Rautojen nosto voimaannuttaa

Se oli suuri juhlapäivä alusta loppuun. Minna Jaakkola käveli voimannoston MM-kisojen kilpailupaikalle varmoin askelin. Tunnetila, johon tiivistyi vuosien työ, oli niin erityinen, ettei sellaista koe kovin monta kertaa elämässä.

– Kaikissa kisapäivänä otetuissa valokuvissa vain hymyilen. Nautin niin paljon siitä, että sain olla maailman vahvimpien naisten kanssa samoissa kilpailuissa, Jaakkola kuvailee urheilu-uransa huipennusta.

Voimannostaja sijoittui kahdeksanneksi viime lokakuussa Kanadassa järjestetyissä kisoissa yli 40-vuotiaiden sarjassa. Hän kokee tehneensä parhaansa ja on tyytyväinen suoritukseen. Sijoituksia tärkeämpää on itsensä kanssa kilpaileminen.

– Aina löytyy minua vahvempia kilpailijoita. Minulla ei ole suuria tavoitteita tai menestymisen pakkoa. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, jolloin voin voimailla.

Tähän kiitollisuuden tilaan pääsemiseksi papilta vaadittiin paljon treeniä, hikeä ja kyyneleitä, rukoustakin.

 

 

Ihmeellinen vilaus vahvuutta

On opittava olemaan tyytyväinen siihen, mitä itsellä on silloinkin, kun ei saanut sitä mitä halusi.

Tämän sisäistäminen oli Kouvolasta kotoisin olevalle, rippikoulussa uskoon tulleelle ja Helsingissä opiskelleelle teologille pitkä prosessi.

– Varmaan vaikeinta oli hyväksyä, etteivät hyvät pyrkimykseni taanneet tasaista tai menestyksekästä elämää, Minna Jaakkola sanoo.

Oliko nuoren Minnan ajattelussa menestysteologinen juonne?

– En ole ikinä halunnut tunnustaa tätä, mutta minulle on ollut iso läksy hyväksyä, että vaikka yrität tehdä kaikki asiat oikein, kaikki voi mennä ihan pieleen.

Ruuhkavuosien elämänvaiheessa vaikeudet ja kärsimykset kasautuivat. Nyt 18- ja 12-vuotiaiden lasten välissä tapahtui neljä myöhäistä keskenmenoa. Vauvat oli synnytettävä ja haudattava.

Avioeron jälkeen Jaakkolalla oli hoidettavanaan kaksi pientä lasta – ja välillä varsin vihaisia tunteita Jumalaa kohtaan.

Sisällä velloi vuosien ajan paljon muitakin tunteita, joita oli hankala käsitellä: monenlaiset pelot, häpeä, epävarmuus, itsetunnon ongelmat, itsensä kokeminen huonoksi ja epäonnistuneeksi…

– Kisalavalle kävellessäni voitan ne tunteet.

Kilpailutilanne voimaannuttaa ja pakottaa käytännöllisellä tavalla kohtaamaan vaikeimmatkin ajatukset.

– Voimailussa olen päässyt näyttämään pienen vilauksen vahvuudestani muille ja itselleni. Kun oma voima tulee näkyväksi, siinä on jotain tosi ihmeellistä.

Tuomasmessu tarjoaa rauhaa

– Minun on pitänyt olla vahva monessa kohdassa ja vaiheessa, se on kertomus elämästäni, Minna Jaakkola kiteyttää peruskokemuksensa.

Pahimpien vastoinkäymisten keskellä kiireinen perheenäiti päätti tietoisesti lakata pitämästä kunnostaan hyvää huolta. Hän ajatteli, että kaikki aika ja voimat on keskitettävä lasten pärjäämisen varmistamiseen ja talouden pyörittämiseen, henkilökohtaisesta hyvinvoinnista huolehtimisen kustannuksella.

Oman itsen laiminlyönti ei ollut vuosien saatossa voittava strategia.

Tuomasmessu tarjosi sentään joka sunnuntai pariksi tunniksi tilaisuuden istua rauhassa, kun lapset sai siksi ajaksi ”dumpattua Minituomaisiin”.

– En kaipaa messulta ihmeellisiä tai mahtavia kokemuksia. Se antaa minulle mitä milloinkin tai on antamatta. Minä annan sen ajan itseni ja Jumalan väliselle yhteydelle tavoittelematta mitään sen kummempaa, Jaakkola sanoo.

