KIRJOITTAJA

Riitta-Sisko Aartolahti Sana Riitta-Sisko Keinonen

KUVAT

Marika Ijäs

Jaa artikkeli

Tutkija Miikka Tarpeenniemi: Vatikaani luotti merkittävään asemaansa sekä siihen, että ihmiset uskovat sen, mitä kirkko heille kertoo

Keskiaikainen kivikirkko ja Kummisetä-elokuvat virittivät teologi ja tutkija Miikka Tarpeenniemen kiinnostuksen katolista kirkkoa kohtaan jo koulupoikana. Nyt hän on tietokirjassaan tarttunut vuosikymmenien takaisiin salaliittoteorioihin paavi Johannes Paavali I:n kuolemasta.

Koulupoikana Hattulassa Miikka Tarpeenniemi katseli tunnilla isoista ikkunoista pallokentän yli, kuinka Hattulan Pyhän Ristin kirkon paanukattoa tervattiin. – Vaari oli rakennusmestari, ja hahmotin, ettei se voinut olla halpaa lystiä. Mietin, mikä tekee kirkosta niin tärkeän, hän muistelee. Siitä sai alkunsa teologin ja väitöskirjatutkijan kiinnostus kirkkoa ja kristillisyyttä kohtaan. Sekä katolilaisuutta, sillä vanhat kirkot Suomessa ovat katolisella ajalla rakennettuja. Populaarikulttuuri on hyödyntänyt kirkkoon liittyviä mysteereitä. Tarpeenniemi kertoo katselleensa lapsena ”luvan kanssa tai salaa” trillereitä, joissa katolinen kirkko ja sen papit olivat…

Kokeile kuukausi eurolla

Tutustu Sanan digitilaukseen 1 € / 1 kk. Se on helppoa ja turvallista, voit perua tilauksen milloin hyvänsä.

Jaa artikkeli

0:00 0:00