Viljamaa | ”Jumala ei pelkää hajuja”

Saavuin kerran pitkältä lomamatkalta kotiin. Astuessani rappuun vastaan iski silmiä kirvelevä haju, joka vain paheni pahenemistaan noustessani kerros kerrokselta lähemmäs omaa asuntoani. Lopulta kävi selväksi, että haju tuli sieltä, ja syykin selvisi pian. Kesähelteillä pakastin oli mennyt rikki, ja siellä olleet katkaravut paljastuivat kalman odöörin alkulähteeksi.

Erilaisten hajujen pelko on inhimillistä ja ihmiselle luontaista. Haju varoittaa pilaantumisesta ja saa meidät helposti kavahtamaan. Pahat hajut liittyvät usein kuolemaan, mädänneisyyteen ja rappeutumiseen. Siis kaikkeen siihen, mistä haluamme usein kääntää katseemme pois.

Jeesus kohtasi pahan hajun ystävänsä Lasaruksen haudalla. Martta, Lasaruksen sisar, epäröi siirtää kiveä pois veljensä haudalta, sillä Lasarus oli ollut kuolleena jo neljä päivää: ”Herra, hän haisee jo.”

Martan reaktio on ymmärrettävä. Mutta juuri haisevimman, suljetun haudan, Jeesus haluaa avata. Myös meidän elämässämme.

Sisäisessä haudassamme saattavat haista myös asiat, joita emme ole vielä edes uskaltaneet nimetä ääneen.

Meidän sisimmässämme saattaa olla asioita, joita kuvittelemme liian rumiksi, haiseviksi tai häpeällisiksi kannettaviksi Jumalan eteen. Riippuvuudet, väärät teot, rikkinäiset ihmissuhteet, laiminlyönnit ihmisiä ja itsemme kohtaan. Sisäisessä haudassamme saattavat haista myös asiat, joita emme ole vielä edes uskaltaneet nimetä ääneen. Ihminen saattaa kuvitella, että ne ovat Jumalalle liikaa, vaikka oikeasti kysymys on meistä itsestämme, ja siitä, mitä itsessämme pystymme hyväksymään.

Jumala ei kuitenkaan pelkää hajua. Hän ei peitä nenäänsä. Hän ei kavahda. Hän käskee: ”Ottakaa kivi pois.” Hän haluaa meidät ulos haudasta, elämään.

Mädäntyminen, pilaantuminen ja niitä seuraavat hajut eivät synny sattumalta. Ne tarvitsevat aikaa, oikeaa lämpötilaa, sekä altistusta bakteereille ja pieneliöille. Kuten kahden viikon lomamatkan ja pakastimen lämpenemisen. Myös meissä tapahtuva ”mädäntyminen” syntyy yleensä pitkän ajan kuluessa monien tekijöiden vaikutuksesta.

Omaa seksuaalisuuttaan pohtiva, eri tavoin vammainen, tai joka päivä kiusaamisen kohteena oleva saattaa kasvaa ajatukseen, että hänessä on jotain pohjimmiltaan vialla, jotain mätää.

Mutta Jumala ei tule haudallemme syyttämään. Hän tulee parantamaan. Usein tämä vaatii rehellistä kohtaamista – ensin itsensä kanssa, sitten ehkä toisen ihmisen kanssa. Syntien tunnustamista, ehkä terapiaa, keskustelua ystävän tai sielunhoitajan kanssa.

Toisinaan käy niin, että ihminen luulee itsessään olevan jotakin pilaantunutta, vaikka näin ei ole. Omaa seksuaalisuuttaan pohtiva, eri tavoin vammainen, tai joka päivä kiusaamisen kohteena oleva saattaa kasvaa ajatukseen, että hänessä on jotain pohjimmiltaan vialla, jotain mätää. Silloin tarvitaan Jumalan ja toisten ihmisten muistutusta siitä, että olemme rakkauden arvoisia.

Joskus yksi ainoa hyväksyvä sana voi muuttaa elämän. Katse, joka ei arvostele. Hetki, jossa tulee kuulluksi ilman kiireen tuntua. Jumalan rakkaus tulee usein todeksi toisten ihmisen kautta – silloin, saatamme kuulla Jeesuksen äänen Lasaruksen haudalla: ”Tule ulos.” Ja uskallamme sen tehdä.

Onko sinussa jotain sellaista, mitä pelkäät katsoa? Jotain, minkä olet yrittänyt haudata ja sulkea kiven taakse. Jeesus ei pelkää sitä. Hän ei pelkää hajujamme, ei niitä pahimpiakaan. Hän sanoo: ”Tule ulos.” Tule uuteen elämään.