityksellistä hänelle oli, kun hänen pitkään lähetystyötä tehnyt setänsä tuli katsomaan esitystä ja kiitti siitä kyynelsilmin.

– Ei ole olemassa taidemuotoa, joka olisi automaattisesti hyvää tai pyhää. Kaikki riippuu siitä, miten se on tehty ja miten se koskettaa. Taide voi olla myös huonoa, vaikka se olisi kristillistä tai klassista. Ja hienointa on, että lopulta jokaisen taidekokemus on aina omanlaisensa.

Kristinuskon ytimessä

Lahtinenkin muistuttaa Jeesuksen esimerkistä. Jeesus antoi äärimmäisen esimerkin toisen osaan asettumisesta omalla elämällään.

– Hänen toimintansa aivan lähtökohtia oli heikkojen puolella oleminen. Jos esimerkiksi ikäihmisiin tai työttömiin suhtaudutaan halveksien tai vähätellen, se vaurioittaa kaikkia osapuolia ja ihmisyyttä.

Empatia on Lahtisen mukaan kristinuskon ytimessä oleva toimintatapa. Sen tärkeänä tavoitteena ja seurauksena voisi hänen mielestään olla, että ihmiset eivät jäisi yksin tai tulisi ohitetuiksi, vaan että heidän tarinansa tulisivat jaetuiksi ja liittyisivät toisiinsa.

”Ihminen ei katoa Jumalan katseesta ja ymmärryksestä.”
– Mika Lahtinen

– Psykodraaman kielessä isolaatti on henkilö, jota kukaan ei valitse kohdata kunnioittavalla tavalla. Huonoimmillaan isolaatti voi menettää kykyään hakeutua suotuisiin vuorovaikutussuhteisiin ja kadota tyystin toisten silmistä ja elämästä, Lahtinen avaa.

– Jumala antaa ainokaisensa, jottei yksikään hukkuisi tai joutuisi kadotukseen. Ajattelen, että hukkuminen tai kadotukseen joutuminen voi olla totaalista isolaatioon joutumista, hylätyksi tulemista. Jumala pelastaa yhteyteen, läheiseen ja turvalliseen suhteeseen kanssaan. Ihminen ei katoa Jumalan katseesta ja ymmärryksestä.

Lahtisen mielestä on tärkeää kysyä ja tiedostaa, toteutuuko empatia todella ja haetaanko ymmärrystä ihmisten välillä vai onko mukana piirteitä, jotka sivuuttavat tai alistavat.

– Kun se toteutuu, syntyy tilaa toivolle ja elämälle – ja ehkä pimeyskin hälvenee.