Kristillisestä perinteestä löytyy monenlaisia välineitä myös vaikeiden asioiden kanssa kamppailemiseen. Yhdellä ruotsinmatkalla Jaakkola oppi, että oman elämän voi jättää turvallisesti Jumalan käsiin vaikkapa Iona-yhteisöstä tutun rukouksen sanoin:

”Elävän Jumalan Henki, joka on meidän kanssamme, täyttäköön sinut, sinun ruumiisi, henkesi ja mielesi, ja parantakoon sinut kaikesta, joka vaivaa sinua.”

 

 

Kaksitoista toivon askelta

Ratkaiseva sysäys fyysisesti terveemmälle tielle tuli vierailusta Tukholman Katarinankirkossa. Jaakkola tutustui Olle Carlssoniin ja tämän kirjaan Syvä elämänmuutos – Kaksitoista toivon askelta. Ruotsalainen raitistunut pappi soveltaa ohjelmassaan Anonyymit Alkoholistit -toiminnan periaatteita.

Lähtökohtana on oman voimattomuuden tunnustaminen ja luottamus siihen, että ratkaisuja löytyy myös oman itsen ulkopuolelta. Olennaista on kärsivällisyys sekä rehellisyys itselle, läheisille ja Jumalalle.

Jaakkola tajusi, että ihmiset ovat todella hyviä valehtelemaan erityisesti itselleen. Jos alamme tutkia sitä mihin pakenemme, mitä peittelemme ja häpeämme, tuo prosessi lähentää meitä Jumalaan.

– Yhteys Jumalaan palautui. En ole enää vihainen Hänelle, mutta sekään ei haittaisi, vaikka olisin. Vapauduin vihasta, kun päästin siitä irti ja hyväksyin sen, mitä minulle oli tapahtunut.

Yhdessä Tuomasmessun papin Pirjo Kantalan kanssa vedetyt 12 toivon askelta -ryhmät merkitsivät Jaakkolalle merkittävää toipumisprosessia. Hänen oli muutettava haitallinen ajattelumallinsa.

– Ymmärsin, että minun täytyy päästä jaloilleni ja alkaa tykätä itsestäni. Hei, olen itsekin tärkeä! Jos olen kunnossa, se auttaa lapsia, minua ja kaikkia.

Jaakkola koki vihdoin olevansa arvokas tällaisenaan.

– Jumalan armo koskee minuakin. Se voimaannuttaa pitämään itsestä parempaa huolta, korjaamaan asioita ja tärkeimpiä ihmissuhteita.

Liike on lääke

Hengellisen prosessin seurauksena Minna Jaakkola aloitti vuonna 2016 elämäntapamuutoksen, kuntoilun ja painon pudotuksen. Hankkeen ensimmäinen iso haaste oli polven kipeytyminen.

Lääkäri lausui, että ongelmana on nivelrikko, jolle ei voi ennen leikkausta tehdä mitään muuta kuin vahvistaa lihaksia polven ympärillä.

Kuntosalilla personal trainer esitteli toipilaalle voimannoston, jossa liikkeinä ovat jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastaveto. Polvi pysyi pitkään yllättävän toimintakuntoisena ja selkävaivatkin loppuivat.

– Liike on lääke. Se vahvistaa koko kehoa. Sellaista ei pidä kuitenkaan tehdä, mikä tuottaa kipua.

Voimannostotulokset parantuivat nopeasti. Into harrastukseen lisääntyi jokaisen treenin myötä. Viitisen vuotta sitten treeni muuttui tavoitteelliseksi.

– Nuorempana harjoittelin vailla kärsivällisyyttä erilaisia lajeja päätymättä pidempiaikaiseen edistykseen. Parin kuukauden jälkeen vaihdoin lajia. Nyt kiireen tuntu on loppunut.

Päästyään tosimielellä rautojen noston makuun voimanainen päätti olla kovassa kisakunnossa nelikymppisenä. Jo ennen MM-kisoja hän sai muutaman kerran SM-pronssia.

Tavoitteena tasapaino

Voimailu on opettanut Minna Jaakkolalle eri elämänalueiden tasapainon vaalimista. On pakko syödä tarpeeksi paljon ja terveellisesti, jotta voi vahvistua. On nukuttava hyvin, jotta jaksaa treenata.

– Tämän tajuaminen tuo tasapainoa joka elämänalueelle. Voimailun kautta tullut voimaantuminen leikkaa läpi koko elämän.

Voimannostovalmentajaksi kouluttautunut Jaakkola toivoo ihmisten tavoittelevan normaalia, terveyttä edistävää kuntoilua kovimman kilpaurheilun sijasta. Kilpailussa on myös epäterveet lieveilmiönsä.

Voimannostajanaisilla on miesten tapaan kaksi eri lajiliittoa. Toisessa niistä dopingin käyttö on sallittua, Jaakkolan liitossa ei.

