Voiko oikea kristitty väsyä elämään?

    Olet saattanut törmätä kristillisissä piireissä opetukseen hyvästä todistuksesta. Tällä on tarkoitettu arjen hyviä kuulumisia Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta. Jos rehellisyyden nimissä olisi ollut surullista kerrottavaa, kompurointia tai kipua, on ollut helpompi vaieta, ettei tulisi annettua huonoa todistusta Herrasta. Voisiko edes yksi tiristetty kiitosaihe päästää kaikkensa menettäneen siunattujen joukkoon? Onko ihmiselämän vaikeuksien kohtaaminen niin vaikeaa, että piiloudumme mieluummin uskon bunkkereihin huutelemaan? Kun usko on sanallisesti vahva, ei kai tarvitse pelätä joutuvansa itse pimeään paikkaan? Hyväntahtoinenkin lohkaisu heittää nääntyvän reppuun helposti…