Arjen pyhyyttä | Ihmistä ja eläintä sinä autat

Sattuipa eräällä kesäisellä lenkilläni silmiini koppakuoriainen. Sen sähkönsiniseen taittava panssari oli maata vasten, ja kaikki kuusi jalkaa viuhui taivasta kohden. Voi parkaa, minä ajattelin ja käänsin sen kepin avulla takaisin jaloilleen. Kuoriainen lähti innoissaan matkaan. Se ylitti keikkuen havunneulasia ja kivenmurikoita. Koetti varmaankin päästä hiekkatieltä takaisin pientareen piiloon. Vaan eipä aikaakaan, kun sen tasapaino alkoi taas horjua, pää painui kohti maata, ja se kellahti jälleen selälleen. Voi sinua, mietin ja päästin koppakuoriaisen pinteestä. Sama toistui viisi kertaa.   Siltä Jumalan…