– Klassisessa voimannostossa urheilun puhtaus on äärimmäisen tärkeä arvo. Tätä hommaa tehdään kaurapuurolla!

Tai ei ihan pelkällä puurolla. Ennen lokakuista MM-kisaansa atleetti söi kolme kuukautta äärimmäisen kurinalaisesti urheilun kannalta optimaalisen ruokavalion ehdoilla.

– Jokainen asia, minkä suuhuni laitoin, meni grammavaa’an kautta. Tuolla tasolla kilpaurheilu on tosi itsekästä. Kaikki pyörii minun projektini ja tavoitteeni ympärillä, Jaakkola sanoo.

Perheen oli joustettava, jotta perheenäiti pääsi toteuttamaan huippu-urheilu-unelmansa. Tuollaista elämänmenoa ei voi jatkaa pitkään, ellei ole oikeasti täysipäiväinen urheilija.

– Elämääni mahtuu myös paljon muuta tärkeää, tärkeimpänä lapset, mutta oli hauskaa kokeilla kerran täysillä rajojaan.

Pikaratkaisuja ei ole

Lokakuista huippuhetkeä MM-kisojen parrasvaloissa seurasi takaisku. Talvella Minna Jaakkola käveli kuukausikaupalla keppien kanssa nivelrikkopolven turvottua ja kipeydyttyä pahasti.

Antaumuksellinen voimailija ei jättänyt treenejä väliin, vaan teki sen mitä kivultaan pystyi.

Nuorena jousiammunnan Suomen mestaruuden monta kertaa voittaneelle urheilijalle vanha laji tarjoaa b-suunnitelman, jos salilla käynti ei jatkossa enää onnistu.

– Asenteeni on nyt se, että käytän tämän polvinivelen loppuun ja sitten saan uuden leikkauksessa.

Urheilusta on valunut viisautta ja oppeja myös hengellisen elämän puolelle. Joitakin asioita kuten terveyttä voi itse edistää joka päivä, toisten tavoitteiden kanssa tarvitaan paljon turnauskestävyyttä.

Ihminen ei tule valmiiksi ikinä.

– Mikään kuntokuuri, pikadieetti tai kurssi ei ratkaise kaikkea. Ihminen ei tule valmiiksi ikinä. En tule myöskään ikinä niin vahvaksi kuin haluaisin. Päämäärät ovat jossain edessä, mutta voin silti olla ihan tyytyväinen siihen, mitä olen.

Urheilu uskon vahvistajana

Pappi ajattelee, että urheilua on turha hengellistää liiaksi. Kilpasuorituksessa on kuitenkin jotain samaa kuin hengellisissä kokemuksissa.

– Joskus pääsen uskonnollisen kokemuksen kaltaiseen tilaan, jossa aika ja hetki katoaa. Tämä vertautuu hetkiin, joissa on vahva Jumalan läsnäolo. Silloin tuntuu, että kävi miten kävi, kaikki käy lopulta hyvin, kaikki järjestyy!

Kehollaan aina voimakkaasti kaikenlaisiin tunteisiin ja tapahtumiin reagoineella Minna Jaakkolalla on ”kehomuisti”: ahdistavat asiat tuntuvat kehossa tietyissä paikoissa.

Hän kokee saaneensa urheilun kautta paremman yhteyden kehon ja mielen välille. Se taas mahdollistaa avoimemman yhteyden muihin ihmisiin ja Jumalaan.

Urheilun kautta on konkretisoitunut, että ihminen on todellakin kokonaisuus, jossa kaikki osat kuuluvat yhteen. Ja hengellinen ulottuvuus lävistää koko luomistyön.

Myös leikki, luovuus ja peli, jota urheilu on, on iso mahdollisuus hengellisyyteen.

– Meillä luterilaisuudessa ajatellaan, että kaikki mikä on hyödyllistä, on hyvää. Myös leikki, luovuus ja peli, jota urheilu on, on iso mahdollisuus hengellisyyteen. Silti urheilua ei ole huomioitu teologiassa juurikaan.

Ruumiillinen kilvoittelu on opettanut Jaakkolalle hengellisestä kilvoittelusta senkin, että mihin ihminen energiansa ja ponnistelunsa suuntaakaan, siinä hän kasvaa.

– Toivottu muutos, kehitys ja toipuminen on usein äärimmäisen hidasta. Moni asia minussa on yhä kesken suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisiin, mutta niillä ei ole niin kiire.

Ajallaan ongelmat saattavat selkeytyä ja ratketa ja asiat kääntyä hyväksi.